Alan Rickman - roisto vailla vertaa vai lempeyden lähettiläs?
Suomalaisille hän on epäilemättä loistava pahan kaverin roolin esittäjä.
Hän on leimautunut roiston roolinsa niin tiukasti, että jopa Järki ja tunteet-elokuvan juonta tuntematon odottaa
hänen olevan paha ja saavan "palkkansa" elokuvan lopussa. Mutta Järki ja tunteet eversti Brandonin lisäksi hän on tehnyt
muitakin romanttisia rooleja, esim. elokuvassa Close My Eyes (ei esitetty Suomessa). Hän on arvostettu näyttelijä sekä kotimaassaan että ulkomailla.
Hänen uransa alkoi teatterista ja hän jatkuvasti näyttelee aina silloin tällöin eri teatteriproduktioissa ja on myös
ohjannut muutamia. Näillä sivuilla on muutamia kuvia, linkkejä ym. Kiinnostuneille suosittelen lämpimästi linkkisivun ensimmäistä
linkkiä.
Takaisin Kotisivulleni.