kädentaitajatlogo

kuvia eri lajeista

Kädentaitajat

Kädentaitajat on kaikenlaisia kädentaitoja edistävä organisaatio. Mukana on niin jääkiekkoilijoita, neulojia, leipojia, purjehtijoita kuin ompelijoitakin. Jäseniä yhdistää se että he ovat harrastuneisuuden tai ammatin parissa kehittyneet taitaviksi jossain tietyssä lajissa ja haluavat jakaa onnistumisen kokemuksia toistenkin harrastelijoiden kanssa. Tärkeää kädentaitajat organisaatiolle on yhdessä tekeminen ja onnistumisen ilo.

Vaikka mukanamme on lajeja laidasta laitaan, organisaation kivijalka on leipomisessa, puun veistelyssä ja pingiksessä, sillä ne olivat perustajajäsenien lajit. Kädentaitajien viisivuotisen taipaleen aikana juuri leipomisen, puun veistelyn ja pingiksen parissa on tehty eniten työtä, ja niihin tämä sivustokin keskittyy. Pingiksen harrastajille on hankittu kerhotila ja uusi pöytä. Leipojat taas ovat päässeet oikean leivinuunin ääreen puuhailemaan ja puuverstaassa komeilee uusi vannesaha.

Vaikka lajisi ei olisi yksi kolmesta suurimmastamme (leipominen, puun veistely, pingis) niin ei syytä huoleen -kaikki ovat tervetulleita joukkoomme. Vaikka harrastaisit jotain vähän oudompaakin älä pelkää ottaa yhteyttä. Pyrimme järjestämään parempia välineitä, harjoittelutiloja, ohjausta, ryhmätoimintaa, leirejä ja näytöksia ihan kaikille, myös oudompien lajien kuten maitopurkkien rutistelun harrastajille. Kädentaitajille taidot ovat ilo.

Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen kädentaitajat@gmail.com.

etusivu

leipominen

puutyöt

pingis