Mutta onko valokuvaus myös taidetta? Joku saattaisi todeta, että kamerahan ottaa kuvan loppu on pelkkää kemiaa tai pikseliprosessointia. Vaikuttaisi siltä, että tällä voisi olla hyvin vähän tekemistä taiteen tunnusmerkkien paatoksen, omintakeisuuden ja pitkälle kehitetyn ammattitaidon kanssa.

Asia ei ole vain aivan näin yksinkertainen. Aivan samat lainalaisuudet kuin kaikessa muussakin kuvallisessa ilmaisussa vaikuttaa kameralla tehtyyn tulokseen. Vaikuttavina tekijöinä esimerkiksi valo ja sen luonne, sommitelma, puhuttelevuus jne. Kuvataitessa korostuu myös katsojan osuus elämyksen tuottajana. Valokuvaus ei tee tästä poikkeusta. Vaikuttavia tekijöitä on katsojan kokemusmaailma, avoimmuus ja kyky hahmottaa kuvan sanoma.

Usein hyvä kuva jää elämään. Se palautuu usein mieleen ja voi johtaa aktiiviseen toimintaan. Osittaisena syynä amerikkalaisten kärsimään tappioon Vietnamissa on usein esitetty se, että sodan kauhut tulivat olohuoneeseen ja suuren yleisön alitajuntaan lehdistön ja television kautta. Monille meille on muodostunut lähes heroistinen käsitys Sibeliuksesta Yosef Karsh:n ottaman muotokuvan perusteella. Kun 100 mk seteliin painettiin kuva nuoresta Sibeliuksesta, monet huudahtivat : "Eihän Sibelius ollut tämän näköinen ja luonteinen". Karsh:n Sibelius oli muuttunut kansalliseksi ikoniksi ja muokannut näkemyksiämme säveltäjän persoonallisuudesta.

Valokuvataiteen museossa pidetyssä näyttelyssä "Katsoa vai nähdä Valokuvan merkityksiä etsimässä" luokitteli kuvataiteilija Hannele Rantala valokuvan taiteellisia tekijöitä - katsojan ja kuvaajan vuorovaikutusta - seuraaviin teemoihin.

• Hetki, johon arvellaan vaikuttavan valokuvan rakenteelliset tekijät kuten valo, varjo ja liike.
• Hallinta - teemalla tarkoitetaan sitä miten kuva hallitsee meitä ja välittää tietoa. "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" on jo tuttu klishee.
• Muisti - temassa pohdiskeltiin, kuvan voimin, oman kokemusmaailmamme vaikutusta kuvan tulkintaan
• Kasvot - teemassa halutaan pohtia eri tapoja tarkastella ihmisiä (ja tätä kautta myös omaa itseään, minuutta)
• Läsnäolo pohtii kahta asiaa nimittäin miten kuva esittää todellisuutta (tai tämän muunnosta) ja mikä osuus on kuvaajalla (katsojalla) tunkeutuessaan tähän todellisuuteen.
  

Kameralla on kaksi merkittävää etua verrattuna moniin muihin kuvallisiin ilmaisuvälineisiin. Ensinnäkin kyky tallentaa pienetkin yksityiskohdat neulan terävästi fokuksessa ja "sumentaa" ne osat, jotka eivät ole polttopisteessä. Puhutaan ns. hyperfokaalisesta terävyysalueesta. Kamera antaa vaikutelman objektiivisesta tallennusmediasta. Toiseksi kameralla ja tähän liittyvällä salamavalolla on etuna laaja nopeusalue. Tunteja kestävällä valotusajoilla saadaan esille sellaisia luonnonilmiöitä joiden valoteho on niin pieni, että paljaalla silmällä ne ovat täysin havaitsemattomia. Valotusaikojen toisessa ääripäässä taasen voidaan tallentaa ilmiöitä joiden kesto on millisekunnin murto-osia (joillakin salamavalo järjestelyillä jopa luokkaa mikrosekunteja). Voidaan pysäyttää tapahtumia (erityisesti tieteellisessä ja dokumentoivassa urheilukuvauksessa), jotka tuovat silmiemme eteen muutoin havaitsemattomia hetkiä. Kameran huonona piirteenä taasen on melko heikko dynamiikka eli kyky tallentaa kirkkaita ja tummia kohtia samaan kuvaan (filmillä dynamiikka on luokkaa 50 000:1 (kullakin värillä), tavallisella digikameralla luokkaa 256:1 (!) kun taasen ihmissilmällä lähes 1 000 000:1).

Maailmamme digitalisoituessa avatuu myös valokuvaajalle ennennäkemättämät mahdollisuudet muutta kuvan luonnetta ja sisältöä. Voimme poistaa kuvasta ei toivottuja asioita tai lisätä elementtejä muualta taiteellisten tavotteiden saavuttamiseksi. Kuvien värialaa ja jyrkkyyttä voidaan muuttaa laajasssa skaalassa. Tosin tämä onnistuu riittäävän hyvin vasta kun värimaailmamme on 16-bittistä (tässä mielessä filmi + skanneri on vielä ylivoimainen yhdistelmä digikameroihin nähden). Tosin viimeaikoina yleistynyt HDR tekniikka avaa aivan uudet ulottuvuudet arkkitehtuuri ja asetelmakuvaukselle.

Valokuvia voidaan luokitella myös sisällön ja käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi puhutaan:

• Dokumenttikuvauksesta. Millä tarkoitetaan kuvaamista, jossa pyritään dokumentoimaan tietty tapahtuma. Esimerkikkinä lajityypistä ovat sanomalehtien kuvituskuvat. Lajityypin useista tyyleistä erityistä huomiota on saannut maailman kuulun Magnum kuvaajan Henri Cartier-Bresson kehittämän "ratkaisevan hetken" -tekniikan. Tässä kuvaustyylissä pyritään etsimään hetkeä jossa kaikki kuvan elementit - valaistus. sommitelma, sisältö - asettuvat juuri kohdalleen (ja kuvan tapahtumat jatkavat elämistään katsojan mielessä).
• Muotokuvauksesta. Muotokuvaus parhaimmillaan on henkilökuvaus, jossa kuvaajan haluamat personaalisuuspiirteet tulevat esille. Henkilö ikäänkuin elää kuvassa, voimme melkein kuvitella miten hän kävelee, miten puhuu ja miten tuntee. Ehkä Arnold Newman Marilyn Monroe kuvallaan onnistui tavoittelmaan näyttelijättären omaa persoonallisuutta sattuvammin kuin monet muut. Kuva on erittäin rakeinen, epäterävä ja hieman suttuinen. Kuva antaa vaikutelman yksinäisestä ja onnettomasta ihmisestä. Aivan muuta kuin niin monessa glamour kuvissa on nähty ja ehkä on myös tosi.
• Asetelmakuvauksesta. Asetelmakuvauksessa korostuu sommitelman ja valaistuksen merkitys. Luonteenomaisena piirteenä tässä on se, että kohde ei minnekkään karkaa, kuvausistunnossa voidaan kyttää tunteja valon ja varjon järjestämiseen. Lajityypin kuvaajia on paljon mainittakoon tässä vaikkapa Ropert Mapplethropen kukkakuvat tai Josef Sudek:n tuotanto.
• Luontokuvauksesta. Luonnonkuvaus on taiteenlaji johon usein yhdistyy hyvä eläinten, kasvien ja maantiedon tuntemus. Luontokuvaus on myös elämäntyyli johon saattaa liittyä päivien odotukset piilokojussa ja liikkuminen luonnossa. Tulokset ovatkin sitten mahtavia ja suurta yleisöä kiinnostavaa, kuten näemme vaikkapa Suomen Luonnonvalokuvaajien verkko sivustoissa. Toisaalta luonnonkuvausta ei tarvitse harrastaa erämetsissä, luonnolla kun on taipumusta tunkeutua pihoillemme tai kaupunkien lähiöihin. Tässä lajityypissä "ratkaiseva hetki" korostuu entisestään.
• Tieteellisestä kuvauksesta. Ensisijainen tavoite tieteellisessä kuvauksessa on tietenkin tutkimuksen palveleminen. Mutta usein kuvat ovat hämmästyttäviä kuten voimme nähdä vaikkappa Lennart Nilsonin kunniaksi perustetun säätiön kotisivulta tai Rochesterin teknisen korkeakoulun valokuvanäyttelystä. Ei tarvitse olla tutkija voidakseen ihailla kuvien esteettistä voimaa.
• Muut. Koska valokuvaus on hyvin tekninen taidemuoto, niin myös paljon kokeellista rajoja rikkova kuvausta ja vedostustekniikoita kuten bromiöljyvedoksia, kirlian kuvausta, esineitä pimiössä asetetaan suoraan vedostuspaperin päälle, valoherkkä materiaalia on sivelty erillisiin pintohin, valokuvien yhdistäminen muilla keinoin luotuihin kuviin jne. Lista on lähes loputon, digitaalinen kuvan manipulaatio on entisestäänkin laajentanut taiteilijan mahdollisuuksia.