Taakse jäänyt divarikausi poiki PKT:lle ennennäkemätöntä, muttei kovinkaan odottamatonta menestystä. Kesäliigan apokalyptisista lopputunnelmista sisuuntunut espoolaisjoukkue lähti kauteen mielessään ainoastaan yksi selkeä, jopa tomimaanojamainen tavoite: 20 voittoa, divarin ykköspaikka ja sarjanousu. Kahta harmittavaa kauneusvirhettä lukuun ottamatta kausi päättyi hollywoodmaisen epäuskottavaan täydelliseen onnistumiseen. Suurimman kuohun jo seestyttyä on hyvä ylemäisesti palata voittoisiin tunnelmiin.
Kesällä ensiaskeliaan ottanut pelitapa, E. Lehdon nimeämä ”power sähly”, lutviutui kuntoon syksyllä PKT-valmennuksen kaksipäisen kotkan imurikauppiasmaisella sinnikkyydellä. Jopa vastustajajoukkueissa ihastusta herättänyt vauhti ja jo tutuksi tullut sarjan ylivoimaisesti vähiten maaleja päästänyt silliparvimainen puolustus tulivat osaksi keltaisten brändiä. Rakennustyössä keltapaidat ovat toistaiseksi luottaneet kanadalaiseen ”pelaamalla oppii pelaamaan” -filosofiaan, vaikka kaukalonlaitascouttien mukaan joukkueesta näkee, että se on hionut pelikirjansa kuntoon ”jatkuvalla harjoittelulla”.
Joukkueen tavaramerkiksi on vakiintunut niin ikään kulmia nostattava tasaisuus: lohkon suvereenin ykkösjoukkueen pelurit eivät keikkuneet pistepörssin kärkipaikoilla, vaan pongot jakaantuivat nuorisuomimaisen tasaisesti. PKT:n jokainen vitja näytti vaarallisuutensa hyökkäyspäässä. Kun myös ikiaikainen portinvartija K. Saukkonen otti askeleen seuraavalle levelille, ei Espoon kuninkaista löydy yhtäkään kaarlekustaata. Keneltäkään tuskin on jäänyt huomaamatta myöskään timthomasmaisen aggressiivisen voimatorjujan paisunut heittokäsi, joka pakotti seuran investoimaan uuteen, isompaan maalivahdin paitaan. Fysiikkavalmentaja M. Karttusen johdolla treenattu linko on turvottanut Saukon itseluottamuksen jo zlatanmaisiin mittoihin.
Itseluottamukseen on toisaalta varaa, sillä jokainen vastaan tullut joukkue jäi vähintään kerran keltaisten jyrän alle. Henkisestä kantista ja paineen alla parantamisesta kertovat kuusi voittoa, jotka tulivat ainoastaan yhden maalin erolla. Muutama vastustajajoukkue jäi erityisesti mieleen.
Jokainen suurjoukkue tarvitsee itselleen paikalliskilpailijan, verivihollisen. PKT:n oma atleticomadrid Jutin Kivet Matinkylästä tuntuu piinaavaan joukkuetta sarjasta toiseen. Punapaidat aiheuttivat Myllypuron synkeässä aamussa mestareille kauden ainoan, mutta sitäkin herpesmäisemmän kiusallisen tappion. Keltapaidat universaalin oikeudenmukaisuuden hengessä kuitenkin kuittasivat katkeran häviön nfl-tyylisellä säkityksellä kauden lopussa. Paikallispelien hengen mukaisesti peli on ollut kovaa mutta reilua. Kesäliiga-kohtaamisessa onkin odotettavissa mustelmia ja, niin, PKT:n murskavoittoa.
Kovimman pelillisen vastuksen tarjosi kaikesta huolimatta ruotsinkielisen rannikon Pohjan Sport II, joka molemmissa otteluissaan piti keltapaitoja ajoittain jopa pienessä pinteessä. Joukkueen organisoitu puolustus ja nopeasti vastaan iskevä hyökkäys särkyivät kuitenkin lopulta järkähtämättömään keltaiseen aallonmurtajaan. Pohjalaiset seuraavat ansaitusti vitoseen, joten legendaariset kolmannet treffit saattavat olla vielä edessä.
PKT tuntee säälinsekaista mielipahaa myös siitä, miten häiritsevän isoilla varusteilla pelaava AC Saints kärsii jatkuvasti epäurheilijamaisesta mailanmittaussäännöstä, jonka toivoisi jo jäävän historian(sääntö)kirjojen hämäriin.
Sympaattiset, oranssit Raitakissat herättävät miltei helliä tunteita kirjoittajassa, ainakin kun vertaa koko kauden PKT-sotureita kismittäneeseen hankolaisten käskyttäjään ja lastenvahtiin, Pera ” Mika Ahonen” Ruuskaan. Kerta toisensa jälkeen joukkueensa tappioon räyhännyttä hymyilevää hankolaista oltiin koko kevään sitkeissä huhuissa tuomassa PKT:n tuuliselle valmennuspallille, mutta seura päätti lopulta solmia pitkän jatkosopimuksen nykyisen duon kanssa.
PKT:n tylsyttävä dominointi pakotti keltapaidat etenkin kauden loppua kohti joukkueen sisäiseen kilvoitteluun. Pistepörssisijoista ja muista tilastomerkinnöistä käytiin tiukkaa kamppailua niin kaukalossa kuin tiskilläkin.
Seuran toimistolla pitkää päivää paiskiva puheenjohtaja katkaisi loppukaudesta työsuhteensa omistautuakseen kokonaan salibandylle. Uhrautuminen siivittikin seurasatraapin viime metreillä askelmerkin verran ohi artistiverolla operoivista E. Lehdosta ja O. Mäkijärvestä. Aiemmistakin konnuuksistaan tutut veropakolaiset eivät saaneet tarpeeksi montaa ottelua kasaan taistellakseen tasaväkisesti PKT-byroon suojatyöpaikkalaisen kanssa pistepörssin kärkisijasta. Neljänneksi kiilasi enkelinkasvoinen Samuli ”Lentävä niittarilainen” Raatikainen, joka muistetaan lähinnä sikamaisesta maassapeluujäähystään, mutta myös 17 maalistaan.
Pistepörssin jäljelle jäävästä TOP5-paikasta käytiin bistrodelmarmaisen kuuma voimainkoetus. Viimeisestä aurinkotuolista taittoivat peistä Seilimäen Sedinin veljekset, haastajanaan Lari ”Sepontien Selänne” Mykrä. Syksyllä kunnostautuneen L. Mykrän elämän soundtrackillä tuntui läpi kevään kajahtelevan veljesduo AG/MG:n konsertoima G-molli. Päätoimittajalla ei toistaiseksi tuntemattomasta syystä näyttänyt enää hankien sulaessa riittävän kiihkeintä kiimaa ujuttaa mailaansa maalinedustan tiukkoihin väleihin, joista maalit tunnetusti isketään. Samaan aikaan saalistuksen sielunveljet äityivät kovaan kevätvireeseen. Perheyritys heilutti verkkoa tutulla kaavalla: AG jakaa, MG maalaa. Kilpatehoilu huipentui päätösturnaukseen, jossa kiriherkimmäksi ravuriksi osoittautui M. Glöersen. MG:n ravi (15+4) vakuutti saatujen tietojen mukaan myös PKT:n oman, jo kaiken nähneen laukka-asiantuntijan O. Mäkijärven.
Jo mainittujen lisäksi PKT-faneja suorituksillaan lempivät muun muassa loppukaudesta maali-ilottelun aloittanut Make ”Ylilyöntituulettaja” Karttunen sekä onetimerinsa miltei itseluottamuksensa tasolle nostanut Deuce Makkonen. Kovista, mutta puhtaista otteistaan tuomaripiireissä tunnettu Joel ”Motivaatio” Martela kirjautti synkästä maineestaan huolimatta itselleen yhtä monta ottelua kuin muun muassa toverit Lehto ja Mäkijärvi (16) ja pysyi ainoana keltapaitana koko kauden poissa jäähypenkiltä.
Kesällä tuplatehoilla juhlinut M. Candelin valitsi kauden ajaksi tiukan askeesin tien, mikä poikikin tälle testosteronikimpulle kunnioitettavat tehot 3+2. Sanomattakin on selvää, että fanien sekä PKT-lehdistön ihannepoika ja halinalle astuu kauden jälkeen taas saappaisiin, jotka vain yksi, kahden veroinen mies, voi täyttää.
Kauden ja gaaloittelun päätteeksi joukkue täydellisti itsensä kutsumalla yhteyteensä seurassa jo jalkapalloaikoina ihastuttaneen Joni Heikkisen, joka tuskin jätti ketään kylmäksi jakelemalla debyyttiottelussaan tehot 0+2. Joni ”JH” Heikkinen tuntuu istuvan erityisen hyvin toisen taiteilijasielun, M. Henrikssonin rinnalle. Heikkisestä povataan myös suurta apua fanirintamalla lähes yksin puurtavalle M. Nevalle.
PKT haluaa kauden päätteeksi kiittää yhteistyöseurojaan (farmijengit) Singaporessa, Calgaryssa ja Eindhovenissa. T. Kauttu palasi miesvahvuuteen tammikuussa ja sinetöi saman tien keltaisten puolustuksen ja vaivautui jopa paukuttamaan voittomaalin heti ensimmäisessä turnauksessaan. Herrat M. Henriksson & E. Ranta lähetettiin nousun jo miltei varmistuttua kevääksi monipuolistamaan osaamistaan ulkovaltoihin, ja ainakin M. Henrikssonin sähäkkä paluu lupaa hyvää myös puolustusta ankkuroivan Ison Vaaleen suhteen. Kesäksi seura lähetti oman hyvän tahdon lähettiläänsä, A. Jokelan, luomaan positiivista ilmapiiriä muuten perin suorituskeskeiseen aasialaiseen kulttuuriin. Matias ”MG” Glöersen lainattiin Ruotsiin lähinnä vastavetona Aftonbladetille ja Expressenille.
PKT kiittää kaikkia tukijoitaan ja suurimmat fanfaarit lankeavat joukkueen kauniille ja innokkaille faneille, jotka ovat jaksaneet jatkuvasta menestyksestä huolimatta kerääntyä ajoittain jopa sankoin joukoin lehtereille, erityiskiitos joukkueen väreihin pukeutumisesta.
Lopuksi seura toivottaa kaikki tervetulleeksi seuraamaan jo menestyksekkäästi käynnistynyttä Kesäliigaa ja syksyllä alkavaa V-divaria!
Bubbling under: koutsin krapula, Haaparannan roadtrip, Myllypuron oltermannikaukalo, titanic-tuulettaja.
PKT-netin lukijoita ja oikeastaan kaikkia muitakin on suuressa määrin askarruttanut Espoon keltaisten ainoan veljesparin sukunimi. Nimen lausuminen on toisille helppoa kuin O. "Rainer" Mäkijärvelle tikkarin varastaminen lapselta, tai oikeastaan minkä tahansa varastaminen keneltä tahansa, toisille taas vaikeaa kuin M. Candelinille - noh, lähes kaikki. Mutta mistä on saanut alkunsa jalo sukunimi Glöersen? Tämä kysymys johdatti päätoimittajan hengenvaaralliselle tutkimusmatkalle aikaan, jolloin salibandypallossa ei vielä ollut pienenpieniä aerodynaamisia ominaisuuksia parantavia kuoppia, ruokaa laitettiin avotulella eikä ihmishenki ollut edes tuplajuuston arvoinen.
Useimmat sukunimistä ja maailman kielistä jotain tietävät ovat arvelleet, että Glöersen tarkoittaa Glöerin poikaa. Onko asia todella näin, ja jos on, kuka tai mikä oli Glöer? Senaatintorin laidalla sijaitsevan pääkirjaston himmeävaloisessa lukusalissa vanhoja pölyn peittämiä niteitä selaillessaan päätoimittajalle kävi selväksi, että hänen tiedonjanonsa sammuttamiseen tarvittaisiin jotain, mitä ei löydy pohjoisesta tasavallastamme. Päättäväisin elein kunnioitettu päätoimittajamme pakkasi matkalaukkunsa, tankkasi vuosimallia -94 olevan menninkäisenvihreän Volkswagen Polo-henkilöautonsa ja kiihdytti kehätielle. Matka jatkui halki Itä-Helsingin slummien aina Vuosaaren satamaan, missä odotti laiva määränpäänään Rostock; portti maahan, joka on rakennettu oluelle, autoille, makkaralle ja tisseille.
Viihtyisässä hytissään päätoimittaja korkkasi pullon konjakkia, siemaisi lasistaan ja avasi läppärinsä. Tutkimusretki olisi paras aloittaa Glör-joen rannalta läntisestä Keski-Saksasta Düsseldorfin lähistöltä. Sankarillamme oli vahvoja syitä olettaa, että joen nimen kirjoitusasu olisi käytännön syistä lyhentynyt Glöriin Glöerin sijaan, mutta täysin varma hän ei luonnollisestikaan voinut olla. Salaisuuden liekin korventaessa sisuksiaan kuin hehkuva hiillos luonnonsuoleen pakattuja lihavalmisteita kesäisenä iltana päätoimittaja vaipui uneen.
Yleensä tusemaisen rauhallisesti uinuva viisseiska heräsi yltäpäältä hiessä. Hytissä oli Buzz Lightyear-yövaloa lukuunottamatta pimeää, mutta päätoimittajan lähes alastoman kehon valtasi epämiellyttävä tunne - tunne siitä, että joku tai jokin tarkkailee häntä pimeän kätköistä. Väsynyt matkaaja kaatoi itselleen toisen lasin konjakkia rauhoittaakseen lehtomaisilla ylikierroksilla käyvän mielensä ja jatkoi uniaan.
Päätoimittaja havahtui kuulutukseen, jossa lempeä naisääni kertoi laivan saapuvan perille puolen tunnin kuluttua. Hetken laskeskeltuaan hän tajusi nukkuneensa yhtä soittoa lähes vuorokauden. Pöllämystyneenä hän silmäili hyttiään, otti yöpöydältään puolityhjän konjakkilasin ja haistoi sitä. Päätoimittajan pahat aavistukset kävivät toteen, ranskalaisen jaloviinan herkullisen aromin läpi tunki selvästi myös vahva lääkkeen tuoksu. Kylmät väreet kulkivat sankarimme spartalaisen vartalon läpi hänen ajatellessaan mahdollisia tekijöitä. Jo pääkirjastossa taustoja tutkiessaan hänelle oli tullut selväksi, etteivät kaikki tahot haluaisi totuuden paljastuvan. Päätoimittaja ei vielä ollut läheskään perillä Glöeristä tai hänen perillisistään, mutta viimeistään nyt hän tajusi, ettei matkasta tulisi tavallista Saksan reissua Beck's Goldeineen ja bratwursteineen. Päätoimittaja ravisti synkät aavistuksensa mielestään ja tutki hyttiään. Matkalaukku oli täsmälleen samalla paikalla, mihin se oli hyttiin saavuttaessa asetettukin ja hyväksi onneksi myös Polon avaimet olivat edelleen yöpöydän laatikossa. Suihkuun astellessaan päätoimittajaa odotti kuitenkin karmaiseva näky. Lavuaarissa nökötti irti leikattu saksanhirven pää, ja peiliin oli ilmeisesti verellä kirjoitettu teksti "Glöer lebt!".
Laivan saapuessa satamaan suihkunraikas päätoimittaja käänsi avaimesta ja Polo hörähti käyntiin. Rakettimaisen kiihtyvyyden painaessa häntä istuintaan vasten päätoimittaja kurvasi autobahnille kohti Düsseldorfia. Ajomatkasta tulisi pitkä, mutta siihen oli onneksi varauduttu laivan tax-freestä hankitulla kilon kestomakkarapötköllä sekä puolentoista litran porkkanamehupullolla. Seuraavat viisi tuntia päätoimittaja viettikin kiitäen pitkin nopeusrajoituksetonta moottoritietä.
Hieman ennen Düsseldorfia päätoimittaja kääntyi Breckerfeldin pikkukaupunkiin johtavalle maantielle. Perille saavuttuaan hän tiesi tulleensa oikeaan paikkaan; Glör-joelle oli matkaa vaivaiset pari kilometriä ja kaupungin vaakunaa koristi saksanhirvi. Yllätyksekseen päätoimittaja huomasi ennen niin sympaattisena pitämänsä lehtimetsien kruunaamattoman kuninkaan kuvajaisen näkemisen saavan pahaenteiset ajatukset hiipimään mieleensä.
To be continued...