
Vitosdivari on saatu päätökseen kotiturnauksen myötä, tuloksena keltamustille korkeintaan tyydyttävä kakkossija. PKT voitti viimeisessä turneessa IKHTYSin ja pelasi tasan Goofitin kanssa. Tämä ei kuitenkaan muuttanut lopullista marssijärjestystä FC Busterin napatessa täyden pistepotin omista matseistaan. Maailma ei silti ole täysin vantaamaisen synkkä paikka, sillä tunnelin päässä pilkottaa edelleen keltaista nelosdivarin ristiinkarsinnan muodossa.
Espoon keltaisilla on siis edessään seurahistorian kevyesti suurin peli, todellinen kuolemanottelu - nousu nimittäin ratkaistaan yhdessä neljäkymmentäviisiminuuttisessa - jatkoaika ja rankkarit päälle tarvittaessa. Kyseinen urheilun ilotulitus läiskitään lauantaina 14.4. kello 12.15 alkaen Myllypuron ED Stationissa.
Vastaansa karsinnassa keltamustat saavat kakkoslohkon kakkosen, Telaketjut eli TeKen. TeKe sijoittui lohkossaan jo mainitusti toiseksi, ollen tasapisteissä (11 voittoa, 1 tasapeli, 6 tappiota, 23 pistettä) lohkon voittaneen Perikadon kanssa. Lisäksi TeKen maaliero (102-73, +29) oli lohkon paras, se teki eniten maaleja ja päästi toisiksi vähiten. Kuriositeettina mainittakoon, että lohkon voittaneen Perikadon maaliero oli -1. TeKe kuitenkin hävisi molemmat ottelunsa Perikadolle, joten keskinäisten ottelujen maalieron perusteella kohtaloksi muodostui karsinta. Vertailun vuoksi PKT:n vastaavat tilastot olivat 11 voittoa, 3 tasapeliä, 4 tappiota, 25 pistettä. Maaleja keltaiset tekivät lohkonsa eniten ja päästivät vähiten, tuloksena loogisesti lohkon paras maaliero (110-53 --> universumin maaginen luku (+)57).
Vastustajasta tiedetään tilastoja lukuunottamatta harmillisen vähän. Toimitus antaa joukkueelle giganttisen miinuksen ja täydet kolme lammasta siitä, ettei ryhmällä ole lainkaan ainakaan ajantasalla olevia kotisivuja eikä facebook-ryhmää. Näin ollen kamppailun ympärillä käytävä mediasota jää epämiellyttävän pieneksi. Rajulla hakukonettamisella kuitenkin selviää, että Telaketjut tulee Kirkkonummelta ja on perustettu jo vuonna 1997, kyseessä on siis melkoinen konkarisakki. Neljäntoista pelaajan rosterista kolme on syntynyt 60-luvulla, kolme 80-luvulla ja loput 70-luvulla. Toimituksen petterisihvosmaisen kaikkitietävän viiltävän analyysin perusteella taitoa, pallovarmuutta ja rauhallisuutta löytyy, mutta nopeudessa ja kunnossa kirkkonummelaiset tuskin pärjäävät PKT:n salskeille nuorille ravureille.
PKT on saanut masinoitua matsiin massiivisen liikekannallepanon. Kestopoissaolijoita E. "Redbeard" Lehtoa ja T. Rinnettä lukuunottamatta ensimmäistä kertaa seurahistoriassa kaikki Suomessa vaikuttavat keltapaidat ovat käytettävissä. Tämä asettaakin valmennusjohdon noitatohtorit S. "Coach" Raatikaisen ja O. "Rainer" Mäkijärven ennennäkemättömään tilanteeseen, rosteri pursuaa jopa yli kolmesta täydestä kentällisestä. Pelipaikastaan varma voi olla ainoastaan elävä PKT-legenda, arvostettujen urheilujulkaisujen neloslohkon parhaaksi veräjänvartijaksi yksimielisesti nimeämä Lauttasaaren Lev Jashin, keltainen hämähäkki K. "Ego" Saukkonen.
Kahden divarikauden ja yhtä monen kesäliigakauden aikana keltamustien ennakkosuosikkiasema ei kertaakaan ole ollut edes kyseenalainen, saati uhattu. Olisi siis todella naurettavaa, typerää ja tietämätöntä olettaa PKT:n käyttävän lauantaina päällysvaatteenaan mitään muuta kuin lukuisten enemmän ja vähemmän uhanalaisten eläinten turkeista, vastustajien skalpeista sekä kalleimmista kankaista kursittua tuttua, turvallista, hyvin istuvaa ja ajattoman muodikasta ennakkosuosikin viittaansa. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että otteluun voitaisiin startata takki - tai tässä tapauksessa viitta - auki, päinvastoin, sen kiinni pysyminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Kuvainnollisesti penkin takana papattavat poppamiehet Raatikainen & Mäkijärvi tuskin haluavat suuria muutoksia keltamustien otteisiin ainakaan pelitavallisella puolella. Läpi kauden hieman kateissa ollut trademark-silliparvi on viime matseissa (viimeistä lukuunottamatta) jälleen palannut tuttuun tiiveyteensä. Kuten tilastot osoittavat, viisikkopuolustuksen toimiessa on PKT:lle todella vaikeaa tehdä maaleja. Hyökkäyspäässäkin loppukausi oli keltapaidoille alkupuoliskoa suosiollisempi, osittain pistepörssivoittaja O. Mäkijärven paluun, osittain koko joukkueen maalintekovainun paranemisen ansiosta. Kaikki näyttää siis otolliselta kuplajuomapullojen poksauttelua silmällä pitäen.
Pelilliset ja taidolliset valmiudet vuosituhannen palloiluspektaakkeliin ovat siis olemassa. Tuksumaisen kulahtaneiden urheilujournalismin kultaisten viisauksien mukaan marginaalit ovat pieniä, play-off-pelaajat nousevat esiin ja matsin voittaa se, kumpi enemmän sitä haluaa. Tolppa sisään - tolppa ulos, respect the motherf*cking center line, four passes break any defence. Varmaa on vain se, että tuloksesta riippumatta ottelu tulee jäämään kollektiiviseen PKT-muistiin ikuisiksi ajoiksi.
Kannata siis paikallista seuraasi ja vaella syvään itään Myllypuroon seuraamaan, kun keltaiset räjähteet posauttavat Telaketjut palasiksi! Nyt jos koskaan on myös oikea aika osoittaa tukea fanilakanan muodossa. Kuten totuttua, luvassa on henkeäsalpaavan taidokasta salibandyä, atomikellon tarkkuudella jauhavaa yhteispeliä ja ottomaisen suuria tunteita. Omat skumpat mukaan!
PKT:n kausi vitosessa ei ole sujunut täysin käsikirjoituksen mukaan, ampiaisväritetyt gladiaattorit majailevat nimittäin sarjataulukon kakkospaikalla. Ottaen huomioon joukkueen kollektiivisen egon, tämä ei luonnollisestikaan ole millään tavoin tyydyttävä tilanne. Muun muassa tämän johdosta syvän masennuksen kourissa rimpuillut toimitus ei saanut kolmanneksi viimeisestä turnauksesta raporttia aikaiseksi. Kyseinen turnaus tiivistettynä: ekasta matsista hieno voitto, tokassa historian surkeinta tuomaritoimintaa ja maalinteon tarkkuus oriveteläisellä tasolla, tuloksena tappio.
Viime turnauksessa soi jälleen iloisempi PKT-marssi, kun Cibi voitettiin 13-3 ja tv-ottelussa kukistui Real Malmi tiukkojen vaiheiden jälkeen 4-3. Cibi-matsista ei jäänyt jälkipolville juuri muuta kerrottavaa kuin A. "Der Bomber" Jokelan ja J. "Maltsev" Martelan tehtailema seuran yhden pelin jaettu piste-ennätys, 3+3.
Real Malmia vastaan palloiltiin huomattavasti tasaisemmissa merkeissä. Maalinteon aloitti PKT, kun T. "Hulk" Kauttu antoi almacinnismäisesti lämärinsä laulaa. Vain pari minuuttia edellisestä, ja keltamustat siirtyivät 2-0-johtoon hienon ylivoimakuvion päätteeksi. Turnausta edeltävällä viikolla sisäistä rauhaa joogan parista hakenut PKT:ta timorätymäisesti pelolla johtava keisari Salomaa pyöritti kuulan O. Mäkijärvelle, joka passasi pelivälineen ns. viisseiskapaikalla odotelleelle L. Mykrälle, jolla oli mieluisa työ napauttaa boltsi rysään. Erän lopulla malmilaiset saivat vielä kavennettua tilanteeksi 2-1.
Kakkoserä väännettiin sangen tasaisissa ja maalittomissa merkeissä, vaikka molemmilla joukkueilla oli jokunen hyvä maalipaikkakin. PKT saa kiittää johtoasemansa säilymisestä muutaman jopa paraatipelastuksen statukseen yltävän torjunnan esittänyttä, sarjan parhaaksikin maalivahdiksi tituleerattua K. "Ego" Saukkosta. Näin siis kolmas erä starttasi kutkuttavan jännittävissä tunnelmissa. Pelikellon näyttäessä hieman yli paria minuuttia kuninkaalliset tulivatkin tasoihin. Tasoitusmaalin jälkeen keltapaitojen yritys johtomaalin tekoon oli raivoisaa, mutta hyvä pössis katkesi M. Candelinin jo perinteeksi (etenkin kaukalon ulkopuolella) muodostuneeseen korkeaan mailaan. Jäähyn aikana tapahtui kuitenkin yksi ikimuistoisimmista PKT-hetkistä ikinä. Der Bomber lähti pallo lavassaan puolustusalueelta, purjehti malkinmaisesti läpi kentän ja nosti rystyltä yhdellä kädellä ohi hölmistyneen malmilaiskassarin. Toiseksi viimeisillä minuutilla coach Mäkijärvi kaunisteli lukemia neljään kahteen, mikä osoittautuikin elintärkeäksi, sillä Real Malmi teki vielä yhden maalin ylivoimalla L. Mykrän istuessa niin ikään melko perinteistä, toistuvasta rymistelystä saamaansa jäähyä. Loppunumerot siis 4-3 keltamustille.
Espoon keltaisten vitosdivarikausi ja toivottavasti myös -ura päättyy kotiturnauksessa Kauklahdessa 31.3., kun vastaan saadaan IKHTYS III ja Goofit. Sarjasijoitusten perusteella voisi olettaa, ettei odotettavissa ole käsittämätöntä salibandyn molemminpuolista juhlaa, mutta on hyvä pitää mielessä, että viime kohtaamisessa PKT kärsi 3-2-tappion IKHTYSille. Nyt tappio ei yksinkertaisesti ole mahdollisuus, sillä keltamustat ovat kiinni vähintään karsintapaikassa nelosdivariin.
Lähellä joukkuetta olevan lähteen mukaan valmennusjohdon rautakanslerit Raatikainen & Mäkijärvi ovat ehdottomasti kieltäneet joukkueelta kaikenlaisen sijoituksilla spekuloinnin ennen sarjan päättymistä. Onneksi kyseinen kielto ei koske sananvapauden sanansaattajaa, Suomen uskottavinta riippumatonta urheilumediaa PKT-nettiä, joka näin ollen voi ja uskaltaa sanoa totuuden ääneen. Voittaakseen lohkonsa ja siis noustakseen suoraan neloseen on keltapaitojen luonnollisesti voitettava molemmat matsinsa, mutta tämän lisäksi lohkoykkösen FC Busterin on menetettävä otteluissa ESB:iä ja Dynamoa vastaan yhteensä kolme pistettä. Muutoin keltaisten kohtalona on maksimissaan ristiinkarsinta.
Kotiturnaus pelataan jostain kumman syystä Kauklahdessa, toimitus painottaakin, ettei kyseessä missään tapauksessa ole PKT:n kotikenttä. Siitä huolimatta tarjolla on jälleen spektaakkelimainen show, josta ei puutu vauhtia, taitoa eikä varsinkaan viihdyttävyyttä. Pienenä kurioisiteettina mainittakoon myös, että taistelu joukkueen sisäisen pistepörssin voittajalle jaettavasta Saku Koivu-palkinnosta käy äärimmäisen kuumana. Ensimmäiset neljä soturia ovat kaikki kolmen pisteen sisällä toisistaan ja osan tiedetään olevan valmis käyttämään kyseenalaisiakin keinoja pystin saavuttamiseksi. Toimitus kuitenkin uskoo, ettei keltamustien joukkuepelaaminen häiriinny, vaikka osa potentiaalisista voittajista pelaakin samoissa ketjuissa.
Tarjolla on siis kenties viimeinen kerta nähdä vitosdivarissa pelaava PKT! Tämän vuoksi jokaista itseäänkunnioittavaa fania kehoitetaan saapumaan Kauklahden THT-Centeriin lauantaina 31.3. kello 10.00, kun PKT kohtaa IKHTYSin ja 19.00, kun vastaan asettuu Goofit. Halli tarjoaa myös loistavat puitteet lakanan kiinnittämiselle.
PKT:n keltamusta kaljaasi keinahtelee edelleen lohkokärjessä, vaikkei costaconcordiamainen karilleajo ollutkaan viime turnauksessa kaukana. Ensimmäisessä pelissä nimittäin otettiin tauluun Dynamolta 5-4 ja toisessa matsissa ESB kellistyi tylyin 7-0-numeroin. Keltapaitojen onneksi pahiten niskaan hengittävät Puumat ja FC Buster hävisivät myös toisen ottelunsa.
Peekooteemaiseen tapaan Dynamo teki ensimmäisen maalin siirtyen ajassa 04.33 1-0-johtoon. Erän loppupuolella S. "Coach" Raatikainen antoi kuitenkin kuudella mantereella kuuluisan kooärränsä puhua ja tälläsi lukemat yhteen yhteen. Kakkoserässä nähtiin peräti viisi maalia. Ensimmäisestä vastasi Dynamo heti erän alkuun. Kolme seuraavaa puolestaan iski PKT, kun O. "Black Mamba" Mäkijärvi tulitti kaksi peräkkäistä L. Mykrän passeista ja itse keisari Salomaa kolmannen. Aivan erän loppuun Dynamo kavensi vielä tilanteeksi 4-3.
Viimeinen erä ei pelillisesti tarjonnut keltamustien osalta juuri mitään, mutta oli tragikoomiselta viihdyttävyydeltään lähes antiikin mestarien tuotoksien tasolla. Erän puolivälin tienoilla nimittäin tapahtui jotain toivottavasti ainutkertaista. Hienon karvauksen päätteeksi A. "AG" Glöersen sviguili pallon kanssa vastustajan maalin takana ja lähetti oivaltavan ns. liigalättypassin näkymättömälle ystävälleen kohti keskialuetta. Onnetonta kyllä, reikäkuula päätyi suoraan vastustajapelaajan lapaan, tuloksena yksinläpitilanne ja tasoitusmaali. Tästä suivaantuneena ja Tero Pitkämäen ammoisista uroteoista innostuneena kyseinen epäonnen soturi viskasi kepukkansa hurjan karjaisun saattelemana thorkildsenmäisesti komeassa kaaressa kohti horisonttia. Mailanheiton maailmanennätyksen esteenä oli ainoastaan väärässä kohdassa seisoskelemaan sattunut dynamolainen, joka saikin seipäästä niskaansa. Tapahtuma sai synkähkön päätöksen, kun AG passitettiin istumaan viisiminuuttista. Jäähyn aikana Dynamo siirtyikin 5-4-johtoon, eikä PKT parista hyvästä yrityksestä huolimatta enää tasoihin päässyt.
Jälkimmäisessä pelissä ESB oli keltamustille vastaantulija. PKT siirtyi ensimmäisessä erässä 1-0-johtoon paljon puhutun herra Glöersenin maalilla. Upeasti itsensä kerännyt seivästäjä tehtaili matsissa vielä toisenkin maalin, rankkarista kolmannessa erässä. Toiseen erään lähdettiin kuitenkin 1-0-lukemista, kun ESB:kään ei saanut hyödynnettyä M. "Melaveikko" Candelinin jo syntymästä asti korkeasta mailasta perusteettomasti annettua rangaistusta.
Toisessa erässä alkoi markiisi Salomaan show. Ensin ruhtinas antoi rannarinsa puhua vastustamattomasti yläpeltiin, minkä jälkeen huikealle pelipäälle äitynyt Mr. PKT rakensi paikat kahteen seuraavaan. Sama tahti jatkui viimeisessä erässä, kun heti erän alussa yyveellä L. Mykrä iski lukemat Antin ja O. Mäkijärven esityöstä jo viiteen nollaan yhden PKT-historian hienoimman yv-kuvion jälkeen. Pian tämän jälkeen karvainen kapteeni väläytteli pehmeitä tassujaan tehtaillen lukemiksi jo 6-0. AG:n rankkarimaalin jälkeen ESB sai vielä mahdollisuuden rikkoa upeita koppeja taas kerran napsineen K. "Saukko" Saukkosen kuparisen rankkarista, mutta nolla piti. Näin siis johtopaikka säilyi, joskin sangen hienoisesti.
Lauantaina 25.2. keltamustat palaavat parketille, ja edessä ovatkin kauden tärkeimmät pelit. Vastassa ovat nimittäin soturiemme kanssa tasapisteissä majailevat Puumat ja FC Buster. Vanhaa mantraa toistaen pistemenetyksiin ei todellakaan ole enää varaa.
PKT matkaakin Ruskeasuolle nälkäisempänä kuin kylällinen pohjoiskorealaisia. Kuviot on hiottu viimeisen päälle kuntoon, pelaajien fysiikka on maailmanluokkaa ja henkisestä valmennuksesta on viime viikkoina vastannut Jari Sarasvuo. Mikään ei siis voi estää keltamustien lopullista voimannäytettä. Rosterissa tosin on jälleen tapahtunut hienoista liikkumista, kun A. Jokela ja T. Kauttu ovat katsoneet tarpeellisemmaksi suunnata saapasmaahan sivakoimaan. Lisäksi alkukaudella hienosti esiintynyt T. Rinne on matkannu eteläisemmille metsästysmaille. Kaiken huipuksi rystyspesialisti M. Henrikssonin varvas vaivaa vakavanlaisesti. Mikään edellämainituista syistä ei tietenkään estä ennakkosuosikin viitan juhlallista liehumista PKT:n uljasta sotisopaa koristamassa.
Tule siis seuraamaan salibandyn terävintä kärkeä lauantaina 25.2. Ruskeasuon Play Plazalle, kun PKT kohtaa Puumat kello 14.00 ja FC Busterin 17.00! Luvassa ennennäkemätöntä virtuoosimaisuutta, hieman hukassa ollutta mutta hiljattain löytynyttä silliparvimaista yhteispeliä ja superbowlmaisen spektaakkelimaista urheilujuhlaa!
Espoon keltaiset nousivat vihdoinkin asiaankuuluvalle paikalleen sarjakärkeen, joskin maalieron turvin, kun Goofit kaatui koripallolukemin 12-0 ja PH Kehon kanssa tasattiin pisteet 6-6. Seuraavaksi puuterilumen kevyehkösti peittämä divaripolku kuljettaa keltamustat pitkän tauon jälkeen kotiareenalle, kun lauantaina 4.2. Esport Arenalla kohdataan Dynamo ja ESB.
Goofitia vastaan oli jo alusta asti selvää, että mitään erityistä klassikkoa kohtaamisesta ei muodostuisi. Vastustajan noin seitsemän pelaajan rosteri pysyi joten kuten kyydissä ensimmäisen erän, ja tauolle lähdettiin keltapaitojen johtaessa 3-0 vanhalenmaisen spektaakkelimaisen paluun (kahdessa matsissa 6+2, 2 hattutemppua) tehneen O. Mäkijärven, S. Raatikaisen ja J. "Velho" Heikkisen maaleilla. Toisessa erässä PKT:n nuoret gasellit loikkivat kuitenkin vauhdilla ohi akibergmäisesti auttamatta kyydistä jääneistä vastustajistaan ja tehtailivat erässä huimat kahdeksan osumaa. Kolmannen erän alkuun J. Heikkinen katkaisi pelin lukemiin 12-0 ensimmäistä kertaa seurahistoriassa. Näin Keho-matsiin valmistautumiseen jäi aikaa hieman tavanomaista enemmän.
Ottelu PH Kehoa vastaan ja samanaikaisesti toinen sarjakierros käynnistyi pellehermannimaisen iloisissa merkeissä, kun pelikellon näyttäessä 4.08 T. Rinne tarjoili lyhyen, mutta sitäkin oivaltavamman syötön ketjutoverilleen, Sepontien Selänteeksikin kutsutulle L. Mykrälle, joka tinttasi ns. viisseiskapaikalta pallon sinne, minne se kuuluu, eli peltiin. Keho tuli kuitenkin tasoihin heti seuraavassa vaihdossa ja vain hieman yli minuutti edellisestä meni 2-1-johtoon. Kovasta tsemppiksestä huolimatta keltaiset eivät saaneet tasoitusmaalia aikaan, joten samasta tilanteesta startattiin myös haavistomaiseen kakkoserään
Toinen erä marssittiin keltaisemmissa merkeissä. PKT haki tasoitusmaalia kuumeisesti, ja sellainen saatiinkin aikaan erän puolivälin tienoilla, kun itse keisari Salomaa naulasi kuulan verkkoon toisen paluumuuttajan, M. Nevan passista. Kauaa eivät vetreät oriimme päässeet tasatilanteesta kuitenkaan nauttimaan, sillä kehoilijat siirtyivät muutaman minuutin päästä jälleen johtoon. PKT iski pelin taas tasoihin erän lopulla yyveellä, kun maestro Mäkijärvi lähetti isällisesti läimäisten pallon kotimatkalle ohi kehokassarin. Erässä nähtiin myös historiallinen tapaus, kun entinen herrasmiespelaaja, jallurantasmainen iso paha vaalee E. Ranta sikaili itsensä kaksiminuuttiselle.
Kolmannessa erässä verkot heiluivat kuin peitto Hakamäessä, viisitoistaminuuttisen aikana nähtiin nimittäin kuusi maalia. Ensimmäisestä vastasi vaparista PKT ja the one and only O. Mäkijärvi siirtäen keltamustat 4-3-johtoon. Seuraavat kolme maalia tykitti PH Keho ainutkertaisen viimeistelynsä ansiosta. Keltapaitojen maalilla koppaillut K. Saukkonen jäi aseettomaksi, kun veto toisensa jälkeen upposi yläriman kautta peltiin. Viimeiselle viisiminuuttiselle jouduttiin siis lähtemään kahden maalin takaa-ajoasemassa, mikä ei kuitenkaan osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Aluksi J. "Maltsev" Martela kavensi kuuteen viiteen, ja vain kaksi sekuntia ennen päätösvihellystä O. Mäkijärvi latoi illan kuudennen maalinsa, tasoittaen puntit. Näin siis tasapeli ja tärkeä sarjapiste.
Matka jatkuu lauantaina 4.2. tutussa paikassa, nimittäin kotihallissa. PKT puolustaa kärkipaikkaansa Dynamoa vastaan 17.00, Espoon Breakers kohdataan 19.00. Rosteri on jälleen kerran kivenkova, vaikka poissa ovatkin talviklassikkoa läsnäolollaan kunnioittavat Jörsti "Sika" Ranta ja J. "Maltsev" Martela, sekä denguekuumeen kourissa viruva pistepörssikärki M. "MG" Glöersen. Näin ollen onkin lupa odottaa todellisten talviklassikkojen tapahtumapaikaksi Esport Arenaa
Viime turnauksessa keltamustat pääsivät eroon pitkin kautta aika ajoin riivanneesta maalinteko-ongelmasta, mutta jälkimmäisessä pelissä puolustuspelaaminen ei ollut tutulla tasollaan. Pre-game pressikonferenssissa itsevarmana esiintynyt head coach S. Raatikainen painotti prinsiipeissään juuri edellä mainittuja seikkoja ja lisäsi mystiseen tyyliinsä jotain viivojen kunnioittamisesta. Tästä päätellen tarjolla on taas kerran kihelmöivän jännittävää urheiluviihdettä kaikelle kansalle.
Aloita siis lauantai-iltasi tyylillä ja taaperra Esport Arenalle kannustamaan keltamustat voittoihin! Toimituksen tietoonsa saamien, salaisiksi julistettujen asiakirjojen mukaan paikalle on kenties myös odotettavissa kauan kaivattu fanilakana!
Kuten aktiivisimmat uskolliset keltakuumeen fanit ovat huomanneetkin, on viime turnauksen raportointi jäänyt kokonaan tekemättä. Pohjoiskoreamaisen vakavasti elämään ja eritoten suremiseen suhtautuva toimitus nimittäin on katsonut parhaaksi, ytimekkäimmäksi ja myös pelillisesti kuvaamimmaksi tavaksi edellisten otteluiden tapahtumien jälkipolville tiedoksi saattamiseksi absoluuttisen tyhjyyden. Tulokset kuitenkin on lupa mainita: PKT - Cibi 7-1, PKT - IKHTYS III 2-3. That's all I have to say about that, kuten henkisesti rajoittunut katkaravustajasankari tapasi sanoa.
Vitosdivarin symbolinen aamujuna kääntyy lauantaina 14.1. maailmanlopun vuonna 2012. PKT kohtaa ensimmäisen kierroksen päätösottelussa Goofitin ja toisen kierroksen avausottelussa PH Kehon tutussa paikassa, Myllypuron ED Stationissa. Panokset ovat kovat, sillä jos ja kun tavoitteena oleva suoran nousijan paikka halutaan pitää omissa käsissä, ei pistemenetyksiin ole enää varaa. Tämän vuoksi kaksi keltamustien kantavaa voimaa ajoittavatkin paluunsa sangen oivaan aikaan.
Yleisemmin jääkiekkokulttuuristaan tutusta Kanadasta takaisin kotiin ja keltapaitaan palaavat nimittäin puolustuksen tilkitsijä, Pohjois-Haagan Pronger M. Neva sekä mantereidenvälinen kepittäjäsankari O. Mäkijärvi. Nevan paluu tarkoittaa ilmiselvän puolustuslinjan koventumisen lisäksi myös ainaisen pakkipulan helpottamista, kun taas Mäkijärven kohdalla katse ja odotukset kohdistuvat varsinkin, tai suoremmin sanottuna lähes ainoastaan hyökkäyspään tehoihin. Hall Of Fame-pistepörssiä johtava maestro onkin odotettu lisä PKT:n alkukaudella maalinteossa ajoittain hieman ontuneeseen hyökkäysrintamaan. Myös elämä vaihtopenkillä käy viihdyttävämmäksi, ja joitakin suurten ajattelijoiden kohtaamisiakin saattaa olla luvassa.
Keltamustien rosteri on siitä erikoinen, että ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan puolustajista on jopa ylitarjontaa. Tämä ei luonnollisestikaan ole jo valmiiksi sarjassa vähiten maaleja päästäneelle PeeKooTeelle ongelma, päinvastoin. Hyökkäyksessäkin häärii ainakin paperilla tehokas pataljoona, vaikka poissa ovatkin Mr. Olympia-skaboihin tiukan askeettisesti valmistautuva M. Karttunen, jälleen erinäisiä metsäneläviä tuliasein ahdisteleva A. Glöersen ja Singaporeen maksullisten naisten ryöstettäväksi kevätkaudeksi matkannut E. Lehto. Kaikesta päätellen odotettavissa onkin jälleen kerran veikeän vekkulit salibandykarkelot, joista ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Uhmaa siis aikamme legendaa, koko kansan viihdyttäjää Tero Vaaraa, äläkä lähde lauantai-iltana ravintolaan, ainakaan kovin aikaisin. Tule sen sijaan Myllypuroon Pekun seuraksi kannustamaan Espoon keltaiset uuden vuoden ensimmäisiin voittoihin, kun Goofit kohdataan 17.00 ja PH Keho 19.00!
PKT ohjasi ampiaisväritetyn panssarivaununsa takaisin voittouralle Ruskeasuon nöyryytyksen jälkeen. Ensimmäisessä ottelussa keltapaitaryhmä kaatoi Real Malmin 8-3, toisessa kohtaamisessa iloiteltiin sarjakärki Puumia vastaan luvuin 9-2. Ilahduttavaa matseissa oli erityisesti hyökkäyspään tehokkuus penkin alle myös maalinteollisesti menneen edellisen turnauksen jälkeen.
Real Malmia vastaan keltamustat saivat todellisen unelmastartin, kun pelikellon käytyä vasta yhdeksän sekuntia A. "Keisari" Salomaa latasi pallon malmilaisverkkoon S. Raatikaisen oivaltavan päädynkauttamaalintakaasyötön jälkeen. PKT jatkoi tykitystä muutaman minuutin kuluttua, kun turnauksessa huikeat 5+1-tehot tintannut M. "MG" Glöersen tehtaili päivän ensimmäisensä. Erän loppupuolella L. Mykrä lisäsi espoolaisjohdon kolmeen nollaan J. Heikkisen väläyteltyä ensin huikeaa, jopa ylivertaista pelikäsitystään upean syötön muodossa. Real ehti vielä kaventamaan tilanteeksi 1-3 ennen erätaukoa.
PKT sai pääsi ylivoimalle heti toisen erän alussa, mutta luokaton pakkopeli jäi tuloksettomaksi, ja heti täysilukuiseksi päästyään Malmi kavensi pelin kahteen kolmeen. Onneksi jo alle puolentoista minuutin kuluttua J. "Velho" Heikkinen käytännössä yksin junaili reikäkuulan neljättä kertaa malmilaiskassarin selän taakse. Lisämaaleja ei erässä enää nähty A. "AG" Glöersenin rankkarista ja parista naurettettavan heikosta PKT-ylivoimasta huolimatta, joten viimeiseen erään startattiin 4-2-johdossa.
Viimeisen erän PKT käytti maalieronsa parantelemiseen, pistetilastossa merkintöjä keräsivät tutut nimet MG-AG sekä Tuukka "Deuce" Rinne. Yksi raapustus pöytäkirjan kellastuvilla lehdillä on kuitenkin ylitse muiden. Yleensä lähinnä puolustuspäässä urotekojaan suorittava vuoden arjalainen E. Ranta riisti pallon hölmistyneeltä malmilaishyökkääjältä ja säntäsi luonnonvaalea kuontalo hulmuten peliväline mukanaan kohti vihollismaalia esteinään suuren unelman tiellä maalivahdin lisäksi ainoastaan yksi puolustaja. Avuksi mission impossiblen suoritukseen ehti myös epäitsekkyydestään varsinkin viime kaudella tunnettu Sepontien Selänne L. Mykrä, joka tavoilleen uskollisena palautti Ison Vaaleen tyhjään maalipaikkaan tulleen passin nopeahkosti takaisin lailliselle omistajalleen. Tästä ei puolustajakolossi enää erehtynyt ja miehen ensimmäinen maali PKT-paidassa oli todellisuutta. Ed Station natisi liitoksissaan, kun puolentoista kauden patoutumat purkautuivat sankarimme spartalaisesta vartalosta chewbaccamaisena mylvintänä koko keltapaitaryhmän sännätessä samanaikaisesti laatikkoon teletappimaisesti ryhmähalimaan maalinsylkijää ja iloitsemaan varmasti maailmanhistorian juhlituimmasta 7-3-maalista. Viimeisellä minuutilla MG kaunisteli lukemiksi vielä 8-3, näin ensimmäisestä pelistä ylivoimaisehko voitto, kaksi pistettä sekä suuri määrä paljon peräänkuulutettua katetta uholle.
Parin tunnin Myllypuron uusitulle ostarille suuntautuneen kehitysapumatkan jälkeen oli aika palata boksiin telmimään isojen kissojen kanssa, kun vastustajiksi saatiin lohkoykkönen Puumat. Kisumirrit ärhentelivät johtomaalin arvoisesti heti ensimmäisellä minuutilla, mutta hyvin pian tämän jälkeen suurriistanmetsästäjä A. Glöersen otti asiakseen tehtailla ensin tasoituksen ja sen jälkeen 2-1-johtomaalin. Kun vielä Kallion kultakurkku M. Karttunen ja S. "Coach" Raatikainen osuivat, päästiin prinsiippejä kuuntelemaan 4-1-johtoasemassa.
Toinen erä elettiin pelissä suvantovaihetta ainakin tilastomerkintöjen valossa; erän alkupuolella Puumat kavensi tilanteeksi 4-2 ja aivan lopussa M. Glöersen niittasi 5-2-osuman. Kolmannessa erässä keltamustat nakuttivat vielä neljä maalia kukistaakseen vaisuhkon, ilmeisesti hiukan poissaoloista kärsineen kisulauman koripallolukemin 9-2. Saldona viikonlopulta siis arvokkaat neljä sarjapistettä ja ilahduttavan suuri määrä tehtyjä häkkejä.
PKT palaa saunatimomaisesti rikospaikalle, sillä lauantaina 17.12. suuntana on jälleen Myllypuro ja vastustajina kaksi sarjataulukon pohjalle jumittunutta joukkuetta, Cibi kello 15.00 ja IKHTYS III 17.00. Keltapaidat uskovat viime turnauksen pisteputken ja maali-iloittelun jatkumiseen lujasti kuin joulupukkiin, ja ennakkosuosikin viitta onkin saanut koristeeksi valkoisen karvareunuksen.
Ensimmäisenä kohdattava Cibi on vakiintunut vitosdivarijyrä, sarakkeessa komeilee neljä tappiota, yksi tasapeli ja yksi voitto. Huomionarvoista on, että pisteet on kuitattu suhteellisen kovilta jengeiltä, PH Keholta ja ESB:ltä. Matsissa on siis potentiaalia kunnon taistoksi, joskin Santa "Claus" Raatikainen piiskannee iloiset poronsa sellaiseen vauhtiin, että joulunkeltaisen reen perässä pysymiseen vaaditaan epätavallisia suorituksia. Jälkimmäinen vastus, kansallissosialistinen ISKTR (Itsenäisen Suomen Kansan Taistelu Rintama), salibandyliiton papereissa IKHTYS III, puolestaan on hävinnyt kaikki kamppailunsa (Kampf, toim. huom.) suht härskillä maalierolla 14-48. PKT-netin tapana ei kuitenkaan ikinä ole ollut aliarvioida kilpakumppaneita, joten siihen ei sorruta tälläkään kertaa.
Keltamustien kokoonpano on, kuten totuttua, luunkova. Mankkaanmalmin Maltsev J. Martela on löytänyt tärkeämpää tekemistä, kuten myös Deuce Rinne, mutta kontrastina edellisille paluun PKT-paitaan tekee tuskastuttavan pitkään maailman vesillä seilannut A. "Der Bomber" Jokela. Näin ollen keltaisten yyveen tulivoima nousee vähintään seitsemänteen potensiin, ja vastustajaveskareille on odotettavissa hikiset oltavat. Muut gladiaattorit ovat vanhoja tuttuja, kun ratsumestari Candelinkin ennättää pitkältä karvamatonhakumatkaltaan IKEAsta parahiksi paikalle.
Kuin mantelina puurossa PKT tarjoaa joululahjana kaikille uskollisille ja antamisen juhlan kunniaksi myös uskottomille faneilleen ilmaisen sisäänpääsyn molempiin matseihin! Saavu siis liegemäisen räjähtäville joulumarkkinoille Myllypuron Ed Stationiin lauantaina 17.12., kun PKT kohtaa Cibin kello 15.00 ja IKHTYS III:n 17.00!
Poikkeuksellisen, jopa ainutkertaisen masentavan turnauksen jälkeen Tiibetin karulle ylängölle elämän tarkoitusta ja suuntaa etsimään lähtenyt päätoimittaja on ollut pakotettu palaamaan työpisteensä ääreen uuden koitoksen lähestyessä. Hiljaisuuden retriitti on ollut ainoa mahdollinen tapa edes osittain toipua kauheuksista, jollaisia ei toivoisi juuri kenellekään. PKT:n esitykset viime turnauksessa nimittäin saavuttivat seuran all-time-low-pisteen, tuloksena kahdesta ottelusta naurettava yksi sarjapiste. Valopilkkuna, yksinäisenä tähtenä synkällä taivaalla voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei pelin hallinta ollut ongelma, maalinteko vain ontui kuin Ahtisaari parhaina päivinään.
Päätoimittajan lisäksi varmasti koko joukkue on marttisyrjämäisesti mielen ratapihalla käännellyt ruosteista vaihdetta edestakaisin pyrkien kaikin keinoin estämään kuvatunlaisen katastrofin toistumisen enää koskaan. Näin ollen Espoon keltaiset matkaavatkin sunnuntaina 27.11. Myllypuroon jopa poikkeuksellisen latautuneina, valmiina ristiinnaulitsemaan tielleen asettuvat sekä pala palalta ja piste pisteeltä lunastamaan itselleen kuuluvan lohkokärjen paikan. Ensiksi kello 11.00 kohdataan kauden tähän asti odotetuimmassa ottelussa Itä-Helsingin kuninkaalliset Real Malmi, ja 14.00 sapelit kalisevat lohkokärki Puumia vastaan.
Aamupelin vastustajasta Real Malmista on heti alkuun mainittava toimituksen suuri kunnioitus malmilaisten mediaosastoa kohtaan. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että ryhmän nettisivut ovat lähes PKT:n vastaavien tasolla, ja kuin levitteenä öylätin päällä tiimi on ennen kauden alkua kasannut kaikki vastustajajoukkueet läpi ruotivan kausijulkaisun. Vaikkakin kyseisessä lehdykässä piilee vähintään yksi pelipaitamaisen räikeä asiavirhe, etenkin päätoimittajan sydäntä lämmittää edellä kuvailtu kaukalon ulkopuolinen panostus hienoon lajiimme. Kaukalossa kuninkaallisten kausi on alkanut hieman alavireisesti, ensimmäisestä turnauksesta ryhmä metsästi tasapelin ja tappion myötä yhden pisteen, mutta sekin tuomittiin menetettäväksi edustuskelvottoman pelaajan vuoksi. Viime turnauksesta saaliina oli voitto ja tappio, joten tiimi majailee sarjataulukossa sijalla kahdeksan.
Jälkimmäisessä kamppailussa saadaan vastustajiksi pitkästä aikaa pörröisiä luontokappaleita villikissojen muodossa. Viime turnauksessa harmillisesti hieman rapistunut ennakkosuosikin viitta kaipaakin uutta karvakaulusta, joten metsälle lähdetään keihäät tanassa. (toim. huom.: Mörseviittaus poistettu.) Ärjyvä kisulauma kirmaa lohkon piikkipaikalla puhtaalla pelillä, joten taljajahdista muodostunee sangen viihdyttävä palloilutapahtuma. Huomattavaa on se, että yhtä vaille kaikki voitot puumalauma on napannut vain yhden maalin erolla.
Viime turnauksen nälkävuosien jälkeen PKT:n rosteri voi jutimaisen paksusti, joten coach Raatikaisella on mukavahko homma kasata täydet kolme kentällistä. Joissakin medioissa kovasti mainostettua Der Bomberin paluuta ei valitettavasti kuitenkaan nähdä, sillä kiehuvan kuumista oloista kotiutunut puolustajajärkäle suuntasi samantien Lappiin jäähdyttelemään. Muita poissaolijoita ei hyväntahdonlähettiläiden lisäksi olekaan, joten muovimaton partaveitsinä tanssahtelemassa nähdään nimivahvin keltapaitaryhmä miesmuistiin.
Muutama mielenkiintoinen kysymys odottaa joka tapauksessa jälleen vastausta. Pystyvätkö ainakin näennäistä dominointia viime turnauksessa harrastaneet G-bros viimeistelyyn viime kertaista kovemmalla prosentilla, vai runnotaanko joku jälleen turhautumisen hetkellä täysin timoteeaaksi? Miten pelivireensä löytää vasta yhden täyden ottelun kaudella tsempannut E. "Maskottihylje" Lehto? Onko "Iso Vaalee" Ranta saanut eteläisemmiltä leveysasteilta väriä, entä pistevainua? Nähdäänkö Mikiltä vihdoin rystylämärimaali?
Jos mieltäsi askarruttaa, vietä sunnuntaita leppoisasti penkkiurheilun merkeissä, kun PKT pitää riehakkaat pikkujoulut Myllypuron Ed Stationissa! Pippalot alkavat 11.00 Real Malmia vastaan, jatkot 14.00, kun vastassa Puumat. Omat pullot mukaan, piparia paikanpäällä!
Vuoden 2011 lokakuu saa arvoisensa päätöksen, kun Ruskeasuon Arena Center värjäytyy syksyisen illan hämärtyessä voikukkamaisen keltaiseksi syysauringon kullatessa salibandypyhätön messinkisellä hohteellaan. Oman kortensa kekoon stailaustalkoissa kantavat myös Espoon keltaiset kohtaamalla Dynamon ja FC Busterin.
Keltamustat matkaavat turnaukseen kenties pahiten siipirikkoisina koko mittavan seurahistoriansa aikana. Kestopoissaolijat Kanadan runopoika M. Neva, O. "Ex-Coach" Mäkijärvi ja A. "Der Bomber" Jokela ovat luonnollisesti edelleen maailmalla, mutta edellämainittujen lisäksi historiallisen poissaolodebyyttinsä tekee A. "Davy Jones" Salomaa, joka seilaa yhdessä E. "Captain Redbeard" Lehdon ja E. "Moby Dick" Rannan kanssa pääkallolipun alla Turkin aluevesillä rommia siemaillen ja kauhua kauppalaivojen keskuudessa kylväen. Onneksi sentään ensimmäisestä turnauksesta estyneet kauriinmetsästäjät M. "Alkuperäinen MG" Glöersen ja veljensä AG sekä D. "Tuse" Makkonen ratsastavat valkeilla oreillaan auringonlaskuun keltapaitoja vahvistamaan.
Maailmanmatkaajien jättämä aukko on toki isohko, all-time-pistepörssin kolme kärkinimeä ovat kaikki reissussa. Tämän johdosta vastuunkantajia onkin löydyttävä odottamattomiltakin tahoilta. Toimituksen luotto päävalmentaja Raatikaiseen ja toisaalta koko joukkueeseen on kuitenkin vankkumaton kuin Hakamäen vasaramestarin juhannussalko. PKT siis kantaa edelleen väsymättömään tapaansa tuttua ja turvallista, mutta silti niin ajattoman tyylikästä ennakkosuosikin viittaa ylpeänä ja valmiina kohtaamaan tulevat koitokset naama klovnimaisesti pelottavahkon vekkulissa virneessä ja ryhti suorassa.
Ensimmäisessä pelissä kohdattava Dynamo pelasi viime kauden kutosessa sijoittuen lohkossaan neljänneksi ja sai vitosdivaripaikan niin sanotusti lahjaksi. Avausturnauksesta ryhmä saalisti kaksi sarjapistettä voittaen Real Malmin 5-3 ja häviten Puumille 6-5. Jälkimmäisessä kohtaamisessa vastaan asettuu FC Buster, joka puolestaan palloili viime kauden nelosessa. Rahkeet eivät kuitenkaan aivan riittäneet, joten kohtalona oli putoaminen vitoseen. Buster aloitti kautensa myös kahdella pongolla, voitto tuli Cibistä lukemin 8-5 ja pataan niin ikään Puumilta, 3-2. Luvassa ei siis pitäisi olla mikään mahdoton urakka, omalla tasolla pelatessa pisteet tarttuvat plakkariin.
Etukäteisasetelmat ovat siis kutkuttavan jännittävät, ja muutamia kysymyksiä leijuukin jälleen ilmassa vastauksia odotellen. Jatkuuko saunaillassakin hyvin levänneen M. Candelinin huikea pisteputki? Riittääkö hyökkäyksen tulivoima ilman Välimeren kanuunanpaukuttelijoita? Millaiset ketjut valmennusoraakkeli Raatikainen loihtii kasaan? Kannaattaako talvirenkaita vielä vaihtaa? Kartuta tietopankkiasi, ja saavu Ruskeasuon Arena Centeriin sunnuntaina 30.10., kun PKT kohtaa Dynamon 17.00 ja FC Busterin 19.00!
PKT aloitti taivalluksensa vitosdivarissa ennakko-odotusten mukaisesti ottamalla kutosesta tuttuun tyyliin täydet neljä pistettä avausviikonlopulta. Ensimmäisessä kohtaamisessa kaatui PH Keho lukemin 6-3 ja paria tuntia myöhemmin joissakin lähteissä erittäin kyseenalaisesti lohkon ennakkosuosikiksikin povattu Espoon Breakers samoin numeroin. Näin keltamustat antoivatkin myrskyvaroituksen tulivoimastaan tehden samalla kaikille selväksi, että ykköstilalla pukeudutaan tourdefrancemaisesti keltaiseen. (toim. huom.: Maalieroteknisistä syistä PKT on lohkossa toistaiseksi kakkostilalla. Asia tulee korjaantumaan pelien edetessä.)
Pelit uudella sarjatasolla alkoivat iloisissa merkeissä, kun keltaiset siirtyivät paljon odotettua ohuempia kehoilijoita vastaan 1-0-johtoon jo puolentoista minuutin kohdalla M. Henrikssonin toimesta. Hienon debyyttiturnauksen pelannut T. Rinne nappasi syötön osumaan heti ensimmäisessä virallisessa sarjamatsivaihdossaan. Keho pääsi kuitenkin rinnalle ajassa 9.20, kun jälleen kerran lehtosmaisesti maalilla molemmissa matseissa loistanut Saukko joutui nörtymään. Tilanne palasi raiteilleen heti seuraavassa vaihdossa, kun L. Mykrä nosti rystyltä kuulan ohi kehokassarin.
Toiseen erään startattiin ryminällä, kun T. Kauttu viimeisteli keltamustien kolmannen osuman vain viisi sekuntia erän alkamisen jälkeen. Muutama minuutti tästä, ja S. Raatikainen lisäsi PKT:n johdon jo neljään yhteen M. Candelinin syötöstä. Erän loppupuolella Keho kavensi tilanteeksi 4-2, joten toiselle erätauolle lähdettiin kahden maalin tukevassa johdossa.
Pelikellon näyttäessä hieman alle viittä minuuttia kolmoserässä passasi J. Heikkinen pelivälineen candelinmaisessa 2-1-tilanteessa L. Mykrälle, jonka tarkka kuti painui hienoisesti yläputken alle vieden keltapaidat 5-2-johdoon. Keho ehti kaventaa vielä kertaalleen, mutta T. Kauttu päätti öljyvartalojen pyristelyn ottelun toisellaan. Näin lopputulokseksi 6-3, ja hyvin ansaitulle brunssille Donald-sedän ravitsemusliikkeeseen.
Jälkimmäisessä pelissä vastaan saatiin eräässä itähelsinkiläisessä urheilujournalismin tulenkantajassa lohkon voittaja- ja nousijasuosiksi ennustettu Espoon Breakers. Alku sujui täsmälleen samoilla kokoonpanoilla kuin ensimmäinenkin ottelu, mutta parin vaihdon jälkeen yleensä vikkelillä jaloilla ja juonikkain mielin tuhoa kylvävä snaipperipelote E. Lehto tunsi vatsassaan todennäköisesti edellisiltaisten pilaantuneiden rapujen aiheuttamia väänteitä, ja joutui jatkamaan mereneläväviikonloppuaan maskottihylkeen ominaisuudessa vaihtopenkin alla. Tämä ei liiemmin menoa haitannut, sillä peli kulki siinä määrin, että ESB joutui rikkonmaan J. "Maltsev" Martelaa hyökkäyspäässä rankkarin arvoisesti. Itseoikeutusti kyseinen nahka-asujen sanansaattaja asteli keskiympyrään, mutta miehen lennokkaiden harhautusliikkeiden tuoksinassa pallo siirtyi taaksepäin johtaen hylättyyn suoritukseen. Ylivoimakaan ei tuottanut tulosta, mutta pian sen jälkeen ESB siirtyi norjalaistyyppisellä onnenkantamoisella 1-0-johtoon. Erän lopulla PKT sai toisen ylivoimamahdollisuuden, ja S. Raatikaisen zorromainen kiertoruoska lähetti pallon muutaman Machin nopeudella yläpeltiin, 1-1.
Toisen erän keskivaiheilla keltamustat pääsivät jälleen yyveelle, joka ehti vanheta vain viisi sekuntia ennen kuin J. Heikkinen latasi A. Salomaan passista lukemiksi 2-1. Hieman tämän jälkeen seurasi PKT:lle synkähkö, tummanharmaan sävyinen pariminuuttinen viisikkopuolustuksen lamaantuessa timoteeaamikkosmaisesti lähes täysin. ESB tasoitti ensin kahteen kahteen ja hetken päästä siirtyi 3-2-johtoon. Keltaiset jatkoivat kuitenkin tinkimättömällä tyylillään, eikä aikaakaan, kun T. Rinne tälläsi pelin kolmeen kolmeen M. Candelinin kerätessä päivän toisen pisteensä syötön muodossa.
Kolmas erä oli kirkkaasti keltapaitojen. Minuutin paikkeilla Oravannahkatorin Ovechkin M. Henriksson napautti voittomaaliksi jääneen 4-3-osuman. Vain hieman yli minutti edellisestä, ja A. Salomaa latasi vapaalyönnistä tarkan rannelaukauksen alakulmaan ohi pahasti maskissa olleen ESB-kassarin, 5-3 PKT:lle. Toiseksi viimeisellä minuutilla ESB:n puolustus-veskari-akseli onnistui vielä sähläämään kuulan omaan maaliin, näin loppunumeroiksi toistamiseen 6-3.
Ensimmäinen turnaus uudella sarjatasolla todisti sen, mitä osattiin odottaa myös ennen sarjan alkua. Avaimet tavoitteen saavuttamiseen eli suoraan sarjanousuun ovat täysin omissa käsissä, ja jokaiseen otteluun voidaan lähteä tuttua ja turvallista ennakkosuosikin viittaa ylpeästi kantaen. Matsit jatkuvat 30.10., mutta se onkin jo tarina erikseen.
Syksy saapuu - päivät kylmenevät, illat pimenevät, minihameet katukuvassa vaihtuvat pilkkihaalareihin. Onneksi lehdet eivät ole ainoa kellastuva asia, nimittäin myös PKT aloittaa urakkansa vitosdivarissa. Tämän myötä viime aikoina keltapaitojen elämän soundtrackillä ainakin kaukalossa soinut neljänruuhkamainen masennuspoppi vaihtuu leikittelevän iloiseen funkrockiin veijareidemme taistellessaan tietään jälleen sarjaporrasta ylöspäin.
Kesäliigan jälkeinen kuvioidenhiomistauko ei kohdellut keltamustia lempeimmällä mahdollisella tavalla. Syyskausi nimittäin pitää selvitä ilman iloista rosvoa O. Mäkijärveä, joka suuntasi Kanadaan paremmille anastusmaille sekä M. Nevaa, joka kuuli samaisen valtion fuksityttöjen korvia hivelevän soidinhuudon ja suuntasi oldschoolmaisesti perustamaan kaikkien bileveljeskuntien äitiä, Pii Kappa Tauta. Alkusyksyn turnauksia ei myöskään läsnäolollaan kunnioita edelleen merirosvojahdissa Malesiassa kanuunaansa käyttelevä A. "Der Bomber" Jokela, joka kuitenkin liittyy remmiin marraskuussa. Onneksi seuran aarrekirstua hautova sijoittajaguru E. "Buffett" Lehto on liiketoimiensa tuomilla tuotoilla onnistunut lyömään tiskiin riittävän määrän valuuttaa kansainvälisen salibandystaran Tuukka Rinteen pestaamiseksi syyskauden mittaisella try-in-sopimuksella. Rinteen huhutaan olevan omiaan paikkaamaan O. "Coach" Mäkijärven jättämää aukkoa keltaisten hyökkäyksen keskustassa.
Elokuisen pleijaritappion aiheuttama korpivaellus on patikoitu, demonit karkotettu ja ruuti kuivattu. Ampeerimittarit kaakossa kauteen starttaavilta Espoon keltaisilta onkin jälleen lupa odottaa järisyttäviä otteita. Eräs syystauolla ennenkuulumattomin koviin suorituksiin yltynyt soturi on Hakamäen rankaisija M. Candelin. Suuria tekoja myös kaukalossa lupaava sapelinkalistaja perustelee huikeaa pelikuntoaan ruokavalion muutoksella. Tuoremehun syrjään sysännyt rakkauden lähettiläs kertoo iloisena ja silminnähden helpottuneena sämpylän maistuvan aamuin illoin.
Ensimmäisessä turnauksessa PKT saa vastaansa PH Kehon ja Espoon Breakersin. Aamulla kohdataan kehoilijat ja muutama tunti myöhemmin tauottajat. Scoutit ovat jälleen lymyilleet ikkunoiden ja vaihtopenkkien takana tonttumaisen tarkkana keräten valmennusportaalle kullanarvoista informaatiota vastustajista. PH Keho on usean kauden vitosdivarijyrä, joka sijoittui viime kaudella alempaan keskikastiin. Breakers puolestaan taisteli viimeiseen asti paikasta nelosessa, mutta joutui karsinnoissa taipumaan ja jatkamaan taivaltaan toiseksi matalimmalla sarjatasolla. Kuten edellämainitusta on helppo päätellä, keltamustat matkaavat Kauklahden reikäpallopyhättöön tavoilleen uskollisesti paavoväyrysmäisen täynnä itseluottamusta ja uutta kautta varten pesty sekä silitetty ennakkosuosikin viitta syksyisessä puhurissa hulmuten, siitäkin huolimatta, että G-brothers on katsonut turnausta tärkeämmäksi täyttää pyhää vuosituhantista tehtäväänsä ja parhaansa mukaan lopettaa sarvipäisten kanssaeläintemme hilpeä loikinta havumetsän siimeksessä.
Syyskauden ilman apuvalmentajaansa keltapaitoja käskyttävä S. "The Coach" Raatikainen onkin mielenkiintoisen tehtävän edessä kenttien mennessä kesäliiga-aikaisista suurelta osin uuteen uskoon. Miehiä on kyllä tarjolla riittämiin, mutta uusia batman-robin-kombinaatioita pitäisi jälleen löytää. Ilmassa levitoikin jännittäviä kysymyksiä. Nähdäänkö kesäliigassa ajoittain granlund-peltosmaista iloittelua esittäneet hehe-veljekset Henriksson-Heikkinen yhdessä? Luutiiko kalpea katerpillari T. Kauttu puolustuksen pelotteena vai hyökkäyspään härnääjänä? Pystyykö E. "Helan går" Lehto ottamaan rapujuhlien jälkimainingeissa juoksuaskelia? Jatkuuko E. Rannan historiallinen pisteputki? Saako Deuce "Tuukka" Makkonen vapautettua itsensä työtehtävistä kylvämään kauhua keltaisten takalinjoille? Vastauksista riippumatta toimitus uskaltaa luvata, että keltamustat tarjoilevat sankoin joukoin fanittamaan saapuville unohtumattoman kattauksen syksyn parhaita antimia - yli-inhimillisiä taidonnäytteitä, konemaista joukkuepeliä ja elämää suurempaa urheilujuhlaa.
Juhlista siis uuden aikakauden alkua saapumalla Kauklahden THT-centeriin lauantaina 1.10., kun PKT aloittaa taistelun noususta neloseen! PH Keho kohdataan 11.00, ja 14.00 laatikkoon lompsii Espoon Breakers. Keltaiseen pukeutuvat ilmaiseksi sisään, fanilakanasta kausikortti palkinnoksi!
Hävinneet valuvat kesän mukana viemäriin, keltainen surunauha matelee pois, vastustaja juhlii ja sade hakkaa lasiin, edes joku voinut onnistua ois.
Tolppiin ja veskariin kuihtuivat juhlat, omiin virheisiin lakastuivat lomat, ei jäänyt päiviä kesään, pelin henki oli, kaikki tai ei mitään.
Ei mitään.
Kauniisti alkoi kaikki niin, sesonki juhlittiin kentällä ja taulukossa, jokainen voitettiin, oltiin ykkösenä maalissa.
Viimeisen ensimmäisessä nukuttiin – taas, Ahmat sokeerasi nolla kaksi, tultiin mukaan – taas, MG:llä ja Deucella kävi flaksi.
Tultiin takaisin alkuun, ja loppuun, ensimmäinen logoon, toinen pomppuun, Saukon onnistui pitää, pelin henki oli jälleen, kaikki tai ei mitään, kolmas olki painoi polvilleen.
Ei mitään.
PKT:n pelit päättyivät 4-5-rankkaritappioon. Seuraavan kerran keltaiset paidat vilkkuvat pikkutakkien alla gaalassa. Kaukaloon palataan tosimielessä vasta lokakuussa V-divarissa. Sitä ennen miteltäneen voimia harjoitusmielessä Pandojen kanssa.
Se alkaa. Marginaalit ovat pienet. Mitään ei kommentoida. Vammat ovat ylävartalossa tai alavartalossa. Pahinkin puukäsi on tärkeä pukukoppipelaaja. Selostaja muistaa kolmosketjun pelaajien nimet. Pelien jälkeen ei kätellä. Mitään ei jätetä kentälle. Tolppa sisään – tolppa ulos. Tasapelejä ei tunneta.
Vuoden odotuksen jälkeen pleijarit ovat taas täällä. Yllättäviä ratkaisuja ja ratkaisijoita nousee esiin. Kuka voisi unohtaa Arttu ”Keltainen vaara” Jokelan rankkarimaalia, Mörsen ja Ison Vaaleen syöttöpisteitä tai MG:n voitto-osumaa.
PKT petasi runkosarjan viimeisessä ottelussa itselleen komeat asetelmat jo alkaneisiin pudotuspeleihin. Eeppinen kaksintaistelu söpön mustasilmäistä Fumblersia vastaan sai uuden luvun, kun keltaipaidat onnistuivat painimaan itselleen kaksi sarjapistettä ja runkosarjan mestarin tittelin 6-5-voitolla.
Ottelu alkoi PKT:lle ominaiseen tapaan: vastustaja siirtyi nopeasti maalin johtoon. Shokin jälkeen saattoi jo nähdä pleijareiden olevan tv-lupatarkastajamaisesti ovella, kun tehopisteiltä piilotellut Antti ”Potkupallo” Glöersen koki ranteessaan suonenvedon kahdesti saman vaihdon aikana. Hienot esityöt maaleihin valmennuksen Olli ”Miss Salibandy” Mäkijärveltä ja Samuli ”Eino Makunen” Raatikaiselta.
2-1 vaihtui nopeasti, kun Aasian-kaipuutaan Lapin marjanpoimijoita kuhisevilla hillamailla lievittänyt T. Kauttu viimeiseteli kesän toisen maalinsa – jälleen maalin takaa. 3-1. Pikkuhiljaa haagalaistuva Rex kyllästyi maalintekoon nopeasti ja palasi mukavuusalueelleen tarjoilemalla vaivaisen 13 pelin kuivan kauden päättäneelle A. Salomaalle 4-1-maalin, joka sai yrmeän miehen maineessa olevan O. Mäkijärvenkin kauniit silmät tuikkimaan.
Fumblers näytti osaamistaan ja iski aivan keltapaitojen kantaan kahdella näyttävällä sommitelmalla. Hymyllään areenan kirkastanut kakkoskoutsi täräytti kuitenkin takaa-ajajilta luulot pois kesän komeimmalla lämärillä. Kun vielä hetkeksi syöttämisen unohtanut A. Salomaa iski rähläyksen jälkeen lukemiksi 6-3, oli PKT saavuttamattomissa. Fumblers kaunisteli lopuksi lukemat yhden maalin eroon, mutta lohkovoitto oli jo karannut.
Suoraan toiselta pudotuspelikierrokselta aloittavat rankingykköset kohtaavat jo torstaina joko Team Ahman tai Pandat 3:n. Käskyttäjä Raatikainen ottikin otteluparin ilolla vastaan, sillä keltapaidat ovat tunnetusti pörröttäneet eläinjoukkeita ikävästi vastakarvaan.
Ennakkosuosikin viittaansa tomuttanut ja ylleen pukenut PKT-joukkue pääsee otteluun miltei täydellä miehistöllä. Make ”Vaasiksen vasenniplaaja” Karttunen palaa kokoonpanoon. Samoin rasitusmurtumistaan toipunut J. Martela. Velikullat A. Glöersen ja M. Henriksson sen sijaan aikovat viettää laatuaikaa toistensa ja 10 000 muun samanhenkisen karpaasin seurasta nauttien. Veljellisen miesrakkauden vankkumaton kannattaja E. Lehto käy vielä jaakobinpainia omasta hyppäämisestään Töölöön junaan. Kolme konduktööriä ovat siis näillä näkymin poissa pleijariavauksesta.
Muu PKT-joukkue toivottaa yleisön tervetulleeksi ensimmäiseen tosipeliin. Keltapaidat pistävät nisäkkäät ojennukseen torstaina klo 20.30 Tapiolan salibandypyhätössä. Tervetuloa!
P.S. Toimitus vastaa Dinin peräloosiakin synkemmällä kieltosanalla kaikkiin seuran pää-äänenkannattajaan kohdistuviin sensurointipyrkimyksiin. PKT-netti aikoo jatkossakin uutisoida kaikista joukkueen esityksiin vaikuttavista tapahtumista tasapuolisen puolueellisesti.
Taitosalibandyn keltaiset suurlähettiläät seisauttivat kellot kolmen sarjapisteen arvoisesti viime viikolla. Espoon kohutuin startuppi suoritti hallitun nurkanvaltauksen saneeraamalla Pihankundit lukemin 5-4 mutta jäi kiusalliseen nollatulokseen lohkon kärkikamppailussa Team Puhuria vastaan.
Jo Kesäliigan avausottelussa hyvän vastuksen tarjonneet Kundit sinnittelivät keltapaitojen mukana, mutta harvoin on PKT-joukkue hävinnyt E. Rannan tehoillessa, ei siis tälläkään kertaa. Hyökkäyksen keihäänkärkinä kiiltelivät Rannan lisäksi säväyttävän alivoimaalin iskenyt E. Lehto, kahden maalin Joni ”JH” Heikkinen sekä lopulta osunut voittomaalin viimeistelijä J. Martela.
Voiton myötä PKT sai toiseen otteluun kaivattua haastetta ja mielenkiintoa. Tarjolla oli mahdollisuus kaivaa seuran toimiston trofeehuoneen vitriinistä tuttu ennakkosuosikin viitta jatkopeleihin, sillä voitolla olisi siirrytty sarjan paalupaikalle. Taisto alkoi lupauksia herättävästi kuin D. Makkosen torstai-ilta Kamelissa: vastustaja siirtyi 2-0-johtoon. Keltapaidat kuitenkin sisuuntuivat vastoinkäymisistä kirjallisen esikuvansa lailla ja tasoittivat nopeasti M. Henrikssonin ja S. Raatikaisen toimesta.
Tämän jälkeen PKT aloitti alennusmyynnit ja päästi halvalla kolme omiin. Vahvasti hengessä mukana fiilistellyt M. Karttunen sai huhujen mukaan tästä kimmokkeen tarjota onnekkaille kaksi hierontaa yhden hinnalla.
Viimeiseen erään lähdettiin kolmen maalin takaa-ajoasemasta. Jahti aloitettiin luomuteurastajamaisesti yksi häkki kerrallaan. Illan komeimmasta vastasi taas Eemeli ”Lauttasaaren luottoluokittaja” Lehto, joka osui jälleen miesvajaalla harvinaisen softembomaisen pehmeän mailankäsittelyn jälkeen ja myöhemmin täydellisti komean loppukirin 5-5-tasoituksellaan.
Pistejakoon jäänyt Espoon ylpeys voi kuitenkin yhä nousta oikeutetulle valtaistuimelleen ohi äpärien ja väärän perimysjärjestyksen. Viimeisessä runkosarjakoitoksessa keltapaidat pääsevät kenraaliharjoittelemaan pleijareita varten hallitsevaa mestaria vastaan. Edellinen kohtaaminen päättyi demarimaiseen tasapeliin, mutta nyt voitto tarjoaisi kilpalohkon voittajan tittelin.
Panosta pelissä siis riittää, mikä näkyy siinä että viime aikoina jatkuvasti kassalla ollut Miro ”viikossa on seitsemän päivää” Candelin saattaa Vermon ennustajan mukaan pelata jopa tikattuna. Ilta on muutenkin mielenkiintoinen, sillä komean paluun tehnyt M. Glöersen yrittää taistella kahden edestä korvatakseen toverinsa J. Martelan, joka lepuuttaa itseään raskaan ottelutahdin aiheuttaman rasituksen vuoksi. M. Karttusen happyhour-tarjous on ruuhkauttanut Vaasankadun hieromalaitoksen, joten myös yksityisyrittäjä itse on estynyt.
S. Raatikainen saa kuitenkin jalkeille miehistön, joka on jussiparviaismaisesti valmis ottamaan ratkaisevan viimeisen askeleen ennen tosipelien alkua. PKT toivottaakin ystävänsä todistamaan suven sulavinta salibandya Esport Areenaan maanantaina 15.8. klo 21!
Auvoisia ja onnentäyteisiä kissanpäiviä viettänyt PKT-joukkue sekä tietyt yksittäiset onnensoturit pyrkivät tällä viikolla välttämään töölöläisen ”buranaa, nukkumaan, pizzaa, nukkumaan” -(menestys)krapulan. Siviilipuolellakin menestynyt espoolaisjoukkue otti viime viikolla jo hieman lannistuneen pikkuveljensä hellään huomaan ja pompotti Jutin Kiviä lukemin 8-1.
Ottelun herrasta ja hidalgosta ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista epäselvyyttä: Väiskin kentän Dimitri Sjöberg tahditti Areenan tanssikansaa komeilla 1+4 –tehoilla. Aisapari Niittysillan kentän Simo Silmu komppasi vahvasti kolmella täysosumallaan. Tulikärpästen lailla tuikkivat niin ikään hyviä tehoja iskeneet L. Mykrä ja M. Karttunen, joka päätti keltapaitojen oivalohtandermaisen mässäilyn ottelun viime sekunneilla selväviikonloppumaisen harvinaiseen hymyyn. Ehkä kuitenkin ainoa historian säälimätöntä pyyhekumia kestävä merkkipaalu nähtiin, kun puolustuksen betoniporsas E. Ranta kaunisteli pistesarakettaan jälleen yhdellä syöttöpisteellä.
Uusi seitsemänpäiväinen tuo mukanaan uudet koitokset. Odotukset killuvat ceballoksenhiusrajamaisen korkealla, kun PKT:lla on kahdella voitolla mahdollisuus kavuta sarjataulukon ylimpään kattohuoneistoon hallitsemaan salibandyllisiä alamaisiaan lempeällä mutta jämäkällä otteellaan. Työsarkaa kuitenkin riittäisi useammallekin pyöröauralle, sillä jo hien pintaan saavaa keltakuumetta pyrkivät lääkitsemään tutut Team Puhuri sekä Pihankundit. Tunnelmat edellisiltä treffeiltä ovat kaksijakoiset: Kundit jäivät ilman ja keltapaidat pääsivät nauttimaan herrasmiesten tarjoamasta illallisesta. Puhuri sen sijaan hönki jo voiton kunniaksi silmille nostetut plehat niin huuruun, että jatkotkin jäivät pitämättä.
Tunnelma otteluparin alla on sangen mielenkiintoinen. PKT-toimituksen esimiestä pitää kiireisenä lupaavaan nousuun lähtenyt käsilaukkumallin ura Suomen Milanossa, Porissa. Sisäisen fuengirolansa löytänyt ja sen siivittämänä orastavaan maalivireeseen päässyt L. Mykrä osallistuu kesäliigapeleihin tästä lähin vain joukkuetta tsemppaavien vyölaukkuaplodien muodossa. Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta varmuuden vuoksi tilalle tuodaan nyt kaksi. Iloiset velikullat Jopi ja MG tuovat kaukaloon.. – ainakin rusketuksensa. PKT:ta läheltä seuraavat odottavat kauhunsekaisella jännityksellä, uskaltaako valmennusjohto istuttaa tuhlaajapojat samaan vitjaan.
PKT:n juhlaviikon librettoa sekoittaa myös epävarmuus profiilipelaajien vireystilasta. Liikennevalopäivää viettäneet M. Neva ja paluun tekevä E. Lehto ovat vähintään poissa tolaltaan, joukon jatkona muodostelmaluistellut T. Kauttu ei huhujen mukaan ei löydä enää edes kaukaloon. M. Candelin koettaa katkaista yhden pelin mittaisen kuivan kautensa tutulla metodilla. Hakamäen Forrest Gumpin alkanut viikko on kuin suklaarasia: jokainen påivä maistuu erilaiselta.
Espoon parasta viihdettä on siis tarjolla Tapiolassa, kun PKT hakee asetelmia jo lähestyviin pleijareihin. Sankareiden matka jatkuu tiistaina klo 21.00 Pihankundeja ja keskiviikkona klo 21.00 Team Puhuria vastaan. Tervetuloa!
Alussa oli mies, maila ja loputon suo. Leposija oli autio ja tyhjä, pimeys peitti mielen ja nälkäinen mies liikkui mummotunnelissa kumppanin kohdaten, ja mies näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kahdessadaskuudeskymmenesviides päivä. Kevyesti kolmattasataa pallonpyörähdystä visaista ongelmaa pohtinut mies oli vihdoinkin löytämässä vastauksen mieltään kauan, niin kauan piinanneeseen kysymykseen:
"Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan,
Lopettain kaikki? – Kuolla, – nukkua,
Ei muuta; – luulla, uness’ että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, – se loppu hartaast’
Ois halattava."
Yhdeksän kuukautta on pitkä aika olla tiettyä mieltä. Uutiskynnyksen ylittää kuitenkin vasta, kun päättääkin olla, kaikesta huolimatta. Hurmeinen miekka sai levon jo varhain - liiankin, mutta tuskan meri velloo edelleen rauhattomana. Lihan perintö jäi valitettavista esteistä johtuen tällä kertaa saavuttamatta, mutta henkinen perintö elää, ikuisesti.
Maailmassa tapahtuneiden mullistuksien jälkeen kovin vähäpätöisiltä tuntuvia asioita on myös ratkottu tietenkin tutussa muovilaatikossamme. Keltamustat karabinieerit nimittäin kalistelivat peitsiään kuluneella viikolla kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vastassa oli aikaisemmin liigassa PKT:ta nöyryyttänyt Virrtavarrtti, joka kuitenkin tällä kertaa skalpeerattiin 3-1-lukemin. Seuraavana päivänä Tykistön keskitys murjoi keltapaidat täysin, aiheuttaen seurahistorian rumimman tappion numeroin 10-6.
Voitokas Virrtavarrtti-kamppailu käynnistyi kesäisen pirteästi, kun heti ensimmäisessä vaihdossa L. "Sepontien Selänne" Mykrä tinttasi 1-0-johtomaalin O. Mäkijärven tarjoilusta. Ensimmäinen erä ei tarjonnut enempää tilastomerkintöjä, sen sijaan toisen erän alussa maalivainunsa candelinmaisen korpivaelluksen jälkeen löytänyt viisseiska paukutti pallon peltiin toistamiseen, tällä kertaa M. Nevan maailmanluokan puolenvaihdon jälkeen. Peli jatkui tasaisena PKT:n johdosta huolimatta, mutta silliparvi oli tiivis ja Saukko tapansa mukaan vikkelä.
Kolmannessa erässä Virrtavarrtti alkoi saada ajoittain jopa hienoista painostusta keltamustien kenttäpäätyyn, mikä aikanaan johtikin 1-2-kavennusmaalin syntyyn. M. Neva kuitenkin kuvainnollisesti kumautti pyristelevää haukea halolla ohimoon lataamalla äänivallin kahdesti rikkoneella rannelaukauksellaan loppulukemat 3-1. Näin siis hieno revanssi keltaisille.
Matsista Tykistöä vastaan muodostui häpeäpilkku PKT:n muuten puhtoisessa seurahistoriassa. Ottelu on käyty läpi joukkueen keskuudessa, tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin on ryhdytty ja eteenpäin on jutimaisesti menty, mutta toimituksen pyövelimäisen synkkä velvollisuus on silti tuoda tapahtumat kansan tietoisuuteen.
Peli alkoi murheellisissa merkeissä, kun Tykistö paukutti kenties ei-parasta päiväänsä viettäneen Saukon taaksen lyhyen ajan sisään kolme maalia yhtä synkästi esiintyneen viisikkopuolustuslinjan suosiollisella avustuksella. M. Henriksson onnistui kuitenkin luutimaan 1-3-kavennuksen, ja tulevaisuus näyttikin hetken valoisahkolta. Tykistö kuitenkin iski kahdesti, tilanteeksi 5-1.
Toisen erän alkuun PKT sai hetkeksi pelivaihteen päälle, kun L. Mykrä ja suoraan valmistautumisretriitiltään toisen erän alkuun ehtinyt M. Candelin kavensivat lukemat kolmeen viiteen. Tykistö sylkäisi välissä yhden häkin, jonka jälkeen vekkulin vertauskuvallisestikin yhden erän kovia suorituksia esittänyt, mutta seuraavaan löystynyt sydäntensärkijä Candelin latoi toisensa. Seuraava häkki oli jälleen vastustajajoukkueen, kunnes keltamustat iskivät peräkanaa kaksi ylivoimamaalia. Tässä vaiheessa 6-7-tilanteessa kaikki näyttikin vielä hyvältä, varsinkin kun keltamustat pääsivät viiden minuutin yyveelle. Kyseisen viisiminuuttisen aikana tapahtui valitettavasti jotain täysin tavallisen ihmisen käsityskyvyn ylittävää. PKT-ylivoiman hölmoillessä Tykistö pommitti alivoimalla nimittäin kolmesti, kyllä, kolmesti viimeistelläkseen loppulukemiksi 10-6. Hyi.
Kesäliiga jatkuu keltapaitojen kohdalla 27.7., kun paikalliskilpailija Jutin Kivet astelee askiin gladiaattoriemme vastataistelijoiksi. JuKin kohtaaminen sytyttää pyromaanimaisesti joka kerta, ja kamppailusta odotetaan jälleen veljellisen rajua, mutta myös rehtiä. Viime kerta päättyi keltaisten 3-1-voittoon, mutta minkäänlaiseen ylimielisyyteen ei tietenkään ole varaa.
Valmennustiimi Raatikainen-Mäkijärvi saa taas pyöritellä rulettiaan, josta ei toivottavasti muodostu venäläinen. Tuttujen kesäpoissaolijoiden lisäksi nimittäin myös A. Glöersen ja prioriteettejään elämässä hakeva E. Lehto puuttuvat rosterista. Taiteelliset johtajamme löytävät silti mitä todennäköisimmin kombinaatiot, joilla keltainen pähkinänsärkijä on huippusoinnissa.
Jännittäviä kysymyksiä on kuitenkin taas ilmassa. Tapahtuuko odotetun odottamaton, avaako kultaisen sukupolven edustajana ruohokentillä jälleen kunnostautunut E. "Jallu Rantanen" Ranta pistetilinsä myös muovialustalla? Slaissaako Gretzky Salomaan svingi, vai löytääkö kuula kohteensa? Tekeekö M. Henriksson vihdoinkin rystylämärimaalin? Onko Miro kova?
Näihin kaikkiin ja muihinkin kysymyksiin saat vastauksen saapuessasi keskiviikkona 27.7. Espoon kansallisbalettiin Esport Arenalle kello 18.30, kun PKT:n piruetteihin sekoaa Jutin Kivet. Luvassa jälleen mustaihoismaisen rytmikästä pössistä ja metronomintarkkaa joukkuepeliä, unohtamatta slashmaisia sooloja!
Mikä on murheellisempaa kuin koiranpentujen hautausmaa, kumppaninsa salakalastajan verkkoihin menettänyt vastanainut saimaannorppa, yhdeksän kuukauden ei-tahdonalainen selibaatti sekä E. Rannan pistesarake yhteensä? Vastaus on valitettavan tuore, nimittäin PKT:n viimeviikkoinen ottelu Team Puhuria vastaan.
Vääntö alkoi iloisesti, keltamustat karavaanarit nimittäin vastasivat kamppailun neljästä ensimmäisestä osumasta. Ottelun alkupuolisko olikin keltapaitojen täydellistä hallintaa, laatikossa näytti olevan vain yksi joukkue, kun PKT siirtyi E. Lehdon, D. Makkosen, J. Heikkisen ja M. Nevan maaleilla tavoittamattomalta vaikuttaneeseen neljän maalin johtoon. Kaikki olikin mallillaan, kunnes tapahtui jotain odottamatonta.
PKT:n pelitahdin löystyessä kuin pohjoispohjanmaalainen kiihkokristitty kolmansien kaksosten kohdalla pääsi Puhuri kirimään ämmämkotikisamaiseen ruotsalaistyyliin rinnalle ja ohi. Toimitus voi vain kuvitella jälleen sädetikkumaisesti muuten niin pimeässä keltakuumeosastossa loistaneen K. Saukkosen kauniisti sanoen sukuelintutusta viisikkopuolustuksen sekoillessa kuin Salmela Kauppatorilla. Näin siis synkästi 5-4 tauluun, onneksi elämä kuitenkin jatkuu, vaikkakin toisinaan hädin tuskin.
Tiistaina 19.7. PKT hakee revanssia Virrtavarrtista. Viimekertainen tappio heittiöryhmittymälle on tuoreessa kollektiivisessa PKT-muistissa, ja pelistä odotetaankin lehtomaisen räjähdysherkkää. "Il Duce" Mussalonin yksinvaltaisesti luotsaama totalitaristiryhmä ei tunnetusti johtajansa etunenässä kaihda kyseenalaisiakaan keinoja, joten keltamustien kuupan on pysyttävä kylmänä kuin kesäinen koff. Onneksi rauhan miehinä tunnetut keltaiset saarnaajamme ovat valmiina kääntämään toisen posken, tanssahtelemaan spin-o-ramat ja iskemään kuulaan kattoon.
PKT starttaa otteluun luultavimmin lähes samoilla kokoonpanoilla kuin edelliseenkin taistoon, ainoana muutoksena D. "Iso-D" Makkosen poisjäänti työkiireiden takia. Myös keskiviikon karnevaaleihin dingomaisen odotetun comebackin tekevä M. "Äitiiii!!!!" Candelin on vielä tiistaina samoilemassa pitkin valtiomme pohjoisosia. Joka tapauksessa luvassa on taas raisua rymistelyä kesäiseen vauhdinnälkään.
Vuorokauden mittaisen retriitin jälkeen osansa keltaisten maihinnoususta saa tuta Tykistö. Arsenalmaiset tykkimiehet olivat viime kerralla käskyläisiä PKT:n reserviupseereita pullottavassa joukkueessa, mutta coach Mäkijärven on silti piiskattava tummat ravurinsa vermomaiseen vauhtiin. Onneksi miehellä sentään on ruoska aina mukana.
Vietä siis kesääsi tyylillä ja tule Esport Arenalle seuraamaan huippuluokan väkivaltaviihdettä! PKT kohtaa Virrtavarrtin 19.7. kello 18.00 ja Tykistön 20.7. 19.00. Kanna kortesi kekoon keltaisena hulmuavassa katsomossa!
Keltaiset karpaasit kaappasivat kahden kamppailun viikoltaan niin ikään kaksi pistettä, kun Virrtavarrtti oli sotureitamme sähköisemmällä pelipäällä ja Tykistön murkulat vihelsivät kohteensa vierestä. Näin siis PKT jatkaa lohkossa hyvissä asemissa, kasassa on viidestä ottelusta seitsemän pongoa.
Tiistainen taistelu Virrtavarrttia vastaan oli säätilaan sopivasti sangen helteinen, eikä ukkoskuuroiltakaan vältytty kahden tappiinsa latautuneen joukkueen välillä. Kova, ajoittain buzzlightyearmaisesti sääntöjen rajamaille ja niiden yli yltynyt pelityyli sekä jännitepiikkejä itse kunkin keltamustan (yläkerran) konehuoneessa aiheuttanut tuomarilinja toivat vielä viimeisen silauksen antavan laakerinlehtensä soppaan.
Ottelu alkoi harmillisen peekooteemäisesti, vastustaja nimittäin iski avausmaalin kuvitteellisen pelikellon näyttäessä pienehköjä minuutteja. Keltamustat iskivät kuitenkin pian takaisin kuin coach Mäkijärvi valtavan miekkansa lohikäärmeen sydämeen. Huikean hyökkäyskuvion päätteeksi talviturkkinsa tiettävästi karistanut, mutta ympärivuotisturkkiaan edelleen ylpeästi kantava keisari Salomaa namutteli suuren pyöreän pöydän uusimmalle ritarille J. Heikkiselle, jonka terävä kuti painuikin myllylämäisesti ylähyllylle.
Tasoitusmaalin jälkeinen, jopimaisesti epämääräisen, mutta pitkän ajanjakson kestänyt tapahtumasarja ei kuulu PKT-saagan pyhimpiin teksteihin. Seuraavista kolmesta maalista vastasi nimittäin vastustajajoukkue keltaisten viisikkopuolustuksen kelluessa regatan jälkimainingeissa täysin ulapalla. Järjen- sekä loogisen päättelyn vastaisesti silliparvemme ei kuitenkaan kyseisellä laajalla merialueella viihtynyt, ja Virrtavarrtti selasikin synkkään 4-1-johtoon. Tästä eivät karaistuneet skönärimme enää toipuneet, E. "Motorboat" Lehdon 4-2-kavennus oli laiha lohtu vastustajan upottaessa PKT-fregatin lukemin 5-2.
Viiltävän ja petterisihvosmaisen kaukaa haetun analyysin jälkeen keltaisten tappion syyksi paljastui vaniljagainomaxien puute, joten seuraavaan matsiin startattiin pikkugeemäisesti virheistä oppineena ja kokemus karttuneena. Yksikään PKT-gladiaattori ei tietenkään halunnut ottaa kontolleen seurahistorian ensimmäistä tappioputkea, joten areenalle asteli äärimmäisen motivoitunut ja taisteluhalukas keltapaitaryhmä.
Tykistöä vastaan tykitys aloitettiin heti ensimmäisessä vaihdossa. O. "Rejdar" Mäkijärvi tyylilleen uskollisena ryösti pallon itselleen heti aloituksesta, ja muutaman hallitun tanssiliikkeen jälkeen moranterävä laukaus viuhui maalivahtia rintaan. Torjunnasta seuranneen reboundin nappasi kauhaansa phileasfoggmaisilta maailmanympärimatkoiltaan palannut päätoimittaja, joka satiininpehmeillä kätösillään siirsi reikäkuulan verkkoon päättäen lähes Hakamäen Houdinin veroiseksi venyneen kuivan kautensa. Ensimmäiseen maaliin syöttöpisteen saalistanut yön tumma vaeltaja Mäkijärvi oli muutenkin läpi ottelun liekeissä kuin väsynyt juhlija Kampin bussipysäkillä. Mies sai nimittäin kunnian viimeistellä keltamustien voitto-osumaksi jääneen 2-0-kaapin kiertorannarilla puolestakentästä, sekä loppunumerot 3-1 T. "Onetimer" Makkosen upeasta passauksesta.
Ollin kaappien välissä Tykistön hakuammunta tuotti tulosta ryhmän kaventaessa pelin kahteen yhteen ohi PKT-maalilla jälleen juhannuskokon lailla loistaneen K. Saukkosen. Muun muassa kokeneen liigajyrän rankkarin kopannut kiipperi onkin elämänsä vireessä antaen PKT-puolustukselle deucemaisella rauhallisuudellaan paljon kaivattua syvyyttä.
Näin siis keltaiset jatkavat lohkossa seitsemällä pisteellä, kun alkusarjasta on jäljellä vielä yli puolet. Seuraavaksi tanner tömisee ja aitaa kaatuu keskiviikkona 13.7., kun entistäkin juhlavammaksi tuunattu PKT-fregatti saa tuulta purjeisiinsa Team Puhurilta. Keltamustat istuttavatkin Esport Arenan kesäiseen kukkalaatikkoon taas kerran priimatavaraa. Virrtavarrttimatsissa paluun puolen vuoden hiljaiselon jälkeen tehnyt E. "Iso Vaalee" Ranta oli viime pelistä ansaitulla motivaatiolomalla, mutta timojutilamaisesti eteenpäin mennyt puolustuksen voimahahmo tekee comebackin rosteriin. Ottelu on kuitenkin keltamustille myös historiallinen. Ensimmäistä kertaa PKT:n kunniakkaassa historiassa nimittäin M. "Twotimer" Candelin jää pois keltamustien kokoonpanosta. Lappiin retriittiä viettämään matkustanut kenttien ritari otti tosin ensimmäisen väliinjättönsä sangen raskaasti. Pahaa oloaan teinityyliin Tapiolan legendaarisilla altailla perinteisin menetelmin purkanut röyhijä on joka tapauksessa intiaanityyliin hengessä mukana, vaikka miehen majesteetillista toteemia ei kentällä nähdäkään.
Kokoonpanomuutoksista johtuen valmennus saa taas hieman pyöritellä kenttäkoostumuksia. Mielenkiintoista onkin nähdä, jatkaako viime pelissä jälleen sentterin rooliin palannut A. "The Boxer" Salomaa edelleen playmakerinä, vai pyöriikö ruletti venäläiseen tyyliin, kuten yleensä. Myös T. "Hulk" Kautun rooli on toimituksen silmissä avoinna. All-around-tyypin voimapelaaja sopii nimittäin veskaria myöten kaikkiin rooleihin.
Ottelun alla varmaa on vain se, että keltamustat tarjoilevat toivottavasti runsaslukuiselle seurakunnalle maistuvan illallisbuffetin. Pöytä on katettu tutuilla herkuilla: taidokkaalla yhteispelillä, huikeilla sooloilla ja tietenkin käsittämättömällä määrällä loistavan laatuista lihaa. Tule siis tarkastamaan Espoon herkullisin kattaus keskiviikkona 13.7. kello 18.30, kun PKT puhkuu kumoon Team Puhurin!
Kesän ylivoimaisesti odotetuin kohtaaminen (Eindhovenin tuhlaajapojan paluun lisäksi) käytiin Tapiolan Ratiopharm Arenalla, kun Suomi-salibandyn jin ja jang iskettiin samaan kattilaan. PKT:n ja JuKin mutapainia oli odotettu kuin yhdeksän kuukauden päättymistä.
Ottelu olikin totutusti keltapaitojen hallintaa, vaikka pikkuveli saikin ajoittain luotua uhkaavahkoja tilanteita ne kuitenkin totutun helposti selvittäneen Saukon maalille. Valmennusportaan ylin askelma vastasi maalinteon aloittamisesta: Samuli ”Valkosuklaa” Raatikaisen oman maaliviivan tasalta lähtenyt rannalta- rannalle huipentui jo väsyttävän tuttuun kierteiseen rannelaukaukseen. Jälkiruokaunelman täydensi valmennuksen Olli ”Tummasuklaa” Mäkijärvi, jonka maali oli kuin peilikuva edellisestä.
Peli jatkui aaltoilevana, ja paskat, PKT:n suvereenissa hallinnassa. Kuherruskuukauttaan edelleen viettävä Henriksson-Heikkinen –tutkapari jatkoi siitä, mihin jäi edellisisssä otteluissa, siitäkin huolimatta että valmennusjohto kuolemaa halveksien yritti erottaa veljekset laittamalla Jonin surkeasti esiintyneen A. Salomaan paikalle puolustukseen. Oravannahkatorin Ovechikinilla oli helppo työ sivaltaa pallo reppuun Jukolanahteen Jagrin upeasta no-look-tarjoilusta.
JuKi sai vielä halvan kavennuksen, mutta loppu oli silkkaa kosmetiikkaa. Keltapaidat pitivät matinkyläläiset jälleen kurissa ja herran nuhteessa ja veivät pisteet kotiin. Erityismaininnan ottelusta ansaitsee jo miltei perinteeksi muodostunut kesäinen maailmojen sota, jossa jo vastustajankin noteeraama Eemeli ”Kuuma-Eemeli” Lehto jakoi rakkauttaan ja hyviä ajatuksia läheisen ystävänsä Kari ”C” Purhosen kanssa. Taisto päättyi jälleen kerran selvittämättömään.
Seuraavaksi PKT seuraa yhden miehen ajatushautomo M. Candelinin ohjenuoraa eikä siis näin ollen tyydy yhteen. Keltamustat pelaavat peräkkäisinä päivinä kaksi ottelua. Koitosten alla on, jopa niin kliseiseltäkin kuin se jo kuulostaakin, poikkeuksellisen paljon avoimia kysymyksiä.
Ykkösasia on luonnollisesti Erno ”Iso Vaalee” Rannan messiaanisen odotettu paluu. Vakuuminvarma vallilalainen ottanee ykköskaukalon kellertävän kenttäpäädyn jälleen kerran rautaiseen otteeseensa. Starsky & Hutch –parivaljakon täydentää myös ilahduttavan paluun tekevä Lari ”Torremolinos” Mykrä, jonka toivotaan ja uskotaan tarjoavan nautittavaa seuraansa normaalia pidemmän ajanjakson. E. Rannan kunnioitusta herättävä suora paluu tositoimiin on myös asia, josta moni pelit missaava saa ottaa mallia. Synninpäästön saa ainoastaan Deuce Makkonen, joka saapui läsnäolollaan rauhoittamaan keltaista joukkuetta JuKi-pelin jännittävään viimeiseen erään.
Erityisen suuri kysymysmerkki on pahamaineisen regattaketjun esiintyminen. Edellisottelussa aneemisesti esiintyneet Eemeli ”Moottorivene” Lehto ja Antti ”Ei tänään” Salomaa toimivat koko valmistavan viikonlopun siipimiehinä ketjun henkiselle keskushyökkääjälle Miro ”Itsekuri” Candelinille. Perseroone valmistautui kahden ottelun viikkoon tuttuun tyyliinsä: Hakamäen tyly isäntä otti mallia taivaan avaimia vartioivasta kollegastaan ja kielsi jumalansa kolmesti, no oikeastaan kahdesti. Ensin jäivät tutut piknikeväät jakamatta, ja miltei heti perään platonisen rakkauden lähettiläämme kieli taittui vaikeasta asennosta huolimatta jyrkkään ei-äänteeseen, kun tarjolla oli mahdollisuus viettää aikaa Chuck Bassin tapaan. Toteemin nokkaan nostettu voitonmerkki sai siis jälleen jäädä paikalleen.
Regattaketjua kaikesta huolimatta kuitenkaan tuskin nähdään yhdessä, jos valmennusjohdolla on minkäänlaista ammatillista kunnianhimoa. Pakka onkin poikkeuksellisen avoin nyt, kun pelaajistoa on paikalla harvinaisen runsaasti. Palaavatko Henriksson ja Heikkinen yhteen? Onko A. Salomaalle tilaa puolustuksessa, hyökkäyksessä vai ollenkaan? Kenen vierelle AG istutetaan?
Onneksi koutsikaksikolla on kaksi peliä aikaa kokeilla erilaisia koostumuksia. Toimitus toivottaakin fanilauman jälleen tervetulleeksi seuraamaan hyvää salibandya ja kutkuttavaa ketjurulettia Esport Arenalle 5.7. klo 18.00 ja 6.7. klo 18.30, kun vastaan asettuvat VIRRTAVARRTTI ja Tykistö.
PKT:n uutishuone jatkaa kesäsijaisten kierrätystä, sillä armoitettu päätoimittaja, lentokapteeni Lari ”Red Baron” Mykrä suoritti ottelun aikana lähestymistä punaisella paholaisellaan kohti Riikaa tarkoituksenaan luoda ilmasilta Sepontien ja itäblokin välille. Tiettävästi Kirkon ulkomaanavussakin aktiivisesti vaikuttava taivaiden sankari perusteli spektaakkelin väliin jättämistä munamiesmäisellä halullaan jakaa sinisiä ajatuksia sydämensä valitulle. Keltamustat ovat kuitenkin harvoin jääneet jääneet suremaan yhden suuruuden perään, joten metsälle lähdettiin jälleen luottavaisin mielin.
Tämä etenkin siksi että Fumblers oli jo etukäteen skoutattu lähestulkoon samaksi pandanallelaumaksi, jonka joukkueemme tuntee läpikotaisin. Myös PKT:n valmistautuminen tuki odotuksia siitä, että peitepandat tulisivat ikävöimään kapista kolmosdivaria: Esimerkiksi E. Lehto oli huhujen mukaan nähty treenaamassa ilmaveiviään niinkin yllättävässä paikassa kuin Esplanadin puiston pensaikossa. Tämäkin omatoimitreeni kalpenee M. Candelinin sitkeiden kuntoharjoitteiden rinnalla sillä mies on bongattu useita kertoja agilityradalta kehittämästä ketteryyttään.
Ottelun alkua ennen nähtiin Jopin myöhästymisen lisäksi muitakin vähemmän yllättäviä, mutta sitäkin odotetumpia tapahtumia. Nimittäin kaikkien salibandynpelaajien kaveri, reikäpallon Collina, Kari Ceballos Purhonen kunnioitti läsnäolollaan kesäliigaan kiihkeitä kamppailuja suoden luonnollisesti myös PKT-pelaajistolle kymmenminuuttisen tuhannen ja yhden yön tarinoidensa parissa. Matadori Kari kertoi ennen ottelun aloittamista tohkeissaan kunnostautuneensa jo illan aiemmissa otteluissa lempiaskareessaan eli punaisten korttien jakamisessa raivohärille, joten odotettavissa oli jälleen tälläkin saralla vekkuli ilta.
Taistelu alkoi hyvin tunnustelevissa merkeissä, PKT:n kuitenkin todetessa nopeasti jo ennakoidun faktan Fumblersin taitopelaajien kyvyttömyydestä pysäyttää suoraviivaisia keltamustia vyöryjä. Toisaalta omatoiminen joukkueemme kokeili useaan otteeseen ilman koutsien ohjeistustakin yllätyksellistä avauspeliä, jossa pallo syötettiin ensimmäisen vastustajan lapaan ylöspäin lähdettäessä. Tämä loi tiettyjä jännitteitä maalilla puhisevan Saukon ja puolustuksen välille, mutta uutta paitaansa ihastellen The Ego piti häkkinsä puhtaana.
Toisessa erässä peli jatkui lähestulkoon samanlaisissa uomissa kunnes Deuce McCannon ymmärsi päästää jo käsitteeksi muodostuneen itseluottamuksensa valloilleen ja ampui kääntölaukauksella lähes nollakulmasta pallon ilmeettömästi pömpeliin. Myös esimerkiksi Mörs vilautti… ajoittain pirteillä otteillaan, mikä huhujen mukaan saattaa olla seurausta vastuuvalmentajan vaihdoksestamme. Toimituksen tietojen mukaan tarmokas tunnepelaajamme on löytänyt ihmisläheisempää johtamista harjoittavasta Raatikaisesta turvallisen auktoriteetin, jonka sohvalle sopii tarvittaessa käpertyä jopa pienille Ruususen unille.
Jo ensimmäisessä erän aikana PKT oli vanhan kaavan mukaan löytänyt yhteisen sävelen Ceballoksen kanssa ottaen tuiki tärkeitä jäähyjä, jolla peliä saatiin rikottua. Yhteensä 10 minuuttia ottelussa jäähypenkillä lepiä ottaneiden keltamustien panostus tähän osa-alueeseen kulminoitui M. Nevan halonhakkuujäähyn päättymiseen: Mainetta niittänyt Heikkinen-Henriksson-kaksikko huomasi vaihtopenkiltä käsin Nevan lähteneen luutimaan hyökkäyspäähän ja tästä luonnonoikusta kauhistuneina parivaljakko päätti yhdessä paikata tilanteen hypäten kentälle. Oikeudenjakaja ei luonnollisesti nähnyt kaksosiamme siamilaisina, joten jäähypenkki kutsui jälleen ja kolmas erä päästiin aloittamaan alivoimalla.
Ottelu huipentui jatkosotamaisiin tapahtumiin: Löysällä vaparin puolustamisella vastustajan tasoihin päästänyt piskuinen PKT nakutti AG:n häkillä ja Jopi ”Ranne kipee ku vedin niin paljon suolapähkinöitä ennen peliä” Martelan unelmarannelaukauksella pelin 3-1 lukemiin. Suurvalta-aseman hankinta espoolaisseurojen keskuudessa kariutui kuitenkin viimeisille minuuteille Fumblersin suuroffensiiviin. Vihollinen kavensi ensin kolmeen kahteen, jonka jälkeen viimeisillä sekunneilla vuosisadan räkämaali näki päivänvalon syntyen kirjaimellisesti Fumblers-pelaajan ahterista. Näin ollen ilta päättyi hienon ottelun jälkeen hieman karvaaseen tasuriin.
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen sillä juhannuksen jälkeen ohjelmassa on hallitusneuvottelumaiset mittasuhteet saava trilleri kun PKT yrittää jälleen kerran pistää JuKin oppositioon. Kahden suuren kohtaaminen ei ole vielä aiheuttanut rajua huutelua, mutta odotettavissa on että viimeistään juhannuksen sameina hetkinä eetteriin alkaa kiiriä psyykkausta. Sanomattakin on selvää, että tämän massatapahtuman rooli suomalaisessa salibandykesässä tulee olemaan lähes yhtä keskeinen, kuin Maken rooli suomalaisessa massankasvatusskenessä, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa varaamaan istumapaikkoja. Tuona iltana mikään ei tule olemaan pyhää.
Lukijoidemme katkeraksi suruksi joudun ilmoittamaan, että häikäilemätön mutta rakastettu PKT-toimituksen satraappi ja Sepontien seriffi Lari Mykrä ei kunnioita näitä rivejä panoksellaan. Kesätoimittajan raskas velvollisuus on yrittää puhaltaa tekstiin tuttu lämpö ja sydämellisyys, jotka normaalisti siivittävät PKT-perheen sankar’tekoihin niin kaukalossa kuin katsomossakin.
Päätoimittaja itse on pakotettu seuraamaan pyhää kutsumustaan ja matkaamaan kohti kuvankaunista Latviaa. Korpivaellukselleen pyhiinvaeltajamme on saanut alleen (ainakin) uskollisen kumppaninsa Volkswagen Polon. Tiukan askeesin tien valinnut L. Mykrä on toimituksen saamien vahvistamattomien tietojen mukaan päättänyt matkan ajaksi kieltäytyä kaikista elämän tarjoamista nautinnoista ja mukavuuksista. Näinpä he joiden tajunnan ylle on jo ehditty levittää epäilyksen piknikpeitto, voivat huokaista helpotuksesta. Matkaltaan tavoitetun propagandaministerin mukaan kyseessä ei olekaan minkään sortin petos, eikä manööveri millään lailla vertaudu esimerkiksi ”Motivaatio-Martelan ja Juudas-Saukkosen roadtrippiin” (toim. huom. Jopa Hakamäen Lataaja tietää, että on aivan eri asia roadtrippailla yksin kuin ryhmässä.)
Nyt kun keltaisten kansankotimaista mielenrauhaa ja konsensusta järkyttänyt episodi on saatu käsiteltyä, voidaan siirtyä itse aiheeseen. Tapiolan keltakuume aloitti Kesäliigan jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan komealla voitolla. Viime kaudella mainetta ja menestystä niittänyt Pihankundit asetti PKT:n kovaan testiin. Jo ensitahdeista asti oli selvää, että jatkuvasti näyttäviä sommitelmia kutoneet viherpaidat eivät ole jättäneet kisalähetyksiä väliin; ”four passes break any defence” – jargoni tuntui olevan tatuoitu kundien selkäytimeen. Yleisön suosikkijoukkue siirtyi kuitenkin 1-0 johtoon kiiltäväksi hiotulla vaparikuviolla: A. Salomaan kivitalon korkuinen lättysyöttö tavoitti kauniisti käsivarrellaan viimeistelleen E. ”Espan ilmaveivaaja” Lehdon.
Tämä ei kuitenkaan nälkäisille keltapaidoille riittänyt. PKT-despootti Raatikainen oli jälleen kerran kutsunut tumman kaksoisveljensä synkkään kammioonsa ja nerokkuudessaan nämä alkemistit keittivät kasaan uuden tutkaparin: komean paluun tehnyt vanha sotaratsu Mikki ”Don Quijote” Henriksson sai rinnalleen tulokaspelaaja Joni ”Sancho Pancha” Heikkisen, ja jälki oli enolagaymäisen tuhoisaa. Ensin HeHe- veljekset näyttivät ylivoimapelin mallia, ja illan voittomaali toisti samaa kaavaa: J. Heikkinen löytää, M. Henriksson rankaisee. Välissä Samuli ”Niittytorin paholainen” Raatikainen ehti kaivaa kooärränsä naftaliinista yhden maalin arvoisesti. Ottelun ehdoton highlight nähtiin kuitenkin, kun PKT:n oma kokovartaloministeri M. Karttunen väänsi galaksin sijoiltaan täräyttämällä ranteella poikkihirteen (aivan, siis kohottamalla).
Pihankundit roikkui sylvesterstallonemaisesti mukana kavennusmaaleillaan ja pääsi lopulta jopa maalin päähän, mutta keltainen muuri K. Saukkonen sai aina jonkin massiivisista ruumiinosistaan pallon tielle, kohokohtana legendaarinen toispolvi- jalkatorjunta takanurkasta. Trilleri viime kauden välieräsikermää vastaan siis PKT:lle murskaavasti 4-3.
Huomenna tiistaina vastus ei suinkaan helpotu, kun vastaan tassuttelee erehdyttävästi mustasilmäisiä bambunjyrsijöitä muistuttava Fumblers. Taannoin Vermossa vierailleen valmennusjohdon V5-vihjeiden sekaan oli livahtanut tieto, että tuttuakin tutumman Pandajoukkueen tähdillä ja muutamalla muulla maailmanluokan pelaajalla ryyditetty Fumblers on äärimmäinen mittari keltamustien matkalla kohti palmusaaria. Viime kauden mestarijoukkue on kaikesta huolimatta hiuksenhieno altavastaaja, kun jo hieman kulunut mutta moneen kertaan paikattu ennakkosuosikin viitta liehuu jälleen PKT-taistelijoiden takatukan jatkona.
Tapiolan hikinen ilma velloo kuitenkin jälleen poikkeuksellisen sakeanaan kysymyksiä. Mikä vaikutus on päätoimittajan odysseusmaisilla harharetkillä? Onnistuuko valmennustandemi pitämään tuoreen tutkaparinsa yhdessä? Palaako puheenjohtaja aloitusympyrään? Ehtiikö Saukko avaukseen? Vaikuttavatko treffit suoritukseen? Jatkuuko Glöerin saaga?
Luultavasti näihin ja moniin muihinkin elämän suuriin kysymyksiin saadaan vastauksia tai vähintään jatkokysymyksiä huomenna tiistaina Tapiolan painekattilassa klo 21.00. PKT toivottaa kaikki tervetulleeksi kauden kärkiotteluun!
Espoon suuret pojat PKT esiintyy pitkästä aikaa suurelle yleisölle 7.6., kun Esport Arenan kesäliiga alkaa ottelulla Pihankundeja vastaan. Divarin jälkeen kisakunto on varmistettu ansaitulla levolla ja gaalailulla, joten parketilla nähdäänkin jopa harvinaisen latautunut keltapaitaryhmä. Kisakiimaa lisää entisestään PKT:n historian ensimmäisen uuden pelaajan liittyminen remmiin; juhamattiaaltosmainen veijarihyökkääjä Joni Heikkinen pelaa nimittäin ensimmäisen ottelunsa keltamustissa legendaarisella numerolla 53.
PKT taistelee paikasta auringossa kesäliigan kivikovassa ykköslohkossa viime vuoden kakkoslohkon sijaan. Pelin taso siis noussee viime vuodesta, mutta talvikauden divaria huikealla voittoprosentilla tahkonnut ryhmä on enemmän kuin valmis vastaamaan haasteeseen. Ensimmäinen vastustaja Pihankunditkaan ei ole mikään aivan aloittelijakombinaatio, nimensä jengille on nimittäin antanut Oilers-tykki Jussi Piha. Viime kesän kamppailuissa kundien lento riittikin välieriin asti tuloksena putoaminen mestari Fumblersille. Työsarkaa siis on, mutta vastoin yleisehköä käsitystä ennakkosuosikin hieman parkkiintunutkin viitta liehuu edelleen PKT:n harteilla merirosvolippumaisesti pelonsekaista kunnioitusta herättäen.
Vaikka vastustajan rosteri on eittämättä kova, ei keltamustienkaan kokoonpanossa ole tapahtunut minkäänlaista jazzahtamista yksittäistapauksia lukuunottamatta. Poissa vahvuudesta ovat vain viimeisiä viikkoja salibandykulttuuria Hollantiin juurruttava puolustajakolossi E. Ranta, Malesiaan valtapiiriään laajentanut venekeisari A. Jokela sekä rakkaaseen länsinaapuriin ilmaveivin ilosanomaa kesän ajaksi viemään matkannut M. "MG" Glöersen. Toimitus odottaakin jännityksellä, minkälaisia ketjukoostumuksia vastuuvalmentajan majesteetillisen valtikan perinyt S. Raatikainen apupoikineen saa loihdittua kasaan.
Koska vastustajan yksilötaito ja pelikäsitys ovat mitä todennäköisemmin aivan eri sfääreissä kuin kutosdivarin vastustajatiimeillä, on PKT:n tiivistettävä silliparvensa sardiinipurkkimaisen ahtaaksi. Pelisysteemi itsessään on kuitenkin jo todettu junanvessamaisen toimivaksi koviakin joukkueita vastaan, joten yksilösuoritusten ja hyökkäyskuvioiden onnistuessa keltaisten voitto ei ole pelkästään marginaalinen mahdollisuus, vaan jopa todennököistä. Huippusuorituksia luonnollisesti vaaditaan myös maalinsuulla, jossa itseoikeutettu ykköskassari K. "Ego" Saukkonen on valmiina tilkitsemään viimeisetkin ruhonsa alta näkyviin jäävät aukot. Kesäliigasta tuttuun tapaan myös tuomaripelistä odotetaan näkyvää osa-aluetta, mutta se, kumpi joukkue tästä enemmän hyötyy vaatisi jo korkeampaa matemaattista analyysiä.
Tiistain kovin afterwork-party juhlitaan Tapiolassa sinisessä kuplassa. Pukeudu siis kesäisen keltaiseen ja saavu helteisen päivän jälkeen viilentymään Esport Ratiopharm Arenalle tiistaina 7.6. kello 19.00, kun keltamustat käynnistävät kesäliigakautensa! Odotettavissa jälleen suuria tunteita, kuumaa kamppailua, karnevaalimaista urheilujuhlaa unohtamatta tietenkään frederikmäisen viihdyttävää pallotaituruutta!
Esipuhe:
Viimeisestä turnauksesta kertova raportti on antanut odottaa itseään kauan kuin Hank Moodyn uusi kirja, sillä päätoimittajan luomisen tuska on kolossaalisuudessaan jopa ylittänyt kirjallisen esikuvansa vastaavan. Kulunut aika on kuitenkin antanut mattinykäsmäisen tsänssin PKT:n ensimmäisen virallisen sarjakauden henkiseen prosessointiin ja itsetutkiskeluun. Keltamustat yllättivät ylivoimaisuudellaan itsensäkin, ja olo heti kauden päätyttyä oli lähes anssisalmelamaisen sekava. Nyt, yli kuukausi viimeisten matsien jälkeen suurin tunnekuohu on laantunut ja asioita pystyy jo tarkastelemaan analyyttisemmin, jopa puolueettomahkosti.
Otteluun KalKaa vastaan startattiin asiaankuuluvalla sarjanousijan itseluottamuksella; pelipaikat nimittäin sananmukaisesti vedettiin hatusta ennen matsia. Comboista tulikin sangen mielenkiintoisia, sentterinä nähtiin mm. M. Karttunen ja pakkiparina Mäkijärvi-Mykrä. Tämä ei kuitenkaan estänyt keltapaitojen maalitehtailua, mitä nyt ehkä puolustuksen silliparvimaisuuden taso ei ollut tavalliseen tapaan aivan asteikon yläpäässä.
Jo ensimmäisen erän alusta alkaen oli täysin selvää, kuka kentän tapahtumia hallitsee. PKT kontrolloi kuulaa ja sitä myötä kentän tapahtumia täysin suvereenisti jättäen nallelauman ainoaksi vaihtoehdoksi yhden hyökkääjän jatkuvan roikkumisen keltapaitojen puolustusalueella. Taktiikka toimikin ajoittain jopa hyvin PKT:n keskittyessä kenties liikaakin pyörittelyyn ja paikkojen rakenteluun, tosin yhden miehen poissaolo omasta päästä näkyi KalKan ennestäänkin hieman maailmanluokkaa köykäisemmän puolustuksen toiminnassa. Lukuisista huikeista paikoista huolimatta erätauolle mentiin keltamustien johtaessa vain 3-0, maalintekijöinä Lasi Raatikainen, Hammer Candelin ja Emperor Salomaa.
Toisessa erässä alkoivat varsinaiset maalikarkelot, vaikkakin ensimmäisen maalin teki karhuryhmä PKT-puolustuksen keskittyessä hyökkäystoimintaan toivottua enemmän. Takaiskun jälkeen trendikkään MG-kirjainyhdistelmän suuren yleisöön tietoisuuteen tuonut M. Glöersen sai kunnian iskeä ensimmäisen keltamustien erässä tykittämistä seitsemästä häkistä. Muina ratkaisijoina kunnostautuivat huikean syöttökuvion päätteeksi pelkoa vastustajassa herättävä hyökkääjäkolossi, Vaasankadun VandenBussche M. Karttunen, MG toistamiseen, M. Neva, Coach Mäkijärvi, S. Raatikainen ja jälleen Coach. Jossain osumien vyöryn välillä pääsi KalKa tuikkaamaan päivän toisensa, pitkälti samasta syystä kuin ensimmäisenkin. Toiselle tauolle kuitenkin jutimaisen tukevahkossa 10-2-johdossa.
Kolmannessa erässä lukemia kaunisteltiin edelleen, silmissä kiilsi kahdentoista maalin eron mukanaan tuoma tekninen tyrmäys. Se jäi valitettavasti tällä kertaa haaveeksi, vaikka erän ensiminuutilla S. Raatikainen pamauttikin keltapaidat 11-2-johtoon. Läpi ottelun ajoittain hapuillut puolustuslinja kuitenkin päästi KalKan tehtailemaan erässä kaksi maalia PKT:n yhteensä kolmea vastaan, näin salibandyiloittelua nähtiin täydet kolme viisitoistaminuuttista, loppulukemat 13-4 A. Salomaan ja M. Karttusen säkkien (siis maalien) myötä.
Ensimmäisen matsin maalikarkeloiden innoittamana myös EIF-kamppailun vitjat annettiin korkeamman voiman ratkaistavaksi. Kohtalon kova koura rouva Fortunan ohjailemana heittikin fläppitaululle jälleen mielenkiintoisia comboja, veikkuleimpana ehkä pistepörssin viitostilasta verenmaku suussa raivoisaa taistelua käyneiden M. Glöersenin ja L. Mykrän sijoittaminen laituripariksi. Joukkueen etu tärkeimpänä mielessä kaksikko kuitenkin vannoi uskollisuuttaan pelitavalle ja joukkueen pisteille ennen omia pisteitä.
Päätösottelusta kehkeytyikin oikeastaan ensimmäisen matsin täydellinen vastakohta. Vähämaalinen mittelö alkoi loppukaudelle harmillisen perineiseen tapaan, nimittäin Tammisaaren toivot iskivät itsensä 1-0-johtoon ensimmäisen erän alkupuolella. PKT ei tästä luonnollisestikaan lannistunut, vaikka peli ei hattuketjuilla ehkä pyörinytkään täysin tavalliseen malliin. Tasoitus saatiin kuitenkin aikaan vielä samassa erässä, kenenpä muunkaan kuin apukoutsi Raatikaisen kärkirannarin saattelemana.
Toisen erän ehdottomana kohokohtana voidaan pitää joukkueen toisen jerrycottonmaisen G-miehen, A. Glöersenin saamaa rangaistusta, perheelleen uskollisena surullisen veikeästä syystä, nimittäin väärästä etäisyydestä. Muuta tilastomerkinnän arvoista erässä ei tapahtunut pelin lainehtiessa päädystä toiseen kesäisen ulapan rauhallista esimerkkiä noudattaen. Myös kolmas erä tahkottiin pitkään maalittomissa merkeissä, ja näyttikin siltä, että keltapaitalauman olisi kenties tyytyminen kauden toiseen masentavaan tasapeliin. Hieman yli minuutti ennen täyttä aikaa tapahtui kuitenkin jotain fantastista. L. "Viisseiska" Mykrä tuskaili jälleen läpi turnauksen loppukaudesta surullisenkin tutuksi tulleen hienoisen juhamattiaaltosmaisen maalinteko-ongelman kanssa, joten ex-snaipperi päätti jakaa pallon osuvammalle toverilleen M. Glöersenille, jonka mailasta lähti kauden viimeinen, samalla myös kamppailun voitto-osumaksi jäänyt PKT-maali. Näin siis PKT:lle myös viimeisestä turnauksesta neljä pongoa!
Sapelien kalina on siis tauonnut, ainakin vuosikokouksen yhteydessä pidettävään saunailtaan/gaalaan asti. Keltamustat nähdään parketilla tositoimissa seuraavan kerran kesäliigassa, joka alkaa nimensä mukaisesti kesäkuussa. Nyt onkin aika kiittää joukkuetta ja hienoa faniklubia huikaisevasta kaudesta ja keskittyä juhlimaan saavutuksia tavalla, joka saa leijonien kultajuhlat näyttämään etkoilta. Torilla tavataan!
Vakavahkosti otettavasta haastajasta huolimatta edelleen Espoon viihdyttävintä palloilua esittävä PKT matkaa Masalaan divarikauden päättävään turnaukseen. Vastustajina häärivät sarjajumbo Kallion Karhut ja neljänneksi viimeisellä tilalle majaileva EIF. Ottelut pelataan kello 10.00 ja 12.00, joten ainakin coach Mäkijärven pelaamista voidaan hyvällä syyllä pitää todella epävarmana.
Ensimmäisenä kohdattavat Kallion Karhut eivät ole esiintyneet sarjassa erityisen mairittelevasti, ryhmällä on kasassa tähänastisista kamppailuista tasan kaksi sarjapistettä. Tämä on toisaalta ollut alusta asti odotettavissa, sillä ainoat oikeat Karhut tulevat Porista. Pelin intensiteetin kannalta on silti erittäin toivottavaa, että mesikämmenet ovat ihmeen kaupalla heränneet talviuniltaan tpsmäisen hunajantuoksuiseen kevätilmaan; PKT:n 7-2-voittoon päättynyt edellinen kohtaaminen ei nimittäin missään nimessä ollut viihdyttävyydeltään napakympin luokkaa, mieleen jäi lähinnä E. Rannan melkein-divarinavausmaali.
Toisesta matsista ei räjähdysherkkyyttä puutu, viime tapaamisessaa nuorten sonnien näennäisen leikkisällä raivolla yhteen ottaneet E. "Buddha" Lehto ja Conny "Mörssäri" Karlsson nimittäin sytyttivät molemmat joukkueet teemuselännemäisesti fyysisellä temmellyksellään. Toista erää kyseisestä kärhämästä ei kuitenkaan valitettavasti nähdä, sillä habitukselleen sopivasti mintunviileään, jopa kylmään tyyliin joukkueen kohtalon hetkillä hylkäävä maalinsylkijä viettää spring breakia Rukan mäkisissä maastoissa. Potentiaalia yleisöönmenevään reikäkuulaviihteeseen leijuu kuitenkin ilmassa PKT:n yrittäessä parantaa piste- ja maalitilastojaan mestarille suotavalle tasolle.
PKT:n kokoonpanojen yllä leijuu jälleen tummasävyinen savuverho. Pistepörssin ykkössijan mitä todennäköisimmin toisaalle luovuttava Lehto on poissa, ja muistakin pelipaikoista on käyty tiukkasävyisiä keskusteluja. Huvittavimpana esimerkkinä tästä esitettäköön entisen ykkösmaalivahdin, joukkueen keskuudessa suurta suosiota ja luottamusta nauttineen K. "Juudas" Saukkosen vaatimus päästä kenttäpelaajaksi ensimmäiseen otteluun. Myös eräiden muiden osallistuminen on suhteellisen sumussa, kuten varmaankin herrat paikalle saapuessaan itsekin. Motivaatio Martela on puheistaan päätellen tulossa, mutta miehen puheet ovat tunnetusti yhtä realistisia kuin persujen vaaliohjelma. Myös muut hukkaputkeen ja parin päivän jatkoihin osallistuvat haalarihemmot Neva, Salomaa, Mäkijärvi ja Glöersen Bros. ovat mahdollisesti hieman vähemmän kuin täydessä pelikunnossa. Myös ahkerana opiskelijana tunnettu Deuce McCannon puuttuu ja näin ollen tiputtaa keltaisten yhteenlasketun itseluottamuksen puoleen.
Kuten tunnettua, mitkään rosteriin tehtävät korjausliikkeet eivät luonnollisestikaan muuta sitä tosiasiaa, että keltamustat kirmaavat kaukalossa jälleen kerran kevään PKT-gaalaa varten viimeisen päälle puunattu ja pöyhitty ennakkosuosikin viitta lihaksikkaiden ylävartalojensa peitteeksi käärittynä. Aropupumaisella ketteryydellä sekä nopeudella, messimäisen vekkulilla pelihuumorilla ja sveitsiläisen käkikellon tarkkuudella vastustajansa masennuksen kautta sairaseläkkeen partaalle pyörittelevät keltapaidat tarjoavat siis lauantaiaamun piristykseksi paikalle vaivautuville faneille täyden lastin huippuluokan viihdettä kolmedeenä, luonnollisesti täysin ilmaiseksi.
Kruunaa siis penkkiurheilukautesi asianmukaisen arvokkaalla tavalla ja uskaltaudu Masalaan lauantaina 16.4., kun Espoon keltaiset robertheleniusmaisesti niputtavat Kallion Karhut ja EIF:in! Käsillä on viimeinen mahdollisuus nähdä pallotaiturit tositoimissa ennen ahdistavan pitkää taukoa, käytä siis tilaisuutesi hyväksi. Koska JuKille ei jäädä kakkoseksi kaukalossa, ei se ole suotavaa myöskään sen ulkopuolella, niinpä fanilakanaa kaivataan kipeämmin kuin koskaan! Nousujuhlia silmälläpitäen omat shampanjat mukaan.
Joulutonttumaisesti ilolla ja ammattitaidolla ensimmäistä ja viimeistä kutosdivarikauttaan paketoiva vitosdivarin tuleva kingi PKT kävi viimeisen kerran kuluvalla kaudella kaunistamassa Myllypuron ED-Stationin muovialustaa kuumalla tanssillaan. Ensimmäisessä haussa Raitakissan tango soi liiankin soinnukkaasti, ja pelissä päädyttiinkin masentavaan pistejakoon. Toisella kierroksella tempoa onnistuttiin nostamaan quick stepiin, jolloin Jutin pussit murskaantuivat epätahdissa heiluen coach Mäkijärven kavaltamien lakerikenkien kantojen alle.
Ottelu Raitakissoja vastaan alkoi jo surullisen tutuksi tulleella tavalla, kun noin minuutin pelin jälkeen eräs kolleista pääsi vapaasti veivailemaan reikäkuulan ohi Juudas Saukkosta turnauksessa sangen menestyksekkäästi tuuranneen T. "Ykkösveskari" Kautun keltapaitapuolustuksen uinuessa suloisesti kuin A. Salomaa vapunpäivän brunssilla. Erän edetessä PKT sai onneksi hieman kiinni pelistä, ja joitakin paikkojakin onnistuttiin luomaan, tosin heikohkolla viimeistelymenestyksellä. Muutenkin Raitakissojen westlifemainen slovaritaktiikka tuntui purevan ja vievän parhaan terän keltamustien yleensä niin nilsgustafssonmaisen murhaavalta karvaukselta. Erätauolle jatkettiin siis kisumirrien johtaessa 1-0.
Toinen erä alkoi miellyttävän, muttei suinkaan räikeän keltaisissa merkeissä, kun perjantain ylenpalttisesta yleisömenestyksestä voimaa ammentanut M. "Adonis" Karttunen tasoitti lukemat yhteen yhteen huiman jannepetteribromanmaisen peräänantamattoman taistelun tuloksena. Heti seuraavassa vaihdossa verkko heilui jälleen, kun L. "Snaipperi" Mykrä passasi pienimuotoisen sooloilun jälkeen pallon maalin eteen nousseelle E. Lehdolle, joka ei tunnetusti jätä kuvatunlaista paikkaa käyttämättä, toisin kuin epäitsekkäämpi laituriparinsa aika ajoin. Näin siis PKT 2-1-johtoon. Muutaman minuutin kuluttua tapahtuneesta Sepontien Selänteen arvonimelleen hieman kyseenalaista kunniaa viikonlopun otteluissa tehneelle viisseiskalle siunaantui kohtuullisehko tilaisuus viedä keltamustat 3-1-karkumatkalle hienon syöttökuvion päätteeksi, mutta Aurinkokuningas Tami Tammisen kuolemattomat sanat "Four passes break any defence" kirkkaana mielessään vasta kolme syöttöä laskenut maalinsylkijä jatkoi edelleen laituparilleen Lehdolle. Sanomattakin lienee selvää, ettei kaappia tästä hyökkäyksestä syntynyt, ja yleensä suorituksillaan yleisön haltioituneena huokailemaan saava päätoimittaja joutuikin ikäväkseen seuraamaan pikemminkin päinvastaista reaktiota omiensa keskuudesta. Hieman tämän jälkeen Raitakissat onnistuikin toimittamaan pelivälineen T. Kautun kilpikonnamaisen leveän selän taakse, tilanteeksi 2-2. Näistä lukemista lähdettiin myös toiselle tauolle, sillä yrityksestä huolimatta niin kisut kuin keltaisetkaan eivät erässä enää verkkoja soitelleet.
Kolmas erä sai blitzkriegmäisen nopean alun, kun heti aloituksesta A. "Keisari" Salomaa otti aloitusvoiton itselleen, pujotteli pari kattia ja upotti tarkan laukauksen alakulmaan, PKT 3-2-johtoon. Erän puolivälissä mirrit tasoittivat kolmeen kolmeen onnenkantamoisella. Keltamustat taistelivat pelkästään voitto mielessään loppuun asti täysillä, osa kenties hieman liiankin täysillä, mistä räikeimpänä esimerkkinä L. Mykrän 24 sekuntia ennen päätösvihellystä ottama hyökkäyspään tärkeä taklausjäähy. Moninaisten vaiheiden kautta päädyttiin siis kauden ensimmäiseen pistejakoon, ja koko varmasti koko joukkueen suulla puhuneen Suomen tulevan kuninkaan E. Lehdon sanoin: "Tälläset tasapelit on jotenki äärimmäisen demari juttu, kaikille niinku vähän jotain. *i*t* et mä vihaan tätä."
Tippurimaisen kirvelevän tasapelin jälkeen keltamustilla oli vain tunti aikaa parannella lähinnä henkisiä haavojaan ennen lohkovoiton ja nousun varmistamisen jälkeen kauden tärkeintä tavoitetta, JuKin kaatoa. Jonkinlaista arpikudosta ehtikin ilmeisesti muodostua, sillä kaukalossa nähtiin selvästi ensimmäistä matsia pirteämpi PKT. Barcelonamaiseen pallonhallintataktiikkaan paluun tehnyt keltapaitajoukkue hallitsi kentän tapahtumia, vaikka JuKi antoikin vahvan vastuksen. Maaleja saatiin kuitenkin odottaa aina erän viimeiselle minuutille saakka. L. Mykrä karvasi kuulan pois JuKi-pakin lavasta ja toimitti karkin maalin eteen Lehdolle, joka tykitti keltamustat 1-0-johtoon. Vain 40 sekuntia edellisestä oli itse koutsin vuoro lisätä PKT-johto kahteen nollaan Glöersen seniorin esityöstä.
Toisessa erässä PKT sortui käsittämättömään jäähyilyyn pariinkin otteeseen. Ensin siistiä peliä omilleen painottava O. Mäkijärvi otti törkeän ja täysin turhan jäähyn toistuvasta mailaan hakkaamisesta, ja erän loppupuoliskolla apukoutsi Raatikaisen viikate puhui jäähyn arvoisesti. Valopilkkuna kyseisten silmittömien vahingoittamisyritysten välissä loisti onneksi jälleen PKT:n oma tuikkukynttilä, pieni mutta sitäkin vahvempi M. Karttunen, joka teki jälleen upean terrierimäisen taistelun jälkeen maalin siirtäen näin Espoon keltaiset 3-0-johtoon.
Kolmannen erän alussa oli puolestaan JuKin vuoro jäähyillä, ja PKT pääsikin pelaamaan hetken 5-3-ylivoimalla. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että kelkkajääkiekkomaajoukkueenkin ylivoimapeli on varmasti vauhdikkaampaa, maaleja ei siis syntynyt. Erän edetessä JuKi haki vimmatusti kavennusta, mutta maalilla varmasti esiintynyt T. Kauttu hyvin pelanneen puolustuksen siivittämänä onnistui estämään punapaitojen lähentely-yritykset. Pelikellon näyttäessä aikaa 41.18 yleensä niin rauhallinen ja mintunviileä E. "Buddha" Lehto menetti malttinsa totaalisesti hyökkäysalueella ja sivalsi kyynärpäällään väärään paikkaan täydellisen väärään aikaan osunutta JuKi-pelaajaa naamaan. Onneksi kuumakalle selvisi tempauksestaan kakkosella kuin turkkilaisessa vankilassa, eikä pelikieltoa annettu. Alivoiman aikana JuKi sai kuitenkin maalitilinsä avattua, lukemiksi 3-1. Kyseiset numerot koristivat taulua vielä summerin soidessakin, näin siis PKT:lle mentaalisella tasolla äärimmäisen tärkeä voitto rakkaasta paikallisvastustajasta! JuKille kuitenkin propsit hyvästä vastuksesta, ja etenkin fanilakanasta. Koska PKT:lla?
Neljäs Myllypuron turnaus päättyi siis disneymäisen onnellisesti, vaikkakaan täydelliseen neljän pisteen suoritukseen ei tällä kertaa pystytty. Kautta on jäljellä enää yksi turnaus, jonka jälkeen odottavatkin nousujuhlat, gaala ja kesäliiga! Viimeisen turnauksen päivämäärä 16. huhtikuuta kannattaakin jo valmiiksi varata kalenterista, sillä silloin koittaa viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan henkeäsalpaavan salibandyviihteen seuraamiseen!
Neljännen ja samalla viimeisen kerran tällä kaudella pääsiäistipumaisen keltaisen bandwagoninsa kohti Suomen Neuvostoliittoa, Itä-Helsinkiä sunnuntaina 3.4. suuntaava Espoon ylpeys PKT on jälleen valmiina huimiin suorituksiin. Vaikka lohkon ykköstila on jo varmistettu, eivät keltapaidat pode minkäänasteista mestaruuskrapulaa, päinvastoin, jano on kuin vappuna. Vastuksetkin ovat kovaa luokkaa, sillä turnauksessa kohdataan edelleen sarjanoususta kamppailevat lohkonelonen Raitakissat ja -kolmonen JuKi.
Ensimmäisenä laatikkoon keltamustien seuraksi tassutelevat Raitakissat muistetaan huikeasta kyvystään nousta tappioasemasta voittoon, viime pelissä tosin PKT nuiji mirrit tylyin 6-2-lukemin. Tälläkään kertaa keltaiset eivät aio antaa kesäkisujen hyppiä silmille, karvaturrit heitetään tylysti katiskassa järveen. Tarkkana pitää luonnollisesti silti olla, sillä vain kahden pisteen päässä lohkon kakkostilasta pesivät naukujat ovat varmasti liikkeellä miromaisella kiimaisen kollin intensiteetillä.
Jos matseja pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen, olisi jälkimmäinen peli JuKia vastaan PKT:n Billboard-listan sijalla yksi. Rakkaat paikallisvastustajat nöyryyttivät keltamustia viime kohtaamisessa tähän mennessä ainoana joukkueena kutosdivarissa tavalla, joka saisi Chuck Norrisinkin itkemään. Menneet on kuitenkin jätetty taakse, käsitelty kypsästi kunnon urheilijanuorukaisten tavoin ja unohdettu...? No ei todellakaan. PKT starttaakin matsiin kuin Mika Myllylä viidellekympille Naganossa - täysillä ja kaikkia mahdollisia apukeinoja hyväksikäyttäen ainoana tavoitteenaan vastustajan perusteellinen nöyryyttäminen. JuKikin on kahden pisteen päässä kakkostilan mukanaan tuomasta vitosdivaripaikasta, ja PKT olisikin enemmän kuin tyytyväinen torpedoidessaan lusitaniamaisesti punapaitojen nousuhaaveet.
Vaikka areenalle keltamustien seuraksi saadaan tällä kertaa kaksi sangen pelitaitoista joukkuetta, on ennakkosuosikin viitta kasvanut entisestään elgrandemaisiin, normaalia liikkumista haittaaviin mittoihin. Etulyöntiasemaa ei horjuta edes kaikissa divarimatseissa torjuneen ykkösveskari K. "Juudas" Saukkosen ja synkeän kumppaninsa J. "Motivaatio" Martelan poissaolo. Onneksi pojilla on sentään täysin hyväksyttävä syy jättää joukkue omilleen, nimittäin vanha kunnon roadtrip. Toimitus toivottaa varmasti koko tiimin äänellä turvallisia ajokilometrejä.
Edellämainitut tapahtumat asettavat PKT:n taas kerran kokoonpanomuutosten äärelle. Vaikka ainakin teoriassa Saukon eläimelliset refleksit puuttuvat keltaisten tolppien välistä, on korvaamaan saatu miehekäs annos ykkösluokan fileetä. Kassariksi nimittäin vyöryy PKT:n oma Iso Vihree, T. "Hulk" Kauttu, joka korvaa mahdollisesti puuttuvan nopeuden puhtaasti peittopinta-alalla. Tästäkin huolimatta puolustuksen on syytä olla vielä tavallistakin silliparvimaisempi. Jopin feidaus puolestaan tiputtaa keltamustien rosterin yhtä miestä vaille kolmeen ketjuun. Näin ollen turnaus tahkotaankin normaalisti kahdella pakkiparilla ja kolmella laituriparilla, mutta vain kahdella sentterillä.
Muutamissa viime peleissä liekeissä ollut ketju AG - Maltsev - MG siis hajoaa pakon edessä. Onneksi veljeskaksikko Glöersen säilyy mitä todennäköisimmin yhdessä, joten rymistely voi jatkua. Myös huimaa kamppailua Glöer brosin kanssa sisäisessä pistepörssissä käyvä Sepontien Selänne L. Mykrä on viime pelien perusteella kovassa iskussa, ja jonkinasteista joukkueen sisäistä leikkimielistä vastakkainasettelua onkin havaittavissa. Toimitus kehottaa pitämään silmällä myös fanien nallekarhua, M. "Can't touch this" Candelinia, jolta on bändikeikan siivittämänä ainakin edellisen kerran perusteella odotettavissa huikea flowviikonloppu useallakin eri areenalla.
Vietä siis liikunnallista kevätsunnuntaita Myllypuron salibandypyhätössä, kun PKT kohtaa Raitakissat kello 10.00 ja JuKin 12.00! Käsillä on toiseksi viimeinen mahdollisuus nähdä keltamustat parketilla ennen masentavan pitkää taukoa, käytä siis tilaisuus hyväksi! Tuttuun tapaan tarjolla on henkeäsalpaavaa taituruutta, ihastuttavaa yhteispeliä ja komediallistakin vastustajan hassuttamista. Fanipaitaan pukeutuneille jaossa pääsiäismunia.
The one and only PKT varmisti nousunsa vitosdivariin ja samalla lohkovoiton ainoassa oikeassa paikassa, nimittäin rakkaalla kotiareenalla. Maailmalta käsin katsottuna suurimmassa kotimaan maaperällä järjestetyssä urheiluspektaakkelissa Helsingin olympialaisten jälkeen kaatuivat AC Saints lukemin 4-3 ja Erä WS 6-3.
Järjestävänä joukkueena Espoon keltaiset saivat kunnian avata turnauksen aamuottelulla AC Saintsia vastaan. Aikaisen ajankohdan asettamista haasteista piittaamatta kaikki keltamustat ehtivät ajoissa paikalle, head coach Mäkijärvi tosin oli näennäisestä fyysisestä osallistumisestaan huolimatta ns. pää jäässä, mikä näkyikin miehen suorituksissa. Ensimmäisessä vaihdossa koutsi nimittäin sai kunnian toimia syöttäjänä Saintsin 1-0-johtomaaliin. Maestro ei kuitenkaan antanut tämän vielä masentaa, mutta toisen vaihdon höntyilyn jälkeen piiskuri osoitti rautaisen päätöksentekokykynsä toimivan myös erinäisten aineiden vaikutuksen alaisena ja komensi itsensä penkille loppumatsin ajaksi. Kokoonpanomuutoksista piristyneenä PKT tasoitti ylivoimalla tilanteeksi 1-1, kun keisari Salomaan rannari painui A. Glöersenin syötöstä tappavan tarkasti ohi kohtuullisen peittävän Saints-kassarin. Mr. Salomaan pisteputki jatkui kotiareenalle ominaisesti vielä erän loppupuolella, kun mies keräsi jälleen kerran Esport Arenan päällysteellä syöttöpongon vastustajan maaliin, tilanteeksi 2-1 Saintsille. Poikkeuksellisesti hyökkääjänä turnauksessa esiintynyt apukäskijä S. Raatikainen tasoitti onneksi pelin kahteen kahteen erän viimeisellä minuutilla terrierimäisen raastavan karvauspelin tuloksena.
Toisessa erässä peli jatkui edelleen aaltoilevan tasaisena, toki henkinen hallinta oli edelleen PKT:llä. Tästäkin huolimatta seuraavan maalin teki Saints, taululle 3-2. Vain minuutti tästä keltamustat tykittivät numerot tasoihin, kun koko turnauksen huikeissa lieskoissa kärynneen M. Karttusen esityöstä M. "MG" Glöersen löysi pallonmentävän aukon Saints-maalilla olleesta kudosmuurista. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty, joten jännitys säilyi ja ratkaisu siirtyi viimeiseen viisitoistaminuuttiseen.
Kolmas erä alkoi PKT:n hallitessa kaukalon tapahtumia, ja Tapio Suomisen kuolemattomin sanoin maali roikkui ilmasssa. Niin kuin kaikki urheilua vähänkään seuraavat tietävät, Tapsa ei juksaa koskaan. Espoon keltaiset siirtyivätkin 3-2-johtoon erän alkupuolella, kun T. "Hulk" Kautun äänivallin portteja kolisteleva lyöntilaukaus painui matalana verkkoon. Tämä jäikin voitto-osumaksi, sillä kovasta yrityksestä huolimatta Saints ei enää saanut palloa ohi taas kerran vakuuttavasti maalinsa tilkinneen Saukko Saukkosen.
Koska kyseessä oli kotiturnaus, oli keltapaidoilla ja etenkin koutsilla runsaasti aikaa selvitä aamun/yön koitoksista ennen seitsemältä alkanutta toista matsia. Kehässä nähtiinkin paikalle fanittamaan saapuneen runsaslukuisen kotiyleisön iloksi keväisen pirteää PeeKooTeetä, vaikka ensimmäinen erä alkoikin jälleen hieman murheellisesti Erän siirtyessä 1-0-johtoon puolen minuutin kohdalla. Keltamustat lämmittelivät vielä hetken, kunnes Deuce "Mc Cannon" Makkonen käynnisti oman shownsa. Ensin onetimerkuningas paukutti pelin tasoihin yyvellä coach Mäkijärven passista ja vain kaksi minuuttia edellisestä ruoska puhui jälleen, tällä kertaa L. Mykrän syötöstä.
Toisessa erässä Erä iski pelin tasoihin, mutta vain alle minuutin kuluttua L. Mykrä tälläsi pallon tapanilalaisverkkoon koutsin syötöstä tutulta ja turvalliselta viisseiskapaikalta muutaman matsin tuskastuttavan tauon jälkeen. Molemmilla oli vielä paikkoja lisämaaleihin, mutta silliparven ja Saukon ansiosta PKT:n johtolukemat säilyivät taululla.
Kolmas erä jäi historiaan hieman kyseenalaisesti ollen järjestyksessään viides kuudesta turnauksessa pelatusta, jossa ensimmäisen maalin teki vastustajajoukkue. Tasapelitilannetta ei kuitenkaan kestänyt järin kauan, sillä puolisentoista minuuttia tasoituksen jälkeen A. Salomaa paukutti M. Glöersenin syötöstä taululle 4-3 PKT:lle. Pelikellon lähestyessä täyttä aikaa Glöersen Jr. upotti 5-3-osuman L. Mykrän oivaltavasta nolooksyötöstä, ja vain puoli minuuttia edellisestä Rainer Mäkijärvi viimeisteli loppunumeroiksi 6-3.
Kahden voiton ja väsyttävänkin rutiininomaisten neljän pisteen jälkeen varmistui siis lohkovoitto ja sarjanousu! Kuohujuomapullot eivät kuitenkaan vielä poksahdelleet, sillä keltamustien tavoite on saavutettu vasta, kun jäljellä olevat neljä peliä on voitettu ja etenkin JuKia nöyryytetty. Siitä kuitenkin lisää ennakossa!
Jalat maassa nousujuhliin valmistautuvat keltamustat pääsevät pitkästä aikaa esiintymään valtavalle kotiyleisölle, kun Esport Arena natisee liitoksissaan sunnuntaina 20. maaliskuuta. PKT:lla on nimittäin kunnia houstata kauden kauneinta turnausta. Vastustajiksi on valikoitunut vuoden fanin, O. Virkkalan edustama AC Saints, sekä Tapanilan mopopojista koostuva Erä WS. Ennakkosuosikin viitta on luonnollisesti vähintäänkin yhtä juhlakunnossa kuin päivän tylyt isännät.
Ensimmäisessä taistossa kohdattavat pyhät ritarit AC Saints hallitsevat lohkon nelostilaa ykkössapelinkalistelijansa Otto "El & Grande" Virkkalan johdolla. PKT:n kannalta huomattavaa on, että urheat ristiretkeläiset ovat tykittäneet toiseksi eniten maaleja kaikista lohkon joukkueista. Minkäänlaiseen lipsumiseen puolustuspäässä ei siis ole varaa. Pelistä on myös odotettavissa erittäin kuuma, sillä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa L. "Laraque" Mykrän pois pelistä rusikoima Grande ja vain hieman pienempi toverinsa El ovat vannoneet kostoa Herran nimessä.
Illan päättävässä loppunäytöksessä estradille PKT:n tanssitettavaksi sipsuttelevat ujoin askelin Tapanilan nuoret toivot Erä WS. Sarjan toiseksi viimeisellä sijalla majailevat reippaat nuorisourheilijat ovat esiintyneet sarjassa melko ailahtelevin ottein. PKT:n skouttausorganisaation kauden edetessä keräämien tietojen mukaan Erän suurin ongelma ei kuitenkaan ole itse pelissä, vaan vaihtomiesten/poikien vähäisessä määrässä. Matsissa onkin potentiaalia kelvolliseksi dancebattleksi, vaikka onkin erittäin todennäköistä, että viimeisen hitaan soidessa keltapaidat poistuvat voittajina tältäkin tanssilattialta.
Kokoonpanoja miettivä valmennusjohto on taas kerran tiukan paikan edessä - pistepörssin kärkinimi E. Lehto on Ranskassa kehittämässä viinitietouttaan ja apukoutsilasinilkka S. "Kuningas" Raatikainen on tätä kirjoitettaessa edelleen epävarma pelikunnostaan. Lisäksi vielä Der Bomber Jokela viettää viikonloppua mielestään paremmassa seurassa, unohtamatta tietenkään kestopoissaolijoita Great White Rantaa ja M. Henrikssonia. Onneksi sentään treeneissä pelottavankin kovaan peli- ja huuteluvireeseen äitynyt onetimermaagikko Deuce "Mc Cannon" Makkonen palaa fukushimamaisesti kylvämään pelkoa keltamustien takalinjoille. Kenttäkoostumukset saattavat muutenkin patemustajärvimäisesti elää vieläkin, sillä kysymysmerkkeinä ilmassa ydinlaskeumamaisesti leijuvat mm. M. "Mr Olympia" Karttusen viime aikoina aallonpohjasta toiseen madellut motivaatio, sekä luonnollisesti Lehdon, Bomberin sekä mahdollisesti myös S. Raatikaisen poissaolojen aiheuttamat pakkomuutokset.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan täyttä kolmea ketjua ja kahta pakkiparia ei siis saada kasaan, ja ainoa pelipaikastaan täysin varma PKT-gladiaattori on kolibrinnopea ihmismuuri K. "Saukko" Saukkonen. Tästä johtuen uusia tutkapareja on jälleen löydyttävä, unohtamatta missään nimessä jo niin tutuksi tullutta Abbankin sponsoroimaa silliparvimaista yhteispeliä. Ketjuista huolimatta toimituksella onkin taas ilo luvata runsaslukuiselle kannattaja-armeijalle vastustajaa halveksivaa taituruutta ja joelhallikaismaisen viihdyttäviä kuvioita pullottavaa PKT-palloa.
Tule siis nauttimaan auringonkeltaisesta keväisestä sunnuntaista huippusalibandyn merkeissä! Esport Arenalle saapuvia hemmotellaan Espoon maistuvimmalla tarjoilulla, kun aamupalaksi PKT napostelee köyhät ritarit AC Saintsin 9.00 ja illallislistalle päätyvät pikkusuolaiset Erä WS 19.00. Huomionarvoista on myös, että käsillä on yksi viimeisistä tilaisuuksista askarrella paljon kuohuttanut fanilakana!
Käytännössä sarjanousun ja lohkon ykköstilan varmistanut PKT nappasi Myllypuron turnauksesta jälleen neljä pistettä helposti kuin kleptomaaniromanivalmentaja tikkunekun itkevältä lapselta. Aamupelissä Vanhat Koirat tykitettiin teurasjätteeksi 12-1-numeroin ja pari tuntia myöhemmin Cyber Koalat pudotettiin puiden oksilta numeroin 3-2.
Ensimmäisestä ottelusta ei kovista odotuksista huolimatta muodostunut titanicmaista spektaakkelia, josta vanhana ja valkotukkaisena kerrotaan keinutuolissa lapsenlapsikatraalle. Päinvastoin, rankkuri oli kunnan työntekijälle poikkeuksellisella tavalla hoitanut hommansa ahkerasti ja tehokkaasti kuin kuhnurimehiläinen, joten hauveleita olikin päässyt pyydyksistä ja häkeistä paikalle maalivahdin lisäksi vain tasan kentällinen. Osittain tästä johtuen pelin intensiteetti oli samaa luokkaa kuin koutsin makuuhuoneessa - melkoista makoilua, mutta tavoitteeseen päästiin.
Barcelonamaisesti palloa noin 95 prosenttia ajasta hallinneet keltamustat saivat järjettömästä tuhlailusta johtuen ensimmäisessä erässä aikaan kuitenkin vain kaksi maalia, molemmista vastasi Lauttasaaren Lemieux E. Lehto, 1-0-osuma syntyi vieläpä M. "Bergeron" Candelinin järeästä esityöstä. Toisessa erässä alkoikin järjetön takominen, PKT tehtaili nimittäin peräti seitsemän häkkiä, joista Glöersen Jr. neljä. Erään mahtui myös pienoinen nukahdus, VaKo pääsi nimittäin erän lopulla kaventamaan tilanteeksi vaaralliset 7-1-lukemat.
Viimeisessä erässä myös hienoisen turhautunut ykkösketju Karttunen-Mäkijärvi-Mykrä, tai ainakin osa ketjusta pääsi ravistamaan kingkongit selästään kahden maalin merkeissä. Kuin vaniljakastikkeeksi omenapiirakan päälle ottelun kruunasi itse Bergeron ylivoimalla erän loppupuolella, miehen tehot 1+1 eli vain yhtä vajaa...
Ensimmäisen matsin havaijipalloilusta oli aikaa toipua pari tuntia, minkä jälkeen laatikkoon kömpi lauma pirteän oloisia pussieläimiä. Keltaiset niittasivat tästäkin huolimatta kuuden minuutin kohdalla taululle jo 2-0-lukemat, kun ensin onnistui E. Lehto ja tämän jälkeen Coach Mäkijärvi ylivoimalla. Hätäisimmät olivatkin tässä vaiheessa jo valmiita julistamaan geimin pelatuksi. CyKo kuitenkin näytti, mistä on pienet koalat tehty ja kavensi erän viimeisellä minuutilla pelin kahteen yhteen ohi jarmomyllymäisiä paraatipelastuksia läpi ottelun esittäneen "Saukko" Saukkosen.
Toisessa erässä Koalat jatkoivat möyrimistään kovalla tempolla ja tasoittivat tilanteeksi 2-2 keltamustan silliparven rakoillessa kuin lahoava navetta. Enempää maaleja ei erässä enää nähty PKT:n hakatessa päätään ja muitakin ruumiinosiaan hyvin koppailleeseen cykolaiskiipperiin. Näin ratkaisu siirtyi viimeiseen erään.
Kolmannessa erässä pelin hallinta palasi luonnollisesti keltaisille, mutta maalinteko ei vieläkään meinannut maistua. Hieman yli viisi minuuttia ennen täyttä aikaa PKT pääsi kuitenkin ylivoimalle, ja mylly pyöri kuin helikopteri. Yyveetä ehtikin kulua vain 45 sekuntia, kun L. "57" Mykrä pysäytti pelikellon maalin merkiksi noin kolmen koalapelaajan plus häkkärin suosiollisella avustuksella. Tuomarin kuvauksen mukaan kassi oli kuitenkin niin ruma, että se oli suorastaan pakko merkitä omaksi maaliksi. Katkeroitunut viisseiska yhtyi silti muiden mukana ilonpitoon, sillä tuloksena viikonlopusta jälleen neljä sarjapistettä keltapaidoille!
Ties kuinka monennen täyden pistepotin jälkeen PKT valmistautuu kauden kenties suurimpiin karkeloihin kotimaisen palloilun saralla, nimittäin kotiturnaukseen Esport Ratiopharm Arenalla! Siitä kuitenkin lisää ennakossa.
Kutosdivarissa valistunutta diktatuuria ylläpitävä Espoon ja koko Etelä-Suomen alueen maharadza PKT palaa lauantaina 26.2. mustimpaan Itä-Helsinkiin salametsästysretkelle asianmukaisesti varustettuna. Haulikot on nimittäin ladattu ja viidakkoveitset terässä, sillä eläinrakkaat hallitsijat kohtaavat kaksi teddykarhumaisen sympaattisen pörröistä eläinjoukkuetta, nimittäin Vanhat Koirat ja Cyber Koalat. Myllypuron Arena Center värjäytyy jälleen paroni Salomaan mieltymyksen mukaisesti oltermannin keltaiseksi, kun Espoon keltaiset kopistelevat kaukaloon kello 10.00 ja 13.00. Turkistarhausta ja muutenkin eri eläinten osia asusteina ja sisustuselementteinä ehdottomasti kannattavat keltamustat saavatkin mitä todennäköisimmin majesteetillista ennakkosuosikin viittaansa koristamaan uutta pinnoitetta peräti kahdesta eri karvaturrilajikkeesta.
Vaikka ensimmäisessä ottelussa kohdattavat Vanhat Koirat kuulostavat nimen perusteella pepimäisiltä sekarotuisilta piskeiltä snoopymaisten valioyksilöiden sijaan, ei PKT:lla tietenkään ole tässäkään kamppailussa varaa sortua kaikkien kestomenestyjien perisyntiin, ylimielisyyteen. Sarjataulukossa seitsemäntenä tassutteleva ryhmä on kerännyt kahdestatoista ottelusta viisi voittoa ja seitsemän tappiota, joten potentiaalia tiukkaan matsiin löytyy. Tiimillä on myös yksi pelote selvästi ylitse muiden, jo viime VaKo-pelissä hehkutetut jypmäisen ylivoimaisesti koko divarin, potentiaalisesti myös koko palloilevan maailman siisteimmät ja vastustajien keskuudessa pandemiamaisesti pelkoa kylvävät peliasut, erityisesti logo.
Jälkimmäiseen kamppailuun vastakkaiseen kenttäpäätyyn möyrivät puolestaan Cyber Koalat. Eucalyptuksen tuoksuisten vilivilperien harmittoman olemuksen ei silti saa antaa hämätä, viidakon vipeltäjät pesivät nimittäin sarjassa sijalla neljä. PKT luottaa hieman yllätyksettömästi tässäkin ottelussa vahvuuksiinsa, abbamaiseen silliparvipuolustukseen, topimaiseen liikkeeseen, ovechkinmaiseen taitoon ja simpsonimaiseen viihdyttävyyteen.
Edellisestä turnauksesta huikeat voitot Pohjan Sportista ja Hangon Hyrskyistä noutaneet Espoon keltaiset snoukkaavat hiihtolomateemaan sopivasti itseluottamuksensa vuorenhuipulla kuin T. "Deuce" Makkonen konsanaan. Valitettavasti maestro itse ei pääse työkiireidensä vuoksi vahvistamaan PKT:n onetimer-osastoa järkälemäisillä kanuunoillaan. Rosteri on silti äärimmäisen kilpailukykyinen, Deucen lisäksi listoilta puuttuvat nimittäin vain kansainvälisissä hyväntahdonlähettilään tehtävissä lajin evankeliumia mormonimaisen ahkerasti levittävät M. Henriksson ja E. "Great White" Ranta.
Pelaavasta kokoonpanosta voi ennakkospekulaatioissa hyvillä mielin nostaa esiin muutamia potentiaalisia viikonlopun sankareita. Viime turnauksen ratkaisijat Glöer bros. ovatkin intensiivisen korkeanpaikan tantrisen joogaharjoittelun jäljiltä henkisesti ja fyysisesti enemmän tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin, toimitus odottaakin pisteitä ja viihdyttäviä suorituksia molemmilta veljeksiltä. Tehoja sekä kentällä, että sen ulkopuolella on myös lupa odottaa viime aikoina harjoituksissa pääsiäistipumaisen pirteästi esiintyneeltä nallekarhupelaajalta, M. "Bergeron" Candelinilta. Miehen habitus saa vastustajan kuin vastustajan puntin tutisemaan fyysisen pelotteen muodossa, vaikka "Perserooni" ei olekaan kolannut ketään pitkään aikaan lukuunottamatta karjaalaista lasta paikallisessa ravitsemusliikkeessä viime turnauksen paluumatkalla. Ämmämysiviismäisesti ei myöskään missään tapauksessa saa unohtua jokaisen menestyvän joukkueen peruskivi, voittava maalivahti. PKT:n kunnioitettu ja sekä tiimin, että fanien keskuudessa munamiesmäisen rakastettu viimeinen lukko K. "Saukko" Saukkonen tilkitseekin jälleen veräjän minigrippussimaisen tiiviiksi, eikä tunne minkäänlaista sympatiaa vastustajajoukkueiden kanssanisäkkäitään kohtaan.
Vietä siis aurinkoista kevättalven lauantaipäivää vauhdikkaan nuorisourheilun merkeissä ja tule kannustamaan keltamustat jälleen voittoihin! Kahden turnauksen mittainen pakkovieroitus faneista on ollut raskasta aikaa tasapuolisesti sekä joukkueelle, että uskollisille faneille. Nyt odotus kuitenkin palkitaan, ja PKT tarjoilee täydelle katsomolle viihdyttävintä salibandyä kenties koko lajin historiassa! VaKo kohdataan 10.00 ja CyKo 13.00, be there! Toimitus toivottaa myös kaikenlaiset fani-installaatiot, esimerkiksi lakanat tervetulleiksi!
Espoon kingit kävivät noutamassa voitot tiukoista matseista Hangossa. Ensimmäisenä, inttimäisen aikaisen herätyksen jälkeen kaatui kotijoukkue Hangon Hyrskyt 2 luvuin 4-2 ja toisena Pohjan Sport 2 numeroin 3-2. Voittojen mukaan keltamustat lisäsivät sarjajohtonsa neljään pisteeseen, mikä lupaakin hyvää vitosdivariin nousua ja kirkkaana mielessä siintävää lohkovoittoa ajatellen.
Ottelu HaHya vastaan alkoi kuitenkin hieman takellellen, ja erän puolivälissä vastustaja pääsikin iskemään kamppailun avausmaalin. PKT-viisikko oli utuisen häilyvässä välitilassa kuin talviuniltaan herännyt nallekarhupelaaja, ja hankolaishyökkääjä pääsi kenenkään juurikaan estelemättä purjehtimaan parhaalle laukaisusektorille. Veto painuikin ohi tilanteessa lahnamaisen voimattomaksi jääneen Saukon, taululle kotijoukkueelle 1-0. Maalista sisuuntuneena ja loputkin rähmät silmistään karistaneena jyhkeät ravurimme alkoivat löytää pelinsä keltaista lankaa loppuerän aikana, mutta muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta ennen erätaukoa kolisivat vain maalikehikot.
Toinen erä sujuikin keväisen keltaisissa ja ajoittain mystisen, muttei suinkaan synkän mustissa merkeissä PKT:n hallitessa kaukalon tapahtumia mubarakmaisen itsevaltaisesti. Kun pelikello oli ehtinyt käydä vain 32 sekuntia tälläsi joogakuningas E. Lehto sulttaani Salomaan syötöstä lukemiksi 1-1. Seuraava kaappi syntyi ylivoimalla, kun kiertorannarimaisteri S. Raatikainen antoi kanuunansa laulaa kaijakoomaisin sulosävelin, PKT 2-1-johtoon. Erän viimeisellä minuutilla oli puolestaan molemmissa otteluissa ratkaisijoiden rooliin nousseiden ja muutenkin koko turnauksen calgarymäisissä fleimeissä (viitaten kaupungin NHL-joukkueeseen, ei niinkään T. Kautun vaihdonaikaiseen toimintaan, vaikka syytä saattaisi olla) olleiden Glöer Brosin vuoro iskeä. Vanhempi päivitys löysi upealla öögalla nuoremman versionsa maalin edustalta, ja pallo pääsi jälleen kotiin. Näin kolmanteen erään startattiin tukevassa 3-1-espoolaisjohdossa.
Viimeisen erän alussa Pattayalta paluun tehnyt PKT-piiskuri ja hevoskauppias O. Mäkijärvi latasi vaparista keltaiset kolmen kassin karkumatkalle - matkalle, jollaisista miehellä on viran puolesta turhankin runsaasti kokemusta. Hieman myöhemmin PKT-silliparvi harhaantui harvinaislaatuisesti, ja HaHy pääsi kaventamaan loppunumeroiksi 4-2. Loppuerässä ei enää juuri merkittäviä tapahtunut, joten pisteet ansaitusti Espooseen. Tunnustusta täytyy kuitenkin antaa kotijoukkueelle siitä, että tällä kertaa urheat gladiaattorit uskaltautuivat ottelun jälkeiseen kättelyyn, vaikka tappio varmasti iskikin hankolaisiin talouslamamaisen kovaa.
Lyhyen, vain yhden ottelun mittaisen tauon jälkeen oli taas aika vetää sotisovat niskaan ja astella areenalle. Tällä kertaa vastustaja oli vielä piirun verran ensimmäistä kovempi, ja lohkon kärkikamppailusta muodostuikin todellinen hegemoniataistelu. Keltaisten osalta sota tosin alkoi hieman mollivoittoisesti, kun ensimmäisellä minuutilla tiukkaa karvausta suorittanut L. "Viisseiska" Mykrä sai katkaistua pohjalaissyötön keskialueella. Kaikki näytti hyvältä vastahyökkäystä ajatellen, mutta snaipperin bambimaisen kömpelön, tosin samaan aikaan yllättävänkin söpön kaatumisen seurauksena vastustaja pääsi ylivoimahyökkäykseen ja siirsi pallon vastustamattomasti ohi gatekeeper Saukkosen. Erän kuluessa loppuaan kohden sportlaiset saatiin silliparvityöskentelyn tuloksena pidettyä pois mainittavilta maalipaikoilta ja pelin hallinta siirtyikin yhä enemmän keltamustille. Osin tehottomuuden ja osin vastustajan loistavasti pelanneen maalivahdin ansiosta tauolle lähdettiin kuitenkin tappiolukemista 0-1.
Toisen erän alkaessa PKT:lla oli vain yksi tavoite: rinnalle ja ohi. Keltaiset hallitsivatkin kaukalon tapahtumia ja peli pyöri pohjalaispäädyssä. Pallon hallinta oli barcelonamaista, sillä noin 75 prosenttia ajasta reikäkuula oli espoolaisten hallussa. Maalipaikkoja, jopa loistavia sellaisia, luotiin myös muutamia, mutta Sport-kiipperi poimi hyvätkin yritykset durexmaisella varmuudella. PKT:n tehottomuus kulminoitui erän loppupuolelle saatuun neljän minuutin ylivoimaan, jonka aikana makemaisesta hellästä hieromisesta huolimatta kasseja ei saatu ja laukauksetkin jäivät vähiin. Fiilis vaihtopenkillä kuten myös lootassa oli tästäkin huolimatta epämiromaisen luottavainen, vaikka jonkinlainen cheetahinpoikanen kutitteli jo takareisiä valmiina kipuamaan selkään. Toisen erätauon alkaessa taulua kuitenkin koristivat edelleen lukemat 0-1.
Kuten kaikki itseäänkunnioittavat koutsit, myös PKT-Bowman Mäkijärvi on katsonut vähintään vaaditun annoksen jenkkifutis- ja muita urheiluleffoja ja pitikin näiden innoittamana emilioestevezmäisen fiilispuheen komppanialleen ennen viimeisen erän alkua. Tulos ei silti ainakaan heti ollut täysin toivottu, sillä kellon näyttäessä aikaa 01.33 karkasi Sport jo kahden maalin karkumatkalle. PKT:n oli jälleen aika näyttää rockymainen henkinen vahvuutensa. Takaiskusta ei lannistuttu, vaan keltamusta hurrikaani päästettiin irti dobermannimaisella raivolla. Kuula pyöri pohjalaispäädyssä jatkuvasti, mutta viimeistelyssä oli edelleen pienehköjä vaikeuksia. Jopa 5-3-ylivoima onnistuttiin hukkaamaan tuloksettomana, ja gorilla kopisteli jo ristiselän tienoilla. Ajassa 6.19 keltaisten kiri alkoi toden teolla, kun Der Bomber lähetti maailmanluokan poikittaissyötön päivän PKT-leijonalle A. Glöersenille, jonka tarkka lämäri painui etukulmasta ohi Sport-maalivahdin. Espoolaisvyörytys jatkui kavennusmaalin jälkeen entistäkin infernaalisempana, ja coach Mäkijärvi pysäyttikin areenan pelikellon aikaan 12.07 PKT:n tasoituksen merkiksi. Tämä räjäyttikin vaihtopenkin riodejaneiromaisiin karnevaalitunnelmiin, mutta kuten kohta kävisi ilmi, oli vasta alkusoinnut soiteltu. Vain 34 sekuntia edellisestä nimittäin veljestutkapari Glöer iski jälleen, ja kuten edellisenkin pelin voittomaalissa, jälleen oli M. Glöersenin vuoro ollijokismaisesti siirtää pallo häkkiin veljensä tarjoilusta. Tässä vaiheessa hallin katto räjähti ilmaan, raketit paukahtelivat ja shampanjapullot poksahtelivat kuin immenkalvot kesäisen Kaivopuiston vehreässä pensaikossa. Jäljelle jääneet hieman yli kaksi minuuttia keltaiset pitivät hommaan hallussaan, eikä Sport saanut merkittäviä kavennuspaikkoja. PKT siis teki sen jälleen, nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon vajaassa yhdeksässä minuutissa on chucknorrismaisen kova suoritus, jota kelpaa saunailloissa muistella.
Tuloksena siis toisen kierroksen aloitusturnauksesta täydet neljä sarjapistettä. Hangon matseja voidaankin pitää tietynlaisena divarin kulminaatiopisteenä, sillä kollektiivisen PKT-mielipiteen mukaan kaksi lohkon pelillisesti vahvinta ryhmää kaadettiin. Etenkin voitto Sportista oli tärkeä lohkon voittotaistelun kannalta, ja tapa, jolla voitto saatiin jää ikuisesti koristamaan PKT-historiikin patinoituneita, kullattuja sivuja. Seuraavat kamppailut soditaankin pitkästä aikaa pääkaupunkiseudulla, joten pari turnausta fanipimennossa pelanneet keltaiset odottavatkin anttituiskumaista kirkuvien fanimassojen rypästä paikalle. Parin kuukauden tauko katsomosta on todennäköisesti ollut myös otollista aikaa fanilakanan suunnittelulle.
Espoon näyttävimmän vientituotteen PKT:n keltainen jäänsärkijä rantautuu regattakaupungin laituriin lauantaina 5.2. Tällöin seitsemän meren skönärimme jatkavat voittoisaa marssiaan kutosdivarissa kuluneehkonkin totutusti kahdella ottelulla. Talvisen uinuva Hanko värittyy kesäisen keltaiseksi, kun keltamustat kohtaavat kotijoukkue Hangon Hyrskyt varhaisottelussa kello 9.00, sekä melkein kotijoukkue Pohjan Sportin 11.00.
Divarista on nyt pelattu kymmenen ottelua eli tasan puolet, joten Hangon turnauksesta alkaa toinen kierros. Kaikki joukkueet on kohdattu kertaalleen, ja ensimmäisten kamppailujen perusteella pahimmat vastustajat ovat juuri Pohjan Sport ja HaHy, joka tosin on pelannut sangen ailahtelevasti. Kotiturnaukseen on kuitenkin todennäköisesti odotettavissa kova rosteri myös hankolaisilta, joten Espoon keltaisten urakka tuskin tulee olemaan ainakaan masentavan helppo. On myös mahdollista, että aikainen alkamisaika ja pitkän pelimatkan johdosta vielä aikaisempi herätys asettavat omat haasteensa sankareidemme polulle. Kuten asialleen omistautuneet lukijat ja etenkin fanit joka tapauksessa jo tietävätkin, ei kaikki tämä missään tapauksessa vaikuta millään tavalla PKT:n totuttuun, tuttuun ja turvalliseen ennakkosuosikkistatukseen, viitta on edelleen siellä, missä kuuluukin.
PKT:n rosteri on nimivahvempi kuin pitkään aikaan. Personal Rainer Mäkijärvi palaa ruskettuneena ykkösketjun keskelle tekemään taikojaan, ja myös viime turnauksesta poissa olleet J. "Maltsev" Martela, M. Glöersen, A. "Der Bomber" Jokela sekä M. Neva kunnioittavat keltapaitoja läsnäolollaan. Puolustuksesta on kylläkin poissa T. "Deuce" Makkonen - mies joka ei lempinimestään huolimatta tyydy kompromisseihin, sekä loppukauden missaava, PSV Eindhovenin salibandyjaoston urheilu- ja virkistystoimen johtajaksi heinäkuuhun asti ulottuvalla sopimuksella siirtynyt E. Ranta. Ison Vaaleen puuttuminen ei ainakaan pelkkien tilastojen valossa juurikaan vaikuta keltaisten pisteidentehtailuabiliteettiin, onhan mies tasapisteissä Saukon kanssa, mutta puolustuspään varmaa toimintaa jäädään kaipaamaan.
Jos puolustuksesta on pari poissaoloa, on hyökkäyksessä voimaa kuin kahdeksassa Jouko Aholassa, eli paljon. Viime turnauksen sankareiden lisäksi remmiin liittyvän coach Mäkijärven kuuppa ei varmastikaan kestä pistepörssin nelostilaa, joten bongoja on luvassa neekerikylämäisen runsaasti. Lisäksi pelaamissaan otteluissa talitiaismaisen pirteästi esiintynyt Glöersen Jr. saapuu Lappeenrannasta toimituksen saamien tietojen mukaan poikkeuksellisenkin nälkäisenä. Valmennuskaksikon suurimpana päätöksenä onkin sentterien peluutus; tarjolla kolmelle tontille olisi koutsin itsensä lisäksi Maltsev Martela, keisari Salomaa sekä jo mainittu M. Glöersen. Toimitus veikkaakin, että Der Kaiser jatkaa syöttöpörssin ylivoimaista dominointiaan pakin paikalta.
Pelien kovetessa kuin... no vaikka kitti nousee maalivahti- ja puolustuspelaamisen merkitys raamatullisiin mittoihin. Tämä asettaakin keltapaidat selkeään etulyöntiasemaan, sillä seurahistorian ensimmäisen nollapelin viime turnauksessa saalistanut K. Saukkonen surffaa deucemaisesti itseluottamuksensa aallonharjalla. Kun vielä kassarin lisäksi aallon alla soittajan luo suunnistava silliparvi vetää tiiveydessään vertoja sukelluskellolle, on tuleva klassikkokappale valmis. PKT tarjoileekin hankolaisyleisölle disneyonicemaisen spektaakkelishown pullollaan liikettä, punakonemaista pelivälineen passailua ja slashmäisiä sooloja.
Matkailu tunnetusti avartaa, ja karavaanari on kaikkien kaveri. Hanko ei myöskään ole pelkästään paikka, johon keräännytään keitolle kerran kesässä, vaan myös taistelutanner ratkaisevaan rooliin nousevissa kamppailuissa. Pakkaa siis autosi, laita kesämusa soimaan ja suuntaa tien 51 kautta kannustamaan PKT jälleen kahteen voittoon!
Espoon keltaiset kävivät Tammisaaressa noutamassa oikeutetusti itselleen kuuluvat neljä sarjapistettä. Ensimmäisessä kamppailussa Kallion Karhut kaadettiin karuin 7-2 luvuin, jälkimmäisessä matsissa kotijoukkue EIF voitettiin puhtaasti 3-0.
Ottelu Karhuja vastaan alkoi iloisissa merkeissä, kun ensimmäisessä erässä vt. head coach "Lasi" Raatikainen iski viiden minuutin sisällä kolmesti, jokaisessa maalissa syöttäjänä toimi menestyksekkäästi karvakamu, PKT:n oma harmaakarhu A. Salomaa. Puhdas hattutemppu oli valmis ajassa 10.05, jonka jälkeen loppuerässä ei enää viuluja soiteltu.
Toisessa erässä keltamustat lisäsivät johtoaan, kun L. Mykrä iski kahdesti ns. viisseiskapaikalta, ensin Redbeard Lehdon ja sitten hurjaan pistevireeseen viime aikoina yltyneen M. "Veistos" Karttusen syötöstä. Olipa viisseiskalla mahdollisuus vielä kolmanteenkin maaliin samalta lepakkopaikalta samassa lepakkoerässä samalla lepakkokanavalla, mutta nopea snapshot kolisi yläputkeen. Erän lopulla PKT-puolustuksen uinuessa suloisesti kuin kyseenalaisen sympaattinen jääkarhunpoika Knut pääsi KalKa kaventamaan ohi tässäkin ottelussa paksun tukun jarmomyllysmäisiä paraatipelastuksia esittäneen K. Saukkosen.
Kolmannen erän alussa nähtiin historiallinen tapahtuma, kun caterpillarin voimalla, bobcatin ketteryydellä ja timberjackin käsillä varustettu voimahyökkääjä A. Glöersen pääsi telaketjut vastakkain kalliolaismaalivahdin kanssa ja ollijokismaisesti tai kenties jopa anttisalomaamaisesti siirsi välineen rysään estelyiden ollessa turhia. Historiallisen tapauksesta teki syöttäjä, nimittäin PKT-kiipperi Saukko, joka upealla avausheitollaan vapautti Glörän KalKa-puolustuksen julmasta ikeestä. Keltaisten viimeisestä, 7-1-maalista vastasi jälleen paroni Salomaan syötöstä T. "Onetimer" Makkonen zdenocharamaisella lämärillään. Karhut saivat vielä yhden säkin aikaiseksi, kun espoolaispuolustus ei ollut terävimmillään ja Saukko poimi pallon selkänsä takaa ottelun toisen ja viimeisen kerran. Viimeisellä minuutilla M. Karttunen hölmöili itselleen johannatukiasmaisen idioottimaisen ja turhan jäähyn väärästä etäisyydestä. Tämä osoittautui kuitenkin pelin kannalta fiksuksi ratkaisuksi, sillä alivoiman aikana E. "Jörsti" Ranta löysi hyökkäysalueelle siittiömäisesti luikahtaneen L. Mykrän, joka pääsi tilanteesta puolittaiseen läpiajoon. Epäitsekkäänä syöttöorientoituneena pelaajana tunnettu snaipperi kuitenkin jakoi pallon sivuun E. Lehdolle, jolla oli edessään tyhjä maali. Lehto jatkoi pelastusarmeijamaista hyväntekeväisyystyötä ja passasi puolustuksesta nousseelle Iso-Vaalee Rannalle, joka kuitenkin päätyi huonohkoon ratkaisuun, nimittäin laukomaan pallon tyhjästä maalista metrin päästä 2,42 metriä yli maalin. Näin ollen loppulukemiksi 7-2.
Akkuja lataavan tauon ja yllättävänkin turhauttavan pizzerian etsinnän jälkeen oli aika kohdata kotijoukkue EIF. Matsista muodostui edellisen täydellinen vastakohta; molemmat tiimit puolustivat tiukkaan viisikkona ja maalipaikat olivat melko harvassa, joskin niitä oli Espoon keltaisilla jonkin verran vastustajaa enemmän. Ottelu eteni kuitenkin maalittomana aina ensimmäisen erän viimeiselle minuutille, jolloin paluun Kanadasta, hirvien ja majavien temmellyskentältä asiaankuuluvalla ryminällä tehnyt T. "Bulldozer" Kauttu antoi viuhuvan viivapelotteensa puhua koko lihasvoimallaan, pallo pomppien etukulmasta veskarin ohi ja PKT 1-0-johtoon.
Lisää herkkua saatiin toisen erän alkuminuuteilla. L. Mykrä pyöritteli palloa Foppa Forsbergilta vuokraamassaan toimistossa EIF-maalin takana ja passasi maalin edessä väijyneelle M. Karttuselle. Terrierimäinen taistelija tälläsikin neljännestä omasta reboundistaan reikäkuulan rasiaan ja keltamustat kahden kaapin karkumatkalle. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty, vaikka pallo pomppikin kertaalleen lähellä PKT:n maaliviivaa. Myöskään keltaiset aivät saaneet erän lopun ylivoimaansa hyödynnettyä, joten toiselle erätauolle lukemista 2-0.
Kolmannessa erässä maalintekopaine oli kokonaan kotijoukkueella, mutta paljon puhuttu ja kohuttu silliparvi näytti mihin parhaimpina päivinään pystyy, luonnollisesti huikean turnauksen ja ensimmäisen nollapelinsä pelanneen Saukon suosiollisella avustuksella. Erään mahtui kuitenkin hienoja tapahtumia, joista päällimmäisenä mieleen jäivät fanien ja muidenkin halukkaiden nallekarhun M. Candelinin ensimmäinen jäähy sekä E. Lehdon takavuosien kuulamörssäri Conny Karlssonin kylmäverinen ismolehkosmainen noutaminen, jonka tuloksena molemmat kuittasivat kaksiminuuttisen. Kaksikon nokittelu jatkoi vielä pukukopissakin, mutta onneksi kärhämä saatiin soviteltua ennen täydellistä räjähdystä. Tekivätpä keltamustat erän loppuun vielä lukemia kaunistavan maalinkin, kun S. Raatikainen tarjoili maailmanluokan poikittaissyötön A. Glöersenille, jonka tarkka kanuuna painui vastustamattomasti tammisaarelaiskiipperin selän taakse. Näin ollen siis PKT:lle 3-0-voitto.
Ensimmäinen lounaisrannikon matka sai siis aladdinmaisen (elokuva, ei valitettavasti baari) onnellisen lopun, kun mukaan tarttuivat neljä sarjapistettä, ensimmäinen nollapeli sekä veskarin syöttöpiste. Peliesitykset harppasivat laidasta toiseen, kun ensimmäisen matsin hurlumhei-havaijisäbästä hypättiin toisen pelin inttimäisen kurinalaiseen viisikkopeliin. Saaga jatkuu toisella reissulla samaan suuntaan, siitä lisää ennakossa!
Lohkon ykköstilaa yhä ynseän ylimielisesti näpeissään pitelevät Espoon keltaiset lähtevät maakuntakierrokselle Tammisaareen 15.1. Tällöin kohdataan viimeiset lohkon vielä kohtaamattomat vihollisryhmitelmät, Kallion Karhut ja EIF. Viime turnauksen tragedian ei varmastikaan haluta toistuvan, joten PKT lähteekin matseihin kenties kovemmalla asenteella ja tsempillä kuin koskaan aikaisemmin.
Virkistävältä ja aattosaunamaisen rentouttavalta joululomalta karuun divariarkeen palaavat keltamustat pitivät pelituntumaa yllä tauon aikana kaatamalla kolmosdivarijoukkue Pandat selkein 5-3-lukemin oltuaan ensimmäisten viiden minuutin jälkeen tappiolla numeroin 0-3. Ottelussa nähtiin lintsimäistä tunteiden vuoristorataa, almacinnismäisiä lämäreitä, todellista ultimate silliparvipuolustusta ja nolookbackhandsyöttöjä, jotka olisivat saaneet jopa kunnioitetun ja kaiken nähneen piiskuri Mäkijärvenkin haukkomaan henkeään ihastuksen vallassa.
Ensimmäisenä vastaan asettuva Kallion Karhut on miehekkäästä nimestään huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen jopa HIFK:n huippusuoritukset ylittävässä kahdeksan ottelun tappioputkessa ja pitääkin tähän nojaten hallussaan lohkon jumbopaikkaa. Yllätyksiä on urheilumaailmassa ja maailmassa yleensäkin kuitenkin tapahtunut ennenkin, joten mikasaukkosmaisen kulunein urheilutermein tätäkään peliä ei ole voitettu ennen sen alkua.
Toisena kohdattava järjestäjäjoukkue EIF onkin hieman mystisempi tapaus. Kahdeksantena majaileva tammisaarelaisryhmä on kerännyt kahdeksasta ottelustaan kaksi voittoa, tasapelin ja viisi tappiota. PKT:n asiantuntevat skoutit ovat nähneet EIFiltä välillä yllättävänkin taidokasta ja jopa organisoitua salibandyä, toisinaan taas sählykerhotason otteita. On kuitenkin syytä olettaa, että ryhmä saa kotiturnaukseensa jalkeille ykköskokoonpanonsa, joten pelistä saattaakin muodostua todellinen salibandyherkkupala.
PKT joutuu lähtemään sotaan jälleen mallicajandermaisen vajavaisesti varustettuna - poissaolijoiden lista pullottaa kuin nimeltämainitsemattoman keltapaidan vaatekappaleessa tanssilattialla. Etulinjaan eivät nimittäin saavu T. "Hulk" Kautun ripareille Singaporeen matkannut M. Henriksson, futisvalmentajana kunnostautuva J. "Maltsev" Martela, Pattayalla Mai Taita ja kenties muutakin thaita lipittävä O. "Coach" Mäkijärvi, SaiPan faniklubin päällikkö M. Glöersen sekä miromaisesti joukkueen hylkäävät yhdistetyllä jodlaus- ja juustoturneella vaikuttavat luun- ja sydäntenmurskaajapakit A. "Der Bomber" Jokela ja M. "Die Rose" Neva. Yksi superraskaan sarjan paluumuuttaja onneksi saadaan takaisin riviin, nimittäin sääolosuhteista riippuen joskus jopa synkän talven keskelle luciamaista valkeaa hohdetta tuo T. "Whiter Shade of Pale" Kauttu, jolta odotetaankin järkälemäisen suuria tekoja.
Ykköskoutsin paikkaa vielä tulevan turnauksen hallussaan pitävä S. Raatikainen onkin jälleen näytön paikan edessä - kolmen sentterin lisäksi myös muilla paikoilla on paikattavaa. Toimituksen tietojen mukaan playmakerin tonttia aika ajoin dominoiva A. "Laa-Laa" Salomaa hallitseekin liigaa pakin paikalta. Näin ollen päätoimittajan viime aikoina harvinaisenkin hyvin osuneet veikkaukset jatkuvat: senttereiksi E. Lehto ja T. Kauttu. Onneksi ainakin yhden pelipaikan kohtalo on libressemäisen varma, maalissa kohahduttavien koppien ottamista jatkaa PKT:n oma muuri, vaatimattomuuden kaunistama K. "Beckenbauer" Saukkonen.
Kokoonpanoista riippumatta kulunut mutta sitäkin hyväkuntoisempi ennakkosuosikin mittatilausviitta liehuu jälleen PKT:n jäntevillä ja hennon karvaisilla harteilla. Paikalle saapuvat saavatkin todistaa suurta urheilujuhlaa, kun Espoon keltaiset tarjoilevat turnausmakkaran ja poniajelun lisäksi yleisölle punakonemaisia vastustajan pakan rikki repiviä kuvioita, Kautun trademarkkia hurttamaista liikettä, tuttua ja turvallista silliparvipuolustusta sekä californicationmaisen viihdyttäviä yksilösuorituksia.
Vaikka koitokset käydäänkin pitkän tiettömän tien päässä Tammisaaressa, kannattaa lakanan/lakanoiden kanssa saapua fanittamaan. KalKa kohdataan kello 15.00 ja kotijoukkue EIF 19.00. Kyydeistä voi keskustella johtoportaan kanssa, tilaa halukkaille löytyy tai järjestetään. Aloita siis penkkiurheiluvuotesi ryminällä ja tule tarkastamaan, kun PKT paukuttaa rynnäkköhävittäjämäisellä tulivoimallaan viholliset kumoon kuin arizonalainen fundamentalistirepublikaani!
Espoon keltaiset jatkoivat divarikauttaan, mitenkäs muutenkaan kuin kahdella ottelulla. Tällä kertaa suuri suomalainen urheilusaaga jatkui kuitenkin hieman tavallista murheellisemmissa merkeissä, ainakin osittain. Keltamustat nimittäin kärsivät ensimmäisessä ottelussa kauden ensimmäisen tappionsa rakkaalle viholliselle, paikallisvastustaja JuKille vanhojapoikiaviiksekkäitämäisen surullisin 5-4-numeroin. Jälkimmäisessä kamppailussa nähtiin onneksi taas tuttua PKT:ta, kun Raitaiset kisumirrit teurastettiin turkiksiksi luvuin 6-2.
Kamppailun alku oli pöytäkirjamerkintöjen osalta tyhjää täynnä kuin E. Rannan divarin pistesarake (vielä tässä vaiheessa, toim. huom.), ainoana merkintänä ensimmäisessä erässä oli juurikin edellä mainitun vaalean sankarin törkeä maassapelaamisjäähy. Jonkinlaisia maalipaikkoja oli kyllä molemmilla joukkueilla, mutta veskarien otteet ja pelaajien hehtaaripyssyt pitivät pelivälineen pois verkoista.Myös toinen erä oli pitkään maaliton, vaikka viimeistä turnaustaan Tuulimäen Thorntonin arvonimeä kantava L. Mykrä hölmöili itsensä jäähylle ilman mailaa pelaamisesta erän alussa. Viimeisten neljän ja puolen minuutin aikana tehtiin kuitenkin hurjat neljä kaappia. Ensin onnistui JuKi, kun maalin kulmalta noussut punapaita sai ujutettua reikäkuulan keltamustien verkkoon portinvartija Saukkosen jalkojen välistä. Vain hieman yli minuutti ehti kuitenkin kulua, kun virkaatekevä head coach S. Raatikainen antoi haitimaisen järisyttävän kiertorannarinsa puhua Maltsev Martelan syötöstä, tilanteeksi 1-1. Erän viimeisen puolentoista minuutin aikana JuKi iski valitettavasti vielä kahdesti PKT-viisikon uinuessa kuin kuuluisa, Tiktakinkin mainitsema satuprinsessa. Näin keltamustille jäi kolmanteen erään kahden maalin ero kiinni kurottavaksi.
Valmentaja Raatikaisen braveheartmainen fiilistelypuhe erätauolla kuitenkin tehosi, ja PKT starttasikin viimeiseen erään miromaisen eläimellisellä raivolla. Molemmat kentät saivat luotua vyörytystä JuKi-maalille, mutta keltaisten punapistetähtäimissä oli vieläkin hieman tarkentamisen varaa. Napsautukset saatiin onneksi kohdalleen pelikellon näyttäessä aikaa 6.35, kun rankaisija Raatikainen antoi jälleen kooärränsä puhua suurmestari Salomaan syötöstä, eroa siis enää yksi maali. Hieman yli kolmen minuutin kuluttua JuKin kassari sai poimia pallon taas selkänsä takaa, kun Maltsev Martela osui E. Lehdon syötöstä ja tasoitti puntit kolmeen kolmeen. Hetken näytti jo siltä, että päädyttäisiin pistejakoon, mutta punapaidat runnoivat toiseksi viimeisellä peliminuutilla pallon K. "Otter" Saukkosen taakse. Aikalisän jälkeen keltanokkakoutsi Raatikainen järjesteli nappulansa laudalle viimeiseen hyökkäykseen, joka tuottikin tulosta ajassa 13.59, kun normaalisti kanuunassa melko puhumaton PKT:n ilkeä suurvisiiri Saladdin Salomaa antoi kanuunansa puhua ja tasoitti puntit neljään neljään. Juhlahumusta huumaantuneet keltamustat lipsuivat seuraavassa vaihdossa kuitenkin kohtalokkaasti puolustuspäässä, ja tapahtuikin jotain pikkuleijonamaisen käsittämätöntä, nimittäin JuKi sai niitattua 5-4-voittomaalin lähes mahdottomasta kulmasta niin sanotusti peltiin ohi Saukon. Tästä ratkaisevasta iskusta Espoon ylpeys ei enää toipunut jääpuikonkovasta rynnistyksestä huolimatta, ja kauden ensimmäinen pistemenetys oli synkkää ja purevan kylmää joulukuista todellisuutta.
Parin tunnin fyysisen, mutta etenkin henkisen toipumisen jälkeen oli taas aika vetää sotisopa ylle ja marssia tantereelle kohti uusia taisteluita. Oli nimittäin aika kohdata Raitakissat, ja kärkipaikan säilyttämiseksi keltaiset olivat ensimmäistä kertaa divaritaipaleensa aikana kulunein sporttitermein ilmaistuna pakkovoiton edessä.
Edellisen ottelun nöyryytys oli jo pyyhkiytynyt mielestä, tai ainakin tungettu aivojen synkimpiin syövereihin, sillä kisumirrien kesytys alkoi kymmenisen tuntia normaalia lauantai-iltapuhdetta aikaisemmin. Pelikellon näyttäesssä aikaa 02.38 Espoon keltaiset siirtyivät 1-0-johtoon itseoikeutetusti S. Raatikaisen kiertorannarilla. Alle minuutti tästä, ja kellolukema 03.37 jäi ikuisesti historian patinoituneille pronssilehdyköille, kun E. Lehto siivitti keltapaidat kahden maalin karkumatkalle mobydickmäisen giganttisen vaalean E. Rannan syötöstä! Näin siis myös Jörstin pistetili divarissa saatiin avattua, sekä Heinz että Felix ovatkin lähestyneet miestä sponsorisopimusten toivossa. Lisämaaleja ei erässä enää nähty, tilastoihin pääsi ainoastaan järjetöntä ja silmitöntä vastustajan tarkoituksellista vahingoittamista jatkanut L. Mykrä kakkosellaan.
Toinen erä alkoi juuri kuten turnausennakossa oli uumoiltu, nimittäin PKT siirtyi ensimmäisten viiden minuutin aikana 4-0 johtoon, kun ensin S. Raatikainen tykitti ottelun toisensa ja hieman tämän jälkeen Haagan Haakana M. Neva siirsi kuulan verkkoon. Erän loppupuolella Raitakissatkin saivat avattua maalitilinsä ja kavennettua keltamustien johdon neljään yhteen.
Kolmanteen erään startattaessa PKT:n johto vaikutti timojutilamaisen tukevalta, mutta Raitakissojen taktiikka loisti kaikilla koskenkorvankirkkaana mielessä - ylimielisyyteen ei olisi varaa sortua. Onneksi heti erän alussa keisari Salomaa vastasikin viikonlopun hienoimmasta syötöstä lähettäessään vasemmalta laidalta jalkapallotermein ilmaistuna maailmanluokan puolenvaihdon parhaassa sektorissa olleelle L. Mykrälle, jonka tabascomaisen tulinen rannelaukaus viuhahti yläkulmaan ohi raitakissakiipperin. Paria minuuttia myöhemmin seremoniamestaroinnista vastasi M. Karttunen, joka skarabeemaisesti pyöritteli kissapuolustuksen jätöspalloksi yksilötaidollaan, sijoitti pallon alakulmaan ohi veskarin ja samalla nosti pistesaldonsa divarissa korkeammaksi kuin rasvaprosenttinsa. Erän puolivälin tienoilla Raitakissat kaunistelivat tilanteeksi 6-2, mutta enempää maaleja ei runsaslukuinen katsojajoukko enää saanut todistaa, näin kullanarvoiset sarjapisteet keltapaitojen matkaan.
Näin siis järjestyksessään toinen kauden kolmesta Itä-Helsingin kehitysapumatkasta saatin päätökseen. Vaikka JuKia vastaan kärsittiinkin hiuksenhieno ja toivottavasti kauden ainoaksi jäävä tappio, oli turnauksen yleisilme edelleen tutulla hyvällä PKT-tasolla ja joulutauolle päästiin tukevasti sarjakärjessä. Lopuksi faneille hieman miettimisen aihetta: JuKilla oli mukana tyylikkäästi konstruoitu fanilakana, koska lehtereillä nähdään keltamusta vastaava?
Esipuhe:
Päätoimittaja on erittäin pahoillaan siitä, että uskolliset lukijat ovat joutuneet turhaan epätoivon tiktakmaiset kyyneleet silmissään odottamaan turnausraporttia aina viime turnauksesta asti. Tapaus on kuitenkin ahdistavuudessaan ainutkertainen, ja toimitus lupaa käsi sääntökirjalla, ettei vastaavaa tule enää koskaan tapahtumaan. Nyt kuitenkin ensimmäistä ja viimeistä kertaa yhdistetty turnausraporttiennakko.
Mäkijärven matadorit aloittivat kahden turnauksen Itä-Helsingin kiertueensa odotetusti muttei suinkaan jännityksettömästi kahdella voitolla. Ensimmäisessä ottelussa kaatuivat synkät ristiretkeläiset AC Saints lukemin 6-3 ja jälkimmäisessä Tapanilan teinit Erä WS 6-2. Pre-isänpäivää viettämään saapuneet fanit saivatkin jälleen vastinetta euroilleen, kun keltapaidat tarjoilivat leipää ja sirkushuveja koko rahan edestä.
Ensimmäinen peli alkoi pikkujoulumaisen hilpeissä tunnelmissa, kun E. Lehto tykitti keltapaidat 1-0 johtoon pelikellon näyttäessä alle kahta pelattua minuuttia. Vain hetki tästä, ja Tuulimäen Thornton (vielä hetken) L. Mykrä iski coach Mäkijärven laukauksesta seuranneen paluupallon Saints-kassarin taakse, lukemiksi 2-0. Pyhät ritarit onnistuivat kuitenkin kuittaamaan lähes välittömästi, reikäkuula tapansa mukaan huikeita otteita läpi turnauksen esittäneen PKT-kiipperi Saukkosen taakse ja tilanteeksi 2-1. Toisen erän alussa iski totomies Mäkijärven huikeasta backhandnolooksyötöstä jälleen E. Lehto, joka oli läpi turnauksen liekeissä kuin tamperelainen kebabpizzeria. Voittomaaliksi jääneen 4-1-osuman sai kunnian lähes heti perään iskeä A. Salomaa Der Bomberin syötöstä. Erän loppupuoliskolla snaipperi Lehto viimeisteli tonttulakkitemppunsa ylivoimalla. Toisen erän ehdottomiin huipputapahtumiin kuului myös L. "Laraque" Mykrän tyylikäs vastustajan suuren miehen O. Virkkalan noutaminen pois pelistä. Kolmannen erän alkupuolisko sujui puolestaan nestorimiikkulaismaisen synkissä merkeissä, kun Saints pääsi rokottamaan kahdesti kahdentoista sekunnin sisällä PKT:n silliparven ollessa kuin valaanpyrstöllä päähän lyöty. Tätä lähemmäksi eivät haarniskakostajat onneksi enää päässeet, ja apukoutsi Raatikainen tälläsi viimeisellä minuutilla loppulukemiksi 6-3 ylivoimalla.
Toiseen otteluun keltamustat ottivat salama-alun, kun kukapa muukaan kuin itse captain Redbeard Lehto suoritti PKT:n historian sykähdyttivimmän coast-to-coastin, oman maalin tasalta vastustajan maalille ja trademark mintunviileä viimeistely päälle. Erän lopussa ohjastaja Mäkijärvi tälläsi ylivoimalla lukemat kahteen nollaan. Toinen erä edettiin pitkään maalittomassa asemasotavaiheesssa, kunnes puolitoista minuuttia ennen summeria matkamies Henriksson tulitti voittomaaliksi jääneen 3-0-osuman. Erä onnistui kuitenkin kaventamaan vielä saman erän aikana, toiselle erätauolle siis lukemissa 3-1. Kolmannen erän alkupuolella keltaisten pelissä tapahtui harvinaisehko notkahdus, pelin hallinta lipsahti hetkeksi aikaa vastustajalle ja vastustaja pääsikin maalin päähän. Aladdinmaista alaikäisten riemujuhlaa ei onneksi kestänyt kauaa, sillä stiffmeister Mäkijärvi palautti PeeKooTeen kahden maalin johtoon. Kun vielä viimeisellä minuutilla L. Mykrä osui ylivoimalla ja J. "Maltsev" Martela M. Candelinin syötöstä, oli lopputulos 6-2 taputeltu. Kuriositeettina mainittakoon M. Candelinin uudet Hall Of Fame-tehot 2+2, ehkä symboli uuden aikakauden alulle?
PKT siis jatkaa lohkokärjessä edelleen vailla pistemenetyksiä, mutta avoimia kysymyksiä on vieläkin ilmassa. Saako "Iso Vaalee" Ranta pistetilinsä auki ennen siirtymistään taikakakkujen pariin? Lähteekö PKT joulutauolle puuterilumimaisen puhtaalla trackrecordilla? Oliko Miron syöttöpiste alkua laajemmalle ketsuppipulloilmiölle?
Nyt kun esikisat on saatu pois alta, on aika päästää todelliset mestarit areenalle, eikä nyt todellakaan puhuta Kirkasta (rauha hänen sielulleen) ja kumppaneista. Espoon keltaiset nimittäin jatkavat kutosdivarikauttaan neljänruuhkamaisen masentavan kaamostauon jälkeen tutusti kahdella ottelulla. Tällä kertaa vastaantulijoina toimivat lohkonelonen, jo kesäliigassa kohdattu Jutin Kivet, tuttavallisemmin JuKi, sekä lohkovitonen Raitakissat.
PKT:n timantinkova rosteri kärsii tällä kertaa poissaolijoista pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Olli Jokisen opissa satulaviiksiään sivelevän Topi "Horst" Kautun lisäksi keltaiset joutuvat tulemaan toimeen ilman päävalmentaja-ykköspyssy Olli "Palmgren" Mäkijärveä. Tämä asettaakin apuvalmentaja S. "Lasi" Raatikaisen täytettäväksi suuret asusteet; vastuuta on otettava vielä entistäkin enemmän sekä kentällä että penkin takana. Myös rystylämärin ruhtinas, Oravannahkatorin Ovechkin M. Henriksson poistuu vahvuudesta loppukaudeksi otettuaan vastaan alakanttiin menneiden MM-kisojen jälkeen Singaporen maajoukkueen päävalmentajan pestin. Toimitus toivottaa onnea projektiin. Aivan kuten tämä ei vielä riittäisi, molemmat Glöer-saagan kruunatut sankarit joutuvat jättäytymään taistoista taka-alalle. Luonnollisesti ensimmäinen ottelu on myös selvittävä ilman takalinjojen valiuminrentoa rauhoittajaa T. Makkosta, joka onneksi liittyy joukkoon tummaan jälkimmäiseen otteluun. Kyseisen miesylimäärän paikkaa kuitenkin hienosti J. "Maltsev" Martela livahtamalla rikospaikalta ennen toista kamppailua.Skeptikot, pahantahtoiset ja muut mieleltään heikot saavatkin helpon syyn olettaa mainittujen kokoonpanomuutosten vaikuttavan negatiivisesti Espoon keltaisten lähes puhkikuluneeseen ennakkosuosikin asemaan. Enemmän metsään voisi kuitenkin mennä vain hirvijahdissa, sillä PKT:n riemukas maailmanvalloitus ei yhtä tai viittä miestä kaipaa, vaan ennakkosuosikin viitta liehuu edelleen harrypottermaisen lumoavasti.
Vaikka rosterin hienoiset muutokset eivät kertoimiin vaikutakaan, tarjoavat ne toimitukselle kaivatun mahdollisuuden huikeisiin kenttäkoostumusspekulaatioihin. Koska tarjolla on hyökkääjiä vain kahteen ketjuun, on uusia tutkapareja löydyttävä. Kenellekään ei liene yllätys PKT-tirehtööri Antti "Laa-Laa" Salomaan todennäköinen nousu pelinumeron velvoittamalle sentterintontille, mutta nähdäänkö kaukalossa kenties jopa Hakamäen kauhuketju Mykrä - Salomaa - Candelin? Vakiintuneet pelipaikat huomioon ottaen toimituksen valitettava, mutta yksiselitteinen veikkaus on, että ei. Todennäköistä on myös joulun alla jopa poikkeuksellisen nälkäiseksi yltyneen Katajaharjun Casanovan M. Nevan pelaaminen hyökkääjänä toisessa ottelussa. Mihin tahansa mieletön taktikkomme Raatikainen päätyykin, yksi asia on varmaa: PKT pelaa jälleen suurella suklaisella sydämellä koiranpentumaisen iloista ja liikkuvaa taitosalibandyä.
Suosikkiudesta huolimatta vastustajien aliarviointiin ei tietenkään ole varaa sortua. Toimitus jopa arvostaa juuri JuKin ja Raitakissat korkeimmalle kaikista lohkon vastustajista yksinkertaisesti hienon otteluraporttikulttuurin ylläpitämisen perusteella. Keltamustien skouttausosaston mukaan JuKi on myös kehittänyt peliään huimin harppauksin kesäliiga-ajoista, joten täysin surffailujengistä ei ole kyse. Raitakissat puolestaan pelaa psykologisesti monimutkaisella ja uraauurtavan rohkealla taktiikalla, vastustaja päästetään ensin 4-6 maalin johtoon, minkä jälkeen aloitetaan raivoisa kiri. Hyvänolon tunteeseen ei siis saa tuudittautua eikä sääliä tuntea, vaan palloa pitää takoa reppuun ja mailaa heiluttaa miromaisella intensiteetillä.
Kunnioita siis PKT:ta läsnäolollasi ja käytä kenties viimeinen tilaisuus pikkujouluhulinaan, kun lauantaina 18.12. PKT kohtaa JuKin kello 11.00 ja Raitakissat 14.00 viime bakkanaaleista tutussa Myllypuron ED-Stationissa! Tänä vuonna keltainen on uusi punainen ja 57 uusi 24. Paikalla myös runsaasti mistelinoksia ja innokkaimmille faneille mahdollisuus istua pukin polvella!
Suuri suomalainen menestystarina jatkuu jälleen lauantaina 13.11., kun lohkon kärkisijaa suvereenisti puhtaalla pelillä hallitseva PKT jatkaa säihkyvän puhtaita peliesityksiään tavalliseen tapaan kahdella ottelulla. Ensin käydään todellinen hegemoniakamppailu, kun vastaan asettuu AC Saints, toisena vuorossa on puolestaan Erä WS. Viime turnauksessa harmilliseen pistejakoon CyKoa vastaan sortunut Saints on varmasti nälkäinen kuin M. Neva baarissa, mutta Saintsin ritarilogoon näennäisen hyvin sopiva suosikin viitta jatkaa silti hulmuamistaan keltamustien peliasua koristamassa.
Kuten kaikki vähänkin jostain jotain tietävät tietävätkin, PKT pitää lohkon kärkipaikkaa hallussaan kalervokummolamaisella rautakouralla. Tämä ei todellakaan ole sattumaa, sillä keltaisista on löytynyt ratkaisijoita siperiamaisen laajalta rintamalta. Kaikki täydet neljä ottelua pelanneet ovat kirjauttaneet pistepörssiin vähintään yhden merkinnän, ja samaisen taulukon kolmen kärki, O. Mäkijärvi, E. Lehto ja S. Raatikainen rullaavat yli piste per peli tahdissa. Piikkipaikan ohella sarjataulukosta löytyy myös toinen looneytunesmaisen vekkuli fakta, nimittäin maaliero. PKT:n tehtyjen maalien sarake näyttää lukua 23, mikä on vasta lohkon neljänneksi suurin määrä. Kauneusvirhe selittyy kuitenkin osittain tähän mennessä kohdattujen joukkueiden kovalla tasolla. Mairittelevaa keltaisten kannalta on puolestaan päästettyjen maalien sarake, joka on kolmellatoista takaiskumaalilla ehdoton huippunoteeraus. Tilastotieteilijöille maalieron analysointi vahvistaakin kaikkien palloilulajien tai troolauksen päälle ymmärtävien jo puhkihokeman faktan, PKT:n puolustus todellakin on tutkitusti silliparvimaisen tiivis.
Espoon keltaisten osaava valmennuskaksikko jedimestari Mäkijärven johdolla on aikaisempien turnausten perusteella koonnut sangen toimivat kentät. Duo on jälleen haastavassa tilanteessa, sillä olosuhteiden pakottamana koostumuksia on jälleen muokattava. Calgaryssa kutsumustaan Suomen hyväntahdonlähettiläänä Aasiassa seuraava hyökkääjäjärkäle T. Kauttu puuttuu luonnollisesti kokoonpanosta. Lisäksi yksi dynastia hajoaa, kun viime aikoina paljon julkisuudessa paistatelleista Glöer-saagan sankareista nuorempi versio on matkalla Pietarissa neuvottelemassa sponsorisopimuksista, eikä näin ollen pääse auttamaan keltaisia. Valmennuskaksikko saakin mietittäväkseen kiperän aivopähkinän - kuka asettuu AaGeen ja Mikin keskelle ketjuun? Viime ennakoissa ebolamaisen tappavan tarkasti osuneet toimituksen veikkaukset jatkuvat, kuponkiin piirtyy PKT-paroni A. Salomaan nimi.
Ketjuista riippumatta keltaisista on selkeästi löydettävissä muutama pelaaja, joilta on viime otteluiden ja niiden jälkeisten tapahtumien valossa jälleen lupa odottaa raamatullisiin mittasuhteisiin yltäviä suorituksia. Kauklahdessa kahdessa matsissa hurjat 4+4-tehot iskenyt jormakontiomainen ohjastajamestari O. Mäkijärvi on huimassa vireessä, minkä totesivat myös Kaapelitehtaalla pari viikkoa sitten vierailleet. Samaisella keikalla ilahduttavan vähäpukeisena esiintynyt (rumpujen)paukuttaja M. Candelin ei malttanut lopettaa yleisön edessä esiintymistä vielä encoreen, vaan jatkoi samalla kaavalla rytmi kehossaan sykkien tanssia susien kanssa vielä kotonaankin. Tilastokuriositeettinä mainittakoon, että mies on loistoiskussa myös kentällä, tästä todisteena viime taiston maali ja Hall Of Fame-lukemat 2+1.
Pelillisesti ensimmäisestä ottelusta tulee suhteellisen suurella todennäköisyydellä jonkin verran kovatempoisempi kuin toisesta. Lohkokakkonen AC Saints on kasvojensa menettämisen pelossa pakkovoiton edessä, ja julkisuudessa on liikkunut huhuja jopa rosterin täydentämisestä isolla rahalla ennen PKT:n kohtaamista. Vahvistuksilla tai ilman Saints on tunnetusti erittäin kookas joukkue, mutta PKT ei antaudu mukaan kilpavarusteluun, vaan käyttää joseffritzlmaisesti hyväksi omia vahvuuksiaan. Näihinhän tiedetään kuuluviksi jo mainittu silliparvimainen yhteispeli, virheetön maalivahtityöskentely, makemaisen loputon liike sekä virtuoosimaiset soolot. Samoilla eväillä tarttuvat pisteet mukaan luonnollisesti myös Erä WS:n koulupojilta. Erän aliarviointiin ei kuitenkaan pidä sortua, skouttauksen perusteella joukkueesta löytyy riittävä annos taitoa, suurin heikkous on pienehkö pelaajamäärä.
Saavu siis viettämään miehekkäintä pre-isänpäivää miesmuistiin ja hurraamaan PKT kahteen voittoon! Gladiaattorien colosseumina toimii Myllypuron ED-Station, AC Saints kohdataan 12.00 ja Erä WS 16.00. Verhoudu keltaiseen toogaan auttaaksesi PKT:tä tuomaan pirteää väriä neuvostoliitonharmaaseen ghettokaupunginosaan, äläkä unohda fanilakanaa. Suurista odotuksista huolimatta viime turnauksessa jakamatta jääneet yllätyslahjat odottavat edelleen innokkaita uusia omistajiaan!
Espoon ja koko Etelä-Suomen kiistaton kingi PKT jatkoi pysäyttämätöntä voittokulkuaan ja nousi vedonvälittäjien ennakoinnin mukaisesti lohkon piikkipaikalle ottamalla kauden toisesta turnauksesta jälleen täyden pistepotin. Vastustajat eivät olleet toisessa turnauksessa aivan ensimmäisen turnauksen tasoa, mutta oman haasteensa keltaisten hikiseen lauantaipäivään toi edellisenä iltana juhlitut rapujuhlat.
Ensimmäinen ottelu Cyber Koalasia vastaan alkoi odotetuissa merkeissä, kun synkän tunnelin päässä valoa nähnyt E. Lehto saapui paikalle hieman aiotun kokoontumisajan jälkeen. Tuttua kaavaa jatkoi myös A. "Der Bomber" Jokela, jonka hätäisimmät skeptikot uskoivat jo kadottaneen itsensä. Viivapelote tallusteli tottunein elkein takalinjoille kuitenkin jo toiseen erään. Tässä vaiheessa PKT oli ehtinyt jo 2-1 johtoon, coach Mäkijärven ja E. Lehdon maaleilla. Toisen erän alkupuoliskolla tapahtui merkittävin PKT-teko sitten E. Rannan avaus(ja lopetus)pisteen kesäliigassa, nimittäin Hakamäen Hugh Hefner M. "Doubleornothing" Candelin tehtaili kautta aikain toisen maalinsa PKT:n räiskyvän keltaisessa paidassa ja päätti toisen kesän loppupuolelta asti jatkuneista kuivista kausistaan. Samalla herra nosti saldonsa myös pistepörssissä lukemiin 2+1, mitä toimituksen nimeltämainitsemattomalta Lauttasaaressa asuvalta henkeäsalpaavan komealta PKT:n pelaajalta saamien tietojen mukaan juhlittiin perinteisin menoin, tai ainakin yritys oli kova.
Alle minuutti Miron maalin jälkeen omissa kuitenkin soi jälleen, kun CyKo hivutti pallon PKT-maalia vartioineen K. Saukkosen ohi siirretyn rangaistuksen aikana. Tämän jälkeen keltamustat menivätkin menojaan, ja CyKon maalivahti oli hurjan tulituksen kohteena kuin malmöläinen maahanmuuttaja ikään. Erän loppupuoliskolla osuivat nimittäin S. Raatikainen sekä O. Mäkijärvi ja E. Lehto päivän toisilla kaapeillaan. Varsinkin Lehdon maalille on annettava asiaankuuluvaa tunnustusta, häkki nimittäin syntyi nilsekmanmaisen spurtin päätteeksi. Spektaakkelimaisen spurtista teki lähinnä miehen tila ennen ottelua. Maalin myötä toinen erä päättyi PKT:n johtaessa turvallisen tuntuisesti 6-2.
Kolmas erä oli lähinnä kosmetiikkaa. Keltaiset saivat pallon rysään vielä kolmesti, tekijöinä Lauttasaaren Lidström M. Neva, M. Glöersen sekä puolustusministeri Raatikainen ottelun toisellaan. Myös vastustaja CyKo sijoitti reikäkuulan K. Saukkosen taakse kaksi kertaa, loppunumerot 9-4 ja PKT:lle täydet kaksi pistettä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että keltaisten esityksessä oli voitosta huolimatta havaittavissa jähimäistä nihkeyttä.
Toinen ottelu alkoi synkähkösti, kun kollektiivisen mielipiteen mukaan yksinkertaisesti maailman siisteimpiä pelipaitoja kantava vastustajajoukkue Vanhat Koirat siirtyi 1-0-johtoon, kun erää oli pelattu hieman alle neljä minuuttia. PKT kuitenkin kuittasi välittömästi, sillä vain 50 sekuntia ehti kulua ennen kuin Tuulimäen Thornton L. Mykrä nuiji maestro Mäkijärven laukauksesta seuranneen paluupallon verkon perukoille. Espoon keltaiset iskivät seuraavan viiden minuutin aikana vielä kaksi maalia lisää, ensin veljestutkapari ja pääpelaamisen mestarikaksikko AG/MG juoni 2-1 johtomaalin, tekijänä nuorempi versio. 3-1-maalissa nähtiin jälleen vahvaa puolustusosaston osaamista, kun A. "Der Bomber" Jokela tykitti ylivoimalla pallon kaappiin panzerkraftwagenmaisella voimalla. Erän viimeisellä minuutilla VaKo kavensi lukemiksi 3-2 maalilla, joka livahti yleensä PKT-maalia kyttääjämummomaisen tarkkasilmäisesti vartioivalta K. Saukkoselta hieman helposti.
Toisessa erässä ei tapahtunut juuri mitään tilastojen tai pelitapahtumienkaan valossa, pöytäkirjaan jäivät merkinnät kahdesta PKT:n tuloksettomasta ylivoimasta ja M. Glöersenin jäähystä. Kuriositeettinä mainittakoon, ettei jäähy vastoin kaikkia odotuksia tullut päällä pelaamisesta. Näin ollen viimeiseen erään startattiin PKT:n johtaessa edelleen 3-2.
Kolmannessa erässä keltamustat ampuivat candelinmaisella naulapyssynkäsittelyllä VaKon arkun umpeen. Ensin päivän kiistaton pistekeisari O. Mäkijärvi laukoi voittomaaliksi jääneen 4-2 osuman. Erän puolivälin tienoilla M Glöersen tälläsi ylivoimamaalilla tilanteeksi 5-2, ja pari minuuttia tästä E. Lehto sinetoi koirapaitojen kohtalon 6-2-maalilla. Erän lopulla VaKo kavensi vielä eron kolmeen maaliin, mutta pisteet matkasivat jälleen keltaisten ratsastajien mukana kohti sarjakärkeä.
Kokonaisuutena toinen turnaus ei ollut ehkä aivan yhtä huikeaa salibandyn riemujuhlaa kuin ensimmäinen vastaava. Vastustajien tason hieman pudotessa perinteisen silliparven tiheys ei saavuttanut parhaiden päiviensä raamatullisia mittoja. Vaikka peleissä oli paljon hyvää, mm. paljon tehtyjä maaleja ja suhteellisen onnistunuttakin ylivoimapelaamista, jäi seuraavaan turnaukseen selkeästi parannettavaa juuri mainitussa viisikkopuolustuksessa sekä ajoittain ongelmaksi koituneessa avaamisessa. Pisteiden valossa PKT-taistelijoista kunnostautuivat varsinkin O. Mäkijärvi, E. Lehto, S. Raatikainen M. Glöersen ja A. Salomaa. Viimeksi mainittu tyytyi tosin keräilemään syöttöpisteitä, toimituksen saamien tietojen mukaan palloja oli taottu reppuun tai ainakin lähelle jo riittämiin ennen pelejä.
Seuraavaa, järjestyksessään kolmatta turnausta saadaan odottaa vielä aivan liian pitkään, joten valmennusjohdolle jää kosolti aikaa hioa timantista entisäkin sädehtivämpi. Tämä on tietenkin osaltaan iloinen uutinen myös faneille, joilla on runsaasti aikaa varata kalenteristaan valmiiksi lauantai 13.11. ja valmistella ehkä jo puhkikulutetun ylimainostetut fanilakanat. Seuraava suurempi PKT-tapahtuma on kuitenkin jo perjantaina 29.10., kun Kaapelitehtaalla esiintyy joukkueen virallinen maskottiyhtye Drawback. Toimitus kehottaa kaikkia saapumaan fanittamaan!
Omomaisen puhtaalla trackrecordilla paahtava PKT jatkaa huimaa voittokulkuaan lauantaina 16.10. jälleen kahdella kamppailulla. Kauklahden maailmankuuluun hornankattilaan keltapaitojen teurastettavaksi marssivat kohtalostaan synkän tietoisina jo hieman kuluneen sympaattista karvaturrisaagaa jatkavat Cyber Koalas ja Vanhat Koirat. Espoon keltaisten tavoin molemmat vastustajatiimit keräsivät täydet neljä pongoa ensimmäisestä turnauksesta, ja ovat itseasiassa keltamustien edellä sarjataulukossa, kylläkin maalieron turvin. Kenellekään tuskin kuitenkaan tulee yllätyksenä, että PKT tallustaa areenalle jälleen ennakkosuosikin viitta kauttumaisen leveillä harteillaan hulmuten.
PKT starttaa taistoihin lähes täydellä rosterilla, ensimmäisen ottelun vahvuudesta puuttuvat kestopoissaolija Kautun lisäksi ainoastaan raipemaisen rauhallinen puolustajajärkäle T. Makkonen ja Kehoni on temppelini-messuilla nimikirjoituksia ja pusuja jakeleva adonis M. Karttunen. Toiseen otteluun Tuse ehtii onneksi jo paikalle. Tämä tarkoittaa sitä, että raimosummasmaisella ammattitaidolla kasatut kentät pysyvät todennäköisesti lähes samoina kuin viime turnauksessa. Toimitus veikkaa, että Maken tilalle ykkösketjun piikiksi nousee oneminutemanmäisen nopea ja gillettenterävä all-around pelaaja M. Neva. Mikon jättämää ammottavaa aukkoa puolustuksessa paikkaa puolestaan Italian opintomatkaltaan kotiutunut, tirehtööriviikset kasvattanut ja aarioillaan ihastusta myös Välimeren bikinirannoilla aikaansaanut E. Ranta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että valmentajavelho "Merlin" Mäkijärvi on musta(lais)naamiomaisen mystinen miekkonen, joten muitakin muutoksia saattaa olla luvassa.
Kuten ensimmäistä turnausta todistamassa olleet totesivatkin, PKT:n canestencombimaisen ylimainostettu taktiikka toimi lähes täydellisesti jopa ammattivalmentajan ohjauksessa olleita joukkueita vastaan. Näin ollen ei ole minkäänlaista epäilystä siitä, etteikö pelikirja pistäisi myös CyKon ja VaKon pasmoja sekaisin. PKT:n osaava skouttausorganisaatio on jälleen koonnut tuplasuklaamuffinssimaisen muhkean tietopaketin vastustajista ja peleistä odotetaankin hieman avonaisempia ja jopa vielä viihdyttävämpiä kuin ensimmäisen turnauksen otteluista. Tämä helpottaakin osaltaan fanien lauantaipäivän ajankäytön suunnittelua, Kauklahden THT-Center on ehdottomasti the place be, kun keltapaitaiset reikäpalloakrobaatit viihdyttävät yleisöä henkeäsalpaavilla tempuillaan.
Yksi hienoinen kompastuskivi keltamustien voittokulun jatkumiselle kuitenkin löytyy. Perjantaina nimittäin järjestetään eräät rapujuhlat, joiden vetonaulana esiintyy anttituiskumaista hysteriaa varsinkin naispuolisessa yleisössä aiheuttava tanssiorkesteri Drawback. Juhliin osallistuu noin puolet PKT:n pelaajavahvuudesta ja toimitus veikkaakin, ettei ainakaan E. Lehdon veekasibiturbosta irtoa aivan täyttä tehoa ensimmäisessä pelissä, jokuhallitsijanarvonimitähän-Salomaan 80-luvun dieselmersusta puhumattakaan. Valmennuksen onkin luotettava siihen, että viime matseissa nähty laaja ratkaisijarintama levenee entisestään. Myös puolustuksen suorituskyky voi myös jäädä hieman huipustaan, A. Salomaan lisäksi nimittäin myös E. Ranta kajauttaa helan gåria perjantaina sydämensä kyllyydestä. Onneksi lehtosmaisen loistava maalivahtisankari K. "Kenraali" Saukkonen on huippuvireessä ja mieheltä odotetaan jälleen spektaakkelimaisia pelastuksia.
Taistelu siis jatkuu ja PKT tekee kaikkensa ja hieman enemmänkin kammetakseen itsensä ykköslohkon kärkisijalle. Tule Kauklahden karnevaaleihin tutusti keltaiseen verhoutuneena ja kannusta suosikkipoikasi voittoihin! CyKo kohdataan kello 11.00 ja VaKo 15.00, joten viritä vekkarisi valmiiksi ja suuntaa THT-Centeriin! Fanilakanan tuoneille (numerosta riippumatta(!)) luvassa myös yllätyslahja!
PKT aloitti kautensa kutosdivarissa nallekarhupelaajamaisella tyylillä, nimittäin ottamalla tuplat. Pelit olivat tiukkoja kuin M. "Arnold" Karttusen vatsa, mutta Espoon keltaiset selvisivät koitoksista voittajina tuloksin 5-4 ja 3-2. Ensimmäisenä lämpimiin, jopa kuumahkoihin latinalaistansseihin haettu Pohjan Sport sekosi askelissa, kun keltamustat åkeblomqvistit tarjoilivat niin vastustajille kuin katsojillekin hieman yli puolentoista erän ajan kenties sulavinta PeeKooTeetä, mitä parketin virkaa toimittavalla muovipinnoitteella on nähty. Toiseen peliin Hangon Hyrskyjä vastaan leikittelevä eteläamerikkalaisfiilis vaihtui Kraftwerkin ja Rammsteinin hengessä kohti saksalaista mekaanisuutta, mikä takasikin voiton kahden kurinalaisen joukkueen kohtaamisessa.
Divaritaival alkoi kuitenkin hieman takkuillen. Yleensä niin tiivis, silliparvenakin tunnettu PKT:n tavaramerkiksi muodostunut viisikkopuolustus rakoili kuin keitetty simpukka, ja Sport pääsi luikahtamaan kahden osuman karkumatkalle. Ensimmäisen erän loppua kohden keltaisten esitykset paranivat kuin edellisessä otteluraportissa mainittu tippuri antibioottiseerumilla, ja ryhmän jykevä veekasi jyrähti toden teolla käyntiin. Maaleja ei kuitenkaan enää saatu aikaan, mutta tästäkin huolimatta luottavainen valmentajalisensiaatti Mäkijärvi valoi suojatteihinsa uskoa erätauolla rauhallisen jämäkkään tyyliinsä.
Toisen erän alussa Mankkaanmalmin Maltsev J. Martela sai kunnian jäädä historiaan ensimmäisenä PKT:n maalintekijänä kutosdivarissa. Puolustusministeri Raatikainen tavoitti Jopin petskunummelinmaisella syötöllään keskialueelta, jonka jaloistaan kuin käsistäänkin vikkelä veijari ylitti totuttuun tapaan puolinopeasti. Jos keskialueen ylitys oli puolinopea, oli sitä laukauskin (korkeintaan). Der Bomberin filosofialle käänteisesti vedon ei tarvinnut olla kova ollessaan tarkka, näin taululle lukemat 2-1. Vain silmänräpäystäkin nopeampi hetki ehti kulua, ennen kuin Oravannahkatorin Ovechkin M. Henriksson vähintään nimensä veroisesti kärkisviguili tiensä maalille, suoritti upean harhautuslaukauksen ja napautti reikäkuulan verkkoon tasoittaen tilanteeksi 2-2. Tämä ei luonnollisestikaan ollut vielä tarpeeksi PKT:lle, vaan koko Jaffa Stationin lainehtiessa keltamustien lieskojen loputtomana merenä joukkue saavutti niin kutsutun flow-tilan, jota parhaiten on onnistunut kuvaamaan laulu- ja soitinyhtye Drawback kappaleessaan Lost in Paradise sanoin "There's no place that we can't go, everything is possible." Kaikki oli todellakin mahdollista, ja keltapaidat menivät kentällä minne tahtoivat. Niinpä Markus "Barry White" Karttusen samettisen äänen kaikuessa sotureiden kuupissa iskikin mintunviileytensä läpi kamppailun säilyttänyt E. Lehto PKT:n 3-2 johtoon J. Martelan oivaltavasta syötöstä. Hetki tästä, ja edellä mainittu raspikurkku Karttunen lainasi pelivälineen toiselle kanssaihmisiään kylmien väreiden valtaan äänellään tuudittavalle könsikkäälle, toistaiseksi levytyssopimusta vailla olevalla karaokekuninkaalle A. "Seonvibratooo" Salomaalle, joka puolestaan lähetti pallon maalin kulmalle nousseelle L. Mykrälle, jolla oli helppo työ siirtää boltsi ohi pohjalaiskassarin.
Kolmannen erän alkaessa keltamusta hurrikaani ei kuitenkaan tyyntynyt, vaan jatkoi riehumistaan kuin piripää läheisellä Sörnäisten metroasemalla. Kaksikko Martela - Lehto oli jälleen hyvänteossa, tällä kertaa oli Jopin vuoro täräyttää häkki Eemelin syötöstä. Osuma jäikin voittomaaliksi, sillä kuten kaikki hurrikaanit ja muunkin tyyppiset trooppiset hirmumyrskyt, myös kyseinen puhuri laantui aikanaan, ja Sport pääsi rokottamaan vielä kahdesti kaventaen pelin viiteen neljään. Ottelun loppuhetkillä Sport tavoitteli luonnollisesti tasoitusmaalia, mutta silliparvi oli tiivistynyt lähes ennennäkemättömiin mittoihin, tuloksena täydet sarjapisteet keltaisille!
Piñacoladamaisen rentouttavan kahden tunnin tauon jälkeen oli jälleen aika asetella nappulat sinipinnoitteiselle shakkilaudalle. O. "Kasparov" Mäkijärven puoliavoin kuningassotilasavaus tuottikin tulosta ensimmäisen erän käännyttyä loppuaan kohden. Pakkipari M. Neva pallotteli pelivälineen toverilleen, apuvalmentaja S. Raatikaiselle, joka flyingdutchmanmaisesti seilasi purjeet pulleana halki kentän ja tälläsi sydämensä kyllyydestä pallon yläkulmaan ohi voimattoman hankolaismaalivahdin. Ensimmäisessä erässä ei kumpikaan joukkue enää osunut, joten summerin soidessa taulua koristivat 1-0-lukemat.
Toinen erä alkoi PKT:n kannalta iskelmämäisen mollivoittoisissa merkeissä, sillä heti ensimmäisillä minuuteilla keltamustien puolustus höntyili harvinaislaatuisella tavalla, ja O. Mäkijärvi joutui rikkomaan nokikkain K. Saukkosen kanssa päässyttä hankolaishyökkääjää rankkarin arvoisesti. Läpi turnauksen tapansa mukaan pekkarinnemäisen loistavia otteita esittänyt Saukko psyykkasi kuitenkin rankkarilaukojan henkisesti rikkinäiseksi ihmisraunioksi ja pallo päätyi päätyverkkoihin. Koutsin rikkeestä seuranneen rangaistuksenkin PKT onnistui vielä selvittämään, mutta hetki jäähyn päättymisen jälkeen oikealta laidalta laukaisuasemiin päässyt Hyrskyt-hyökkääjä sivalsi pallon ohi kiipperi Saukkosen. Aikaa ei kuitenkaan ehtinyt kulua kuin puolisentoista minuuttia, kun toisessa päässä tapahtui jälleen. Hieman epäselvän tilanteen seurauksena muuten läpi ottelun täysin kassalla ollut tuomarikaksikko päätyi tuomitsemaan keltapaidoille rangaistuslaukauksen. Rankkaria ampumaan tallusti kukapa muukaan kuin muutamaa minuuttia tapahtunutta ennen omaan päähän rankkarin hankkinut mustalaisruhtinas itse. "Aseman Tino" Mäkijärvi kuitenkin näytti, mistä puusta ja minkälaisella moralla mies on veistetty ja neppasi pallon hankolaisverkkoon. Maalin jälkeen pelin hallinta pysyi PKT:llä, mutta pallo ei löytänyt tietään viivan paremmalle puolelle, ennen kuin erän lopussa M. Henrikssonin syöttö tavoitti raa'alla tai korkeintaan mediumkypsällä voimalla maalinedustontille murtautuneen A. "El Toro" Glöersenin, joka avasi näin ollen viimeisenä PKT-pelaajana pistetilinsä kesäliiga- ja divariotteluissa!
Kolmannenkaan erän alku ei sujunut espoolaisittain kovin mairittelevissa merkeissä, joskaan se ei mennyt niin sanotusti täysin putkeen arvoisalta tuomarikaksikoltammekaan. PKT ei saanut peliä avattua, ja väkivahva puolustajakolossi S. Raatikainen lähti nostamaan peliä nopealla jalalla laidasta. Samuli kuitenkin kohtasi kaksi hankolaiskarvaajaa, joiden kirveenkäsittelytaidoille kalpenisi karuinkin metsien valtias. Mailaanlyöntikamppihakkausepisodin jälkeen pallo jatkoi matkaansa apuvalmentajan lavasta suoraan omaan maaliin ohi lievästi ilmaistuna hölmistyneen portinvartija Saukkosen. Erän edetessä keltamustat eivät onnistuneet muutamasta paikasta huolimatta lisämaalien teossa. Kello raksutti määrätietoisesti kohti täyttä aikaa, kun A. Glöersen otti puolustuksesta lähteneen norjalaistyylisen avauksen päällään haltuun. Äimistynyt AG ei voinut käsittää rangaistustuomiota, koska ei sanojensa mukaan ollut edes hypännyt. Lain koura ja sitä tässä tapauksessa täysin oikein ohjaileva tuomarikaksikko pysyi kuitenkin kovana, ja näin PKT alivoimalle ajassa 43.46. Loppuhetket ilman maalivahtia tasoitusta hakenut hankolaisryhmitelmä ei kuitenkaan onnistunut mainittavasti edes luomaan maalintekopaikkaa sekuntien juostessa kuin kebab-ravintolayrittäjä verottajaa karkuun. PKT selviytyi siis voittajana tästäkin koitoksesta, plakkariin toiset kaksi pistettä!
Kokonaisuutena ensimmäinen turnaus antoi keltamustille arvokasta tietoa sekä oman pelin tilasta, että vastustajien tasosta. Yhden päivän jarmokekäläismäisen skouttauksen tuloksena voidaan huoletta vahvistaa se, minkä toki kaikki joukkuetta vakavissa mielin fanittavat jo tiesivätkin. PKT ei nimittäin riko hyväksi, jopa loistavaksi havaittua kaavaa vaan lähtee jokaiseen kutosdivariotteluun ajattoman tyylikäs ennakkosuosikin viitta leveillä, mutta sopusuhtaisilla harteillaan. Espoon keltaiset toivottavat kaikki sydämellisesti tervetulleiksi myös tuleviin divarimatseihin!
Lauantaina 2.10. armon vuonna 2010 galaksit räjähtää ja PKT:n oma Keinonen, M. Candelin laskeutuu tavoilleen uskollisena rankaisemaan kaikkia. Tällöin nimittäin murhatuomiomaisen pitkä odotus päättyy ja keltamustat pedot päästetään kahleistaan ensimmäisten saaliidensa kimppuun. Suurella espoolaisella sydämellä taisteleva PKT aloittaa virallisen sarjataipaleensa kutosdivarissa kahdella ottelulla. Ensimmäiseksi vastaan asettuu Raaseporin rantaruotsalaisia pursuava Pohjan Sport 2, ja vain pari tuntia avauskoitoksen jälkeen Espoon keltaisten kisakunnon mittaa ensimmäisen vihollisjoukkueen rakas (lähes)paikallisvastustaja Hangon Hyrskyt 2.
Sekä Pohjan Sport 2 että HaHy 2 ovat nimiensä mukaisesti seurojensa kakkosjoukkueita, mikä luonnollisesti antaa PKT:lle etulyöntiaseman otteluihin, ovathan keltamustat seuransa kiistaton lippulaiva, joka pelottomasti seilaa myrskyävällä divariulapalla kohti uusia, vielä löytämättömiä kookoksentuoksuisia paratiisisaaria. Batmanmäisen ennakkosuosikin viitan ei missään nimessä silti saa antaa sumentaa arvostelukykyä, sillä PIA:n (PKT Intelligence Agency) saamien tietojen mukaan ainakin HaHy, todennäköisesti myös Pohjan Sport, harjoittelee kahdesti viikossa, joten mistään täysin kädettömistä lahnoista tuskin on kyse.
Kesäliigan loppumisen jälkeen paljon on tapahtunut sekä kentällä että sen ulkopuolella, lähinnä kuitenkin sen ulkopuolella. Taktiikkaa on baddingmäisesti fiilattu ja höylätty vielä aikaisempaakin timanttisemmaksi ja henkilökohtainen taito joukkueen keskuudessa on ahkeran itsenäisen kesäharjoittelukauden johdosta noussut täysin ennennäkemättömälle sykähdyttävälle tasolle. Kentän ulkopuolisista tapahtumista suurimpana mainittakoon puskutraktorimaisen voimahyökkääjän Topi "Hulk" Kautun siirtyminen puoleksi vuodeksi Kanadan farmiliigoihin kovuutta hakemaan. Topin poissaolon johdosta fyysisen pelotteen rooli sälyttyy Oktoberfestin kunniaksi entistä enemmän baijerilaishenkiselle nahkahousukaksikolle Der Bomber - A. Glöersen. Ensimmäisestä turnauksesta on poissa myös herrasmiespelaajaksikin valittu ja viimeisessä kesäliigapelissä "Donitsi"-liikanimestään luopunut E. "Iso Vaalee" Ranta, joka habitukselleen sopivasti lähtee Italiaan pitkäksi viikonlopuksi opiskelemaan oopperalaulua ja gondolilla veneilyä. Ajankohta opinnoille tosin kertoo äärimmäisestä epäherrasmiesmäisyydestä ja vajavaisesta lojaaliudesta joukkuetta kohtaan.
Parista puuttuvasta nuorisoidolista huolimatta keltamustat marssittavat estradille jälleen janosvalmusmaisen loistokkaan esiintyjäkaartin. Päävalmentaja Mäkijärveä siwamaisen lähellä oleva hevosmiesten tieto- ja tototoimisto osasi kertoa PKT-netin toimitukselle kenttäkoostumusten muuttuvan jonkin verran kesäliiga-aikaisista, mutta viisikkojen lopullinen kokoonpano on vielä mitä todennäköisimmin valmennuskaksikolle itselleenkin hämärän peitossa. Mahdollisuudet uusien tupuhupulupuketjujen löytämiseen ovat joka tapauksessa valtavat, sillä Pandat-matsista estyneet tuhlaajapojat A. "Der Bomber" Jokela, L. Mykrä, S. Raatikainen, J. "Maltsev" Martela ja M. Glöersen palaavat kotiin tulisilla vaunuillaan.
Pelipaikat sekä viimeisten oikeiden ottelujen jälkeen akkunsa morrisonsmaisen täyteen ladanneet pelimiehet tarjoavat toimitukselle otollisen spekuloinnin aiheen. Jatkaako Rakastettu Johtaja Salomaa pakin tontilla Aerosmithin esimerkin mukaisia livingontheedgemäisia poikittaissyöttöjä heitellen? Värähteleekö sisäisen rauhan saavuttanut E. "Buddha" Lehto samaan tahtiin universumin kanssa, vai laukkaako miehen kaksoisahdettu turbo ylikierroksille? Onko T. Makkosen icemanmäinen rauhallisuus tallella? Jatkuuko M. Candelinin kuiva kausi myös kaukalossa? Kannattaako kivitalo rakentaa savipohjalle? Missä on JJ? Näihin kaikkiin ja muutamaan muuhun kysymykseen saat vastauksen seuraavassa: Jatkaa, värähtelee, on, ei, kannattaa, veneilemässä, seitsemän, Kanada, Jarmo Myllys.
Salibandyn suojelusjumalilla on nevamaisen pettämätön tyylitaju, sillä PKT aloittaa virallisen voittokulkunsa salibandyliiton sarjoissa samassa paikassa, jossa joukkue pelasi ensimmäisen harjoitusottelunsa lähes puoli vuotta aikaisemmin. Areenana toimii siis Hakaniemen Jaffa Station, jonne headmaster Mäkijärvi marssittaa iloiset veikkonsa pitkin virtsan tuoksuista kunniakujaa, joka myös Hakaniemen torina tunnetaan. Saavu siis tukemaan aatetta, tunnusta väriä ja auta värittämään ahdistavan punainen Hakaniemi piristävän keltaiseksi lauantaina 2.10. kello 13.00 ja 16.00!
PKT viimeisteli kutosdivarikuntoaan spandexinkireässä harjoitusottelussa keskellä pillastunutta pandalaumaa. Keltamustat ajettiin petohäkkiin ennakkotietojakin rajummin riisutulla rosterilla. PKT nousi juoksuhaudoista ilman Der Bomberin tulipalopakkasennapakkaa lyöntilaukausta, T. Kautun pohjoiskoreamaista fyysistä pelotetta, Mankkaan Maltsevin puolinopeaa keskialueen ylitystä, L. Mykrän tsekkiläistä näyttävyyttä, MG:n playoff-viimeistelyä ja S. Raatikaisen kooärrää. WWF-joukkue sen sijaan tyrmäsi väitteet lajinsa uhanalaisuudesta taluttamalla karsinaan kaikkiaan kolme kentällistä mustasilmiä.
Aivan ottelun alla PKT-paletin värit uhkasi sekoittaa fanien lemmikin M. Candelinin sakukoivumaisen yllättävä sairastuminen. Keltakuume tarvitsi kuumepotilaan kuitenkin mukaansa, etenkin kun illan taistosta uhkasi tulla PKT-saagan ensimmäinen täysin ilman fanien kallisarvoista tukea nahistu mittelö. Tosimies könysikin lasarusmaisesti sarkofagistaan, korisi kuoleman kurkustaan, saippuoi kalmanhajun yltään ja astui kaukaloon kuin siitosori uuteen työpäivään. Tällä kertaa yleisönsuosikki tyytyi poikkeuksellisesti yhteen vastaten illan ainoasta fanista.
Itse ottelun PKT aloitti yllättävän kypsästi kuin Leijonat Jarkko Varvion johdolla Prahassa -92. Keltapaidat liikkuivat kuin tussi O. Mäkijärven fläpillä pakottaen Pandat pelaamaan palloa päätyyn, jossa hyväjalkaiset puolustajat (Lehto, Ranta, Neva, Makkonen) olivat usein ensimmäisenä. Myös PKT-hyökkäys pidettiin poissa paraatipaikoilta. Ensimmäinen erä jääkin aikakirjoihin kahden valmentajavelhon taktisena shakkiotteluna.
Toiseen erään pandapomo oli lyönyt uudet madonluvut, ja ottikin aikansa ennen kuin keltaiset pääsivät taas hyväilemään isoja karhuja vastakarvaan. Kakkosketjun nukahdus paijasikin Pandat 1-0 johtoon. Edes jälleen toyotamaisen varmasti kärpäspaperina maalia varjellut Saukko ei voinut kuin kauhoa pelivälineen selkänsä takaa. Hieman myöhemmin lupaavasti alkanut keltamustien hyökkäys katkesi keskialueella kuin O. Mäkijärven otsaverisuoni samalla hetkellä. Pakit valuivat kuin vappuvirtsa porttikongissa, ja vastustaja pääsi rokottamaan ainakin yhden narkolepsian verran. Sitten olikin ottelun PKT-hahmo M. Henrikssonin vuoro hönkäistä malibunraikas henkäys pandapelaajien kasvoille. Mikki luiskahti pandapuolustukselta kiusallisesti kuin kasipallo kuppiin kesken pelin väläyttäen ajoittain uskomattomaksi äityvää kärkiveivin käsittelyään. Vastustajan kohuttu portinvartija oli verkkojenkokemisvuorossa. 2-1. Jossain kaiken välissä comebackiaan pelannut AG piti perheyritystä pystyssä ottamalla hyökkäyspään maassapeluujäähyn. Muun ajan iso-G toi kaivattua liikettä hyökkäyspeliin ja muistutti välillä jo leikki- iässä säväyttäneistä käsistään.Kahden maalin johtoon karannut Pandat päästi lopussa keltapaidat iskuetäisyydelle. Viimeinen hikinen hidas tanssittiin mustasilmien päädyssä: tälläkin kertaa kaikkensa yrittäneet PKT-pelimiehet jäivät ilman. Edes jatkoille ei päästy. Loppulukemat 3- 1 jäivätkin p(t)ippurimaisesti kirvelemään. Tuloksellisesti huono kenraali lupaakin hyvää kauden alkua: PKT aloittaa taipaleensa Hakaniemessä 2.10. rakastetun päävalmentajamme syntymäpäiviä viettäen. Tervetuloa juhlistamaan synttäreitä ja PKT:n avausvoittoa!
Suven aikana itsensä ihmisten sydämiin pallotelleet Espoon keltamustat palaavat pelipalaverimaisen ylipitkältä kesälomaltaan jatkaakseen siitä, mihin PKT-aikakirjojen viimeisimmillä sivulla jäätiin. Sivu on tosin niin kyynelten tahrima, että on syytä tarttua lehteilypinsetteihin ja siirtyä seuraavalle tyhjälle aukeamalle. Reinkarnaation kokenut keltapaitalauma onkin kauden alla nälkäinen kuin roskaruokalakkoa pitävä M. Candelin.
PeeKooTee tarjoilee faneilleen jälleen upean kattauksen, kun Tapiolan kolopallopyhättöön töpöttelevät annemattilamaisen sympaattiset, mutta kollektiivisen PKT-muistin mukaan myös ah niin vaaralliset Pandat. Keltamustien konsulttinakin toiminut pääpanda J. Juutilainen johdattaakin Ratiopharmille entisestään vahvistuneen mustasilmäsikermän, kun keltaisten oman hevosmiehen tietotoimiston mukaan uhanalaisten ykköskassari palaa sorvin ääreen.
Vähään ei tyydy myöskään PKT. Vaikka valtakunnallistenkin medioiden huomion herättäneen PKT-gaalan jälkipuinti yhä kihisee internetin keskustelupalstoilla, ovat pääsosan esittäjät jälleen valmiita kiittämään kaikkensa antaneita fanejaan upeilla otteilla kaukalossa. Rosteri herättää jälleen sormiasyyhyttävää himoa spekulointiin. Saako ottelussa toimituksen saamien tietojen mukaan oikeutta jakava Otto ”Manalan Lautturi” Virkkala parketilla villiintyneet PKT-soturit kuriin? Silminäkijähavaintojen mukaan muun muassa herrasmiespelaaja Erno ”Blokkari” Ranta on päästellyt käsistään muutakin kuin tavaramerkiksi muodostuneita mansikanmakuisia avaussyöttöjään. Myös taisteluilmettään prepannut kabinettitrio Mäkijärvi-Lehto-Salomaa lienee salomomaisen oikeudenmukaisia tuomiota jakelevan O. Virkkalan erityistarkkailussa.
Otsaryppyjä valmennustandemin kuvankauniisiin piirteisiin uurtaa kahden tutkaparin rikkoutuminen ottelun alla: Manalan tanssilattialla ihastuttaneet ja pahastuttaneet Miro "Fränti” Candelin & Lari ”Vahanen” Mykrä eivät lyö pyllyä vasten pyllyä Tapiolan keskiviikossa. Ilmojen valtias, emerituspäätoimittaja L. Mykrä kunnioittaa kaudenavausta taivaita jylisyttävällä ylilennolla eikä näin ollen tarjoa tutkaparilleen jolomaista taustatukea kulmapelissä. Myös simppelistä näppäilystä tunnettu veljesduo AG/MG soittelelee jälleen eri säkeistöissä, mutta kaukalossa joukkuetta komppaa poikkeuksellisesti seniori-G. Valmennusta lähellä olevien lähteiden mukaan A. Glöerseniltä odotetaan massiivista panosta alkavalla syyskaudella. Kanadaan tukkijätkäksi lähteneen T. Kautun valtavat vesirajaan ulottuvat 52-koon fuck you–bootsit odottavat täyttäjäänsä. Myös Make ”58” Karttunen on ilmoittautunut taistoon. Valmennusta huojentaa kuitenkin joukkueen maalivahtitilanne. Ykkösmaalivahti K. Saukkonen ei ole menettänyt muruakaan titaanisesta itseluottamuksestaan. Myös salassapidetty tantrinen joogaharjoittelu makuukammarissa tuottaa hedelmää: Saukko ei pelännyt esitellä vastakuoritunpajunvitsannotkeaa vartaloaan tanssilattialla.
Valmennusjohdolla onkin jälleen käsissään pakka, josta riittää ässiä kenttään kuin kenttään. Kuka korvaa ”Der Bomberin” – vai korvaako kukaan? L. Mykrän poissaolo rikkoo ykköskentän ja sentteriosastolla on vajausta. Tule siis katsomaan, kun PKT:n uudet tähdet ja vanhat vastuunkantajat kohtaavat ennakkosuosikin viitta toiselta olkapäältä roikkuen vielä keväällä keltaisia kouluttaneet Pandat Esport Arenalla 8.9. klo 18.30!
Esipuhe:
Kuten PKT:n aktiivisimmat fanit jo mitä todennäköisimmin tietävätkin, eivät salskeat keltaiset soturit päässet vielä ensimmäisenä kesäliigakautenaan pokaaleja nostelemaan. Kohtaloksi koitui totuutta iltapäivälehtimäisesti vääristelevä rakkikoirajoukkue SuSo, jolle kärsittiin kirvelevä rankkaritappio huikeiden ja viihdyttävien vaiheiden jälkeen. Pelien loppuminen otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein, osa pystyi kypsempään analyysiin samantien pukukopissa, mutta ainakin päätoimittajan ja presidentin korpivaelluksen kesto mitattiin päivissä, presidentin itseasiassa viikoissa. Jonkinlaisen kuvan henkisestä alennustilasta antaa jo mainittujen presidentti-sulttaani-kalifi-ruhtinas-maharadza-hallitsija-oligarkki-moguli-keisarin ja päätoimittajan seuraavan päivän sensuellit lounastreffit, joilla kerättiin listaa maailman surullisimmista kappaleista. Lienee täysin turha mainita, että koko päivän satoi. Vaikka seuraava aamu valkeni säiden puolesta aurinkoisena, tummat pilvet velloivat yhä vantaamaisen lohduttoman harmaana Grönlannin kokoisena lauttana mielen synkissä syövereissä. Tuolloin kirjoitettiin myös otteluraportin kaksi ensimmäistä kappaletta (joiden oli alunperin tarkoitus olla aloitus- ja lopetuskappaleet), jotka toimitus on päättänyt jättää varsinaiseenkin raporttiin jälkipolville todisteeksi siitä, miten syvällä tappion jälkeisinä kohtalon hetkinä oikeasti käytiinkään. Itse ottelusta oli kuitenkin tuolloin vielä mahdotonta kirjoittaa mitään, aiheuttihan tuoreeltaan muistissa olleen matsin muisteleminen henkistä pahoinvointia, hallusinaatioita, kouristuksia ja elämänhaluttomuutta. Nyt, yli kaksi viikkoa D-Dayn jälkeen hyväntahtoinen aurinko kurkistaa jo pilvenhattaroiden välistä, kultaa kesän taistelut messinkisellä hohteellaan ja tuntee kenties jonkinlaista myötätuntoakin pää painuksissa areenalta poistuneita velikultia kohtaan.
Alkuperäiset kappaleet:
14. huhtikuuta 1974: Suomen jääkiekkomaajoukkueen maalivahti Stig Wetzell antaa MM-kotikisoissa positiivisen doping-näytteen. Tämän johdosta Suomi tuomitaan hävinneeksi oikeasti 5-2-luvuin voitettu peli Tsekkoslovakialle maalein 5-0. Näin ollen Suomi menettää pronssimitalin, joka olisi ollut maamme jääkiekkohistorian ensimmäinen. 11. lokakuuta 1997: Unkari tasoittaa jalkapallon MM-karsintaottelun Suomea vastaan lisäajalla, eikä Suomi etene jatkokarsintaan. 18. helmikuuta 2001: Kaikkien karpaasien isä, äiti, tytär ja koira, Jari Isometsä jää kiinni dopingin käytöstä Lahden MM-kisoissa. 7. toukokuuta 2003: Suomi häviää puolivälieräottelun Ruotsille jääkiekon MM-kotikisoissa johdettuaan ensin kamppailua 5-1. Toimituksen sydäntäraastava taakka on lisätä suomalaisen huippu-urheilun mustien päivämäärien listaan 9.8.2010, jolloin PKT joutui jättämään mufasamaisen haikeat jäähyväiset Esport Arenan kesäliigalle. Tästä johtuen myös PKT-netin yleensä niin hilpeä keltamustaruututeema on päätetty vaihtaa kokomustaksi suruteemaksi ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.
Vaikka olo on tyhjä ja yksinäinen kuin patongilla autiossa messuhallissa, pitää toimitus kuitenkin todennäköisenä, että aurinko vielä jonain päivänä lipuu esiin paksun pilviverhon takaa. Vuotavat haavat on laastaroitu, mutta sisäisten arpien paraneminen voi alkaa vasta raskaan surutyön jälkeen. (Toim. huom.: Suruteemasta luovuttiin harkinnan jälkeen, kun orastavaa arpikudosta alkoi muodostua avohaavojen ympärille.)
Varsinainen raportti:
PKT:n ja SuSon välinen play-off-taisto alkoi iloisissa merkeissä, kun heti ensimmäisessä vaihdossa alkavalle kutosdivarikaudelle Mynthonin tarjoaman neljän miljoonan euron sponsorisopimuksen hyväksynyt snaipperi E. Lehto siirsi keltapaidat 1-0 johtoon. Huikean maalista teki se, että osuman syötti kukapa muukaan kuin ei-leopardinnahan harteiltaan karistanut entinen inttimäinen nollakeisari E. "Iso Vaalee" Ranta, jonka nousua suurten pelien ratkaisijaksi oli uumoiltu suunnalta jos toiseltakin. Maalia ja etenkin syöttöä seurannut herätysliikemäisen hurmiollinen juhlahumu kesti kuitenkin vain ohikiitävän tovin, kun SuSo iski lukemiksi 1-1 lähes välittömästi, kylläkin huomattavan rumalla tavalla vahingossa PKT-kiipperi Saukkosen jalkojen välistä maaliin humahtaneella onnenkantamoisella. Erän loppu tahkottiin melko tasaisissa merkeissä, ja ensimmäiselle erätauolle lähdettäessä tulostaulua koristivat edelleen 1-1-numerot.
Toisessa erässä PKT jatkoi pelisysteeminsä saksalaisen konemaista noudattamista ja hallitsi peliä. SuSon puolustajat olivat kuitenkin tehtäviensä tasalla, ja hyvistäkin paikoista pommitetut laukaukset saatiin blokattua. Joukkueen ja sitä läpi kauden opaskoiramaisen uskollisesti tukeneen faniryhmän hurjaan ilakointiin räjäytti erän jälkipuoliskolla M. Glöersen, joka paukutti maalin edestä Espoon keltaiset 2-1-johtoon. Osuman jälkeen fiilis oli korkealla ja koko Esport Arena täyttyi keltamustasta mojosta. Paikkoja lisämaaleihinkin oli, mutta SuSolaispuolustus maalivahdin suosiollisella avustuksella sai kuin ihmeen kaupalla pidettyä pallon pois verkosta keltaisen tsunamin vyöryessä kohti keskiespoolaismaalia voimalla, joka sai(si) Aki Sirkesalonkin vihreäksi, muustakin kuin kateudesta.
Kolmanteen erään startattaessa keltamustien silmissä välkkyi vain yksi tavoite, voitto ja seuraavalle kierrokselle eteneminen. Pelin hallinta säilyi hienoisesti PKT:llä ja kesäliigan loppua kohden sukelluskellomaisen tiiviiksi muodostunut PKT-puolustus kesti SuSon lähentelyt. Erän puolenvälin jälkeen puolustukselle sattui kuitenkin kuuttimaisen harvinainen merkkausvirhe ja SuSo sai tasoittetua vaparitilanteesta tilanteeksi 2-2. Loppuerän Espoon keltaiset pelasivat kingismäisen suurella keltamustalla sydämellä ja voittomaali roikkui utaremaisesti ilmassa jäädäkseen kuitenkin syntymättä kuin abortoitu sikiö. Näin ollen ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuslaukauskilpailusta.
Ensimmäistä pilkkua tallusti ampumaan kaiken nähnyt kehäkettu S. Raatikainen, jonka jussijokismaisen maalivahdista katsottuna oikeaan kulmaan puolikorkeana suuntautuneen laukauksen SuSolaiskassari sai kuitenkin torjuttua kouristuksenomaisella pakkoliikkeellä. PKT:n maalialuetta heinäkuun alun jälkeen rautaisella otteellaan dominoinut K. Saukkonen joutui puolestaan antautumaan vastustajan laukojan edessä, joten PKT:n toisena laukojana kaukaloon astellut PKT-tähänjokuhallitsijanarvonimi A. Salomaa sipsutti keskiympyrään massiiviset paineet leveillä ja pehmeän karvaisilla harteillaan. Mailataiturin veivit eivät tällä kertaa kuitenkaan purreet monessa liemessä marinoituun keskiespoolaismaalivahtiin, ja tilanne näytti jo todella pahalta. Onneksi SuSon seuraava laukoja ampui ohi, ja Espoon keltaiset säilyttivät yhä mahdollisuutensa suuruuteen ja patsaaseen Tapionaukiolle.
Kolmanneksi PKT-yrittäjäksi valmennusjohto oli kaukaa viisaasti valinnut härkämäisen järkähtämättömän ihmislihakasan, jonka sydän on bratwurstia ja suonissa virtaa Warsteiner, Arttu "Der Bomber" Jokelan. Bomber ei taaskaan pettänyt, vaan teki tyylilleen uskollisena kylmähermoisimman ratkaisun mitä kuvitella saattaa, nimittäin lämäsi reikäpallon maalivahdin ali. Kyllä, luitte aivan oikein. Seuraava ja samalla viimeinen laukoja kuitenkin upotti keltamustien kuunarin Mankkaanpuron mutiin siirtämällä pelivälineen ohi K. Saukkosen. Näin päättyi Espoon keltaisten taival kesäliigassa ja samalla ensimmäinen luku vielä raamatullisiin mittasuhteisiin yltävässä PKT-saagassa. Oli aika kyynelsilmin sulkea jykevän kirjan kullalla kirjaillut nahkaiset kannet ja jäädä odottamaan uuden luvun alkua Uudenmaan alueen 6. divisioonan muodossa. PKT nimittäin aloittaa kautensa mielessään tasan kaksi tavoitetta: vitosdivariin nousu ja vastustajien skeletormaisen häikäilemätön, mutta sitäkin perusteellisempi nöyryyttäminen.
Ennen tosipelien alkua keltamustilla on edessään vielä kesän viimeinen, kenties raskain koitos, nimittäin perinteinen PKT-gaala, tapahtuma, jonne kutsua ei voi ostaa, se on ansaittava verellä, hiellä, kyynelillä sekä yleensä ainakin osittaisella alastomuudella. Lauantaina 28.8. PKT ja kunnostautuneimmat fanit siis juhlivat loppujen lopuksi loistavaa kesäliigamenestystä virvokkeiden sekä yhteisen kivan (ei miromaisesti) muodossa ja valmistautuvat tulevaan divarikauteen. Erilaisten palkintojen saajat julkaistaan gaalan jälkeen PKT-netin sivuilla, otteluennakot ja raportit palaavat lukijoiden iloksi jälleen, kun pelit jatkuvat. Toimitus kiittää joukkuetta ja varsinkin faneja hienosta kesäkaudesta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi myös tuleviin matseihin entistä suuremmalla volyymilla!
Espoon keltaiset voittivat Loiskeen 3-2 ja jatkavat play-offien kakkoskierrokselle! Vaikka lukemat saattavat antaa peilitalomaisen vääristyneen kuvan pelitapahtumista, oli alusta asti selvää, että PKT on sekä henkisesti että fyysisesti valovuosia edellä vastustajaa.
Peli alkoi PKT:n selvällä hallinnalla, mutta hienoinen play-off-jännitys vaivasi keltamustien aiemmin niin viileitä viimeistelijöitä. Vaikka pallo pyöri jatkuvasti Loiskeen kenttäpäädyssä, nähtiin ensimmäinen maali vasta toisessa erässä, kun simohäyhämäinen snaipperi E. Lehto pyöritteli pelivälineen vastustajan maaliverkkoon röyhijä M. Candelinin upean oivaltavan syötön jälkeen. Arttu "Der Bomber" Jokela lisäsi keltaisten etumatkan jo kahteen maaliin vaparitilanteesta uskomattomalla tykillä pommittajan arvolle sopivan moton mukaisesti "Ei tarvi olla tarkka kun on kova." Myös M. Candelinin huhutaan kunnioittavan samaista mottoa elämässään, tässä kuitenkaan aina onnistumatta.
PKT:n thorkildsenmainen ylivalta kuitenkin hellitti jostain syystä hieman, ja Loiske pääsi onnekkaan pomppusyötön jälkeen kaventamaan tilanteeksi 2-1 heittäytyvän PKT-kiipperi K. Saukkosen kainalon alta. Hetkeä tämän jälkeen PKT pääsi kuuttimaisen harvinaiselle 5-3-ylivoimalle. Puolustajajärkäle T. Makkonen jäädytti raimohelmismäisesti pelin ja samalla suurimman osan PKT:n vaihtopenkistä rauhallisen odottavalla taituruudellaan. Kun aika oli kypsä, muttei hetkeäkään aiemmin, lähetti Tuse kuitenkin täydellisen syötön viivalla vaanineelle S. Raatikaiselle, jonka viuhuva kiertorannari painui maalin yläkulmaan ohi voimattomaksi jääneen maalivahdin.
Pelin lopusta muodostui kuitenkin lostmaisen jännittävä, kun Loiske sai Espoon keltaisille sattuneen harvinaisen viisikkopuolustusvirheen tuloksena kavennettua tilanteeksi 3-2. Keskiespoolaisryhmälle tarjottiin vielä mahdollisuutta tällätä ottelu tasoihin ylivoimalla, mutta PKT-nelikko jälleen tiilimuurina laukauksia blokkailleen veräjänvartija "Beckenbauer" Saukkosen johdolla selvitti tilanteen. Näin siis PKT:lle voitto historiansa ensimmäisestä play-off-ottelusta ja menolippu seuraavalle kierrokselle!
Kakkoskierroksella nähdään jälleen todellinen luokkasota, kun PKT:n käsittelyyn matkustaa viikon sisään toinen mogadishumaisen kurjista oloista ponnistava joukkue, nimittäin Suvelan Sosiaalipojat. Ykköslohkon seiskapaikalle sijoittunut leipäjonoporukka pelasi runkosarjan saldolla 4 voittoa, 2 tasapeliä, 4 tappiota ja lähti pleijareihin maalierolla +2, joten mistään harlemglobetrottersmaisesta maailmanluokan tähtisikermästä ei missään nimessä ole kyse. Kotikontujensa suurimman palkanmaksajan KELAn mainoksia sotisovissaan kantavat asfalttiviidakon antisankarit luulevat kuitenkin täysin tuntemattomasta syystä voittaneensa kamppailun jo etukäteen (ks. vastustajan marjatyrnimäinen syntyessään kuollut otteluennakko tästä). Toimituksen saamien volvomaisen luotettavien tietojen mukaan SuSon peliesitykset ovat onneksi samaa tasoa kuin ryhmän kirjallinen ilmaisutaito, joten keltamustien eteneminen kolmosrundille näyttää sangen todennäköiseltä.
PKT sen sijaan valmistautuu historiansa tärkeimpään taistoon jalat tukevasti maanpinnalla, kuitenkin nöyrän tietoisena ennakkosuosikin viitan varjosta harteillaan. Myös perinteitä kunnioitetaan, sillä play-off-parrat kasvavat kaikilla lukuunottamatta PKT-sulttaani Siloposki-Salomaata, jonka komea karvanaama jyrättiin makasiinimaisesti sileäksi lähiomaisten painostuksesta viikonloppuna. Hätä ei siltikään ole tämän näköinen, sillä lempeän hallitsijan naisvihaparta on tästäkin huolimatta mitä todennäköisimmin maanantaina joukkueen pisin. Kunniamaininnan ansaitsevat myös Oravannahkatorin Ovechkinin M. Henrikssonin viikset, jotka eivät kalpenisi edes kansainvälisen sirkustirehtööriliiton vuosikokouksessa.
Keltamustat ovat myös pelillisesti valmiita tekemään seurahistoriaa maanantaina. Rosteri on luunkova, poissa on ainoastaan jalkansa krokotiilin kanssa painiessaan loukannut A. Glöersen. Iso A kuitenkin selviytyi kärhämästä voittajana ja selätti krokon. PKT:n jo tutuksi tullut ja palkintopöydät ympäri maailmaa putsannut pettämätön taktiikka on kuin tehty tiukkoihin kuolemankamppailuihin. Mäkijärven matadorit noudattavatkin sotasuunnitelmaansa makkeonmiesmäisen virheettömästi tavoitteenaan ivandragomainen vastustajan täydellinen murskaaminen.
Molemmissa joukkueissa muhii myös ainesta Seiskan ykkösaiheeksi. SuSon maskottina toimii joukkueessa kesäliigakauden pisteettömästi esiintynyt Diili-Antti, jonka pelaaminen on lähinnä PR-kikka. PKT:n oma ei-leopardi, Iso Vaalee "Donitsi" Ranta puolestaan on valmis nousemaan kirkkaisiin valoihin ja tärkeiden pelien ratkaisijaksi. Gorgonzolamaisen hitaasti kypsynyt kiikarimies onkin play-offien aikana mehevimmillään ja soturilta on lupa odottaa järisyttävän suuria tekoja.
Play-off-kuume saavuttaa tähänastisen maksiminsa maanantaina 9.8. kello 19.00, kun PKT kohtaa SuSon! Ykköskaukalossa nähdään varmuudella kesän kuumin, jopa räjähdysherkkä ottelu. Vastustajan provosointi on nimittäin saanut jopa rauhan miehenä tunnetun E. "Dalai-lama" Lehdon sisällä vellovan mäkijärvimäisen manneveren kuohahtamaan. Mielenhallinnan ja itsekurin mestari ammentaa kuitenkin tapauksesta pelkästään voimaa ja positiivista energiaa otteisiinsa, minkäänlaisia ylilyöntejä on turha odottaa mieheltä tai muiltakaan PKT-gladiaattoreilta. Tule siis todistamaan todellista titaanien taistoa, kun PKT antaa hjallismaisesti potkut koko SuSolle!
Oilers A liiskaantui PKT:n käsittelyssä kuin hyttynen ajovaloihin syyskesäisen yön pimeinä tunteina; pisteet lähtivät Espoon keltaisten matkaan lukemin 8-4. Näin ollen PKT starttaa pudotuspeleihin fantastisesti lohkonsa kakkostilalta, tavoitteenaan monsterimaisesti tiputtaa tiellensä sattuvat tiimit. Tässä vaiheessa toimitus haluaakin koko joukkueen puolesta kiittää Oilers-matsissa ja kaikissa aikaisemmissa otteluissa jakamattoman tukensa PKT:lle osoittaneita runsaslukuisia faneja ja toivoo samalla vähintään samanlaista yleisöryntäystä pleijareihin.
Oilers-ottelu alkoi sangen tasaisena, mutta alusta asti oli selvää, että PKT:n ase kamppailussa on ensisijaisesti kovan tempon pitäminen, olihan vastustajien vaihtopenkki lähes tyhjyyttään kumisevana alastoman lohduton näky kuin M. Candelin syntymäasussaan. Tästäkin huolimatta maalinteon aloitti Oilers siirtymällä 1-0 johtoon. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä ei aikaakaan kun kentällä nähtiin avadakedavramainen vihreä välähdys Topi "Hulk" Kautun tuodessa keltamustat tasoihin. Seuraavista kahdesta maalista vastasivat kuitenkin öljymiehet. Maaleista jälkimmäisen syntyessä surullisen kuuluisat tuomiopäivän pasuunat virittelivät jo tuskan valtakunnan lopullista voittoa ennustavan konserttonsa alkutahteja, kun PKT-lordi Salomaan passi tavoitti Oilers hyökkääjän lavan, minkä jälkeen hurjaan vireeseen äitynyt portinvartija Saukkonen oli voimaton. Torvisovitus ei kuitenkaan päässyt introa pidemmälle, kun Oravannahkatorin Ovechkin M. Henriksson kavensi lukemiksi 3-2. Vain hetki tämän jälkeen limenvihreä valoilmiö syleili jälleen kakkoskaukaloa kelmeällä loisteellaan T. Kautun tehtaillessa illan toisensa. M. Henriksson otti oppia Kautulta ja Candelinilta eikä tyytynyt yhteen, vaan tykitti myös toisen maalinsa. Vapauttavan johtomaalin jälkeen alkoikin Salomaa-shown hilpeämpi osio miehen vastatessa voittomaaliksi jääneestä 5-3-osumasta. Kun vielä L. Mykrä luikahti siittiömäisesti ohi Oilers-karvaajan keskialueella ja tarjoili maalin eteen nousseelle PKT-kipparille, oli entisen epäonnen soturin illan toinen kassi valmis. Karvainen kerubi kaunisteli pistesaldoaan edelleen passaamalla alivoimalla L. Mykrälle 7-3-maalin. Oilers sai pallon vielä kertaalleen ohi "Ego" Saukkosen, mutta O. Mäkijärvi kävi lähes välittömästi tinttaamassa loppulukemiksi 8-4.
Play-off-avauksessa PKT:n blitzkriegmäisen etenemisen yrittää pysäyttää kolmoslohkon kolmonen Loiske 6. Keski-Espoon slummeista kaupungin Upper East Sidelle Tapiolaan raskaan vieraspelimatkan ruosteisilla Corolloillaan ratsastava proletaariryhmä joutuu kuitenkin tyytymään altavastaajan asemaan, sillä Espoon keltaiset ovat nälkäisiä kuin talviuniltaan herännyt tornionjokimaisesti ryöstökalastetun sympaattinen karhuveli Koda.
PKT:lla on lyhyen, mutta talvisotamaisen kunniakkaan historiansa ensimmäisessä play-off-kamppailussa historiansa ensimmäistä kertaa käytettävissään koko lentokenttämäisen laaja pelaaja-arsenaalinsa, kun kesäliigassa vain kaksi ottelua tahkonnut Rauman Ryan Getzlaf A. Glöersen palaa keltapaitaan suorittamaan synkkää lunastustaan. Myös toinen pahamaineisista Glöerseneistä tekee mykrämäisen comebackin ja saapuu hermolomaltaan vahvistamaan keltamustia. Valmennuskaksikolla onkin miellyttävä mutta raskas työ kasata kolme kivekovaa ketjua ja sama määrä pakkipareja vielä yhden taistelijan jäädessä yli.
Myös tuhannen tilanteen ja nollan pisteen miehen, jallurantasmaisen Ison Vaaleen Erno "Donitsi" Rannan rukouksiin on vastattu, sillä pleijareiden alkaessa alkaa myös uusi tilastokausi. Toimitus veikkaakin kultaisen sukupolven edustajana ylpeästi esiintyvää Rantaa play-off-pistepörssin kärkisijoille. Ennakkotiedoista poiketen ottelu kuitenkaan tuskin jää kultaisen sukupolven viimeiseksi. Rannan lisäksi ratkaisun avaimia vahvoissa mutta usainboltmaisen nopeissa käsissään kilistelee luonnollisesti joukkuetta ilmapatjamaisesti kannatteleva maalialueen kiistaton valtias K. Saukkonen.
Viime ottelun dejavumaisen harhasyötön jälkeen cheekmäisiin liekkeihin syttynyt ja kakkoskaukaloa juhamattiaaltosmaisesti dominoinut PKT:n pimeä ruhtinas Sidious Salomaa johdattaakin järeät jedinsä rentouttavan viikonlopun jälkeen valomiekat tanassa uusien haasteiden kimppuun. Toimituksen lähellä päävalmentajaa olevilta lähteiltä eli hevosmiesten tietotoimistolta saamien tietojen mukaan Länsi-Tapiolan Lepakkomies saakin vierelleen rakkaan Ihmepoika Robininsa, kun M. Nevan odotetaan palaavan pakin tontille.
Jos rosteri on hyvällä mallilla, niin on myös taktiikka. PKT-ohjastaja Mora-Mäkijärven kehittämä pelisysteemi on näyttänyt vahvuutensa niin taitoa ja liikettä pursuavia tiimejä kuin ameebamaisen löysiä vaeltajia vastaan. PKT lähteekin taisteluun tuukkamakkosmaisella rajattomalla itseluottamuksella, muttei missään tapauksessa takki auki, koska pelkää tykkääviä haukia.
Kunnioita siis PKT:ta ja Esport Arenan ykköskaukaloa läsnäolollasi tiistaina 3.8. kello 18.00, kun keltamustat aloittavat play-off-parran kasvattamisen Loiske 6:tta vastaan! Nyt on todellakin hieno mahdollisuus jäädä historian paksuille lehdille ikuisiksi ajoiksi olemalla paikalla Espoon keltaisten ensimmäisessä pudotuspelikamppailussa. Samoille lehdille pääset varmasti myös tuomalla mukaasi chinesedemocracymaisen kauan odotetun #57-lakanan!
PKT starttasi otteluun ELSAa vastaan energisenä, huippuunsa latautuneena ja silmät pelottavasti kiiluen kuin yössä saalistavalla (PKT-)kollilla. Edes vastustajajoukkueessa ilmeisesti yhden ottelun mittaisilla lainasopimuksilla pelanneet kolme liiga-/maajoukkuepelaajaa eivät saaneet joukkueen keskuudessa vallinnutta karnevaalimielialaa latistettua, vaan Espoon keltaiset pelasivat tähän saakka viisikkopelillisesti parhaan matsinsa. Vaikka ottelu olikin taktisesti kypsää PKT:tä, tapahtui kamppailussa myös jotain mörkömäisen karmivaa, josta uutisointi vetää päätoimittajan mielen apeaksi kuin vastasyntyneen esikoispentunsa susien välipalaksi menettänyt valkohäntäpeuraemo.
Keltamustat siirtyivät 1-0 johtoon, kun kapteeni Salomaa saalisti illan ensimmäisen syöttöpisteensä kahdesta vapauttaen speedyjasakumaisella voimalla ja nopeudella läpi ottelun esiintyneen Topi "Maailmanvahvinnalle" Kautun maalintekoon. Lintuvaaran Lucicin putoavaa alasinta nopeampi rannelaukaus löysi tiensä maaliverkkoon maalivahdin vastustelujen ollessa turhia. ELSA tuli kuitenkin rinnalle ja ohi, vaikka gepardinnopea PKT-kiipperi K. Saukkonen teki maalilla kaikkensa ja enemmänkin torjuessaan usein vedot jo ennen kuin vastustajan pelaajat olivat ehtineet edes ajatella laukaisemista. PKT painoi pelin vielä tasoihin, kun pistepörssin kärkeä kohti kohinalla kohoava L. Mykrä teki todellisen maalintekijän maalin hakkaamalla ELSA-vahdin pomputtaman kapellimestari Mäkijärven tykin tolpan kautta sisään, tulokseksi 2-2. Peli jatkuikin sangen tasaisena pitkään, vaikka molemmilla tiimeillä oli runsaasti mahdollisuuksia lisätä maalimääriään. PKT-sotureista etenkin E. Lehto pääsi moniin huipputilanteisiin ketjukavereidensa avustuksella, mutta snaipperin mintunviileys oli vaihtunut chilimäiseen tulisuuteen, toimituksen hankkimien luotettavien tietojen mukaan onneksi kuitenkin vain yhden pelin ajaksi.
Vähintään tasapeli näyttikin jo todennäköiseltä, kunnes aurinko pimeni hetkeksi, taivas muuttui mustaksi ja tuomiopäivän pasuunat alkoivat töräytellä synkeää sävelkulkuaan. PKT-oligarkki A. Salomaa sortui nimittäin arvolleen täysin sopimattomaan toilailuun tarjoillessaan reikäpallon puolustusalueen kulmasta suoraan parhaalle maalintekosektorille sännänneelle ELSAlaiselle, jolla oli helppo työ siirtää peliväline ohi PKT-maalilla jälleen tähtisädetikun lailla loistaneen K. Saukkosen. PKT jatkoi kuitenkin urheaa taisteluaan ottelun loppuun saakka, mutta joukkuetta ja etenkin ykkösvitjaa läpi koitoksen vaivannut tehottomuuden varjo möllötti paikoillaan kuin surullisen hahmon ritari Salomaa sohvallaan sunnuntaina. Synkkyyden keskellä toimitus haluaa kuitenkin tuoda iloa kyyneleet silmissä suru-uutisen vastaanottaneiden fanien keskuuteen heittämällä ilmoille pienen leikkimielisen arvoituksen: Mitä yhteistä on leopardilla ja E. Rannalla? Vastaus on yksinkertaisuudessaan nerokas: Ei mitään. Leopardilla on pisteitä.
PKT saa kuitenkin vain häviävän pienen hetken aikaa toipua salibandyhistoriansa tuskaisimmasta tappiosta, sillä jo keskiviikkona 28.7. kakkoskaukaloon PKT:n rasitustestiin marssii Oilers A, joka kamppailee Espoon keltaisten kanssa lohkon kärkisijoista. Kamppailusta odotetaankin veristä kuin lähiönuorten lauantai-illasta, sillä korkeampi sija antaa luonnollisesti ainakin oletettavasti paremmat asemat play-offeihin startattaessa.
Rutiininomaisesti viagrankovalla rosterilla matsiin lähtevä PKT on häviöstä huolimatta huipputerässä, ja joukkueelta on jälleen lupa odottaa suuria tekoja. Aiemmissa peleissä puolustusta stalinmaisella rautanyrkillä johtaneen puolustusministeri S. Raatikaisen poissaolo jättää kuitenkin oravanmentävän kolon PKT-puolustukseen. Vaikka kolojen täyttäjänä PKT:n urheista sotureista on viimeaikoina kunnostautunut lähinnä toinen Hakamäen pelottomista ritareista, M. Candelin, veikkaa toimitus neljänneksi puolustajaksi Lauttasaaren Lidströmiä M. Nevaa tai theofleurymaista terrieriä M. Karttusta.
Hätäisimmät skeptikot saattaisivat erehtyä luulemaan, että erilaiset kokoonpanomuutokset häiritsisivät PKT:n ennakkosuosikin asemaa. Tämä on kuitenkin loukkaavan virheellinen olettamus, sillä keltamustat lähtevät otteluun rinta rottingilla, ruuti kuivana ja järvikatkarapumaisen pienellä kertoimella. Paikalle hellettä pakenevat fanit saavatkin jälleen suositusannosta suuremman paketin tajunnanräjäyttävää taitoa, veljellisen rakkauden täyttämää joukkuepeliä ja pehmismäisen sulavaa liikettä.
Saavu siis seuraamaan sambakarnevaaleihin verrattavissa olevaa riemujuhlaa, kun runkosarjan viimeisessä ottelussaan Espoon ylpeys PKT sytyttää Esport Arenan kakkoskaukalon liekkeihin ja hakee viimeiset tarjolla olevat pisteet plakkariin. Taistelu alkaa keskiviikkona kello 20.00, viritä lakanat valmiiksi ja pukeudu kesän kuumimpaan väriin - keltaiseen!
Espoolaista salibandyskeneä tympeähkön itsevaltaisesti dominoiva PKT nujersi Team Ylämummon selkein numeroin 6-2. Ottelu alkoi suht tasaväkisenä, mutta jo ensimmäisen erän lopussa oli selvää, kuka potin korjaa. Keltamustat olivat selvästi Ylämummon äijiä paremmalla jalalla liikenteessä, ja varsinkin PKT:n karvaus aiheutti vastustajille vielä lisää harmaita hiuksia. Maalinteossa kunnostautui etenkin ykköskenttä kolme maalia tehtailleen snaipperin E. Lehdon johdolla. Ykköskentän maaleihin lukeutuu myös T. Makkosen uskomaton pommi viivasta. Maalitilastoon itsensä merkkauttivat myös jälleen osunut Mankkaanmalmin Maltsev J. Martela sekä päivän siisteimmästä kassista vastannut M. "Sakic" Neva.
Onnistujia löytyi laajalta rintamalta myös syöttöpisteiden muodossa, vaikkei pisteitä aivan kaikille PKT-jyrille riittänytkään. Esimerkiksi B52mainen raskas pommittaja E. "Kiikari" Ranta joutui jälleen pettymään. Toimitus esittääkin ensi ottelussa Rannalle vähintään huutosyöttöä. Myös maalissa edukseen esiintynyt K. Saukkonen teki joukkueeseen ja yleisöön lähtemättömän vaikutuksen. "Beckenbauerin" paita onkin jo matkalla hallin kattoon, vaikka pelattuja otteluita miehellä on takana vasta neljä.
PKT oli läpi ottelun selvästi parempi joukkue, eikä Ylämummon vanhuksilla riittänyt rollaattorissa potkua keltaisten haastamiseen tosissaan. Energisimmin vastustajista esiintyi maalivahti, joka cristianoronaldomaisella rottailulla yritti saada PKT:n sotureita jäähyboksia asuttamaan, kerran tässä myös onnistuen, kun hippaleikistä pois yrittänyt Topi "Hulk" Kauttu ei ollut tarpeeksi nopea. Täydet kaksi sarjapisettä olivat siis enemmän kuin ansaitut.
Alkava viikko on PKT:lle kuin joukkueen oma kultapoju M. Candelin - raskas mutta rakastettava. Espoon keltaiset urakoivat nimittäin kaksi (2) ottelua kolmessa päivässä, kun ensin maanantaina kohdataan viimeistä play-off-paikkaa hamuava ELSA ja heti keskiviikkona ratkaistaan kärkikolmikon järjestys ottelussa Oilers A:ta vastaan.
Maanantain maukkain kattaus tarjoillaan siis tutussa paikassa Esport Arenan kakkoskaukalossa, kun hurjassa vireessä ämmämysiviisnevöforgetmaisella tunnetasolla eteenpäin porskuttavan PKT:n voittokulkua yrittää jarruttaa ELSA. Toimituksen ahkerat ja alipalkatut kesätyöläiset eivät ole onnistuneet teollisuusvakoiluhankkeessaan, joten mitään tietoja tulevasta vastustajasta ei siis ole. Yksi seikka ylitse muiden kuvottaa kuitenkin päätoimittajaa kuin karvahämähäkkiyhdyskunta; nimittäin jälleen vastustajajoukkueen täydellinen itsekunnioituksen puute. ELSAkaan ei ole katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa olemassaolostaan tiedon valtaväylällä ja näin ollen jättääkin jäsenensä sivuun hilpeänhauskasta ulkosalibandyllisestä toiminnasta.
PKT sen sijaan kantaa soihtuaan ylpeänä kaukalossa ja sen ulkopuolella. Joukkue pursuaa ratkaisuvalmiita pistenikkareita Rannasta Raatikaiseen, ja yhteispeli on kuin M. Karttunen vaifbiitterissään - to-del-la smuuttia. Tähtiä toisensa perään kaukaloon marssittavasta joukkueesta puuttuu kuitenkin viime otteluissa juhamattiaaltosmaisesti tilan haltuun ottanut Jopi "Maltsev" Martela, joka kenties kauaskantoisen viisaasti, vaikkakin hieman itsekkäästi poistui lataamaan akkunsa täyteen pleijareita silmälläpitäen.
Jopin poissaolo asettaakin valmennuskaksikon Mäkijärvi-Raatikainen xfilesmaisen kinkkisten kysymysten äärelle, kenestä kolmas sentteri? Toimituksen petterisihvosmaisen päällikkö asiantuntija veikkaa rooliin joko M. Henrikssonia tai T. Kauttua, tai yllätysvetona maitosuklaamaisen sulavaa herrasmiespelaajaa S. Raatikaista. Kuten jostain jotain ymmärtävät tietävätkin, Setä Samulin sentterinpesti tarkoittaisi mitä todennäköisimmin omissa sfääreissään liitelevän M. Nevan laskeutumista takaisin puolustajan paikalle.
Kokoonpanossa tapahtuvista muutoksista huolimatta ainakin yhden pelipaikan kohtalo on kaikille selvä. PKT:n maalia vartioi rottweilermaisella vahtikoiramaisuudella kaikkien janoisten sankari, Kasperi "Beckenbauer" Saukkonen. PKT-kiipperin suorituksen seuraaminen onkin kuin illanvietto Miron kanssa - jotain huikeaa on aina luvassa.
Tule siis todistamaan, kun PKT esittää jälleen kerran ilotulitusmaisen häikäiseviä yksilösuorituksia, saumatonta joukkuepeliä ja topimaisen kovaa liikettä Esport Arenalla 26.7. kello 18.00! Kakkoskaukalo kiehuu keltamustana, ja faneja odotetaan saapuvaksi kuin Michael Jacksonin hautajaisiin. Vältä tuntien jonotus saapumalla ajoissa paikalle ja varmista parhaat paikat kaukalon laidalta!
Puhurimaisessa pasaatituulessa surffaavan PKT:n lainelautaa yrittää horjuttaa Timo Jutilan elämää syleileville viisauksille rakentava Team Ylämummo. Kahden (2) ottelun voittoputkessa ylevästi tallusteleva PKT starttaa kamppailuun ennakkosuosikkina olarilaismaista alemman keskiluokan Ylämummoa vastaan, joka majailee sarjataulukon seitsemännellä tilalla. Myös Ylämummo harjoittaa mediamykkäkoulua, mikä saakin toimituksen miettimään, onko kesäliiga ja salibandy laajemmin joillekin vain yatzymaisen mitätön peli tai harrastus, kun se toisille on elämäntapa, jonka puolesta ollaan valmiita uhraamaan kaikki vapaa-aika, lemmikkihamsteri ja mummon perintökorut.
PKT saa jalkeille jälleen supernovamaisen kirkkaita tähtiä pullollaan olevan ryhmän. Viime ottelun kokoonpanosta poissa on ainoastaan sankarinviittaa paikoileva, tai mahdollisesti sen alla piilossa oleva M. Karttunen. Topi "Hulk" Kauttu sen sijaan on löytänyt tervehenkiselle nuorisourheilulle tilaa tiukan työrupeaman keskeltä ja palaa vastustajan puolustusta möyhentämään. Myös silkkisillä käsillä ja poskilla varustettu sentteri M. Glöersen tekee comebackin kokoonpanoon odysseusmaisilta harharetkiltään. Tämä asettaakin valmennukselle omat haasteensa, sillä kaiken järjen mukaan keltamustat pelaavat viidellä pakilla ja kolmella hyökkäysketjulla. Näin ollen puolustuksesta vapautuisi tilaa mitä todennäköisimmin joko Lauttasaaren Lidströmille M. Nevalle, tai itse PKT-majesteetti A. Salomaalle.
PKT-ohjastaja O. Mäkijärvi on intoutunut huippuvireeseen myös kentällä, todisteena tästä viime ottelun ajankohtainen pistesaldo 2+1. Mäkijärven laidalla viime ottelut pelannut L. Mykrä on myös kahden (2) matsin pisteputkessa, viime pelissä olisi ollut mahdollisuuksia maaliinkin, mutta Tuulimäen Thornton hukkasi 2 vs. 1 tilanteessa tilaisuutensa - virhe, jota kaikki keltamustat eivät onneksi tee. Myös Hunt&HelBiä vastaan pistetilinsä avanneen rankaisijan M. Candelinin odotetaan seuraavan elämänsä punaisena lankana toimivaa suuren suomalaisen suklaapatukkabrändin mainoslausetta "Miksi tyytyä yhteen?" ja jatkavan fantastisia, joskin hieman jazzahtavia esityksiään. Toimituksen saamien tietojen mukaan ottelun jälkeen Miron kesäliigakauden pistesarake näyttää lukemaa 3+1 - lopputuloksesta riippumatta ja jopa hieman löysällä suorituksella.
Tolppien välissä touhottavalle tulevalle maalivahtilegendalle K. Saukkoselle ottelu on jälleen askel lähemmäs kuolemattomuutta. Vakuuttavasti esiintynyt PKT-vahti on lyhyessä ajassa noussut fanien suursuosikiksi, ja huhujen mukaan miehen chippendalemäinen vartalo koristaa jo useamman PKT-fanin lakanoita ja tyynyliinaa. Kuriositeettina tilastoista mainittakoon, että Saukkosen tilastot näyttävät lukemaa 2+1 - 2 voittoa, 1 tappio.
Vaikka ennakkotunnelmia haistellessa voisi helposti vajota harhakuvitelmiin ottelun näennäisestä helppoudesta, ei PKT:lla ole missään tapauksessa varaa sortua rapartistimaiseen toisen osapuolen aliarviointiin. Salibandy ei ole venttimäinen tuuripeli, jossa 21 sattuu kohdalle jos hyvin käy, vaan jokaisesta pallosta on taisteltava arosusimaisella raivolla. Jo niin moneen kertaan nähtyyn tapaan Espoon keltaiset luottavatkin jälleen vahvuuksiinsa ja eliminoivat heikkoutensa silliparvimaisella yhteispelillä.
Saavu siis itsekin ilakoimaan Esport Arenan kakkoskaukalon laidalle keskiviikkona 21.7. kello 20.00, kun rumpujen pärinän ja torvien soiton keskelle marssii PKT, joka taistelee kuin pitbullterrieri, esittää huikeita temppuja kuin Särkänniemen delfiinit ja voiton osuessa kohdalle painaa pelottomasti tuplauspainiketta - kuin M. Candelin.
Otteluennakossa esitettiin lasselehtismäisesti visaisia kysymyksiä, joiden piinaamana PKT-netin lukijat ovat toimituksen saavuttaneiden tietojen mukaan viettäneet unettomia öitä. Vastaus kaikkiin neljään esitettyyn kysymykseen on kuitenkin yksinkertaisen tyly ei. Tästä huolimatta PKT viihdytti jälleen täpötäyttä kakkoskentän katsomoa taidokkaalla ja iloisella salibandyllä. Peli oli enemmän Havaijia kuin J. Martelan uimashortsit, mutta tärkein, eli voitto ja täydet kaksi pistettä lähtivät jälleen kerran PKT:n kyytiin. Tunnelmaa riitti kuin turkkilaisessa saunassa, ja vastustajajoukkueen paidattomat, joskin suht ohuet vuvuzelaa (oikeasti!) riemukkaasti soitelleet fanit ansaitsevat ehdottomasti kunniamaininnan.
PKT sai kohtaamiseen todellisen salama-alun, kun PKT:n oma personal rainer O. Mäkijärvi vei aloituksen puhtaasti nimiinsä, jatkoi E. Lehdolle, jonka ohi menneen laukauksen L. Mykrä tiputti tyylipuhtaasti maalin eteen ravanneelle Mäkijärvelle, jolla oli mieluisa työ naulata peliväline yläpeltiin ja siirtää keltapaidat 1-0 johtoon. Vain häviävän lyhyt hetki ehti kulua, ennen kuin reikäpallo löysi tiensä vastustajan maaliin toista kertaa, tällä kertaa lähettäjänä PKT:n oma Uwe Krupp, Samuli Raatikainen, joka pistepörssikärjen varmuudella lisäsi keltaisten johdon kahteen nollaan. PKT ei kuitenkaan lopettanut tähän, sillä hyökkäykseen nostettu dynaaminen duo (voitte itse päätellä kumpi on Batman) A. Salomaa - M. Neva nosti pelin jälleen teinien kenttäpäätyyn, tuloksena Nevan pisteputkelle jatkoa ja tulokseksi jo lähes häkellyttävät 3-0. Seuraavaksi tapahtuikin jotain suurta, nimittäin tapaus, jota on odotettu tuplasti enemmän kuin Jeesuksen, Elviksen ja Fröbelin palikoiden comebackejä yhteensä. Toimituksella onkin suuri ilo informoida kansaa siitä, että Hakamäen Helenius, Miro Candelin avasi pistetilinsä, vieläpä upealla maalilla. Syöttöpisteen ja jo ottelun toisen pisteensä maaliin saalisti Katajaharjun Casanova M. Neva, jonka hiuksenhienosti ohi maalista suuntautuneen ja päätylaidasta maalin eteen kimmonneen tykin Magic M laukoi vastustamattomasti verkkoon. Näin ollen suuri rakastaja (myös fyysisesti) Candelin sysäsi kovat paineet mobydickmaiselle suurelle valkoiselle E. "Jörsti" Rannalle, jolla aktiivisesta kesäliigarosterista ainoana on pistesarakkeessa sama luku, kuin jo mainitulla Mirolla kaukalon ulkopuolella jo pidemmän aikaa.
4-0 johdon tuomaan valheelliseen turvallisuudentunteeseen tuudittautunut PKT oppi kantapään kautta, ettei lähes leikki-ikäisten pallotaitureiden kanssa ole leikkiminen. Vastustaja nimittäin iski muutaman minuutin sisään pallon kolme kertaa anttiniemimäisen loistavasti maalilla esiintyneen PKT-kiipperi K. Saukkosen taakse kaventaen tilanteeksi jo 4-3. Kuten useimmat tietävät, puumamaisen kuluneen sananlaskun mukaan "When the going gets tough, the tough get going", joten aika oli kypsä PKT:n kovalle, ehkä jopa aavistuksen pahalle pojalle, J. "Maltsev" Martelalle, joka murtautui keskelle vastustajan puolustusta ja voimiensa tunnossa tälläsi kuulan ohi Hunt&HelB-vahdin, PKT johtoon 5-3.
Lohkon kärkitilaa play-offien alkaessa tavoitteleva PKT kaunisteli kolmannessa erässä valotaululle numeroiksi 6-3, kun pistekeisari Raatikainen taiteili illan toisensa. Hunt&HelB ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi jälleen iskuetäisyydelle kahden maalin päähän kiistanalaisella maalilla, jonka PKT-puolustus luuli jo selvittäneensä. Suurta johtaja Ceballosta tuurannut tuomari oli kuitenkin tarkkasilmäinen kuin oppi-isänsä, ja näki erehtymättömästi pallon käyneen maalissa. Kahden maalin iltaa vietti myös PKT:n Bowman O. Mäkijärvi, joka sinetöi voiton 7-4-maalillaan. Hunt&HelB sai pallon vielä kertaalleen Saukkosen taakse, mutta PKT marssi jälleen vakuuttavaan voittoon!
PKT kiittää fanejaan, jotka olivat jälleen saapuneet keskiviikon karkeloihin suurella joukolla. Katsojamäärän kasvaessa räjähdysmäisesti kuin sopulipopulaatio myös erilainen oheisviihdetoiminta on määrä aloittaa. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta huhuissa Esport Arenalle esiintymään on kaavailtu maailmanluokan tähtiä kuten Joel Hallikaista, mikäli herra runsailta muilta kiireiltään ehtii paikalle. Siihen asti kaikki huomio keskittyy kuitenkin itse peliin, joka on sulavaa kuin M. Karttusen kädet.
Kuten sunnuntain mm-finaalissa, myös keskiviikon hallitseva väri on keltainen, kun vahvassa myötätuulessa seilaavan PKT-kuunarin yrittää sysätä karille FBT Hunt&HelB. Regattamaisessa nousukunnossa oleva PKT pyrkii paaluttamaan asemansa sarjataulukon yläpäässä tapiolalaiseen betoniin ja samalla ottamaan jälleen yhden harppauksen kohti jatkopaikkaa ja play-offeja. Vaikka kaikki näyttää Espoon keltaisten kannalta hyvältä otteluun valmistauduttaessa, saa vastustajajoukkueen noudattama mediahiljaisuus päätoimittajan leijonakuningasmaisesti kyyneliin, sillä itseään ja etenkin jaloa urheilulajiaan mainitunlaisesti räikeästi aliarvostava rykelmä on surullinen ilmestys kuin syöpää sairastava koiranpentu.
PKT marssittaa kentälle jo kliseisen totuttuun tapaansa titaaninkovan nipun maailmanluokan salibandytähtiä. Poissa kokoonpanosta ovat ainoastaan Rauli Uraman opissa Raumalla rannariaan hiova suomalaisen paperiteollisuuden pelastaja A. Glöersen sekä saman perheen tuoreempi tuotos M. Glöersen. Tämä tarkoittaakin mitä todennäköisimmin PKT-herttua A. Salomaan paluuta pelinumeronsa velvoittamalle keskushyökkääjän paikalle puolustajakomennuksen jälkeen.
Myös tolppien välissä tapahtuu, sillä tonttinsa täyttämään saapuu tuukkaraskmainen maalivahtisensaatio, jatkossa kimjongilmaisen itsevaltaisesti ykkösveskarin pestiä hallitseva the one and only Kasperi "Beckenbauer" Saukkonen, joka on vihdoinkin vapautunut valtion palveluksesta. Kissamaisen notkea, usainboltmaisen nopea ja georgeclooneymaisen komea veräjänvartija nousseekin fanien suursuosikiksi, ja Saukkosen nimeä kantavia fanituotteita saattaa olla vaikea saada suuren kysynnän vuoksi.
Penkin takana, kuten ilmeisesti myös kotonaan kammionsa pimeydessä hevosraippaa heiluttava totomies, PKT-käskijä O. Mäkijärvi on kehittänyt todellisen salibandyn menestyskaavaan, joka yksinkertaisessa kauneudessaan vetää vertoja Beethovenin varhaisille teoksille. Näin ollen PKT luottaa vanhaan tuttuun kuin M. Candelin konsanaan ja starttaa koitokseen kovalla liikkeellä, pettämättömällä taktiikalla unohtamatta pelin suolaa, jopimaisia tajunnan räjäyttäviä sooloja.
Saako Ranta pistetilinsä auki? Luottaako Kauttu edelleen sokeasti (myös kirjaimellisesti) törkeisiin shortseihinsa? Nähdäänkö kauan odotettu spin-o-rama PKT-pelaajan toimesta? Tajuaako joku vihdoinkin ottaa #57-fanilakanan mukaan? Näihin sekä moniin muihin polttaviin kysymyksiin vastaus saadaan keskiviikkona 14.7. kello 19.00 alkaen, kun rakkauden apostoli P to the KT kohtaa Esport Arenan kasi-/kakkoskaukalon kuumuudessa FBT Hunt & HelBin!
PKT ei tyytynyt vain raottamaan salaperäisyyden verhoa etukäteen zorromaisen mystiseksi arvioidun LMK:n näyttämön edestä, vaan repi koko esiripun alas, talloi sen päälle ja poltti koko komeuden kuin arjalaiset aseveljemme pohjoisen maakuntamme aikanaan. Myöskään itse esiintyjää, LMK:ta ei hurrattu takaisin lavalle encorea varten, sillä hieno voitto, pisteet ja yleisön jakamaton suosio lähtivät PKT:n matkaan lukemin 5-3. Nadalmaisena kestoennakkosuosikkina koitokseen startannut PKT ei siis pettänyt vedonlyöjiä tälläkään kertaa. PKT-netin tapana ei kuitenkaan ole suurennella tai liioitella oman joukkueen saavutuksia, joten totuuden nimissä täysi tunnustus kuuluu myös vastustajajoukkueelle hyvästä vastuksesta.
Ottelu alkoi hieman sekaisissa merkeissä PKT:n viisikkopelaamisen hakiessa barbapapamaisesti muotoaan. LMK saikin alussa muutaman hyvän tilanteen, jotka upeasti maalissa esiintynyt J. "Alokas" Mykrä kuitenkin selvitti PKT-puolustuksen suosiollisella avustuksella. LMK siirtyi johtoon vielä erän alkupuolella, kun hieman onnekas laukaus löysi tiensä Mykrä juniorin jalkojen välistä maaliviivan ikävämmälle puolelle. PKT luuli jo tasoittaneensa, kun tiikerimäisellä tahdolla ja kolibrin nopeudella maalille rynnännyt L. Mykrä napautti pallon takakulmalta verkkoon valmentajaykköskentänsentteri O. Mäkijärven upeasta vaparisyötöstä. Riemu oli kuitenkin valitettavasti ennenaikaista kuin epäonnen soturi Mykrän ilo fudisveikkauksen kärkisijasta, sillä haukansilmäinen tuomarilegenda K. Ceballos-Purhonen näki erehtymättömästi Mykrän jalan käyneen maalivahdin alueen väärällä puolella. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä hetken päästä Mankkaanmalmin Maltsev J. Martela tykitti pelivälineen LMK:n häkkiin samalla tasoittaen lukemiksi 1-1. LMK ei silti jäänyt tuleen eikä mihinkään muuhunkaan makaamaan, vaan siirtyi hienon syöttökuvion päätteeksi 2-1 johtoon. Täynnä ässiä olevan PKT-pakan ollessa edelleen kuin juhannuksen jäljiltä käytti LMK tilanteen hyväkseen ja laittoi pallon vielä viimeistä kertaa J. Mykrän taakse, tilanteeksi 3-1.
Vaikka numerot näyttivät hetken hieman epämiellyttäviltä, PKT ei luovuttanut, vaan aloitti taistelun, joka kunniakkuudessaan vetää kevyesti vertoja talvisodalle, -95 MM-voitolle ja Rockyn ottelulle Ivan Dragoa vastaan. Keltamustat vyöryivätkin salamasotamaisesti jokaisen kentällisen voimin vastustajan maalille. Kova työ palkittiin, kun maaliviivan tuntumassa kengurupallomaisesti pomppinut peliväline suljettiin maalivahdin alle vastoin sääntöjä, mistä seurauksena tarkkasilmäinen salibandytuomareiden Aristoteles Ceballos-Purhonen tuomitsi Mäkijärven matadoreille rangaistuslaukauksen. Suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun, joten pilkkua laukomaan asettui kukapa muukaan kuin Länsi-Tapiolan Lepakkomies A. Salomaa. Melkein-supersankarin statukselle sopivan sulavan hieromisen jälkeen pallo löysikin tiensä yläpeltiin. Samaan suuntaan nousivat myös PKT-taistelijoiden mielialat. Kuten jo kerran aikaisemmin, tikkarin riemuitsevan ipanan kädestä repäisi kuitenkin irstaasti virnistäen kunnioitettu oikeudenjakaja, jonka mukaan pallo liikkui suorituksen aikana taaksepäin. Vastaväitteiden ollessa järjettömiä kuin T. Kautun pelishortsit ei kuhnurimehiläisten lailla töitä paiskineille Espoon keltaisille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa väsymätöntä myllytystään. Tässä vaiheessa kuvaan astui jo ennen syntymää toisensa tuntenut tutkapari Salomaa-Neva. Puolustajan paikalla debytoinut ja kentän tapahtumia sieltä käsin rauhallisella mutta arvaamattomalla liikkeellään dominoinut PKT-patriarkka A. Salomaa jakoi pakkiparilleen, joka tälläsi sydämensä kyllyydestä vastustamattomasti oikeaan alakulmaan, numeroiksi 3-2. Tästä PKT saikin varsinaisen turbovaihteen päälle ja fiilis joukkueen keskuudessa oli käsin kosketeltavan kuuma kuin M. Neva avonaisessa kauluspaidassaan. Aivan erän loppupuolella sekuntien jo lähes luisuttua käsistä kuin M. Candelinin baari-illan sydänkäpy valomerkin jälkeen ykkösketju iski pelin tasoihin. PKT-koutsi O. Mäkijärvi käynnisti hyökkäyksen, kuljetti pallon vastustajan alueelle ja löysi oikealta laidalta Tuulimäen Thorntonin L. Mykrän, jonka valonnopea laukaus löysi tiensä maalin vasempaan yläkulmaan, tällä kertaa vieläpä sääntöjen puitteissa.
Kolmanteen erään startattiin siis tilanteessa 3-3, mutta ottelun hallinta oli selkeästi PKT:llä. Peli pyöri jatkuvasti LMK:n kenttäpäädyssä, eikä vastustaja päässyt lähelle J. Mykrän vartioimaa maalia kuin satunnaisilla vastahyökkäyksillä. PKT:n painostus tuottikin tulosta ykkösketjun Lehto-Mäkijärvi-Mykrä painaessa pelin jälleen LMK:n kenttäpäätyyn. E. Lehto suuntasi maalille röyhimään, ja vastustaja oli pakotettu rikkomaan vicksbluemaisen vahvaa (ja edelleen yhtä mintunviileää) PKT-kolossia rangaistuksen arvoisesti. Ylivoima jäi PKT:n historian kautta aikain lyhyimmäksi, kun viivapommittaja A. Jokela latasi pallon O. Mäkijärven vaparisyötöstä verkkoon järjettömällä kanuunalla, joka oli jopa kovempi kuin kalifi Salomaan Wapun jälkeinen vastaava. PKT:lla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan lopettaa tähän, vaan J. Martela ohitti ensin lähes koko LMK:n pelaajakaartin ja syötti alempana vaanineelle väsymättömälle saalistajalle S. Raatikaiselle, jolla oli kunnia sinetöidä 5-3 loppunumerot. Ottelun viime minuuteilla LMK sai vielä pari oivallista paikkaa. Edelleen harmillisesti hiuksenhienosti pisteittä jäänyt puolustuksen iso vaalea E. Ranta sai kuitenkin lihaksikkaan jalkansa pallon ja PKT-maalin väliin. Myös Mykrä jr. joutui tekemään pariin otteseen lähempää tuttavuutta pelivälineen kanssa, pitäen sen kuitenkin kassakaappimaisella varmuudella maaliviivan paremmalla puolella. Loppuvihellyksen soidessa kenttä täyttyikin kaikkensa antaneista keltapaidoista, jotka poistuivat kakkoskentän Colosseumista ansaitut kaksi sarjapistettä mukanaan.
PKT tarjosi runsaslukuiselle uskolliselle fanijoukolle ooceemaista draamaa salkkarimaisen nopein juonenkääntein. Pukukoppi oli pelin jälkeen täynnä syystäkin tyytyväisiä aikamme gladiaattoreita, jotka taistelullaan ja ennen kaikkea hienolla nousullaan saattoivat jopa kevään Philadelphia Flyersin naurunalaiseksi. Asemiaan sarjataulukon yläpäässä vahvisteleva PKT saa seuraavaksi vastaansa FBT Hunt & HelBin, jolla on täysi työ yrittää pysäyttää dieselveturimaisesti eteenpäin puksuttava keltamusta hurrikaani. Kari Tapion kuolemattomin sanoin: Ja juna kulkee vaan!
Esipuhe:
Kuten Suomen vaikutusvaltaisinta riippumatonta urheilumediaa seuranneet tietävätkin, päätoimittaja on palannut kuin Backstreet Boys aikanaan - kauniimpana, karvattomampana ja kuumempana kuin koskaan aikaisemmin sekä valkoinen kauluspaita napitettuna tavalla, joka saisi jopa galaktisen keisarin, Antti "melkeinbatman" Salomaan isäntänsä edellä maineensa aallonharjalla ratsastavat rintakarvat vetäytymään v-aukkopaidan suojiin. Päätoimittaja kiittääkin erinomaisesti tehtävänsä hoitanutta kesätoimittajaa, jonka lennokkaat ennakot ja raportit iskivät kuin piripäissään veljellisesti pukkaileva porotokka.
Suomalaiselta salibandytaivaalta avaruussukkalamaisesti kiertoradalle ponnahtanut ja sieltä hillityn ylimielisesti alaspäin katseleva PKT saa seuraavaksi haastajakseen LMK:n. Tukevasti liigan keskikastiin taisteluhautoja kaiveleva LMK kuuluu sarjaan itsekunnioitusta täysin vailla olevat joukkueet, kolonnasta ei nimittäin ole bittiviidakossa tarjolla minkäänlaista informaation murusta. Toimitus arveleekin LMK:n rosterin olevan lähes yhtä täynnä nollia kuin E. Rannan pistesarake.
Mieltä alentavan tappion, juhannuksen ja epävirallisen saunaillan jäljiltä itsensä täyteen taisteluterään valmistanut tommytabermannmainen (R.I.P.) kansan suosikki ja (vapaan)rakkauden puolestapuhuja PKT puolestaan jatkaa ilarisahamiesmäisen high-roller profiilin pitämistä tasapuolisesti kentällä ja sen ulkopuolella. Espoon keltaiset starttaakin koitokseen täydellä kolmella kentällisellä. Kenttäkoostumukset ovat kuitenkin hämärän peitossa kuin PKT-piiskuri O. Mäkijärven vappuaatto. Tietotoimisto MuTun kyseenalaisin keinoin hankkimien tietojen mukaan Mäkijärvi olisi kuitenkin yön ritari M. Candelinin innoittamana kiinnostunut maistelemaan hieman eksoottisempia makuja puolustajan pelipaikan muodossa.
PKT:n iskukykyisestä kokoonpanosta puuttuvat keskiviikon kamppailussa ainoastaan Rauman ruhtinas A. Glöersen ja vielä viimeiset possukastikkeet nautiskeleva K. Saukkonen. Näin ollen tolppien väliin paluun tekee Madison Square Gardenissa loppuunmyytyä maalivahtiklinikkaa isännöinyt J. "Jr." Mykrä, jolle ottelu jää viimeiseksi esiintymiseksi keltapaidassa ennen vaatekaapin vaihtumista vihreänsävyiseksi. Aminasikaismaisen tyrmäävän comebackin PKT:n syviin riveihin tekee myös viimeisessä pelaamassaan ottelussa järjettömään sikailuun yltynyt L. Mykrä, joka pelihaluja pursuten on käynyt opintomatkalla treenaamassa pehmeitä käsiä Ovechkinin, kovuutta Prongerin sekä viiksien kasvatusta O. Jokisen kanssa.
Jos pimeiltä kujilta kaikuneet huumaantuneet huudahdukset Mäkijärven pelipaikanvaihdoksesta pitävät paikkansa, on PKT:llä ottelussa käytettävissään todellinen viivapelote, nimittäin kolme iloista rosvoa Mäkijärvi-Raatikainen-Jokela, joilta odotetaankin Kardemumman yössä almacinnismäisen kovia ja wilhelmtellmäisen tarkkoja kanuunoita. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että PKT:n pitää edelleen pelata omilla vahvuuksillaan; liikkua nopeasti ja sulavasti kuin T. Kauttu tanssilattialla, naulata paikoista erehtymättömästi kuin A. Salomaa ja pitää pää kylmänä tilanteen kiristyessä kuin E. Lehto.
Unohda siis pintaliitopaikkojen väsyneet afterworkit, ihmisiä kirjaimellisesti mustanaan pursuavat pääkaupungin suosikkirannat ja filmauspallon mestaruuskilpailut, sillä keskiviikon 7.7. kuumin meno on Esport Arenalla, tarkemmin sanottuna le-gen-daarisessa kasikaukalossa, kun nevamaisella tyylitajulla, näyttelypuudelimaisella siroudella ja caterpillarmaisella raa'alla voimalla eteenpäin samban askelin tanssahtelevan PKT:n kanssa dancebattleen uskaltautuu LMK! Vedä jälleen keltamustaa päälle, piiskaa pölyt #57-fanilakanasta ja suuntaa Tapiolan tyrmääviin lavatansseihin keskiviikkona klo 18.00!
Toimituksen poskihampaita vihlova taakka on tuoda totuus esiin myös PKT-saagan edetessä sankariromaanin synkimpiin lukuihin. Ennakkotunnelmointi ennen AC Mankkaa –ottelua kellui varovaisen toiveikkaana. PKT-käskijä Mäkijärvi oli ennen ottelua käyttänyt suhteitaan totomiesten tietotoimistoon sekä ravikansaan ja onnistunut naaraamaan salaista tietoa vastustajajoukkueen rosterista. Villeimpien kaukalonlaitahuhujen mukaan vastustajajoukkueen matadorikapteeni aikoisi kunnioittaa härkämäistä PKT-laumaa tuomalla areenalle maailmanluokan tähtiä. Kentällä havaittiinkin, että mopopojiksikin mainitut koltiaiset olivat pelanneet vapaa-ajallaan muutakin kuin backgammonia.
Ensimmäisessä erässä keltaiset oriit eivät kuitenkaan sortuneet lähtölaukkaan, vaan ottelun alku oli tasainen kuin A. Jokelan sivujakaus. Toisessa erässä nuorukaisten makemainen liike sai PKT-pelurit korskumaan niin, että suu vaahtosi. Loppupeli olikin jo juhannuksen odottelua. AC Mankkaa tanssitti keltapaidat tansseista saatille, ja viimeisen erän myllytyksen jälkeen PKT ei voinut kuin linkuttaa kotiin heinänkorsia hiuksista nyppien. Taulua koristivat surulliset 1-6-lukemat.
Koitoksen ehdoton kohokohta oli kun, PKT hukkasi etsikkoaikansa ylivoimalla: Kapteenit kohtasivat keskiympyrässä kohtalokkain seurauksin. Sillä aikaa kun PKT-kapun kipparoima valtameriristeilijä käynnisteli keulapotkureitaan kasikentän satama-altaassa, oli mankkaalaisliideri jo pyörähdellyt, pallo käynyt maalissa ja hillityt tuuletukset nähty. Toinen jälkipolville välitettävä kohtaaminen oli kun kahden suurmiehen kohtaaminen päättyi selvittämättömään. Maailmanhistoriaan jäävät jättiläiset E. Lehto ja K. Ceballos-Purhonen ottivat mittaa toisistaan eikä kumpikaan laskenut katsettaan. Jokainen vaihtopenkillä tunsi kahden lopulta yllätttävän samanlaisen persoonan välisen jännitteen. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, ja ilta päättyi kädenpuristukseen.
Kesätoimittaja kiittää nyt lukijoita kärsivällisyydestä ja toivottaa päätoimittajan tervetulleeksi kotimaahan pitkältä kirjeenvaihtajanpestiltään. Toimituksen saamien tietojen mukaan päätoimittaja on beckhammaisella tavalla tehnyt lajiaan tunnetuksi ison veden takana. Kesäharjoittelija luovuttaakin PKT-toimituksen joystickin ilolla päätoimittajan osaaviin kokiksentahmeisiin kouriin.
Jungnermaisella maailmaahalaavalla lämmöllä tunnelmoinut rakkauden joukkue PKT helli OSB:n odotetusti selälleen. Sarjakärki kaunisteli maalieroaan lohkon tyvipäähän juuttuneen todellavaikeakeksiäsynonyymejä-OSB:n kustannuksella. Vastustajapoppoon kunniaksi on sanottava se, että osbit joutuivat taistelemaan ebolamaisesti leviävää keltakuumetta vastaan vain kahdella vaihtopelaajalla varusteltuna.
Hanimuuniaan jatkanut PKT oli toisaalta solidaarinen isäntä piffamaalla punapaidoille kolme ylivoimaa ja vesittämällä oman ainokaisensa PKT-pelimiehen herkän hetken mittaiseksi vaparikuvioksi. Outojen kaksiminuuttisten sarjaa jatkettiin maanantaitanhuissa väärällä etäisyydellä, ilman mailaa pelaamisella ja kapteenin sekä päävalmentajan turhautumissikailuilla.
NuoriSuomi-henkiselle seurajohdolle ilonkyyneleitä aiheutti PKT-pataljoonan vyöryminen koko rintaman leveydellä. Onnistumisia sateli 10-1 -voitossa monille myös pisteiden muodossa. Erityisesti jokaisesta sentteristään tähden leipovat M. Karttunen (0+2) & M.Neva (2+0) kunnostautuivat, samoin keskellä tuikkinut jo etukäteishehkutettu Joel ”Maltsev” Martela (2+0, unohtumaton gosari). Maininnan ansaitsevat myös uransa ensimmäiset tehopisteet takarautaan paukuttanut T. Makkonen (2+0), Rooneynsakin puolesta tehoillut Eemeli ”2+1” Lehto ja jälleen kaukalossa kuin kotonaan häärinyt puolustusministeri Raatikainen, joka juhlisti koti-iltaansa kolmella pisteellä.
Maanantai-ilta oli kuitenkin jauhelihaperunasoselaatikkoa verrattuna keskiviikon herkkupalaan: sarjan kärkikamppailussa nyrkkeilyammattilaisen tyrmäyspainotteisella meriittilistalla jatkava PKT tarjoilee vasenta koukkuaan vain yhden tappion kärsineelle AC Mankkaalle. PKT:n perintömailla ensisaaliitaan metsästävät mankkaalaisnuorukaiset tiedetään taitavaksi ryhmäksi. On vielä kuitenkin vapunpäivämäisessä sumussa kykevätkö edes AC:n suurten yleisöjen kuuroksikiljumat tähtipelaajat poistamaan tsemppikylttejä megalomaaniseen vireeseen äityneen M. Karttusen lenkkipolulta.
Luvassa on kuitenkin hitchcockmainen trilleri, johon PKT-katras joutuu kehittämään vielä yhden lisävaihteen jättääkseen mopopojat taakseen sutimaan. Tasonnostoa odotetaan ainakin Olli ”Houdini” Mäkijärveltä sekä arkeologipariskunta Candelin-Salomaalta. Tummia pilviä EA:n ilmatilaan kasaa myös M. Karttusen siamilaisveljen M. Nevan mahdollinen poissaolo. Keltapaitojen suurin valtti, silliparvimainen joukkuepeli, on kuitenkin se ase, jolla PKT passittaa alaikäiset nuolemaan haavojaan Suomen Bulgariaan, ravintola Aladdiniin.
Julista juhannusjula alkaneeksi Tapiolan kellertävään auringolaskuun painuvassa illassa, ja tunnusta keltaista väriä kasikentän laidalla keskiviikkona 23.6. kello 19.00!
PKT:n härkäviikko jatkuu. Viikon sisällä kolme ottelua tahkoava postmoderni punakone keltaisissa sotisovissa on savottansa puolimatkan krouvissa. PKT-fanien huudot kaikuvat yhä Tapiolan Urheilupuistossa, ja pöly on vasta laskeutunut Esport Arenan kasikentän parketille, kun faniensa rakastama ja vastustajiensa kunnioittama PKT palaa karsinaan kohdatakseen sarjan mysteerijoukkue OSB:n.
Federermäistä voittosuoraa jatkanut salibandyn Goljat saa vastaansa piskuiset linkomiehet, jotka ovat aloittaneet kilpakautensa nihkeästi kolmella perättäisellä tappiolla. Ennakkoasetelmat ovat siis kutkuttavat: klassinen selvä ennakkosuosikki vastaan pieni ja sympaattinen haastaja. OSB on pohjoiskoreamainen suljettu valtio ja täysin tuntematon ilmiö, joka harrastaa mattivanhasmaista tiedottamista. Edes PKT:n koloon kuin koloon kätensä tunkeva tiedustelupalvelu ei ole onnistunut keräämään sarjajumbosta minkäänlaista dataa. Fanisivujen täydellinen puuttuminen osoittaa häpeällistä kunnioituksen puutetta; jokainen terveellä itsekunnioituksella varustettu salibandylahko omistaa fanisivut. Catenaccion ja keskialueen träpin historiaan hämäriin shakittanut taktiikkaguru Mäkijärvi ei siis saa minkäänlaista ennakkopakettia vastustajasta. PKT lähteekin kliseisesti pelaamaan omaa peliään, marginaalit saattavat olla pienet: tolppa sisään – tolppa ulos.
Maanantai-illan todellinen uutispommi on PKT:n oman juniorikoulun helmen ja kruununjalokiven debyyttiottelu. Lev Jashinin, Dino Zoffin, Vladimir Tretjakin ja Magnus Bahnen perässä kautta aikojen kovimpina maalivahteina usein listattu tulevaisuudentoivo Kasperi Saukkonen lukitsee PKT-veräjän ja heittää avaimet kaivoon. Sotavanki Saukkonen on onnistunut karistamaan kahleensa hetkellisesti ennen lopullista vapautta ja korvaa vihdoin loistavasti maalinsuulla esiintyneet herrat Kauttu, Mykrä Junior, Korte.
Harmaita hiuksia päävalmentajan kauniiseen hoitoaineelta tuoksuvaan tummaan tukkaan tuo kuitenkin Glöersen-veljesten ja Yhdysvaltain suurlähettilään Mykrä Seniorin puuttuminen. Viime ottelussa supernovan lailla häikäisseet akselivallat Karttunen-M. Glöersen-Neva eivät poissaolon takia jatka fyysistä ilotulistaan. Kovassa nosteessa olevan M. Karttusen on vahvistamattomien tietojen mukaan nähty trimmaavan viime ottelussa kohahduttanutta rannelaukaustaan Tuomaantien ääriolosuhteissa. Sensuelli ja bambimaisen sympaattinen Markus tunnetaan siviilissä lähinnä herkistä slovareistaan, mutta on kehittyneen laukauksensa myötä kentälle päästessään ahnas siperiantiikeri, jonka sotaa ei aina edes tuomari tai päätösummeri saa loppumaan. Sisäpiiritietojen mukaan Hansonin veljeksiin verrattu kauhukaksikko Karttunen & Neva pyritäänkin pitämään yhdessä. Myös hyökkäyshaluja uhkuva Mankkaanmalmin Maltsev Joel Martela on kainosti toivonut yhden miehen pistepajatson vapauttamista hyökkäysorientoituneeseen rooliin. Vaihteeksi puritaanisen, apostolimaisen esimerkillisen viikonlopun viettänyt M. Candelin ja tantrisen rauhallisessa retriitissä rentoutunut E. Lehto ovat asiantuntijoiden mukaan ne pelaajat, joissa suuren yleisön on maanantaina syytä lepuuttaa silmiään.
PKT toivottaakin faninsa jälleen kerran tervetulleiksi Tapiolan Maracanalle, ja vaikka OSB:tä ennakkokaavailuissa onkin pidetty luotijunan lailla puksuttavalle nousukuntoiselle PKT:lle pelkkänä suupalana, on vastustajajoukkue kuitenkin toimitukselle tihkuneiden tietojen mukaan lohkon musta hevonen. Maanantai on PKT:n ja Portugalin. Ottelun aloittavat mainilanlaukaukset kajahtavat 19.00. Keltaista päälle ja katsomoon!
PKT käytti jälleen yhden kaatoluvan, kun pesukarhujoukkue Racoon Floorball jäi keltamustien pyydykseen Tapiolan illassa. Sarjan piikkipaikan ominut PKT varjeli ykkössijaansa jälleen kuin sikaniskaisä tytärtään – maila kädessä. Kesäliigassa kolmeen koitokseen venytetty voittoputki tuntuukin jo päättymättömältä kuin teinipojan odotus.
Ottelun alustunnelmat olivat PKT-samuraiden osalta kaksijakoiset: itseluottamus kihisi nupissa kuin rahastonhoitajalla pääsykoebileissä, mutta toisaalta Töölön Tammisen fläppitaulun palikat olivat keskiviikon kliimaksin alla normaalia enemmän sekaisin. Arttu Jokelan raptorimainen comeback oli puhuttanut kansaa lähipubeissa jo kyllästymiseen saakka, Topi Kauttu muuraisi itsensä jälleen tolppien väliin Mykrä Juniorin kannettua joukkuetta viime ottelussa kaikkea muuta kuin jormaollilamaisilla harteillaan ja PKT-kipparin mukanaolo oli onnistuttu viimeiseen asti pitämään salassa jopa omalta joukkueelta.
Mestari-Mäkijärvi paimensi kisakiimaiset kisällinsä kaukaloon kuitenkin totutun timanttisessa koostumuksessa. Viivapelote Jokela päästettiin pesukarhujen kimppuun odotetusti pakin paikalta. Sen sijaan valmennuksen yllätysratkaisu osoitti julmaa, jopa säälimätöntä, piittamattomuutta vastustajaa kohtaan. Raatikainen-Mäkijärvi –tandemi istutti M. Glöersenin laidoille PKT:n omat Hansonin veljekset: puukäsipakkeja kuolemaan saakka jahtaavat ajokoirat Karttunen ja Neva. Keravan kiihkoilijoilta karannut PKT-eminenssi Salomaa otti oman paikkansa taiteilijaketjun keskeltä.
Vihdoin ja viimein itse otteluun. Studioasiantuntijat Arenan lehtereillä pääsivät syyttämään PKT:ta ylilatautumisesta, kun keltamustia vilisi tuomarin silmissä yli yhden kentällisen verran jo ensimmäisessä vaihdossa. Koko pelin kestänyt talvisotamainen alivoimapeli masensi kuitenkin Pesukarhut takaisin kotikoloonsa. Vain tovi tästä jalkojaan kulmapisteellä lepuuttanut Salomaa tarjoili viivaan puolustusministeri Raatikaiselle, joka sivalsi kesäliigayleisölle kosteita öitä aiheuttaneella kooärrällään keltapaidat 1-0-johtoon.
Vielä samassa erässä Esport Arenan kasikaukalo siirtyi hetkeksi toiseen todellisuuteen, kun Make ”harjoitelee kohottamista” Karttunen naulitsi, junttasi.. (sanat eivät riitä kertomaan) pakotti pallon Racoonin maalin takaylämushukkaan kauden rannarilla. Tästä piennisäkkäät eivät hetkeen toipuneetkaan. Jatkuvasti vaarallisia sommitelmia punonut O. Mäkijärven vitja ravisteli cheetahit selästään, kun kapellimestari itse löysi juhahirvimäisellä tarkkuudella maalin edestä raipemaisesti esiintyneen E. Lehdon, jolla oli helppo työ ohjata pallo rysään.
Edes 3-0 ei tuntunut riittävän, vaan keltainen vaara vyöryi vielä yhden maalin verran. Alivoimalla ajoittain dominoinut sushikokki Neva vapautti karkumatkalle nuoremman Glöersenin, joka ei erehtynyt tässäkään monivalinnassa vaan sijoitti reikäpallon takatolpan juureen. PeeKooTeelainen perisynti nosti päätään myös tässä ottelussa, kun hyökkääjät viettivät kulutusjuhlaa maalin nurkilla. T. Makkonen ehti jo nuolaista PKT-uransa avauspistettä kielen päällään, mutta Shefki Salomaa sai pidettyä pelivälineen maaliviivan väärällä puolella.
Neljä-muna tuntuikin riittävän keltamustille, ja ottelu tasaantui vain huipentuakseen lopun jännitysnäytelmäksi. PKT ojensi auttavan käden ruokkimalla pesukarhuja parilla ylivoimapelillä. Joukkue sikaili itsensä jäähylle niin maassapelaamisella kuin päälläpelaamisellakin. Kohteliaat mustasilmät eivät kuitenkaan purreet ruokkivaa kättä. Pesukarhujen ylivoimakuviot olivat taitavista käsistä huolimatta läpinäkyviä kuin M. Karttusen valkoinen t-paita sateella.
Racoon FB kehitti loppuun orastavan kirin ja onnistuikin kaunistelemaan historiankirjoihin 4-2 -numerot, mutta PKT:n täysipainoinen, ehjä esitys ei jättänyt epäselväksi, kumpi joukkeista todella ansaitsi runsaslukuisen yleisön jakamattoman ihailun ja kunnioituksen.
(toim. huom. Toimituksen koirankoppiin joutunut puolustuksen Suuri Hiljainen osoitti jälleen pyyhkivänsä reportterien analyyseillä hikeä otsaltaan. E. Ranta veti beckenbauermaisella tyylillään PKT-puolustuksen rekeä perässään ja antoi isällisesti muun puolustuksen koohottaa hyökkäyspäässä. Toimitus odottaa vielä ketsuppipullon aukeamista.)
Hornetmaisen jyrkässä nousussa oleva PKT kytkee jälkipolton päälle ja rikkoo äänivallin, kun kesäliigassa vastaan asettuu viime vuoden hopeamitalisti, SB Racoon. Luvassa on siis taas uusi luku yhdessä ihmiskunnan historian vaiherikkaimmassa ihmisen ja erilaisten karvaturrien rauhatonta rinnakkaiseloa maalailevassa tarinassa.
Sarjataulukon kärkitilaa vastustamattomasti hallitseva PKT lähtee otteluun miketysonmaisen suurella itseluottamuksella, mitään tai ketään säälimättä tai kumartelematta. Tolppien väliin palaa ainakin yhden ottelun ajaksi PKT:n oma suuri vihreä mies, Topi "The Hulk" Kauttu, joka järkähtämättömällä tyylillään ja tietenkin hyvin hommansa hoitaneen puolustuksen avustuksella pitää huolen siitä, etteivät pesukarhut juuri maaleilla juhli.
Myös hyökkäyksessä on tuttuun tapaan iskuvoimaa kuin kymmenessä monsterissa, vaikka viime pelissä tärkeään paikkaan maalin iskenyt L. Mykrä ja maalin takaa sijaitsevasta maisemakonttoristaan koko hyökkäyspäätyä hallinnut A. Glöersen puuttuvatkin kokoonpanosta. Vastapainoksi puolustukseen saadaan varsinainen viivapelote, todellinen B-52 pommittaja, Arttu Jokela, joka tekee otteludebyyttinsä PKT:n paidassa.
Vaikka kaikki näyttääkin hyvältä viihdyttävää ja tasokasta kamppailua varten ainakin PKT:n osalta, muutama kysymysmerkki matsiin liittyy. Hyviä otteita pitkin kautta esittäneen PKT-kalifi A. Salomaan osallistuminen ainakin kahteen ensimmäiseen erään on tätä kirjoitettaessa epävarmaa työnantajan mahdollisesti törkeästi polkiessa kuhnurimehiläisen ahkeruudella töitä painavan working class heron oikeuksia harjoittaa vapaa-ajallaan vakavamielistä urheiluharrastustoimintaa. Toinen kysymysmerkki saattaa olla joillekin hieman yllätys, nimittäin eleetön futistopparin tekniikalla pelaava puolustuksen tukipilari E. Ranta. Liian monta ottelua on kulunut ilman herran nousua otsikoihin hyvässä tai pahassa, joten todennäköisesti nyt räjähtää. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, onko Rannalla suunnitelmissa ratkaista ottelu PKT:n hyväksi vai vastaan. Kolmas, joskin selvästi pienin kysymysmerkki liittyy hyökkäysketjuihin. Ainakin L. Mykrä ja A. Glöersen ovat varmuudella poissa, pahimmassa tapauksessa myös M. Glöersen ja A. Salomaa. Jos näin tapahtuu, on ratkaisijoita löydyttävä muualta. Toimitus sovitteleekin sankarin viittaa M. Henrikssonin harteille, jonka miehen esikuvalta, Tiger Woodsilta lainattu svingi rystyltä upposi sunnuntain harjoituksissa ojsimpsonmaisen murhaavasti.
PKT ei edes yritä väistellä ennakkosuosikin asemaansa, vaan yrittää mahdollisuuksien mukaan hyödyntää vastustajalta saatavaa pelonsekaista kunnoitusta iskemällä pari nopeeta heti alkuun. Muutenkin omiin vahvuuksiin uskotaan kuin kallioon, kovalla liikkeellä, huikeilla sooloilla ja tiivillä viisikkopelillä lunastetaan jälleen kaksi sarjapistettä tuliaisiksi kotiin.
Tapahtumapaikka on siis edelleen aikaisemmista kesäliigan otteluista tutuksi ja rakkaaksi tullut Tapiolan hornankattila Esport Arena, jonka korviahuumavan vuvuzelakonsertin keskelle keskiviikkona 16.6. klo 20.00 astelee PKT valmiina paaluttamaan sarjajohtonsa entistäkin tukevammin Tapiolan maaperään. Pidä siis jälleen keltainen keskiviikko ja saavu siivittämään PKT voittoon!
Jälkikirjoitus:
Tämän otteluennakon myötä PKT-netin päätoimittaja lähtee parin viikon bisnesmatkalle "ison järven taakse" neuvottelemaan PKT:n taloudellisen tulevaisuuden kannalta sangen merkittävistä seikoista, nimittäin fanituotteiden lisenssioikeuksista kasvavalla Pohjois-Amerikan markkina-alueella sekä paljon kuohuntaa aiheuttaneesta ehdotuksesta yhdistää Uudenmaan 6. divisioona sekä USA:n pääsarja kansainväliseksi superliigaksi kenties jo ensi kaudeksi. PKT-netillä on kuitenkin osaavat kesätoimittajat, jotka olemattomalla palkalla hikipajamaisissa työolosuhteissa saavat täytettäväkseen suuret saappat seuraavien kolmen otteluraportin ja kahden ennakon muodossa. Jatkakaa siis sivujen seuraamista!
PKT jatkaa voittojen moottoritiellä, kun vyöryvän PKT-vaunun alle jäi upean taistelun jälkeen SB Rotko lukemin 4-3. Samalla haltuun otettiin sarjataulukon kärkipaikka ainoana puhtaan pelin joukkueena. Pelkkää juhlaa ottelu ei kuitenkaan ollut, matkaan mahtui myös tiukkoja tilanteita, tökeröitä tuomioita ja taistelua tappioasemassa. Kaikesta tästä selvittiin kuitenkin kukkulan kuninkaana ja se tärkein, voitto ja sen mukanaan tuomat kaksi sarjapistettä lähtivät Espoon kingien matkaan.
Vastustaja oli astetta kovempi kuin ensimmäisessä pelissä, mutta PKT pelasi salibandyvalmennuksen Dalai-laman, meditaation ja mielenrauhan mestarin, O. Mäkijärven ohjeiden mukaisesti, ja rotkolaiset saatiin pidettyä parhaan maalintekosektorin ulkopuolella. Erän puolivälin tienoilla PKT:n puolustukselle sattui karmaiseva virhe keskialueella, josta seurasi Rotkon läpiajo. Perässä juosseella PKT:n puolustajalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin rikkoa, mistä seurauksena Rotkon rangaistuslaukaus. Loistavasti pelannut maalivahti J. Mykrä oli hyvin mukana rankkarissa, mutta laukaus painui maaliin vastustamattomasti tolpan kautta, minkä myötä tilanteeksi 1-0 SB Rotkon hyväksi. PKT ei kuitenkaan tästä lannistunut, eikä aikaakaan, kun USA:n luentomatkaltaan palannut puolustusministeri, PKT:n oma Petteri Nummelin, pelillinen nero ja naisfanien suosikki S. Raatikainen tasoitti pelin upean nousun päätteeksi. Tästä PKT saikin turbovaihteen päälle ja peli pyöri upeasti. Etenkin vitja E. Lehto - O. Mäkijärvi - L. Mykrä painoi pelin useasti vastustajan kenttäpäätyyn, mikä palkittiinkin erän loppupuolella, kun O. Mäkijärvi jatkoi pelivälineen hienon kuvion päätteeksi E. Lehdolle, joka löysi maailmanluokan passillaan maalin eteen nousseen L. Mykrän, jolla oli helppo ja kunniakas työ siirtää pallo lähes tyhjään maaliin ohi maalivahdin. Tilanteeksi näin ollen PKT:lle 2-1, joka jäi myös tulostaululle ensimmäisen erän jälkeen.
SB Rotkon tasoitusmaali oli hyvin samantyyppinen kuin sitä edeltänyt PKT:n johtomaali. PKT:n puolustukselta vartioimatta jäänyt rotkolainen pääsi tinttaamaan pallon käytännössä tyhjiin ohi veräjänvartija J. Mykrän ja tilanteeksi tasalukemat 2-2. Muutama minuutti tämän jälkeen peli lämpeni muutaman kymmenen astetta, kun vastustajan poliisi, rankkarimaalin iskenyt numero 5 taklasi normaalisti darra-aamumaisen rauhallista L. Mykrää vihellyksen jälkeen selkään. Tätä tempausta Mykrä ei juurikaan arvostanut, mikä johti siihen, että seuraavalla katkolla risteävillä linjoilla kävelleet nykypäivän gladiaattorit kieltäytyivät väistämästä toisiaan, mistä seurauksena molemmille kahden minuutin rangaistukset. Kaksikolla oli tämänkin jälkeen vielä hieman erimielisyyksiä siitä, kuka tai kenen mikäkin perheenjäsen jatkossa tipahtaa, mistä ottelun tuomari, oikea salibandyn avioton lapsi eli äpärä katsoi välttämättömäksi lahjoittaa dynaamiselle duolle vielä 2+10 minuuttia kaupan päälle. Tämän johdosta Mykrä jäähypenkille melkein yhden erän ajaksi ja J. Martela hyökkäykseen puolustajan paikalta. Tämä ei kuitenkaan juurikaan viilentänyt kumpaakaan joukkuetta, vaan erilaista nokkapokkaa ja pientä jälkipeliä esiintyi puolin jos toisinkin, tosin varsinkin toisin. Enempää rangaistuksia ei ottelun pillipiipari kuitenkaan suvainnut erässä viheltää, vaikka syytä kenties olisi välillä ollutkin, ainakin aikaisemman linjan perusteella.
Kolmas erä käynnistyi melko tasaisissa merkeissä ja molemmilla joukkueilla oli pari tekopaikkaa, maaleja ei kuitenkaan nähty, ennen kuin erän puolivälissä PKT:n keskialueella saamasta löysästi annetusta vaparista Rotkon oma M. Henrikkson pääsi yksin läpi, antoi PKT:n maistaa omaa lääkettään ja mikkimäiseen tapaan upotti pallon rystylämärillä ohi portinvartija J. Mykrän. PKT jatkoi kuitenkin taistelua raivoisasti kuin M. Candelin seurueineen jatkolle lähtijöistä ja El Capitano A. Salomaa näytti, mistä lempinimi Mankkaan Gretzky kumpuaa. PKT-ikoni purjehti maalia kohti pitkin vasenta kaistaa ja upotti pallon tiukalla rannelaukauksella ohi Rotkon maalivahdin. Peli siis 3-3. PKT ei kuitenkaan ole joukkue, joka pitää tasapelejä yhtään minään, joten tulos sellaisenaan ei olisi tyydyttänyt ketään. PKT jatkoikin painostustaan, eikä aikaakaan, kun painostus tuotti vapaalyönnin hyvästä paikasta. Valmennuskaksikko O. Mäkijärvi - S. Raatikainen osoittikin, että jonkinlainen aikaisempi salibandykokemus ei ole ainakaan haitaksi vaparitilanteissa, ja Mäkijärven pienestä siirrosta Raatikainen toimitti pallon maailmanluokan kiertorannarilla verkon perukoille räjäyttäen PKT:n vaihtopenkin ja runsaslukuisen fanijoukon hallitsemattomaan älämölöön. Peli ei kuitenkaan vielä ollut ohi, vaan loppuminuutit jouduttiin puolustamaan todella tiukasti ja J. Mykrä sai välillä tehdä lujasti töitä ja ottaa pari paraatipelastusta kuvitellun palkkansa eteen. Tuomarin viheltäessä pilliin pelin päättymisen merkiksi PKT:n riemu oli käsinkosketeltavaa kuin brasilialaisissa sambakarnevaaleissa. Tuloksena siis fantastinen 4-3 voitto ja sen myötä kärkipaikka!
PKT, espoolaisen nuorisourheilun väsymätön taistelija, oikea Italian Stallion, pyrkii jatkamaan voittoisaa taivallustaan Esport Arenan kesäliigassa keskiviikkona 9.6. Tällöin Tapiolan hornankattilaan lähes varmaan tappioon ja turmioon marssii SB Rotko - mysteerijoukkue, josta kukaan ei tiedä mitään eikä minkäänlaista informaatiota ole tavallisia jakelukanavia pitkin saatavilla. PKT-netin toimituksen saamien tietojen mukaan vahvan avausottelun pelannut PKT lähtee kuitenkin kamppailuun jo kenties hieman kuluneeseenkin tapaan ennakkosuosikkina, kuin USA olympialaisten koripalloturnaukseen.
Tunnelma joukkueen keskuudessa on odottava kuin saalistaan, pelokasta ja pulskaa gasellia vaanivalla tiikerillä; tietoinen lähtökohtaisesta ylivoimastaan, mutta tarkka-ampujamaisen tarkkaavainen, jottei tuleva lounas pääse pakenemaan. Näistä lähtökohdista PKT starttaakin otteluun kuten aina tähänkin asti: kovalla liikkeellä, mestarimaisella taktiikalla ja villeleinomaisen taitavilla mailataitureilla varustettuna.
Jo viime ottelussa erittäin kovalla rosterilla liikkeellä ollut PKT vahvistuu entisestään keskiviikon koitokseen. Kaikki avausmatsissa pelanneet sankarit marssivat kaukaloon myös Rotkoa vastaan, ja lisäksi kettumaisen (siis niin kuin se eläin, ei v-mäisen) viekas sentteri M. Glöersen, kokoaan giganttisesti suurempi puolustuksen työratsu M. Karttunen, puolustusministeri S. Raatikainen, sekä veijarimainen voimahyökkääjä J. Martela saapuvat kantamaan kortensa kekoon illan taistelussa. Kun vielä ranteen rasitusvammasta parantunut tulokaskassari J. Mykrä tekee paluun tolppien väliin ja näin ollen vapauttaa T. Kautun kirmaamaan vastustajan pakkaa sekoittamaan kuin juuri sukukypsyyden saavuttanut ori kesälaitumella konsanaan, voi hyvillä mielin sanoa, että PKT on historiansa parhaalla ryhmittymällä liikenteessä.
Kuten kaikki urheilua seuranneet kuitenkin tietävät, pelejä ei voiteta paperilla, ei edes otteluennakoissa, olivat ne sitten miten säkenöiviä teoksia tahansa, vaan täyteen pistepottiin tarvitaan mittaamaton määrä onnistumisia, tsemppaamista, kovaa liikettä, vastustajan viisikon täydellisti kuutamolle ajavaa syöttöpeliä ja tietenkin kliseiseen urheilutyyliin verta, hikeä ja kyyneliä - tai ainakin sitä hikeä. Tämän vuoksi voimiensa tunnossa oleva PKT ei tee klassista virhettä ja lähde otteluun takki auki vaan kokonaan ilman kyseistä lämpimään kesäiltaan täysin soveltumatonta vaatekappaletta.
Voitetun pelin jälkeen kiusaus sooloiluun kasvaa, ja alikersanttimaisen tiukka valmentaja O. Mäkijärvi todennäköisesti teroittaakin perinteisessä pre-game palaverissa pelisysteemin ja sen orjallisen noudattamisen merkitystä. Tässä piileekin menestyksen avain, pitkän linjan pelikirjailija ja uskoutunut fläppitaulufani Mäkijärvi on kehittänyt ainakin kesäliigaan nähden ylivoimaisen systeemin, kuin Erkka Westerlund Torinossa 2006 ikään. Tätä noudattamalla PKT on vahvoilla joukkuetta kuin joukkuetta vastaan, mikä nähtiin ajoittain myös Pandat-ottelussa.
Luvassa on siis jälleen suuria tunteita nostattavaa salibandyjuhlaa, valokuvan arvoisia jallituksia ja tuttua keltamustaa urheilujuhlaa. Valjasta siis ratsusi, pue keltaista päälle, muista se viime matsista unohtunut #57-lakana ja suuntaa kohti urheilun mekkaa, Tapiolaa ja Esport Arenaa seuraamaan kun kotivesillään melova PKT tyrmää SB Rotkon keskiviikkona 9.6. kello 19.00!
PKT aloitti kesäliigan sangen odotetusti ottamalla vahvan 3-1 työvoiton Team JuKista ja kuittasi plakkariin kolme arvokasta sarjapistettä. Näin joukkueen virallinen sarjataival alkoi kuin saalistamista opettelevalla leopardinpoikasella - hieman tehottomasti mutta loppua kohden tappavasti.
PKT hallitsi ottelua ensimmäisestä aloituksesta lähtien, ja JuKin vaaralliset maalipaikat olivat todella vähissä. Koko joukkue puolusti saumattomasti ja maalia kohti lähteneet laukaukset blokattiin kovalla prosentilla matkan varrella tai vastustaja ajettiin kulmiin. Hyökkäyspäässä ei ketsuppipulloa kuitenkaan vielä ensimmäisessä erässä saatu auki, vaan muutamat hyvät maalipaikat hukattiin, kuten tapana on.
Toisessa erässä PKT:n hallinta jatkui, ja maalissa ensimmäisessä erässä vain harvoin palloon koskenut maalivahtikolossi T. Kauttu pysyi lämpimänä ainoastaan tuhdin pukeutumisen vuoksi. Pelaajavalmentaja O. Mäkijärvi puolestaan näytti, miksi mies on sijoittanut itsensä ykköskentän sentteriksi ja tälläsi upealla kiertorannarilla PKT:n 1-0 johtoon. Erän loppupuolella PKT:lla olisi vielä ollut parikin tilaisuutta tukevoittaa johtoasemaansa, mutta laukaukset viuhuivat ohi, yli tai suoraan logoon. Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin hyvissä 1-0 johtoasemissa.
Kolmas ja ratkaiseva erä noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, PKT hallitsi kentän tapahtumia lähes miten tahtoi ja JuKin muutamat tilanteet tulivat keskialueen menetyksistä seuranneista pistohyökkäyksistä. Yhdestä tällaisesta vyörystä JuKi onnistui kuin onnistuikin onnekkaasti saamaan pallon ohi läpi ottelun vakuuttavasti pelanneen maalivahtisensaatio T. Kautun. 1-1 lopputulos ei olisi varmasti tyydyttänyt ketään etenkään pelitapahtumien valossa, joten kaukalon kuningas, kenttää otteillaan hallinnut O. Mäkijärvi näki tilaisuutensa tulleen ja koko kentällisen mainion yhteispelin jälkeen tinttasi pallon verkkoon ja tilanteeksi PKT:lle 2-1. Vain hetki tämän jälkeen M. Henriksson kaunisteli loppunumeroiksi 3-1, ei kuitenkaan tällä kertaa rystyltä.
PKT jatkoi ottelussa siitä, mihin Pandat-kamppailussa jäätiin - pelitapaa noudatettiin ja puolustus oli tiivis. Kun vielä maalihanatkin saatiin auki, ei täysille mutta vesi virtaamaan, on pelillinen suunta nouseva, joten kuten Bomfunk MC's kultaisella '90-luvulla totesi, sky is the limit. Täysi pistepotti oli siis enemmän kuin ansaittu, ja tyytyväiset soturit pääsivätkin siirtymään jälkipeleille Gallowsiin. PKT jatkaa urakkaansa 9.6. jolloin vastaan asettuu lohkon todellinen musta hevonen SB Rotko.
PKT, tuo kotimaisen salibandyulapan loistoristeilijä pysähtyy tiettömällä taipaleellaan suuruuteen ensimmäiseen isompaan satamakaupunkiin, kun kauan odotettu Esport Arenan kesäliiga pyörähtää käyntiin keskiviikkona 2.6. ottelulla Team JuKia vastaan. Koko talven ammattilaisnyrkkeilijän intensiteetillä harjoitellut ja kolme timantinkovaa harjoitusottelua pelannut PKT onkin triathlonistin kunnossa ja huippuunsa viritetty kuin 16-vuotiaan ammattikoulussa autoalaa opiskelevan Jartsan tyttöystävän kanssa samaa vuosimallia -97 oleva Suzuki PV.
Hävityn Pandat-ottelun jälkeen on tapahtunut paljon ja varsinkin puolustuksen tiivistämiseen on panostettu. Myös PKT:n sotaisa rinnakkaiselo petoeläinten kanssa on saanut uusia käänteitä sitten parin viikon takaisen koitoksen. Kuten PKT-nettiä seuranneet tietävät, kaikki alkoi kapteeni Salomaan synkähköstä, melkein kohtalokkaaksi muodostuneesta kohtaamisesta tiikerin kanssa. Tätä seurasi vielä tappio Pandoille, joten söpöt karvapallerot eivät sulttaani Salomaata lukuunottamatta todellakaan ole kovassa huudossa joukkueen keskuudessa. Luonnon ja sen asukkien runtelema PKT päätti kuitenkin kostaa ja lähetti asialle parhaan salametsästäjänsä, Indiana Jonesilta oppinsa ammentaneen pelottoman samoilijan M. Candelinin. Miron puumankaato-operaatio onnistuikin lähes täydellisesti, mutta viime hetkellä viaton otus pääsi vaivoin pakenemaan kavalan saalistajan kynsistä, eikä näyttöä luontokappaleen lihansyöntikyvyistä siis saatu.
PKT:n laaja scouttausorganisaatio on jälleen ollut palkkansa arvoinen ja onkinut vastustajasta tietoon kaiken mahdollisen. JuKi, joka on muuten lyhenne sanoista Jutin Kivet, koostuu pääosin Espoon Comptonissa, Matinkylässä asuvista tai siellä vaikuttaneista nuorista miehistä, joista monilla on lisäksi jääkiekkotausta. Eräänlaista vastakkainasettelua ja jopa luokkasodan henkeä on siis ilmassa, ja ottelusta odotetaankin erittäin fyysistä. Tämä tietenkin sopii paremmin kuin hyvin raakaa voimaa ja hellenististen ihanteiden mukaisia urheilijavartaloita pursuavalle PKT:lle. Scouttien mukaan JuKi lähestyykin salibandyä lähinnä jääkiekon näkökulmasta lätkätaktiikoilla. Näin ollen PKT tulee survomaan brontosauruksen reisiluun syvälle JuKin kurkkuun tuttuakin tutumpaan tapaan kovalla liikkeellä, häkellyttävän säkenöivillä yksilösuorituksilla ja salibandyn David Copperfieldin, O. Mäkijärven monissa sodissa testatulla jo lähes tavaramerkiksi muodostuneella täydellisen hiotulla taktiikalla.
PKT:n maalivahtiruletti pysähtyy suurella todennäköisyydellä jälleen uuden numeron kohdalle, ja ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ruletissa värinä on mustan tai punaisen sijaan albiinomaisen vaalea. Mykrä juniorin estyessä tolppien väliin nimittäin astelee jykevin, määrätietoisin askelin PKT:n oma poika, Lintuvaaran Lehtonen, Topi "The Hulk" Kauttu. Tämä tietääkin siirtymistä J. Mykrän viime peleissä tutuksi tekemästä pekkarinnemäisestä reaktiomaalivahtityylistä enemmän esimerkiksi Jonas Gustavssonin käyttämään peittävään maalivahtipeliin.
Kenttäpelaajista apuvalmentaja, puolustuksen dynamo S. Raatikainen on edelleen matkalla Bostonissa, tarkemmin sanottuna Harvardin tunnetulla yliopistolla, missä herra pitää paljon julkisuutta saanuttta luentosarjaa hyökkäysvoittoisen salibandyn ja modernin portfolioteorian yhtäläisyyksistä ja sovelluksista yritysmaailmaan. Kun puolustuksen pieni suuri mies M. Karttunenkin loistaa poissaolollaan, on valmennuksella kohdattavanaan tärkeä päätös siitä, kuka pelaa neljäntenä puolustajana E. Rannan, M. Nevan ja T. Makkosen rinnalla. Hyökkäyksestä puolestaan puuttuu viime otteluissa vahvoja otteita esittänyt sentteri M. Glöersen, joten myös hyökkäysketjut menevät jälleen uuteen uskoon. Poissa ovat myös tuttuun tapaan tuntemattomassa paikassa vastuuta pakoileva A. Jokela sekä vielä vähän aikaa Etelä-Suomen metsissä tussarilla paukutteleva K. Saukkonen. Onneksi kuitenkin ensimmäistä kertaa Iiro Tarkin jälkeen Raumalta tulee jotain hyvää, kun Glöersenin veljeksistä vanhempi saapuu selluhuuruisena vahvistamaan PKT:n hyökkäysosastoa.
Nyt on siis jo melkein käsillä hetki, jota on odotettu PKT:n salibandyjaoksen perustamisesta saakka. Ottelu, joka massiivisuudellaan jättää varjoonsa kaikki Suomen maaperällä tähän asti pelatut palloilutapahtumat ja jonka vaikutus ulottuu vuosikymmenien päähän. Koitos, jota pikkupojat tulevaisuudessa katselevat videolta uudestaan ja uudestaan syvästi ihaillen ja näkemästään häkeltyneen vaikuttuneina päättävät aloittaa salibandyn pelaamisen. Pue siis keltaista päälle, kaiva vapputorvi kaapista, maalaa numero 57 isolla fanilakanaan ja suunnista Tapiolaan, valtakunnan urheilun kehtoon Esport Ratiopharm Arenalle keskiviikkona 2.6. kun PKT aloittaa sarjataipaleensa ottelulla Team JuKia vastaan kello 20.00!
Esipuhe:
PKT - Pandat-ottelu ja siitä raportointi johdatti PKT-netin toimituksen kolossaalisten eettisten kysymysten äärelle. Pitäisikö otteluraportti jättää pohjoiskoreamaisesti kokonaan kirjoittamatta? Tämä vaihtoehto tuntui kuitenkin fanien räikeältä aliarvioimiselta; tosifanihan ei hylkää suosikkijoukkuettaan, vaikka menestys ei aina hipoisikaan taivaankantta. Toinen vaihtoehto olisi ollut propagandakoneistonomainen omien saavutusten ylitsepursuava, jopa epätodenmukainen hehkutus ja vastustajan lyttääminen. Tälläinenkään toiminta ei kuitenkaan sovi PKT-netin jyrkkään asialinjaan, eikä myöskään millään tavoin edistä yhtä PKT:n tärkeimmistä arvoista, rehtiä urheiluhenkeä. Niinpä toimituksen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kylmä raportointi hannupekkahännismäisen eleettömällä ja ilottomalla tyylillä. Tämän arvioitiin olevan ainoa tapa, jolla ja tarjoavan itse joukkueelle mahdollisuuden jonkinasteisen katharsiksen saavuttamiseen ennen kivenkovan kesäliigan alkua. Seuraavassa siis ottelun tapahtumat kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.
PKT kärsi historiansa ensimmäisen tappion salibandykentällä, kun 3. divisioonassa ensi kaudella taipaleensa aloittava Pandat vei ottelun nimiinsä lukemin 7-0. Vaikka loppunumerot ovatkin suhteellisen karut, mitään tyrmäysvoittoa Pandat ei missään tapauksessa saanut vaan PKT taipui rockymaisesti taistellen pistevoitolla.
PKT lähti pelaamaan ennakkoluulottomasti ja kovalla liikkeellä pelikirjansa mukaisesti, eikä taitotasoltaan ehkä jopa hiukkasen PKT:n sotureita edellä olevia Pandoja kumarreltu hetkeäkään. Vastustajan pelikokemus näkyi kuitenkin ennen kaikkea siinä, ettei PKT päässyt varsinkaan alussa avaamaan peliä yhtä juhlavan kontrolloidusti kuin aikaisemmissa matseissa. Viisikkopuolustus sen sijaan toimi yllättävänkin hyvin, ja ensimmäinen erä päättyikin varsin siedettäviin 1-0-lukemiin Pandoille.
Toisen erän alussa tapahtui PKT:n historian synkin muutamaminuuttinen, Wilson Kirwaakin mustempi hetki, jolloin Pandat rokotti jopa A. Salomaan... pinnaa... lyhyemmässä ajassa neljä kertaa. Osa maaleista oli kieltämättä hienoja, mutta osa syntyi myös täysin käsittämättömällä tuurilla neljän pompun ja tolpan kautta. Vaikka ottelu näytti tässä vaiheessa hippusen hävityltä, ei PKT sortunut hölmöilyyn ja vastustajan vahingoittamiseen, vaan jatkoi taistelua kuin A. Glöersen baarin viimeisestä tytöstä. Loppuerän aikana peli tasaväkistyikin taas huimasti ja maalipaikkojakin saatiin luotua vastustajan maalille. Hyvistä tilanteista ja yrityksistä huolimatta pallo ei kuitenkaan löytänyt tietään maaliviivan paremmalle puolelle, vastustaja puolestaan sai pelivälineen vielä kerran PKT:n verkkoon.
Kolmas erä oli PKT:lle ehdottomasti ottelun paras. Valmentaja Mäkijärven peräänkuuluttamia järjestelmällisiä avauksiakin saatiin aikaan ja erä olikin PKT:n historian taktisesti ehjin kokonaisuus. Maalipaikkoja oli jopa vastustajaa enemmän, mutta joukkuetta läpi ottelun vaivannut tehottomuus jatkui, mutta jääkiekkomaajoukkueen otteita oli seurattu liikaa, eikä sisään laitettu edes avopaikoista. Pandat puolestaan kaunisteli yhdellä maalilla loppulukemiksi 7-0. PKT antoi kuitenkin vahvan näytteen siitä, mitä viisikkopelaaminen voi kokemattomallakin joukkueella parhaimmillaan olla, kun pelikirjaa noudatetaan kirjaimellisesti. Samalla saatiin myös huomata, että osaavaa joukkuetta vastaan pienetkin poikkeamiset sovitusta taktiikasta aiheuttavat lähes välittömän kolisemisen omassa päässä.
Vaikka numeroiden valossa turpaan tuli että tukka lähti, palveli ottelu mainiosti korkeampaa tarkoitusta, pian alkavaa kesäliigaa. Lohduttomasta lopputuloksesta huolimatta PKT taisteli kingismäisen suurella sydämellä, ja joukkuepelaaminen kehittyi valtavin jykevin harppauksin. Harjoitusottelut onkin nyt harjoitusoteltu, muoviset miekat vaihdetaan teräviin teräksisiin ja tykkeihin ladataan oikeaa, kuivaa ruutia kun kesäliiga alkaa 2. kesäkuuta!
Keväisenä keskiviikkona toukokuun 19. päivä Espoon kingit PKT saa vastaansa lyhyen mutta sitäkin kunniakkaamman taipaleensa tähän asti kovimman vastuksen. Tällöin Tapiolan urheilupuisto kiehuu totuttuun tapaan keltamustana, kun Esport Ratiopharm Arenalla iskevät yhteen PKT ja Pandat. Sympaattisen pörröisestä ja ah, niin lutuisen pehmeästä nimestään huolimatta Pandat ei missään tapauksessa ole mikään pilipalijoukkue. 4. divisioonan lohkoaan näytöstyyliin dominoinut tiimi nousi kauden päätteeksi suoraan 3. divisioonaan, eikä kyse siis todellakaan ole mistään väsyneistä möllöttävistä bambukarhuista vaan isäkarhun raivolla poikastensa puolesta ärjyvistä verenhimoisista taistelijoista.
Vaikka luunkovat alkuasetelmat saattavat asettaa PKT:n murskavoiton etukäteisspekulaatioissa jopa hieman kyseenalaiseksi, ovat kylillä kiertävät huhut PKT:n haastajan viitasta vahvasti liioiteltuja, valheellisia ja kateellisten panettelua, eikä kenenkään itsensä vakavasti ottavan PKT:n kilpeä sydämessään kantavan fanin tai pelaajan kannata ottaa tällaisia täysin poskettomia väitteitä kuuleviin korviinsa. PKT-marsalkka Antti Salomaa on toipunut lähes hengen vieneestä tiikerinmetsästysonnettomuudesta ja kuoleman kanssa pari KPS-erää pelanneena johdattaa urheat joukkonsa tiikereiden jälkeen toisten pehmolelumaisen suloisten erittäin uhanalaisten suurpetojen kimppuun.
PKT saa jalkeille tuttuun tapaan erittäin iskukykyisen ryhmän. Viime ottelun sankareista poissa ovat vain elämäänsä pettyneenä Raumalle uutta alkua hakemaan muuttanut pistepörssin kakkonen A. Glöersen ja iltavuorossa happy endingejä jakeleva pikkupakki M. Karttunen. Lisäksi kokoonpanosta puuttuvat Pohjois-Atlantilla valaanpyyntioperaatiossa työskentelevä A. Jokela ja jo niin tutuksi käyneeseen tapaan kauniin isänmaamme koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa turvaava maalivahti K. Saukkonen. J. Martelan ja T. Kautun osallistuminen on epävarmaa, ja miesten motivaatiosta sekä sitoutumisesta joukkueeseen onkin alkanut liikkua ei-niin-mairittelevia huhuja. Juuri kun saattaisi luulla, että epävarmuus pelaajalistan suhteen on käsitelty, pitää muistaa puolustuksen johtohahmoksi viime ottelussa kohonnut mangustimainen oman pään paha poika E. Ranta. Mies on kyllä ilmoittautunut otteluun ja kertonut saapuvansa paikalle, mutta viime aikojen tapahtumien valossa tähän voi luottaa suurin piirtein yhtä paljon kuin piikkisian käyttämään kumiseen varmuusvälineeseen. Viime pelistä poissa olleet S. Raatikainen, T. Makkonen ja jo mainittu A. Salomaa saapuvat kuitenkin vahvistamaan ryhmää, ja joukkue on siis jopa viime peliä murhaavammalla rosterilla liikenteessä.
Vastuksen kovetessa kuin M. Candelinin keskiraskas kuljetuskopteri ex-tyttöystävän soittaessa on PKT:llä kuitenkin selätettävänään ennennäkemätön haaste. Aikaisempia kahta ottelua jo tavaramerkikseen muodostuneella taidokkaalla ja liikkuvalla hyökkäysvoittoisella pelillä dominoineen tähtisikermän onkin asennoiduttava puolustuspelin merkityksen kasvamiseen. Viime pelissä vahvan tulokasottelun maalissa pelanneen J. Mykrän on nostettava tasoaan entisestään ja koko viisikon pitää omaksua taktiikkamaisteri O. Mäkijärven peräänkuuluttama kurinalainen saumaton yhteispeli etenkin omassa kenttäpäädyssä. Laukauksia on blokattava selvästi ensimmäisiä otteluita enemmän, koska Pandojen snaipperit saattavat jopa paikkaan päästessään osua tolppien väliin.
Oletettavissa on myös, että maalipaikkoja tulee aikaisempaa vähemmän, joten avautuvista rakosista pitää tintata sisään absinttimaisen tappavasti. Tämä tuokin oman haasteensa etenkin M. Henrikssonille, mutta myös valmentajaguru Mäkijärven kenttäkoostumuksiin. Rohkeneeko koutsi hajottaa viime ottelussa yhteensä tehot 7+5 iskeneen ykkösvitjan Mykrä - Mäkijärvi - Lehto? Toisaalta maharadza Salomaan comeback ja Topi "Bamse" Kautun mahdollinen paluu sekä Glöersen seniorin poissaolo hivuttavat oman lusikkansa kentällissoppaan.
Kentällisistä ja muista ulkotaiteellisista seikoista riippumatta PKT tarjoilee paikalle saapuvalle runsaslukuiselle fanirykelmälle jälleen virtuoosimaisen salibandyn riemujuhlaa, ennennäkemättömiin sfääreihin kohoavaa sveitsiläisen käkikellon tarkkuudella jauhavaa joukkuepeliä ja äärettömän suuria tunteita. Joukkue pukee myös ensimmäistä kertaa ylpeänä ylleen uuden upean kirkkaankeltaisen sotisopansa, joten tarjolla on taidokkaan urheiluviihteen lisäksi silmänruokaa kuin Backstreet Boysin konsertissa ikään. Tule siis siivittämään PKT kohti ääretöntä ja sen yli Esport Ratiopharm Arenalle keskiviikkona 19.5. kello 18.30!
PKT otti toisen perättäisen voittonsa P-Boysista näytöstyyliin 11-3 päättyneessä maali-iloittelussa. Samalla alkoi joukkueen historian ensimmäinen voittoputki, joten itähelsinkiläisten katurunoilijoiden sanoin: "Oon voittoputkes eikä onni tuu kääntyy." PKT lähti otteluun 11 kenttäpelaajalla, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut joukkueen asemaan ennakkosuosikkina kenenkään muun kuin ikuisen pessimistin A. Glöersenin mielestä. Joukkueen ykkösröyhijä Miro Candelinin loukkaannuttua kaikkensa antaen karvaustilanteessa kutistui rosteri kahteen täyteen kentälliseen.
PKT-magnaatti Antti "Kobransilmä" Salomaan parannellessa nilkkaansa kuin kuningas Litmanen parhaina päivinään tehoilivat ykkösketjussa Eemeli Lehto (3+2), Lari Mykrä (3+1) ja Olli Mäkijärvi (1+2). Kolmikko aloitti maalitehtailun heti ensimmäisessä vaihdossa, kun L. Mykrä survoi O. Mäkijärven tulisesta laukauksesta seuranneen reboundin verkon perukoille kuin entinen puolukanpoimija konsanaan. Tästä eteenpäin henkilökohtaista taitoa pullollaan olevan ketjun ketsuppipullo räjähti kuin terroristi Bagdadissa ja Mykrä saikin kunnian viimeistellä seurahistorian ensimmäisen hattutempun toisessa erässä. Heti perään seurasi Lehto viimeistellen omansa. Ketjun syöttöpeli oli läpi ottelun suorastaan burgerimaisen herkullista seurattavaa ja vaarallisia namupaikkoja rakenneltiin yllin kyllin. Kun lisäksi puolustusosaston dynaaminen duo Mikko Neva - Erno Ranta hoiti tonttinsa moitteettomasti jäi kentällisen +/- lukemaksi kunnioitettavat +6 yhden maalin syntyessä vielä ylivoimatilanteesta. Varsinkin Ranta nosti tasoaan huimasti ensimmäisestä ottelusta ja sai kuin saikin pidettyä romaniverensä yllättävänkin kylmänä ja keskityttyä olennaiseen. Näin Ranta nosti osakkeitaan toimituksen silmissä hurjasti vain romahduttaakseen kurssinsa täydellisiin pohjalukemiin vapunpäivän kammottavalla feidailulla ja peittelemättömän epäurheilijamaisella toiminnalla.
Kakkosketjun Antti Glöersen (1+3), Mikael Henriksson (2+0) ja Matias Glöersen (1+0) eivät myöskään jääneet tuleen makaamaan, vaan paukuttivat sangen miehekkäät tehot. Varsinkin A. Glöersenin foppamaisesti maalin takaa toimistosta jakelemat passit aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita ja potentiaalia olisi ollut lisämaaleihinkin. M. Henrikssonin kunniaksi täytyy mainita, että herran maaleista toinen syntyi jälleen melko mikkimäisestä paikasta. Kentällisen puolustajista Joel Martela (0+2) korjasi pakin paikalta kaksi syöttöpistettä, mikä tosin ajoittain hieman verotti miehen panosta puolustuspäässä ja oli saada chihuahuamaisesti taistelleessa pakkipari Markus Karttusessa aikaan hienoisen orastavan turhautumisen.
Maalilla debytoinut junioriakatemian kasvatti Jori Mykrä pelasi myös kelpo ottelun ja vaikka pari maalia lipsahtikin hieman helpohkosti otti Mykrä jr. muutaman huikean kopin. Jotain miehen työmoraalista kertookin se, että ottelun jälkeen eniten ketutti vetojen vähäinen määrä. Juniorin suoritus sai myös seurajohdon vakuuttuneeksi siinä määrin, että niin kotona kuin kentällä vikkeläkäsinen Tuomarilan Royksikin tituleerattu kassari kiinnitettiin joukkueeseen aina K. Saukkosen paluuseen saakka.
Kokonaisuutena ottelu oli ensimmäistä matsia huomattavasti kypsempi (engl. mature, toim. huom.) esitys, mistä varsinkin puolustaja Neva oli silminnähden tohkeissaan. Maalipaikat käytettiin aikaisempaa paremmin hyväksi, vaikka parannettavaa toki jäi tälläkin osa-alueella. Myös puolustus riisui P-Boys hyökkäyksen täydellisesti aseista, eikä yhtään kunnon pyöritystä päässyt syntymään PKT:n kenttäpäätyyn. Seurajohto etsiikin parhaillaan astetta kovempaa vastusta joukkuetta sparraamaan, jotta kesäliigan alkaessa peli olisi optimaalisessa tikissä. Siihen asti PKT jatkaa jo tutuksi tulleella kaavalla: Work hard, play hard, stay hard!
Mitä yhteistä on seuraavilla elokuvilla: Terminator 2: Judgement Day, Spiderman 2, Batman: The Dark Knight? Vaikka jatko-osa on harvoin parempi kuin alkuperäinen, nämä ovat siinä onnistuneet. Harvoin on siis perustavanlaatuisesti eri asia kuin ei koskaan, ja tulosurheilussa, kuten erinäisissä muissakin tilanteissa, joita PKT:lainen salskea urheileva nuori mies elämässään kohtaa, pitää harvoista paikoista laittaa sisään tappavalla prosentilla.
Alkuperäisen version pieksevien jatko-osien harvalukuiseen mutta sitäkin tavoitellumpaan joukkoon liittyykin myös PKT - P-Boys: vol. 2. Tapahtuma-aika on sama kuin kaksi viikkoa aikaisemmin ja gladiaattorien areena on myös pysynyt samana. Paljon on kuitenkin muuttunut. Lyhyen varoitusajan vuoksi osa PKT:n taistelijoista ei pääse paikalle, joten valmentaja Mäkijärven paljon puhuttu taktinen nerous punnitaan toden teolla. Poissa ovat ainakin salibandyn Cheliokseksikin tituleerattu profiilipuolustaja Tuukka Makkonen, rymistelevä voimahyökkääjä Topi Kauttu, erittäin tekninen apuvalmentaja Samuli Raatikainen sekä terrierimäisen sähäkkä Arttu Jokela. Puolustusministeri Mikko Nevan osallistuminenkin on epävarmaa ja ykkösmaalivahti Kasperi Saukkonen on totuttuun tapaan rintamalla. Kun lisäksi ykköskentän sentteri, PKT-ikoni Antti Salomaa loukkaantui vakavasti Sumatralla tapahtuneessa tiikerinmetsästysonnettomuudessa ja kävi vain millien päässä tuskallisesta kuolemasta, joutuu Mäkijärvi roolittamaan kentälliset uudestaan.
Salibandyhistoriansa toisessa ottelussaan PKT esittelee salibandyhistoriansa toisen maalivahdin. Yhden ottelun mittaisella try-out sopimuksella veräjää vartioimaan on palkattu PKT:n juniorimyllyn läpi tahkonnut nouseva tähti Jori Mykrä - mies, jolla on hermojen paikalla jääkylmä six-pack ja six-packin paikalla silavaa. Mykrä jr. joutuukin todelliseen tulikasteeseen, sillä kahden, tai pahimmassa tapauksessa kolmen luunkovan puolustajan poissaolo näkyy väistämättä etenkin puolustuspäässä.
Tietyllä mittapuulla hieman mollivoittoiset asetelmat eivät kuitenkaan totuttuun tapaan missään nimessä tarkoita sitä, että PKT lähtisi otteluun rockymaisesti haastajan asemasta. Toimitus ei onnistunut tavoittamaan valasratsastaja Mäkijärveä valmentajan mietteitä varten, mutta vanhojen merkkien pitäessä paikkansa PKT:n aseina ovat edelleen ajokoiramainen liike, biljardimainen syöttöpeli ja M. Henrikssonin käsittämättömät suoritukset. Muutamia kysymysmerkkejä PKT:n peliin kuitenkin liittyy:
- Keisari Salomaan poissaolo. Ykkössentterin ollessa korjaamolla on vastuunkantajia löydyttävä muualta. Toisaalta kolmattakymmenettä ikävuotta lähestyvän PKT-nestorin huilatessa nuoremman kaartin vikkelät vipeltäjät saavat tilaa temmeltää kentällä, millä saattaa parhaimmillaan olla suoraviivaistava vaikutus joukkueen otteisiin.
- Puolustuksen ryhmitys. Maailmanluokan puolustajista ainakin S. Raatikainen ja T. Makkonen ovat poissa, pahimmassa tapauksessa M. Nevakaan ei pääse paikalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kokeneen kehäketun Erno Rannan on unohdettava viime ottelun järjettömät sikailut, nostettava tasoaan huomattavasti ja keskityttävä pelkästään pelaamiseen puolustuksen johtohahmona vastustajien silmittömän vahingoittamisen sijaan.
- Viisikkopelaaminen. Kentällisten sekoittuminen ja useat poissaolot sekoittavat pakkaa. Miehiä on vähemmän ja osa joutuu väistämättä pelaamaan hieman vieraammalla pelipaikalla. Taistelu kunniasta ratkaistaan kuitenkin ennen kaikkea omassa kenttäpäädyssä, missä koko viisikon on pelattava saumattomasti yhteen eikä tyhjää tilaa vastustajan sooloilulle saa antaa.
Hyvin menneen voitetun avausottelun jälkeen fiilis joukkueen keskuudessa on kuin teekkarilla keskimäärin kerran vuodessa - onnellinen, mutta lisää on saatava. Luvassa on tuttua vastustajan pasmat sekaisin saavaa punakonemaista jauhamista, huikeita yksilösuorituksia ja elämää suurempaa urheilujuhlaa. Saavu siis paikalle Hakaniemeen 27.4. kello 22.00, kun PKT lähtee jahtaamaan toista peräkkäistä voittoaan ja historiansa ensimmäisen voittoputken aloittamista!
Puitteet olivat viimeisen päälle kunnossa, joukkue oli maksimaalisen latautunut ja motivoitunut, faneja oli saapunut Kanadasta saakka, ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Näistä asetelmista alkoi PKT:n salibandyjoukkueen mitä todennäköisimmin pitkä ja menestyksekäs ottelutaival. Joukkue oli hämmästyttävän hyvin sisäistänyt valmentaja Mäkijärven vain hetkiä aikaisemmin esittelemän pelikirjan ja vaikka pientä höntyilyä oli vielä havaittavissa, oli peli yllättävänkin organisoitua ja pelisysteemin mukaista.
PKT riisui vastustajan aseista kovalla liikkeellä alusta alkaen. Tämä tuottikin tulosta ja jussijokismaisen mintunviileä snaipperi Eemeli Lehto sai kunnian olla PKT:n historian ensimmäisen maalin tekijä PKT-moguli Antti Salomaan syötöstä. Hyvänolontunteen ei silti annettu hiipiä pelisuorituksia haittaamaan ja keltamusta hurrikaani riehuikin P-Boysin kenttäpäädyssä kuin HIV Afrikassa. Varsinkin Glöersen brothers Mikki Henriksonilla vahvistettuna loivat saman vaihdon aikana useita tuhannen euron maalipaikkoja, jotka Mikki kuitenkin onnistui kovalla prosentilla hukkaamaan. Kuten vannoutuneimmat fanit jo tietävätkin, Mikki ei juurikaan arvosta avopaikkoja instituutiona, vaan tekee maalinsa mieluiten täysin käsittämättömistä paikoista, kuten tälläkin kertaa. Nuorempi Glöersen lähetti hyökkäyspäädyn vasemmasta kulmasta polven korkuisen raipemaisen lättysyötön, jonka Mikki napautti suoraan ilmasta verkon perukoille. Tilanteeksi näin ollen ottelun hienoimman maalin myötä 2-0 PKT:n hyväksi. Pelkkä maalisyöttö ei M. Glöersenille vielä riittänyt, vaan ottelun pistekeisari siirsi vanhemman (isomman?) veljensä tarjoilusta hienon soolon päätteeksi PKT:n jo ratkaisevan oloiseen 3-0 johtoon. Kun Topi Kauttu vielä illan ylivoimaisesti rumimmalla maalilla lisäsi PKT:n maalisaldon jo neljään P-Boysin nollaa vastaan, oli vastustajan selkäranka katkeamispisteessä.
Kenties nöyryyttävästä 0-4 tappiotilanteesta sisuuntunut P-Boys tuli kuitenkin vielä peliin mukaan PKT:n ehkä hieman tuudittautuessa neljän maalin johtoaseman mukanaan tuomaan boolimaisen petolliseen voitonvarmuuteen. P-Boys teki pelistä Timo Jutilan sanoin Hitchcockia kolmella kavennusmaalilla PKT:n tuhlatessa maalipaikkoja jääkiekkomaajoukkuemaisen kovalla tahdilla. Maalinteko olikin osa-alue, jossa PKT:lle jäi runsaasti parannettavaa tulevia koitoksia silmällä pitäen. PKT:n läpi ottelun varsin hyvin pelannut puolustus maalivahti Santeri Korten avustuksella sai kuitenkin P-Boysin rynnistyksen pysäytettyä, eikä lisämaaleja enää nähty. Näin ollen tuloksena PKT:n historiallisesta avausottelusta hieno 4-3 voitto!
Koska kyseessä oli harjoitusottelu ja tunnin vuorosta vielä kymmenisen minuuttia jäljellä, pyysi vastustaja täydellisen kasvojen menetyksen välttääkseen viiden minuutin symbolista jatkoaikaa. Tähän PKT tietenkin suostui, olihan tärkein, eli voitto jo saavutettu. Jatkoajalla vastustaja teki järkyttävän räkämaalin, muttei kuitenkaan suostunut lopuksi rangaistuslaukauskilpailuun todennäköisesti PKT:n teknisestä ylivoimasta masentuneena. Halua uusintaotteluun oli kuitenkin molemmin puolin ja joukkueet kohtaavatkin toisensa toistamiseen todennäköisesti kuukauden sisällä. Siihen asti PKT jatkaa kovaa harjoittelua ja hioo viisikkopelaamistaan vieläkin saumattomammaksi. Seuraavassa ottelussa nähdään siis entistäkin taidokkaampaa yleisöystävällistä salibandya pelaava PKT!
Tiistaina 13.4. se tapahtuu. Hetki jota kaikki ovat odottaneet. Vuoden ehdoton urheilutapaus. Tapahtuma, joka kolossaalisuudellaan saa Vancouverin olympialaiset häpeämään olemassaoloaan ja jalkapallon MM-kisat vetäytymään peiton alle piiloon. Silloin nimittäin kotimaisen urheilutaivaan kirkkaimpiin kuuluva tähti, Espoon ylpeys PKT saa ensimmäisessä harjoitusottelussaan vastaansa helsinkiläisen P-Boysin.
Vastustaja P-Boys sijoittui kuluneella kaudella VI-divisioonassa lohkonsa neljännelle sijalle, ja jäi siten täpärästi mahdollisuudesta päästä jatkokarsintaan taistelemaan paikasta V-divisioonaan. Joukkuetta lähellä oleva lähde kertoo, että tietynlaista ylimielisyyttä on havaittavissa joukkueen keskuudessa. Lähteen mukaan pelaajat ovat voitostaan sen verran varmoja, että ovat huudelleet nimeltä mainitsemattomalle PKT:n pelaajalle Eemeli Lehdolle latteuksia kuten "Pidä pää ylhäällä!" ja "Yksilösuorituksillahan nää pelit ratkaistaan." Sanomattakin lienee selvää, ettei esitetyn kaltaisilla provokaatioilla ole minkäänlaista vaikutusta PKT:n valmistautumiseen, saati sitten itse peliin, vaan PKT lähtee otteluun jo tutuksi tulleella punakonemaisella äärimmäisen liikkuvalla syöttöpelillä muutamalla uskomattomiin sooloihin kykenevällä huippuyksilöllä vahvistettuna.
PKT on harjoitellut koko talvikauden HSE:n jo legendaariseksi muodostuneessa pienessä laatikossa ja ahtaassa tilassa tarvittava tekninen pehmeys on joukkueen keskuudessa huipussaan. Isolle kentälle siirtyminen suosiikin erityisesti veijarimaisia taitopelaajia, joita PKT on pullollaan. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että kyseessä on ensimmäinen ottelu täysimittaisessa kaukalossa, joten aivan valmista peliä ei välttämättä ainakaan vielä ensimmäisessä erässä nähdä. Tämä ei missään tapauksessa kuitenkaan tarkoita sitä, että PKT lähtisi otteluun minkäänlaisena altavastaajana. Joukkue suorastaan huokuu luottamusta itseensä ja pitkän linjan valmentajavelho O. Mäkijärven pettämättömään pelikirjaan.
Vaikka peli sijoittuukin työviikon keskelle, saa PKT jalkeille erittäin iskukykyisen kokoonpanon. Isomman kolhun PKT:n kiiltävään kilpeen tekee ainoastaan ykkösmaalivahti Kasperi Saukkosen puuttuminen. Saukkonen on turvaamassa isänmaan alueellista koskemattomuutta, tai ainakin opiskelemassa kyseistä toimintaa, eikä näin ollen ole joukkueen käytettävissä. Seurajohto puheenjohtaja Salomaa etunenässä on kuitenkin käynyt seuran pohjattomalla rahaholvilla, ja Saukkosen korvaajaksi on ottelun mittaisella sopimuksella hankittu kokenut kehäkettu Santeri Korte. Kaiken kaikkiaan valmentaja Mäkijärvelle jää siis miellyttävä työ koota saumattomasti yhteen pelaavia, tasapainoisia viisikkoja.
Kun luotettavien tietojen mukaan sangen hyvin varustettu tuomari puhaltaa pilliin kello 22.00, nähdään kaukalossa varmasti suurella keltamustalla sydämellä pelaava PKT, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi kentällä eikä katsomossa. Saavu siis Hakaniemen Arena Centeriin tiistaina 13.4. kannustamaan PKT seuradebyytissään voittoon!