tahan pitaisi ilmestya kuva

Informaatioverkostojen Studio 4 –kurssi

Kurssin sisältö ja tavoitteet

Kurssin aikana tutustutaan reaaliaikaisen ohjelman rakenteeseen, piirtotoimintoihin, animaation, graafisiin käyttöliittymiin ja uuteen vuorovaikutustekniikkaan. Tavoitteena on ohjelmoitavan tietokonegrafiikan peruskäsitteiden omaksuminen luovan ryhmätyöskentelyn avulla. Tehtäväkierrokset aloitetaan virikeluennolla, jonka jälkeen ryhmillä on usein suurin piirtein tiedossa harjoitustyön tavoite ja aihe. Kierroksen aikana ryhmillä oli myös ryhmäkohtaiset ohjaustapahtumat assistentin kanssa. Tarkempaan kurssikuvaukseen voi tutustua Nopassa.

Koen itse saavuttaneeni kurssin tavoitteet siinä mielessä, että ohjelmoitavan tietokonegrafiikan käsitteet ja perustyövälineet tulivat tutuiksi. Kurssin jälkeen tiedän ainakin periaatteessa, millaisia mahdollisuuksia Processing-ympäristö tarjoaa ja kuinka niitä käytetään.



Ryhmätyöskentely

Studio-kurssien tapaan tässäkin kurssissa keskityttiin asioiden omaksumiseen ryhmätyöskentelyn kautta. Mielestäni tämä on sekä kurssin vahvuus että heikkous. Toisaalta ohjelmointiharjoitusten suunnittelu ja toteutus opettavat kyseiselle alalle suuntautuville opiskelijoille työelämässäkin vaadittavia tietoja ja taitoja, mutta toisaalta vastuu jakautuu käytännössä eritasoisille opiskelijoille eri tavoin. Tärkeintähän on tietysti, että kaikki omalta osaltaan kontribuoivat ryhmätyöhön parhaan kykynsä mukaan ja tasaisesti resursseja käyttäen. On kuitenkin huomattavan erilaista ohjelmoida ryhmässä, jossa esimerkiksi kolme viidestä on harrastanut ohjelmoimista tai työskennellyt alalla tai ryhmässä, jossa suuren osan ohjelmointitaidot pohjautuvat ensimmäisen syksyn Studio 1 –kurssiin.

Kurssiryhmäämme Pécsiin kuuluivat minun (Lotta Martikainen) lisäkseni Olli Laitio, Anna Lyytikäinen, Joel Mertanen ja Antti Mäkelä. Kurssin alussa pyrittiin jakamaan ryhmäläisille myös kotitehtäviä, mutta lopulta ryhmäläisillämme löytyi eniten intoa ja aikaa harjoitustöihin paneutumiseen juuri ryhmätapaamisissa, joihin kaikki työskentely loppukurssista painottuikin. Tapaamisten aikana ohjelmoimme yksittäin sekä pareittain. Versionhallintaan käytimme Tortoise SVN:ää, ja tämä helpottikin huomattavasti työskentelyä. Kokonaisuudessaan olin oikein tyytyväinen ryhmämme työskentelyyn.