Lapsista ja yhteiskunnasta Oma lähtökohtani lähtee siitä, että lapset ovat järkeviä olentoja jo hyvin pienestä pitäen. Tämä tarkoittaa sitä, että he tutkivat maailmaa ja yrittävät ymmärtää ympäristöään ja samalla saavuttaa tavoitteitaan. Tällainen tavoite voi olla hyvinkin yksinkertainen, kuten esimerkiksi se, että pääsisi eroon tästä näläntunteesta ja toimintatapa myös yksinkertainen, itken tällä tavalla, niin äiti tulee antamaan maitoa. Tietenkin äskeinen esimerkki on yksinkertaistettu ja myös virheellinen siinä mielessä, että tuon ikäinen lapsi ei osaa vielä kieltä, joten hän ei varmastikaan osaa myöskään asiaa formuloida sanoin. Uskoisin silti, että ylläoleva esimerkki kuvaa kohtuullisesti sitä asiaa, joka lapsen aivoissa saa hänet itkemään juuri tietyn tyyppistä itkua, kun hänellä on nälkä ja hiukan erityyppistä itkua, kun hänellä on pissat housussa, tai kun hän kaipaa seuraa. Lapsen kanssa eläminen ei varmasti ole helppoa. Varsinkin pienen lapsen kanssa on hillitön määrä asioita, joita lapsi ei vielä tiedä - asioita, jotka voivat vaarantaa lapsen terveyden/hengen, tai jonkun muun terveyden/hengen. Lapsen kanssa elämisessä tärkeintä omasta mielestäni on auttaa lasta saavuttamaan niitä asioita, joita lapsi pitää tärkeinä ja haluaa tavoitella. Tuskin esimerkiksi lapsi, joka juoksee tielle auton eteen haluaa kuolla - luultavammin hän näki toisella puolella tietä jotain mielenkiintoista, jonka luo hän haluaa päästä; tai sitten iso tasainen alue on erinomaiselta vaikuttava leikkikenttä mielessä pyörivälle leikille. Jos akuutissa tilanteessa vanhempi kaappaa lapsen pois auton edestä, lapsi tuskin ärsyyntyy, kun vanhempi selittää, mitä oli tapahtumassa. Tämän jälkeen vanhemmat voivatkin auttaa lasta saavuttamaan sen, mitä hän haluaa. Sitten siirrytään pienelle polulle yksityisen moraalin alueelle. Ihminen on tavoitteellinen toimija. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen muodostaa tavoitteita, päättää niistä toimintatavoista, joilla pyrkii nämä saavuttamaan. Näistä tavoitteista ja toiminnoista syntyy lopputuloksia. Tästä saadaan aikaiseksi tavoitteellisen toiminnan kolmiyhteys, josta ovat monet historian filosofit puhuneet. Tavoite -> Toimintatapa -> Lopputulos Esimerkiksi libertaristit jakautuvat tyypillisesti kahteen päätyyppiin. Utilitaristeihin ja luonnonoikeuden kannattajiin. Utilitaristi näkee hyvän lopputuloksen tärkeimpänä - tavoitteille ja toimintatavoilla on ainoastaan välinearvo. Luonnonoikeuden kannattaja taasen näkee tavoitteet ja lopputulokset sivuseikkoina, tärkeintä on että toimija käyttää oikeita ja moraalisia toimintatapoja. Sivuhuomautuksena voisi sanoa, että Macchiavelli oli myöskin lopputulosten kannattaja, eli jonkinasteinen utilitaari. Toinen tärkeä ajatus, joka pitää esitellä ennen kuin jatkan on Popper ja fallibilismi. Popper on esittänyt hyvin vakuuttavan teorian, jonka mukaan me emme koskaan voi tietää, että meillä on objektiivinen totuus jostain asiasta. Me voimme ainoastaan tehdä teorioita ja testata niitä todellista maailmaa vastaan. Mikäli on yksikin testi, jota teoria ei läpäise, se on falsifioitu, eli väärä. Silti, vaikka teoria olisi läpäissyt kaikki testit, mitä kukaan tähän päivään mennessä on onnistunut keksimään, se ei tarkoita että teoria on välttämättä oikea. Siis ei ole mahdollista saada varmuutta teorian oikeellisuudesta, vaikka on mahdollista saada varmuus teorian vääryydestä. Ihmiselämä on siis paljolti positiivista ongelmien ratkomista, jossa ongelmien ratkaisu johtaa uusiin mielenkiintoisiin ratkottaviin ongelmiin, mutta jossa asiat muuttuvat jatkuvasti parempaan suuntaan ja teoriamme todellisuudesta pääsevät koko ajan lähemmäksi todellista maailmaa. Tästä myös väistämättä seuraa mm. se, että auktoriteetit ovat järjetön ajatus. Sen sijaan eksperttiys nousee suureen arvoon - kunhan ekspertti osaa joko selittää ymmärryksensä muille, tai sitten kykenee tuottamaan sellaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät muita. Miten tämä sitten liittyy lapsiin ja perhe-elämään. Myös perhe-elämä on täynnä ongelmia ratkottavaksi. Pitää päättää, miten perhe viettää lomansa, kuinka perheen rahat käytetään, menevätkö lapset kouluun, ja jos menevät, mihin kouluun ja niin edelleen. Koska me olemme kaikki erehtyviä ihmisiä, ei ole järkevää lähteä siitä lähtökohdasta, että joku ihminen on automaattisesti oikeassa ja muiden tulee seurata tämän mielipidettä. Paljon parempiin ratkaisuihin päästään, kun aktiivisesti pyritään löytämään ratkaisuja, jotka ovat kaikille mieleen. Näitä ratkaisuja voi kutsua vaikkapa yhteisiksi preferensseiksi. Kuten Pete sanoikin vanhemmuudessa ei ole kysymys siitä, että yritetään kasvattaa lapsista jotain tietynlaisia ihmisiä. Vanhemmuudessa on kysymys siitä, että autetaan lasta ymmärtämään maailmaa ja tehdään perheestä hyvä paikka asua kaikille perheen jäsenille. Tämä tapahtuu siten, että kunkin perheenjäsenen ongelmat otetaan vakavasti, ja niitä ratkotaan. Kenellekään ei ole hyväksi se, että oppii siihen, että ongelmat ovat ratkeamattomia ja että niille ei voi tehdä mitään - ei vanhemmille, eikä lapsille. On myös erittäin tärkeää havaita, että lapset, vaikka ovatkin järkeviä, syntyvät siten, että heillä on hyvin vähän _tietoa_ maailmasta. Tämä koskee myös moraalia, joka on siis tietoa siitä, mitä kannattaa tavoitella ja kuinka. Näin ollen on erittäin tärkeää, että vanhemmat avustavat lapsiaan oppimaan uusia asioita maailmasta sitä mukaa kun ne tulevat ajankohtaisiksi - tämä koskee myös ja erityisesti moraalia. Lapsi oppii asioita teoria, kumoamisyritys -pohjaisesti, joten kun lapselle selitetään asioita on tärkeää _selittää_ asiat, eikä vain kertoa tämä on oikein, tämä väärin, yms. Selitys (jonka ei tarvitse olla verbaalinen) auttaa lasta ymmärtämään asian. Sitten tästä muutama huomio vielä libertarismin suhteen. Popperilainen lähestymistapa politiikkaan ja moraaliin johtaa seuraaviin preliminääreihin ja päätelmiin. Teen erikseen selväksi, milloin puhun yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä. Ihminen on tavoitteellinen olento, joka kykenee muokkaamaan tavoitteitaan ja toimintatapojaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Tämä tapahtuu konjektuuri/refutaatioprosessin avulla. On ilmeistä, että ihmisen tavoite/toimintatapa -struktuurin tulee olla sellainen, että tavoitteet ovat saavutettavissa. Tämä kieltää ristiriitaiset tavoitteet/toimintatavat (ts. ne ovat huono idea). Libertarismi on teoria siitä, mikä on lainsäädännöllisesti oikein ja mikä väärin. Se lähtee kunnioitettavasti yllämainitusta ristiriidattomuuden prinsiipistä. Kuitenkin sekä luonnonoikeuden, että utilitarismin kannattajat takertuvat usein tavoitteellisen toiminnan kolmiossa vain yhteen osaseen, ymmärtämättä, että ne kaikki ovat tärkeitä. On vähintään yhtä tärkeää, että meillä on oikeat tavoitteet kuin se, että meillä on oikeat toimintatavat. Vain näin pääsemme parempiin ja oikeampiin lopputuloksiin. Lisäksi on huomattava, että mikäli ihmisten yksityisen moraalisen tiedon taso on erittäin heikko - esim. ihmiset pitävät tappamista ja varastamista hyväksyttävinä - libertarismia ei voida toteuttaa. Jos esimerkiksi suurin osa väestöstä haluaa, että huumeiden käyttäjät heitetään vankilaan, tai tapetaan, he hoitavat asian joko valtion avulla tai sitä ilman. Siksi onkin tärkeää tehdä työtä ihmisten moraalisen ymmärtämisen parantamiseksi sen lisäksi, että yritämme omalla panoksellamme vähentää valtion haitallista kontrollia elämästämme.