Harjoitus 4: 3d-grafiikka

Viimeisen kierroksen aihe oli 3d-grafiikka. Aluksi aihe tuntui vaikeasti lähestyttävältä, mutta muutaman esimerkin ohjaamana päädyimme ensin tekemään kolmiulotteista labyrinttia, joka myöhemmin muuttui taidegalleriaksi. Siinä tarkoitus on liikkua erillisiin huoneisiin jaetussa museossa, jonka seinille on ripustettu taideteoksia. Liikkuminen tapahtuu nuolinäppäimillä.

Kaikista kierroksista tämä oli teknisesti varmasti se vaikein, mutta siinä sai tehtyä myös kaikkein näyttävintä grafiikkaa. Kun alkuun oli päästy, loppu sujui helpommin, vaikka työn idea hieman muuttuikin. Työssä oppi paljon uutta 3d-maailman tekemisestä, kameran liikkumisesta ja valojen käytöstä. Tämä oli kevään viimeisiä koulutöitä, ja se näkyi jonkin asteisena väsymisenä työskentelyssä. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin toteutettua sellaisen työn, johon olemme tyytyväisiä. Tätäkin työtä olisi helposti voinut kehittää monimutkaisemmaksikin, mutta tässä rajatussa ajassa kaikki ei ole mahdollista eikä mielekästä.

Linkki applettiin

Kuvakaappaus