ylakuva

Tervetuloa Studio 4 -portfoliooni!

Täällä esittelen Informaatioverkostojen tutkinto-ohjelman Studio 4 -kurssilla syksyn 2011 aikana tekemäni harjoitustyöt. Kurssin ydinajatuksena on avartaa ohjelmoitavan tietokonegrafiikan ja vuorovaikutustekniikan maailmaa luovan ryhmätyöskentelyn kautta. Harjoitukset keskittyvät neljään pääteemaan: tietokonetaide, informaation visualisointi, vuorovaikutustekniikka ja 3D-grafiikka, ja ne toteutetaan Processing-ohjelmointiympäristössä. Yksi keskeisimmistä tavoitteista on kuitenkin tietoteknisten ratkaisujen ohella oppia toimimaan itselle kenties hieman vieraammassa ryhmässä. Koko kurssikuvaukseen samoin kuin minun ryhmäni Santeri Dahlian muiden jäsenten portfolioihin pääset tutustumaan vasemman sivupalkin linkeistä.


Fiiliksiä kurssilta

Kurssista jäi päällimmäiseksi hyvä fiilis. Ryhmässämme oli hyvä henki, joten yhteisiä pikkuprojekteja oli mukavaa suunnitella ja toteuttaa. Tekemistä sai jokainen ottaa omien kykyjensä ja kiinnostuksen kohteidensa pohjalta sen verran kuin sopivalta tuntui, ja jos jokin asia ei luonnistunut, sen toteutukseen sai toisilta apua. Jokaisen harjoituksen kanssa tuli tästä huolimatta - luonnollisesti - kiire, mutta se ei onneksi rajoittanut toteutuksiamme suuresti, sillä melkein kaikista harjoitustöistä tuli erittäin hienoja.

Myös tekniseltä puolelta kurssi täytti odotukseni. Oli mukavaa päästä taas koodailemaan, ja ryhmässä tekeminen antoi mahdollisuudet toteuttaa jotakin sellaista, johon ei pelkästään omilla taidoillaan olisi kyennyt. Ennen kurssin alkua epäilin hieman, kuinka kiinnostavia pelkän koodin sijasta ulkopuolisia vempaimia (kuten antureita, kameraa ja mikrofonia) käsittelevät tehtävät olisivat, mutta epäilykseni onneksi kumoutuivat saman tien, kun toteutusvaihde saatiin päälle. Uskon, että samanaikaisesta Studio 1 -kurssi assistenttina toimimisesta oli minulle kurssilla hyötyä, sillä Java ei sen vuoksi ollut täysin päässyt unohtumaan. Processing-ympäristön toimivuudesta voinee olla montaa mieltä, mutta ainakin sillä sai Javaan verrattuna nopeasti ja simppelisti näytölle jotakin graafista. Vaikka harjoitustyöt toteutettiinkin koodaamalla, oli mielestäni hyvä, että annetuissa arvosanoissa käyttökokemus ja visuaalisuus painoivat nekin paljon. Ohjelman kun ei tarvitse olla monimutkainenkaan, jos se on visuaalisesti näyttävä ja toimiva (tähän vaaditaan tietysti ansioita koodinkin puolelta). Kun pelkkä koodillinen osaaminen ei ratkaissut, oli harjoitustöiden aiheiden valitseminen juuri niin vapaalta kuin sen oli tarkoituskin olla.

Tiina Toskovic

ideologiamerkki


Viimeisimmät päivitykset

11.12.2011

Kaikki tekstit, kuvat ja linkit paikoillaan. Hurraa, sivut alkaa olla valmiit!


10.12.2011

Pääsin vihdoin kirjoittamisen makuun. Etusivu, harkka 0 ja harkka 1 kunnossa!


26.11.2011

Ulkoasu ja värimaailma suunniteltu! Fiiliskupla on paikallaan. Jos tekstejä jaksaisi kirjoitella...