Tämä on portfolioni Informaatioverkostojen Studio 4-kurssia varten. Kurssin tarkoituksena on ollut soveltaa jo aiemmilla kursseilla hankittua ohjelmointikokemusta ryhmässä. Ehkä tärkeimpänä kurssin antina onkin juuri ollut nähdä käytännössä, miten saman ohjelman koodaaminen sujuu useammalla koodajalla samanaikaisesti.
Jokaisen tehtäväkierroksen suorittamiseen oli pari viikkoa aikaa, jolloin yksi ryhmän jäsenistä kirjoitti kierroksen teemaan liittyvää esseetä ja loput koodasivat vapaavalintaista teeman mukaista ohjelmaa. Itselleni jäi tehtäväksi kirjoittaa essee viimeisellä, eli neljännellä tehtäväkierroksella, jonka aikana muu ryhmä koodasi kolmiulotteista grafiikkaa näyttävän ohjelman. Jokainen kierros alkoi virikeluennolla, jolla aiheeseen tutustuttiin. Virikeluennon aikana ja sen jälkeen sai vapaasti ryhmän kanssa ideoida tulevan kierroksen ohjelmointityötä. Samaten kierroksen tehtävä oli saatava valmiiksi seuraavan kierroksen virikeluentoon mennessä.
Kurssina Studio 4 oli mielestäni pettymys. Oppiminen jäi ainakin omalta osaltani huomattavasti vähäisemmäksi kuin aikaisemmilla studiokursseilla. Edellisillä kursseilla työtä tehtiin itse, ja ryhmätöissä ei ryhmän sisällä tai välillä ollut kovinkaan suuria osaamisesta johtuvia tasoeroja. Mielestäni oma ryhmämme kärsi siitä, että jokaista koodauskierrosta varten oli vain kolme ryhmän jäsentä. Tämä ilmeni mielestäni myös tehtävistä saamistamme arvosanoista ja palautteesta. Aikarajojen puitteissa emme yksinkertaisesti kerenneet saamaan aikaan yhtä näyttäviä tuloksia kuin jäsenmäärältään suuremmat ryhmät. En tosin tässä vaiheessa kurssia tiedä, otettiinko ryhmämme pieni koko huomioon harjoitusten arvioinnissa.
Kurssilla oli myös toisaalta asiaakin: itselläni ainakaan aiemmin juuri ollut käsitystä, millä tavalla suurempia ohjelmia koodataan useamman ihmisen voimin. Ryhmässä kokosimme koodia yhteisessä versionhallintaympäristössä (SVN). Huomasimme myös, että esimerkiksi Studio 1-kurssista oli hyötyä jo pelkästään koodin hahmottamisen ja suunnittelemisen kannalta. 2. opiskeluvuoden keväällä Studio 1:stä on kuitenkin useimmilla opiskelijoilla kulunut yli vuosi, joten monet taidot olivat päässeet ruostumaan. Aikarajojen takia uusien asioiden opettelemiseen ei ollut paljoakaan ylimääräistä aikaa. Toisaalta tärkeää oli myös oppia, että kaikkea ei ole tarkoituskaan keksiä itse, vaan jonkun muun valmiiksi tekemää koodia saa ja tuleekin käyttää, jos sitä vain on rehellisin keinoin saatavilla. Parasta kurssissa oli kuitenkin se, että aikarajan lisäksi vain mielikuvitus (ja oma osaaminen) oli rajana sille, mitä harjoituksien aikana saattoi toteuttaa.
Ryhmässämme, nimeltään Vilna, oli itseni lisäksi Tuulia Talvio, Susanna Tiainen ja Pekka Siika-aho.
© Tommi Simell 2011