Pidin kurssin aihetta erittäin mielenkiintoisena. Tämähän on kuin java-karkkien syömistä, voi poimia kivoimmat härpäkkeet päältä. Tämän kurssi ja Johdatus tietoliikenteeseen ja multimediatekniikkaan tukivat toisiaan erittäin hyvin.
Studio-kurssit ovat yleensä varsin työläitä kursseja ja niihin saa käyttää paljon enemmän työtunteja kuin oikeasti pitäisi. Tällä kurssilla työmäärä pysyi melko onnistuneesti suunnitellun puitteissa. Tämä on erittäin hyvä asia.
Opin tällä kurssilla paljon uusia asioita. Osasin toki koodata javaa jo aiemmin, mikä helpotti Processing-ympäristön omaksumista. Ryhmämme tosin päätti tehdä kaikki työt Eclipsellä, joten loppujen lopuksi koodasimme kokonaista java-koodia. Se ei oikeastaan haitannut vaan päin vastoin se oli mielestäni selkeä ratkaisu. Käytimme myös onnistuneesti versionhallinnassa siiloa, johon projektimme talletettiin ja josta jokainen sen pystyi aina hakemaan.
Opin tällä kurssilla perusteita tietokonegrafiikan tekemisestä, niin kaksiulotteisen kuin kolmiulotteisenkin. Samoin opin perusasioita uudentyyppisten käyttöliittymien tekemisestä. Sitä vastoin tietokonetaide, samoin kuin informaation vaihtoehtoiset esittämistavat jäivät aika hämäriksi. Informaation vaihtoehtoisista esittämistavoista voisi pitää kokonaan oman kurssinsa, yksi pieni harjoitustyö ei asiaa oikein kattanut. Kokeilimme hauskan näköisen animaation tekemistä ja se onnistui ihan mukavasti, muttei voi sanoa, että minulla olisi hyvä yleiskuva informaation esittämisestä. Pidin ehdottomasti eniten kolmannesta harjoitustyöstä.
Jos kurssin tarkoituksena oli antaa yleiskatsaus käsiteltyihin aiheisiin, se on jo nyt varsin toimiva. Ehkä ensimmäisen ja toisen harjoitustyön aiheista voisi hieman miettiä tai ainakin niihin voitaisiin antaa hieman lisää materiaalia. Kurssin nettisivuille voisi muutenkin kerätä lisämateriaalia, esimerkiksi hyviä linkkejä.
OLO-metodi ei tuntunut oikein sopivan harjoitustöiden ideoimiseen. Pikemminkin vapaa stormaus toimi paremmin.
Yleisesti ottaen olen varsin tyytyväinen kurssin sisältöön. Tämä kurssi oli aika työläs, muttei liian, ja sisältö oli kiinnostava. Aion ottaa enemmän selvää ainakin uudentyyppisistä käyttöliittymistä ja kolmiulotteisesta grafiikasta.