Katolinen kirkko on julkaissut 10.7.2007 asiakirjan, jolla kirkko osallistuu kirkko-oppia eli ekklesiologiaa koskevaan keskusteluun. Menettely, jolla keskusteluun otetaan kantaa, osoittaa kyseessä olevan kirkon tosiasiallinen kanta: vastaukset on laadittu Uskonopin kongregaatiossa ja ne on hyväksynyt paavi Benedictus XVI. Kirkkojen välisen yhteiselämän eli ekumenian kannalta merkittävää dokumentissa on se, että katolinen kirkko ei pidä luterilaisten yhteenliittymiä kirkkoina.
Asiakirja on laadittu siten, että siinä esitetään joukko kirkko-opillisesti merkityksellisiä kysymyksiä ja vastataan niihin lyhyesti. Asiakirjassa lähdetään liikkeelle kysymällä, muuttiko Vatikaanin II kirkolliskokous katolista kirkko-oppia.
Katolisen käsityksen mukaan ekklesiologiaa ei Vatikaanin II kirkolliskokouksessa muutettu. Sen sijaan kokous "kehitti, syvensi ja selvensi" kirkko-oppia.
Katolisen kirkko-opin ilmaisu, jonka mukaan Kristuksen kirkko on juuri katolisessa kirkossa, merkitsee Kristuksen asettaneen nimenomaan katoliseen kirkkoon kirkon ainekset. Keskeinen kirkon ainesosa on "ykseyden merkki", joka uskontunnustuksessa lausutaan sanoilla "Minä uskon yhden... kirkon...". Kristuksen kirkko on siis identtinen katolisen kirkon kanssa. Tosin asiakirjan mukaan Kristuksen Henki käyttää muita kirkollisia yhteisöjä pelastuksen työkaluina.
Koska muissa kirkoissa ja vastaavissa yhteisöissä "on läsnä pyhityksen ja totuuden aineksia", Kristuksen voidaan sanoa olevan läsnä ja toimivan näissä kirkoissa - huolimatta siis siitä, että tällaisilla yhteisöillä ei ole näkyvää yhteyttä katoliseen kirkkoon.
Vaikka katolinen kirkko voi käyttää idän kirkosta puhuessaan termiä 'kirkko', sitä ei käytetä 1500-luvun uskonpuhdistuksen myötä syntyneistä kristillisistä yhteisöistä. Reformaatiossa syntyneiltä kirkoilta puuttuu asiakirjan mukaan pappisvihkimykseen liittyvä apostolinen suksessio: kätten päälle panemisen kautta näissä yhteisöissä ei siten ole jatkumoa Rooman ensimmäiseen piispaan, Pietariin, ja edelleen Kristukseen.
Apostolisen suksession merkitys on olennainen. Suksessio on asiakirjassa käytetyn ilmaisun mukaan "kirkkona olemisen olennainen aines".
Katolinen kirkko-oppi edellyttää, että kirkoksi voidaan tosiasiallisesti nimittää ensisijaisesti vain yhteisöä, jolla on näkyvä yhteys katoliseen kirkkoon. Näkyvän yhteyden myötä nämä yhteisöt tulevat paavin alaisuuteen. Katoliseen ekklesiologiaan näyttääkin sisältyvän käsitys, jonka mukaan uskontunnustuksessa lausuttava usko yhteen kirkkoon edellyttää näkyvää, ilmeistä ja järjellisesti havaittavaa liitosta. Kirkon ykseys ei toisin sanoen perustu siihen, että kirkot olisivat yhtä Hengen liittäminä.
Toisaalta vailla näkyvää yhteyttäkin Jumala toimii muissakin kristillisissä yhteisöissä. Tältä osin dokumenttiin näyttää sisältyvän oletus, jonka mukaan Jumala ei rajoita toimintaansa ainoastaan katoliseen kirkkoon vaan Jumala toimii muissakin kristillisissä yhteisöissä.
Kun katolinen kirkko katsoo muissa kristillisissä yhteisöissä olevan pyhityksen ja totuuden aineksia, kirkko liittyy analogisesti kyseenalaiseen logos spermatikos -oppiin. Sen mukaan muissa uskonnoissa on totuuden siemeniä. Niiden ansiosta ihminen saattaa pelastua, jos ei ole kuullut evankeliumia, mutta elää luonnollisen moraalitajun mukaisesti.
Katolisen näkemyksen mukaan muissa kirkoissa on siis osa totuutta. Kun tällaisiin yhteisöihin kuuluva ihminen kuulee katolisesta kirkosta heijastuvaa evankeliumia, ihminen saa pelastuksen.
Asiakirjan mukaan luterilaisen kirkon keskeinen ongelma on se, että sillä ei ole pappeuteen liittyvää apostolista suksessiota. Tässä yhteydessä voidaan huomauttaa, ettei kirkoilla eikä asiakirjan tarkoittamilla kristillisillä yhteisöillä ole yhteistä käsitystä pappeudesta sinänsä. Lisäksi asiakirjaa voidaan kritisoida viittaamalla siihen historialliseen tosiasiaan, että pohjoiseurooppalaisissa kirkoissa apostolinen suksessio säilyi uskonpuhdistuksesta huolimatta.
Argumentaation kannalta dokumentti nojaa ajatukseen kirkosta muuttumattomana organisaationa. Totuus liitetään muuttumattomalle kirkolle annettuun tehtävään. Kriittisesti voidaan kuitenkin kysyä, onko tämän päivän katolinen kirkko se, jonka Kristus perusti kaksi vuosituhatta sitten. Samalla asiakirjan äärellä voidaan huomauttaa, että liityttäessä pelastuskysymyksessä vahvasti kirkkoon organisaationa uhkana on sivuuttaa sana ja sakramentit pelastuksen välineinä.
Yleisesti asiakirja rauhoittaa ekumeenista kanssakäymistä. Asiakirjassa tuodaan esiin ristiriitoja, jotka katolisen kirkon ja luterilaisen kirkon välillä vallitsee. Tältä osin asiakirja osoittaa, kuinka kaukana kirkot näkyvän ykseyden tieltä vielä ovat.
Vastauksia joihinkin kysymyksiin, joita on esitetty tiettyihin kirkkoon liittyviin opinkohtiin. Uskonopin kongregaatio 10.7.2007. - http://www.catholic.fi/ [11.7.2007].