Systeemiajatteluun liittyvässä keskustelussa viitataan toisinaan mentaalimallien käsitteeseen. Thomas Liebig määrittelee mentaalimallit ihmisen mielessä oleviksi psykologisiksi representaatioiksi todellisuudesta. Niiden avulla yksilö muovaa sisäisiä malleja itsestään ja järjestelmistä, joiden kanssa hän on tekemisissä - koostuvatpa systeemit sitten ympäristöstä, toisista ihmisistä tai teknisistä laitteista.
Mentaalimallien käyttö kuuluu jokaisen elämään. Niiden avulla ihminen pyrkii yksinkertaistamaan monimutkaista todellisuutta: ymmärtämään, selittämään ja ennakoimaan kompleksisia ilmiöitä. Mentaalimallit toimivat suodattimina, joiden läpi ihminen hahmottaa ympäristöään. Liebigin mukaan mentaalimallit eivät ainoastaan säätele sitä, kuinka me ajattelemme, vaan myös sitä, millä tavalla me toimimme. Tutkimalla mentaalimalleja voidaan avata näkymää lausumattomiin taustaoletuksiin, jotka vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme.
Ajatus mentaalimalleista liittyy läheisesti muiden tieteiden piirissä käytävään keskusteluun tekijöistä, jotka ohjaavat ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä. Sovittamalla näkemys mentaalimalleista sosiaalipsykologiseen puheeseen sosiaalisesta kognitiosta ja filosofiseen pohdintaan toiminnan teoriasta voidaan hahmotella entistä rikkaampaa välineistöä, jolla ajattelua ja käyttäytymistä on mahdollista ymmärtää.
Sosiaalipsykologian alaan lukeutuvaan käsitykseen sosiaalisesta kognitiosta kuuluu skeeman käsite. Skeema jäsentää ihmisen sosiaalista maailmaa. Skeemoihin kuuluvat skriptit, joiden ajatellaan sisältävän jäsentynyttä tietoa määrätystä tilanteesta. Skriptin pohjalta ihminen olettaa, että muut odottavat hänen käyttäytyvän tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla; skriptin perusteella ihminen vastaavasti odottaa toisten toimivan tietyllä tavalla määrätyssä tilanteessa.
Toinen sosiaaliseen kognitioon liittyvä merkittävä käsite on stereotypia. Stereotypia aiheuttaa esimerkiksi sen, että ihminen mieltää johonkin ryhmään kuuluvan yksilön juuri tietyn tyyppiseksi.
Kun asiat eivät suju toivotulla tavalla, ihminen alkaa etsiä syitä ja selityksiä. Sosiaalipsykologiassa tällaiseen toimintaan liittyvät seikat ovat olleet merkittävän huomion kohteina. Attribuutioiden tutkimuksessa tarkastellaan käyttäytymisen syitä koskevia selityksiä. (Ks. Klaus Helkaman kirjoittamaa lukua (s. 118-146) teoksessa Johdatus sosiaalipsykologiaan, toim. Klaus Helkama, Rauni Myllyniemi ja Karmela Liebkind, 3. p., Edita, Helsinki, 1999.)
Mentaalimallin ja skeeman yhteinen nimittäjä näyttää olevan käsitys, jonka mukaan ajattelua ja käyttäytymistä ohjaavat mielessä vaikuttavat mallit. Niiden vaikutus ilmenee siinä, että ihmisen näkee maailman juuri tietyllä tavalla. Malli asettaa ehdot, joiden vallitessa yksilössä muodostuu kuva eli representaatio todellisuudesta.
Puhe mentaalimalleista tuo toisaalta mieleen filosofisessa keskustelussa esitetyn kannan ihmisen toimintaa ohjaavista premisseistä. Heikki Kirjavaisen mukaan ihmisen toiminta voidaan nähdä johtopäätökseksi toiminnan taustalla vaikuttavista perusteista. Tekoa edeltävä harkinta on kuin praktinen syllogismi, jonka ensimmäinen premissi on ihmisen tavoite, päämäärä tai intentio.
Toinen premissi on uskomus tai tieto siitä, että käytettävä keino riittää tavoitteen saavuttamiseen. Toiminnan määrittelee viisaaksi kolmas premissi: yksilön arvio siitä, onko käytettävä keino hintansa väärti. Koska viisas toiminta ei välttämättä ole moraalisesti oikein, neljäs premissi on moraaliharkinta - ihminen arvioi, onko toiminta moraalistandardin, esimerkiksi kultaisen säännän mukaista.
Neljää premissiä seuraa viides "askel" - teko. (Ks. Heikki Kirjavainen, Moraali, motivaatio ja yhteiskunta - Johdatus eräisiin motivaatioteoreettisen sosiaalietiikan keskeisiin ongelmiin, Suomen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 199, Helsinki 1996, s. 83-85.)
Olettamalla harkinta ja teko praktiseksi syllogismiksi voidaan paljastaa ainakin piirteitä siitä, millaisia tekijöitä yksilön mentaalimalliin tulisi sisältyä. Rationaalisena olentona ihmisen ei pidä rajata harkinnasta pois päämäärähakuisuutta, keinoharkintaa eikä moraalia. Toimiakseen jäsentyneesti ihmisen tulee pitää kiinni kaikista näistä harkinnan piirteistä.
Yhteistä mentaalimalleille, skeemoille ja filosofiselle teon taustan systematisoinnille on, että ne kuvaavat toimintaa ja käyttäytymistä edeltäviä mielen liikkeitä. Kuvausten pohjalta on mahdollista hahmottaa, miksi yksilön toiminta määrätyissä oloissa on juuri tietynlaista, miksi se muuttuu tai peräti estyy.
Mentaalimalli, skeema ja premissit saavat ihmisen toimimaan ja ajattelemaan tietyillä tavalla. Tekeepä hän tämän tietoisesti tai tiedostamattaan ihminen tulee samanaikaisesti sulkeneeksi muut, vaihtoehtoiset tavat pois. Jos mallin osatekijät eivät ole tasapainossa toistensa suhteen, ihmisen ajattelusta ja toiminnasta puuttuu tiettyä mielekkyyttä - pahimmillaan siitä puuttuu inhimililsyyttä.
Kun huomiota kiinnitetään ihmisen toiminnan perusteisiin, päivänvaloon saattavat päästä piilevät vaikuttimet, lausumattomat ennakko-oletukset ja teon sisäisiksi determinanteiksi muuttuneet alunperin ulkoiset vaikuttimet, joiden varassa yksilöt ja ryhmät de facto toimivat. Toisaalta toiminnan taustojen analysoinnilla voidaan löytää alueita, joilla yksilöllä on varaa kehittää mentaalisia mallejaan.
Tarkastelen lopuksi, mitä sanottavaa systeemiajatteluun nojaavalla käsityksellä inhimillisen toiminnan taustoista voisi olla pohdittaessa erilaisia ihmisten välisiä ongelmia. Nähdäkseni systeemiajattelun vaikutus yhteisöllisten kysymysten ratkaisemisessa voi olla drastinen.
Kenties epäintellektuaalisin keino "selvittää" sosiaalisessa todellisuudessa ilmenevä ongelma on syyllistää yksi tai harva osapuoli. Kiusaus tällaiseen ongelman määritykseen saattaa olla suuri. Työ- ja urheiluelämä tuntevat esimerkkejä, joissa johtaja tai valmentaja on joutunut jättämään tehtävänsä.
Systeemiajattelu kyseenalaistaa jo lähtökohdassaan tällaisen ratkaisumallin. Kyse ei nimittäin ole välttämättä lainkaan siitä, että ongelma de facto johtuu syyltä prima facie näyttävästä tekijästä.
Ihminen ei tarkastele objektiviisesti todellisuutta. Hänen mentaalimallinsa - ymmärrettynä tässä sosiaalipsykologisella ja filosofisella näkökulmalla rikastetuksi - johtaa siihen, että hän tunnistaa ympäristössään tietyn asian ongelmaksi. Mentaalimalli ohjaa ihmisen kiinnittämään huomion juuri niihin seikkoihin ja asioiden välisiin yhteyksiin, joita hän saattaa myöhemmin nimittää "todisteiksi". Mentaalimalli saa ihmisen konstruoimaan mielessään tietyn representaation todellisuudesta.
Teoriassa yksilö voi erehtyä kaikissa näissä mentaalimallinsa ohjaamissa kohdissa, vaikka olisi vakuuttunut tulkintansa todenperäisyydestä.
Ajatus, että sosiaalisessa todellisuudessa ilmenevällä ongelmalla on yksiselitteisesti määriteltävä syy, on systeemiajattelun valossa ongelmallinen. Ihmisen käyttäytyminen perustuu nimittäin ainakin kolmeen seikkaan: yksilön sisäisiin tekijöihin, ympäristötekijöihin sekä sisäisten ja ulkoisten tekijöiden välisiin monimutkaisiin vuorovaikutussuhteisiin. Koska sosiaalisessa kentässä on useita toimijoita, heihin de facto vaikuttavien tekijöiden kuvaaminen yksiselitteisin kausaalisuhtein voidaankin perustellusti kyseenalaistaa.
Kun inhimillisen todellisuuden piirteiden tarkastelua laajennetaan mentaalimalleista sosiaalisen kognition tutkimuksen teemoihin ja filosofisesti keskeisiin yksilön manipuloimisen ja indoktrinoinnin mahdollisuuksiin, alkaa paljastua, kuinka olennaista sosiaalisten suhteiden analyysissä on laaja-alaisuus.
Tämän esityksen aiheen kannalta johtopäätöksenä voidaan lausua: kompleksisen todellisuuden yksinkertaistaminen vääristää kuvaa sosiaalisesta vaikutuskentästä. Jos ongelmien hahmottamisessa - olipa kyse sitten työ-, perhe- tai urheiluorganisaatiosta - ei kiinnitetä riittävää huomiota monimutkaisiin sosiaalisen maailman kytkentöihin, uhkaa yhteisöä manipulaation ja pervertoituneen vallankäytön vaara.