Heikki Kirjavainen: Moraali, motivaatio ja yhteiskunta. Johdatus eräisiin motivaatioteoreettisen sosiaalietiikan keskeisiin ongelmiin. STKSJ 199. Helsinki. 1996.
Yhteiskunnassamme on viime vuosina ollut tilausta eettiselle keskustelulle. Julkisen keskustelun moniulotteistamiseksi ja syventämiseksi systeemiälyn käsite tarjoaa nähdäkseni hedelmällisen maaperän.
Heikki Kirjavainen esittää teoksessaan "Moraali, motivaatio ja yhteiskunta" sosiaalietiikan teorian, jonka keskeinen kysymys koskee uskonnon ja moraalin välistä suhdetta. Pidän mallia aidosti systeemiälykkäänä. Mallissa ei nimittäin ajatella uskonnon ja moraalin välillä vallitsevan yksiselitteistä riippuvuutta tai riippumattomuutta.
Uskonnollinen usko ja moraali ovat loogisesti eri tasoilla. Siksi uskonnon ja moraalin välinen relaatio on käsitteellisesti jännitteinen. Uskontoa ei voi palauttaa kysymykseksi moraalista. Usko näkyy suhteessa moraaliin tietyntyyppisenä yksilön asennoitumisena ja motivoitumisena, ei niinkään spesifisenä, sisällöllisesti tavanomaisesta poikkeavana moraalina.
Kirjavainen tarkastelee teoksessaan eräitä keskeisiä etiikan alueella kohdattavia ongelmia. Tekstissä analysoidaan mm., millaisten edellytysten vallitessa systeemi, jossa ihminen elää, voi ainakin periaatteessa vaikuttaa ihmisen toimintaan ja mentaalimalleihin, joiden varassa hän käsitteellistää todellisuutta. Kielifilosofisesti ilmaistuna kyse on siitä, kuinka elämänmuoto ja siihen liittyvä praksis voivat vaikuttaa elämänmuotoon osallistuvaan ihmiseen.
Länsimaiseen perinteeseen pitäytyessämme meidän on mahdollista omaksua kanta, jossa moraali ymmärretään osaksi rationaalista harkintaa. Esimerkiksi klassisen teologian ideana on ymmärtää etiikka järkiperäiseksi harkinnaksi ja analyysiksi. Moraali ei tältä kannalta ole siis missään huutolaisen asemassa. Moraalilla on olennainen, keskeinen ja merkityksellinen rooli inhimilllisen käyttäytymisen ja toiminnan taustapremissinä.
Voimme edelleen pitäytyä länsimaisen aatehistorian kannalta mielekkääseen näkemykselliseen kantaan, jossa moraalilla ajatellaan olevan luovuttamaton asema kaikessa, mitä ihmiset tekevät. Yksityiset ja julkiset tavoitteet, käytettävät keinot ja teoista maksettavat hinnat eivät saa olla ristiriidassa moraalin kanssa.
Kirjavaisen kirjassaan esittämä kuvaus tekoa edeltävästä harkinnasta praktisena syllogismina sekä ajatus moraalisuuden perusideasta tarjoavat nähdäkseni etiikan alueella tutustumisen arvoisen linkin systeemiälyn ideaan. Toimintaa edeltävän harkinnan systematisointi ja moraalisuuden perusidea ovat sovellettavissa systeemiälykkäästi monentyyppisiin kysymyksiin - sosiaalisen kanssakäymisen, liike- ja työelämän sekä yhteiskunnassa kohdattavien moraalin ja oikeuden välisten konfliktien tarkasteluihin.
Moraalisuuden perusideaa sinänsä voidaan soveltaa elämänfilosofisten kysymysten pohdintaan. Ajateltakoon vaikkapa ongelmia, joita yksilötason preferenssijärjestyksen puute aiheuttaa: ihmiset eivät kykene asettamaan elämässään asioita tärkeysjärjestykseen. Jälkimodernille ihmiselle on ominaista ajelehtia elämän ulapalla vailla selvää visiota siitä, mihin navigoida. Moraalisuuden perusidea vastaa näihin ongelmiin. Kun moraali saa edellyttämänsä tilan elämässämme, moraali auttaa jäsentämään asianmukaisella ja aidolla tavalla elämää ja valintojamme.
Ajatus toimintaa edeltävästä harkinnasta ja moraalisuuden perusidea ovat sovellettavissa systeemiälykkäästi myös yhteiskuntafilosofisesti laajempiin yhteyksiin. Viittaan lopuksi muutamaan tähän teemaan liittyvään seikkaan.
Peruskysymykseni tässä yhteydessä kuuluu, mistä syystä meikäläisessä ajattelussa moraali- ja oikeusinstituutio on tavattoman työlästä kytkeä toisiinsa. Käytännön tasolla ongelma voidaan kohdata kysymyksenä, miksi päätöksiä perustellaan oikeuden ja talouden kielipeleihin nojaavalla argumentaatiolla, ei niinkään moraalisesti.
Nähdäkseni ongelman taustalla väijyy länsimaiselle elämänmuodolle tyypilinen intressi, sanottakoon sitä sitten tekniseksi rationaalisuudeksi tai välineellistämisen imperatiiviksi. Pyrkimyksenä on välineellistää oikeussysteemi keinoksi, jolla päämääriä tavoitellaan. Vakava ongelma ajattelukuviossa on, että tavoitteisiin kuljetaan vailla sisäistä yhteyttä moraaliin, ekologiseen tai yhteiskunnalliseen vastuuseen tai muihin vastaaviin katsomuksellisiin kantoihin.
Moraalisuuden estyminen oikeudellisessa kontekstissa juontuu vallitsevasta oikeuspositivistisesta mentaalimallista. Oikeuspositivismin keskeinen ideahan on pitää moraali-instituutio ja oikeussysteemi toisistaan erillään. Moraalisuuden perusidean ja systeemiajattelun kannalta näkemys on täysin perverssi.
Jos moraali on - kuten Kirjavainen väittää - kaiken toiminnan perusta, mitta ja päämäärä, kaikki oikeudelliseen kieleen nojaava toiminta on miellettävä moraaliharkinnan alaiseksi - olipa kyse tuomioistuinratkaisusta, työntekjän irtisanomismenettelystä, työpaikkojen siirtämisestä ulkomaille tai vaikkapa yksityishenkilöiden välisestä maarajariidasta.
Systeemiajattelu edellyttää, että moraali on luovuttamaton osa systeemiä, jonka puitteissa me toimimme. Systeemiäly vaatii täsmälleen samaa: ainoastaan silloin, kun moraalipremissi on muiden tekoa edeltävien edellytysten ohella osa toimintaa edeltävää harkintaa, toimintamme täyttää rationaalisuuden kriteerin.
Teksti on editoitu alustuksesta, jonka pidin Luovan ongelmanratkaisun seminaarissa 29.9.2004.