Sanon mielelläni mielipiteeni, usein kirjoittamalla. Tälle sivulle on koottu kannanottojani erilaisiin aiheisiin. Klikkaa kirjoituksen otsikkoa, niin pääset hyppäämään suoraan kuhunkin tekstiin.
Viime viikolla valtuutetuille esiteltiin Helsingin Energian tulevaisuudensuunnitelmia ja tarjottiin mahdollisuus esittää kysymyksiä kokonaisen seminaari-illan pituudelta. Meillä Helsingin Energian johtokunnassa kehitysohjelma on jo hyväksytty, mutta se matkaa parhaillaan eteenpäin kaupungin päätöksenteossa.
Seminaarissa energiamarkkinoiden emeritusprofessori, fyysikko Pekka Pirilä korosti, että meillä on moraalinen velvollisuus leikata ilmastokuormitusta. Kasvihuonekaasujen täsmällistä vaikutusta ei voida tietää, mutta se tiedetään, että haittoja varmasti on. Ovatko ne suurempia vai pienempiä kuin tutkijoiden valtavirta arvioi, selviää vasta tulevaisuudessa. Kaiken aikaa etenevä merten happamoituminen hiilidioksidin vaikutuksesta on yksi hyvin huolestuttava kehityskulku ilmastovaikutusten lisäksi.
Liikkeelle siis on lähdettävä päästöjen vähentämiseksi, siitä seminaarin puhujat Pirilä, Helenin tj. Seppo Ruohonen ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen olivat yksimielisiä. Mutta mitkä keinot valitaan, on suurin kysymys. Olisi löydettävä ympäristöä vähiten kuormittavat, kustannustehokkaimmat ja joustavimmat ratkaisut. Helsingin Energia on kehitysohjelmassaan esittänyt tällä hetkellä parhaaksi näkemänsä valikoiman vaihtoehtoja, joiden taustalla ovat laajahkot konsulttiselvitykset.
Helsingin Energia ehdottaa kehityspolkua, jossa aluksi korvataan osa nykyisten kivihiililaitosten polttoaineesta kaasutetulla puulla. Tämä on valmista jo toimivaa tekniikkaa, jota on onnistuneesti käytetty mm. Lahdessa Kymijärven voimalaitoksessa vuosikymmen. Samalla päästään aloittamaan hakkeen hankintaketjun luomista toinen jalka vielä turvallisesti vanhan toimintatavan puolella. Kuljetus on tarkoitus hoitaa vesitse.
Seuraavana on vuorossa suuren luokan tuulivoimaa, uusi monipolttoainevoimala, kaasumaisen polttoaineen tuottamista maakaasuputken varrella ja vihoviimeisenä hiilidioksidin talteenotto vuoden 2030 tienoilla. Vaihtoehtojen kirjo on mukavan laaja, ja teknisesti valmiit ja kustannustehokkaimmat vaihtoehdot ovat listan alkupäässä. Ohjelman elää ajan mukana teknisen osaamisen ja tiedon karttuessa. Varmasti tehdään kaikki voitava, jotta ainakin kallis hiilidioksidin talteenotto voidaan korvata kustannustehokkaammalla ratkaisulla.
Nykyisellä täysin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla energiantuotannolla ei voida enää jatkaa myöskään taloudellisista syistä. Vaihtoehtoihin ohjaa maan hallitus, sillä ensi vuoden alusta tulee voimaan roima valmisteveron korotus kivihiilelle, maakaasulle ja öljylle. Pöyryn konsulttien laskelmien mukaan kivihiilen polttamisen jatkaminen on kallein vaihtoehto, jos verotaso jää pysyväksi. Toivottavasti hallitus muistaisi turvettakin vastaavalla kohtelulla, jotteivat turpeen saamat tuet veisi Suomen energiantuotantoa ojasta allikkoon.
Piia J. Häkkinen
Kirjoittaja on Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu
PS. Ai miksei ydinkaukolämpöä? Vaihtoehto selvitettiin, mutta hylättiin jo melko alkuvaiheessa. Se olisi ollut kallis, joustamaton ja huoltovarmuudeltaan epävarma vaihtoehto. Fortum on kovasti kosiskellut mediaa ydinkaukolämmön puolelle saadakseen tukea Loviisa 3:n ydinvoimaluvalleen, mutta putken rakentamiseen liittyviä riskejä se ei näytä olevan valmis ottamaan.
Hanasaaren kivihiililaitoksen kylkeen on ilmestynyt valtava mainos: “Täällä tuotetaan ekotehokasta kaupunkienergiaa”.
Kun vaatimukset päästövähennyksistä ovat koventuneet, Helsingin Energia on käynyt vastaiskuun julistamalla yhteistuotannon tehokkuutta. Me Helenin johtokunnan vihreät jäsenet olemme toistuvasti muistuttaneet, ettei fossiilisiin polttoaineisiin perustuva tuotanto voi olla ekotehokasta. Toiminta, joka vapauttaa ilmakehään vuosittain yli kaksi miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja, ei liioin ole ympäristöystävällistä.
Yhteistuotannossa polttoaine hyödynnetään tarkasti: polttoprosessista tiristetään irti niin paljon sähköä kuin mahdollista. Ylijäämälämmöstä tehdään kaukolämpöä tai kaukokylmää. Hyvä! Mutta polttoaine on väärä. Fossiilisten polttoaineiden, Helenin tapauksessa kivihiilen tai maakaasun, käyttö vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia. Ja sitä vapautuu paljon, jokaista helsinkiläistä kohti lähes neljä tonnia vuodessa. Nykyistä kuormitusta ei ilmakehämme kestä, siitä alan tutkijat ovat yksimielisiä. Lämpenemisennusteet lupaavat muutaman vuosikymmenen päähän hyvin erinäköistä maailmaa kuin tämä nykyinen. Samalla etenee valtamerien happamoituminen niihin imeytyvän hiilidioksidin vaikutuksesta.
Mikä sitten on vaihtoehto? Helsingin Energiassa laaditaan parhaillaan suunnitelmaa päästöjen vähentämiseksi. Välitavoitteena on 20 % päästövähennys vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Energiavaihtoehdot sisältävät mm. laajamittaista tuulivoimaa Pohjanlahdelle ja puupolttoainetta nykyisiin voimaloihin. Keskusteluissa on käynyt myös uuden monipolttoainevoimalan rakentaminen, sillä hiilipölykattiloissa muiden polttoaineiden käyttö on hankalaa. Ydinkaukolämmöstäkin on puhuttu, mutta sen toteutuessa nykyisten voimaloiden lämpöä ei käytettäisi enää hyödyksi, mikä ei tunnu järkevältä.
20 % on hyvä alku, mutta päästöleikkauksia on saatava reilusti lisää, jotta vaarallista kahden asteen lämpenemisrajaa ei ylitetä. Tarvitaan niin riuskaotteista energiansäästöä, tuulivoimaa kuin biomassaakin. Toisinaan mietin, että uusiutuvat energiamuodot ja keskitetty energiantuotanto ovat hankala yhdistelmä. Ehkä koko järjestelmä olisi mietittävä uusiksi hajautetun tuotannon pohjalta: energiapihejä taloja, jotka hyödyntävät tuulta ja aurinkoa.
Mutta yritetään ensiksi selvitä nykyisellä infralla: hiililaivojen tilalle hakeproomuja ja pari merituulipuistoa sähköä jauhamaan. Energiansäästöä pitäisi vauhdittaa vaikkapa palkkaamalla energianeuvojia kiertämään niin yrityksiä kuin kotejakin. Piheimmille tarjottaisiin houkuttelevia (luomu)porkkanoita.
Piia J. Häkkinen
Kirjoittaja on Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu
Hyvät ystävät,
puhun teille aiheesta, joka on jäänyt jalkoihin päätöksenteossa. Muuten hyvässä hallitusohjelmassa metsiin kohdistuvaa rasitusta ollaan vain lisäämässä. Eteläisessä Suomessa, suunnilleen Oulun eteläpuolella, lähes koko metsäala on ihmisen muokkaamaa, vain 2 % on suojeltu.
Kun ihminen "hoitaa" metsää, sen puuntuotanto tehostuu, mutta tehokkuuden hintana on metsäluonnon köyhtyminen. Talousmetsässä on hyvin vähän lahopuuta tai vanhoja puita, se on yksipuolista elinympäristöä. Avohakkuut ovat suuri myllerrys metsäluonnolle. Metsänhoidon seurauksena lukuisat lajit ovat harvinaistuneet.
Toivon, että kaikilla päätöksenteon tasoilla otetaan metsiensuojelu huomioon. Suurimpia lähiajan metsiensuojelupäätöksiä on Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman jatko, josta päätetään eduskunnassa. On tärkeää saada Etelä-Suomeen laajoja ja yhtenäisiä suojelualueita. Tavoitteena on suojellun alan nostaminen kymmeneen prosenttiin, jotta metsien käyttö olisi kestävää.
Tämän lisäksi metsiensuojelua on hyvä mahdollisuus edistää myös kunnallisessa päätöksenteossa. Muistetaan metsäluonnon hyvinvointi myös bioenergiahuumassa. Ympäristöohjelmassamme on hyvät tavoitteet, tehdään niistä totta!
Miltä maailma näyttää, kun nykylapset ovat aikuisia? Nyt keskustelu ja päätöksenteko pyörivät lähinnä lyhyen aikavälin päätösten ja yksittäisten talousasioiden ympärillä. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pitäisi hoitaa kuntoon. On turhauttavaa seurata pelkkää pipertelyä näiden oikeiden ongelmien kimpussa.
Jos nykyinen hiilen tupruttelu ilmakehään jatkuu, rajat tulevat lopulta vastaan niin, että ulkoilman hiilidioksidipitoisuus saavuttaa tunkkaisen ilman tason suunnilleen lapseni eläkepäivien koittaessa. Sitä ennen lämpenevä ilmasto on jo saanut pakolaisvirrat liikkeelle ja tuhonnut valtavia luontoalueita.
Piia J. Häkkinen
Helsinki
HS uutisoi (Kaupunki 10. 10.) Helsingin Energian suunnitelmista otsikolla "Puun poltossa piilee iso riski". Riski liittyy lähinnä puun saatavuuteen ja teknisiin ratkaisuihin. Se on kuitenkin huomioitu: puun käyttöön siirrytään vähitellen, ja kokemuksia voidaan kerätä aluksi ilman energiatekniikkaan liittyviä investointeja.
Hallituksen energiaverouudistus tukee puupolttoaineeseen siirtymistä voimakkaasti. Pöyryn konsulttiselvityksen mukaan kymmenen prosenttia kivihiilestä voidaan korvata pelletillä ilman helsinkiläisille koituvia lisäkustannuksia.
Suuri kysymys puun käytössä on polttoaineen kuljettaminen sekä hankinta- ja kuljetusketjujen luominen. Pelletin polttokokeilu nykyisissä voimaloissa antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Vaikkei pellettikuljetus saapuisikaan ajallaan, voimala voi aina käyttää tavanomaista polttoainettaan. Pellettien käyttöön olisi mahdollisuus jo ensi vuonna, jos vain kaupunginvaltuusto antaa hyväksyntänsä.
Puun laajamittainen käyttö voi uhata luonnon monimuotoisuutta. Haitat on minimoitava luomalla valtakunnalliset pelisäännöt puun käytölle. Metsäntutkijoiden mukaan ainakin kantojen nosto heikentää lahottajaeliöiden elinmahdollisuuksia ja vaikuttaa haitallisesti maaperään, joten kannot olisi jätettävä pois energiapuuvalikoimasta. Suurin osa energiapuupotentiaalista jää silti käyttöön.
Puupolttoaineen hankinnan ei tarvitse rajoittua Etelä-Suomeen. Kuljetus raiteilla ja laivoilla voimaloihin mahdollistaa laajan hankinta-alueen. Käyttöön voidaan saada esimerkiksi nyt metsiin jäävää ensiharvennuspuuta uusilta alueilta.
Hiilidioksidipitoisuuden kasvun seuraukset voivat olla katastrofaalisia niin ilmastovaikutuksiltaan kuin merien happamoitumisen vuoksi. Fossiilisen hiilen lisääminen ilmakehään on saatava loppumaan. Myös emeritusprofessori Pekka Pirilä korosti tätä Helsingin Energialle antamassaan lausunnossa: muutoksen on alettava, mutta on valittava mahdollisimman joustavia ratkaisuja. Nyt suunnitellut toimet täyttävät nämä kriteerit.
Kun helsinkiläisten energiaa aletaan tuottaa uusiutuvista energianlähteistä, on tärkeää panostaa parhaaseen keinoon vähentää päästöjä ja saada säästöjä: energiatehokkuuden parantamiseen niin yrityksissä kuin kodeissakin.
Piia J. Häkkinen
diplomi-insinööri
Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtaja
Marko Kosunen
tekniikan tohtori
johtokunnan jäsen
Luin tyrmistyneenä uutisen (HS Kotimaa 8. 6.) kalastajasta, joka sätti valtavia lahnasaaliitaan ja oli löytänyt lempiruualleni käyttöä biokaasureaktorin syötteenä. On toki hyvä, että voidaan yhdistää rehevöitymisen torjunta sekä energian ja lannoitteiden tuotanto. Tuntuu kuitenkin, että suomalaiset eivät osaa nähdä vesiensä kalalajien arvoa.
Lahnat ovat mielettömän hyvän makuisia savustettuna, niissä on paljon terveellisiä rasvoja eikä niihin rikastu myrkkyjä samassa mitassa kuin varsinaisiin petokaloihin. Ne eivät ole ylikalastuksen uhkaamia, kuten monet käyttämämme kalalajit ovat. Ruokana oikeastaan niiden ainoa haitta on ruotoisuus, mutta syödäänhän rapujakin suurena herkkuna, vaikka niiden käsittely on vielä työläämpää.
Runsaasta vitamiinien ja lisäravinteiden myynnistä huolimatta niitä harvoja aineita, joista suomalaisilla voi oikeasti olla pulaa, ovat D-vitamiini ja aivoille tärkeät rasvahapot. Lahna on todellista aivoruokaa, josta saa näitä molempia. Rasvahappojen puute voi johtaa masennusoireisiin ja keskittymisvaikeuksiin.
Terveellisiä, herkullisia ja ekologisia kalaruokia etsivä on nykyään puun ja kuoren välissä. Maailman merien useimpia arvolajeja ylikalastetaan sukupuuton partaalle (tonnikala). Monet kestävästi kalastetut lajit taas sisältävät liikaa raskasmetalleja, jotta niitä voisi syödä kovinkaan usein (hauki, ahven).
Jotta ihmiset löytäisivät vesiemme herkut rehunmakuisen kirjolohen rinnalle, tarvitaan selvästikin parempaa markkinointia. Lahnaa myydään jo purkitettuna Saksan markkinoille. Kannattaa myydä se myös suomalaisten ruokapöytään.
Piia J. Häkkinen
diplomi-insinööri
Helsinki
Pauli Sumanen kirjoitti (HS 3. 4.) naisten ja miesten tuloista ja kustannuksista yhteiskunnalle ja vaati heille muassa erilaisia sairaus- ja eläkevakuutusmaksuja sekä miesten veroprosentin alentamista.
Kun naisiin kohdistuvaa syrjintää on poistettu, taustalla on ollut ajatus, että jokaisen pitää saada samat mahdollisuudet ilman, että hänen toimintaansa rajataan sukupuolen perusteella.
Sumasen ehdotukset ohjaisivat näkemään ihmisen ensisijaisesti jonkin ryhmän jäsenenä ja toissijaisesti yksilönä. On ongelmallinen ajatus, että veroprosentti tai sairausvakuutusmaksu määräytyisi johonkin ryhmään kuulumisen perusteella, jos ryhmään kuulumista ei voi itse valita. Sukupuoli ei myöskään vääjäämättömästi ennusta henkilön tekemien työtuntien määrää tai laatua, vaan yksilöiden väliset erot ovat suuria.
Työtuntiensa määrän voi jokainen yleensä valita itse. Jos joku haluaa korottaa ansiotasoaan tekemällä palkallisia ylitöitä, on myös hyväksyttävä verotuksen progressiivisuus.
Jos Sumasen ajattelumallia lähdettäisiin kehittelemään eteenpäin, edessämme aukeaisi oikea fiskaalinen ilotulitus ihmisten ryhmittelyyn ja ryhmän mukaiseen verottamiseen. Miehille voitaisiin määrätä rikoshaittavero, jolla tasattaisiin miespuolisten rikollisten aiheuttamia kustannuksia. Miesten lainkuuliainen enemmistö tuskin tästä ilahtuisi.
Sukupuolijaon sijasta voitaisiin hakea monia muitakin ryhmittelyjä. Älykkyystestien perusteella voitaisiin jakaa ihmiset tyhmempään ja fiksumpaan ryhmään. Tyhmemmälle puoliskolle lankeaisi tukiopetusvero, onhan tämän aineksen opettaminen työläämpää. Osa tuotosta voitaisiin kanavoida opettajien virkistysrahastoon.
Veren kolesterolipitoisuuden perusteella voitaisiin niin ikään jakaa ihmiset kahteen ryhmään ja määrätä riskiryhmälle suuremmat sairausvakuutusmaksut.
Tällä logiikalla olisi perusteltua myöntää suurimmat veronalennukset homomiehille, jotka kaikkein vähiten kuormittavat yhteiskuntaa perhevapaiden kustannuksilla tai lasten hoitoon käytetyllä ajalla.
Mitähän mahtaisi miettiä Sumasen mallin mukaisesti verotettu uranainen, jonka miespuolinen kollega saisi samasta työtuntimäärästä verohelpotuksia?
Piia J. Häkkinen
Helsinki
Taloustieteilijä Samuli Knüpfer moitti kotitalouksia sijoitusvirheistä niiden suosiessa paikallisia yrityksiä (HS 22.4.). Hän muistuttaa paikallisiin, eettisiin tai elämänkatsomuksellisiin sijoituksiin liittyvästä kustannuserästä.
Rahan sijoituspaikan valinta on aina myös kannanotto, jolla on vaikutusta muuhunkin kuin omalle tilille kertyvään tuottoon. Paikalliseen talouteen sijoitettu raha lisää paikallista taloudellista hyvinvointia. Tiettyjä eettisiä arvoja kannattavan sijoittajan edun mukaista ei myöskään ole täysin vastakkaisen toiminnan tukeminen.
Voi olla houkuttelevaa sijoittaa ylimääräiset rahansa vaikkapa kaukoidän kasvuosakkeisiin, mutta siitä saadulla lisätuotolla on kääntöpuolensa.
Investointirahaa saanut kiinalaisyritys voi kilpailla oman paikkakunnan tehtaan pois markkinoilta, laskea jätevetensä puhdistamattomina jokeen ja teettää töitä huonoissa työoloissa pienellä palkalla. Tai ehkäpä investointirahoilla rakennetaan yksi hiilivoimala lisää.
Samalla ulkomaille sijoitettu raha on pois tukemasta paikallista taloutta. Piensijoittajankin on järkevää tukea vain sellaisia yrityksiä, joiden toimet hän voi hyväksyä.
Tavallisella pankkitilillä varallisuuttaan säilyttävä tukee taloudellista toimintaa vielä osakesijoittajaakin sattumanvaraisemmin. Pankki lainaa rahat eteenpäin haluamilleen toimijoille, joiden valintaan tilin omistaja ei voi vaikuttaa. Tallettaja voi kuitenkin päättää, avaako tilin kansainvälisessä pankissa vai vaikkapa paikallisessa osuuspankissa.
Paikallisesti toimiva pankki lainoittaa oman alueen toimijoita, ylikansalliseen pankkiin talletettu raha hyödyttää todennäköisemmin ulkomaisia yrityksiä.
Knüpferin havainto paikallisia yrityksiä painottavien sijoittajien erityispiirteistä voikin viitata tavallista laaja-alaisempaan harkintaan sijoitustoiminnassa. Hänen mukaansa paikallisuutta painotetaan erityisesti alueilla, joilla äänestetään aktiivisesti, asutaan omistusasunnoissa, muutetaan harvoin ja joilla rikollisuus on vähäistä.
Paikalliset sijoitukset ovat ehkä myös luoneet omalle alueelle positiivisen kierteen, minkä ansiosta työpaikkoja riittää ja alue pysyy vakaana.
PIIA J. HÄKKINEN
dipl.ins.
Helsinki
Filosofi Tommi Paalanen puolustaa (HS 25. 3.) seksin julkituomisen eettisyyttä. Hän tulkitsee pornon vain seksin esilletuomisena.
Pornossa kyse on kuitenkin pikemminkin vallankäytön nauttimisesta kuin seksistä nauttimisesta. Katsoja asettuu kohteensa yläpuolelle ja nauttii vallan tunteestaan.
Feministeille ei ole ongelma seksin kytkeytymättömyys rakkauteen tai seurusteluun, eikä edes paljas pinta sinänsä. Kielteistä pornoistumisessa on ihmisen, useimmiten naisen, asettaminen katseen kohteeksi alentavaan sävyyn.
Mainosten pornoistuminen näkyy siten, että etenkin naismallit on yhä useammin asetettu poseeraamaan alentuvasti katsojaan nähden. On kiusaannuttavaa joutua näkemään tällaista mainoskuvastoa päivästä toiseen.
Kuvaamistapa heijastuu myös malleihin ja seksityöläisiin suhtautumisessa: esimerkiksi Ilkka Kanervan tekstiviestikohussa toinen osapuoli on "nakumalli", johon voi julkisuudessa suhtautua vähän naureskellen.
Jos Kanerva olisi tekstiviestitellyt vaikkapa fyysikon kanssa, olisiko suhtautuminen ollut erilaista? Olisiko sanomalehdistö siinä tapauksessa väännellyt fyysikon ammattinimikettä kutsuen häntä vaikkapa "propellipääksi"?
Hyvään seksiin taas kuuluu toista arvostava asenne ja leikkimielisyys, joita ei pornon totisesta maailmasta löydy hakemallakaan. Pornon vastustaminen ei siis ole seksuaalikielteisyyttä tai romantiikan etsimistä, vaan kyse on naisten omanarvontunnosta.
Jos nuori heteromies tottuu ajattelemaan seksiä vain pornon tarjoamien mieskeskeisten fantasioiden kautta, hänelle voi olla kova työ aikanaan opetella huomioimaan myös naisen tarpeet ja oppia seksiin liittyvää vuorovaikutusta.
PIIA J. HÄKKINEN
Helsinki
Taina Kurki-Suonio vaatii vieraskynäkirjoituksessaan (HS 1. 3.) tervettä järkeä energiakeskusteluun. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että kaiken lähtökohtana on oltava energiankulutuksen järkeistäminen ja energiaa on tuotettava monenlaisilla ratkaisuilla.
Tuulivoima saa kuitenkin kirjoituksessa aiheettomasti lokaa päälleen, kun Kurki-Suonio viittaa tuulivoimamaana tunnetun Tanskan suuriin hiilidioksidipäästöihin. Päästöt johtuvat siitä, että Tanska tuottaa suurimman osan energiastaan fossiilisilla polttoaineilla.
Toisin kuin Suomessa, Tanskan päästöt asukasta kohti ovat kuitenkin pysyneet vuoden 1990 tasolla, ja energiankulutuksen kasvu on saatu pysähtymään. YK:n tilaston mukaan Tanskan päästöt asukasta kohti ovat Suomea pienemmät.
Nykyään pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta ovat samassa sähköverkossa, ja sähköä myydään Nordpool-sähköpörssin kautta koko alueelle. Koko alue osallistuu myös säätöön. Osa Tanskasta kuuluu Saksan kanssa samaan sähköverkkoon, osa pohjoismaiseen.
Kun tuulivoimaa lisätään pohjoismaisille sähkömarkkinoille, se vähentää fossiilisen voimantuotannon tarvetta. Tämä johtuu siitä, että fossiilinen lauhdetuotanto on yleensä käyttökustannuksiltaan kalleinta käynnissä olevaa tuotantoa.
VTT:n tutkija Hannele Holttinen on tutkinut väitöskirjassaan tuulivoiman lisäämisen vaikutuksia pohjoismaiseen sähköverkkoon. Hänen mukaansa jokainen tuulivoimalla tuotettu kWh vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 700 grammaa. Samalla vähenee tuontipolttoaineiden tarve.
Suomessa ympäristöjärjestöt vaativat 3 000 MW lisää tuulivoimakapasiteettia vuoteen 2020 mennessä. Tällä tuotettaisiin hyvissä tuuliolosuhteissa lähes kymmenen prosenttia Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.
Sähköverkkomme kestää tämän määrän hyvin ilman merkittävää säätötehon lisäämistä, sillä verkko on jo rakennettu tasapainottamaan suuria kulutuksen vaihteluita.
Vastaavia määriä tuulivoimaa on jo rakennettu useisiin Euroopan maihin. Niissäkään sähkönsaanti ei ennakoimatta lakkaa kerran viikossa tai kuukaudessa, kuten Kurki-Suonio maalailee.
PIIA J. HÄKKINEN
diplomi-insinööri
Helsinki
Jätetietoiset kuluttajat tekevät ostoksia otsikolla "Ruokaa voi opetella ostamaan ympäristöä kunnioittaen" (HS 23.11.). Ruokavalinnan ympäristökuormitus on kuitenkin paljon laajempi asia kuin pelkkä pakkaus. Muovipakkauksen haitta on lähinnä roska, joka rahdataan kaatopaikalle.
Ruokiemme ympäristörasitukseen matkalla pellolta pöytään vaikuttavat monet vaiheet viljelystä lannoitukseen ja kuljetuksesta jatkojalostukseen. Aiheesta on saatavilla sekä VTT:n tutkimustuloksia Suomesta että laajempia selvityksiä Ruotsista. Niiden perusteella ympäristötietoisen kuluttajan kannattaa suosia kasvispainotteista lähiruokaa, ja tehdä kauppareissunsa mieluummin kävellen lähikauppaan kuin autolla peltomarkettiin.
Olennaista on myös vuodenaikojen huomioonottaminen. Ruokaostosjutussa mainituilla suomalaisilla kasvihuonetomaateilla on suuret ilmastopäästöt. Ympäristölle on pienempi rasitus jopa lennättää tomaatit Espanjasta kuin kasvattaa ne täällä talvella. Kasvihuoneet lämmitetään öljyllä ja keinovalaistaan. Kutakin kalpeaa tomaattikiloa kohti poltetaan vähintään pari litraa öljyä lämmittämään ilmakehäämme. Ohuen muovikääreen valmistukseen käytetty öljytippa on pientä tämän rinnalla.
Aito ekovalinta onkin miettiä, mikä olisi talvella ravitseva ja herkullinen vaihtoehto tuoretuotteille. Hapatetut kasvikset, kuten hapankaali, ovat perinteinen ja terveellinen tapa säilöä satokauden kasvikset. Ituja ja versoja voi helposti kasvattaa itse kotona voileivän päälle tai salaattiin. Suolakurkut ovat herkullinen vaihtoehto kasvihuonekurkulle. Suomalaiset juurekset, kuten kyssäkaali ja lanttu, sopivat raasteiksi ja tuorepaloiksi.
Ympäristötietoisen kuluttajan kannattaa siis huomioida muutakin kuin tuotteen pakkaus. Aloittaa voi hyötyliikunnalla lähikauppaan, sillä automatka markettiin voi VTT:n tutkimuksen mukaan olla ruuan elinkaaren suurin ympäristörasitus.
PIIA J. HÄKKINEN
diplomi-insinööri
Helsinki
Lasse Katajavuori (HS Mielipide 28.3.) kirjoittaa aiheellisesti laitteiden huonosta laadusta, jonka vuoksi ne tapaavat rikkoutua ennen aikojaan. Hän miettii, onko kyse aidosta talouskasvusta, jos saman suoritteen saamiseksi tuote pitää valmistaa 5 - 10 kertaan yhden laadukkaan sijasta.
Olen päätynyt siihen tulokseen, että laadun parantamisesta hyötyisivät sekä valmistajat että ostajat. Ongelmana laadun hinnoittelussa on nykyään se, ettei ostaja voi millään tietää, saako kalliimmalla hinnalla laadukkaan tuotteen vai ei, ja sortuu siksi helposti ostamaan halvemman.
Ehdotankin, että myynnissä oleville kodinkoneille, kännyköille ja muille yleisimmille laitteille otetaan käyttöön pakollinen kestävyysmerkki energiamerkin tapaan. Energiamerkkihän tuo puolueettomasti julki laitteiden energiankulutuksen, minkä seurauksena mm. jääkaappien sähkönkulutus saatiin suorastaan romahtamaan. Kestävyysmerkki annettaisiin puolueettoman viranomaisen tekemän kestävyystestin perusteella. Sen avulla markkinoilta voitaisiin karsia myös pahin sekunda pois asettamalla tuotteiden kestävyydelle minimivaatimukset, esimerkiksi pesukoneelle 15 vuotta keskimääräisellä käytöllä. Kestävyyteen voitaisiin kannustaa myös verohelpotuksin.
Tuotteiden elinkaaren pidentäminen olisi valtavasti tehokkaampi ympäristöteko kuin useimmat energiansäästöinvestoinnit. Jos tuote kestää edes kaksi kertaa kauemmin, valmistukseen kuluvat luonnonvarat ja energia putoavat parhaimmillaan puoleen, samoin siitä aiheutuvat päästöt. Sama koskee kuljetuksia ja kierrätyksen energiankulutusta. Jos kestävyys paranee viisinkertaiseksi, säästö voi olla jopa 80 %.
Samalla tavalla vähenevät myös laitteen valmistajan kustannukset. On varmasti halvempaa tehdä yksi laite kunnolla kuin viisi hutaisten. Toki tulopuolelle pitäisi saada lisää nostamalla hintoja, mutta pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna ostajakin säästäisi, kun laite tarvitsisi uusia harvemmin. Osamaksujärjestelyn avulla voitaisiin madaltaa niiden kynnystä, joille korotettu hinta tuntuisi liian korkealta.
Yritystaloudessa pidetään hanketta sitä tuottavampana, mitä lähempänä nykyhetkeä raha saadaan. Asiaa havainnollistetaan diskonttauslaskelmilla. Yhden laatutuotteen myyminen heti olisi siitäkin näkökulmasta kannattavampaa kuin useamman halpatuotteen myyminen pitkän ajan kuluessa.
Toivonkin, että lainsäätäjät ryhtyvät välittömästi toimiin laitteiden kestävyydestä kertovan merkinnän toteuttamiseksi. Me huonoon laatuun kyllästyneet kuluttajat otamme sen aikaansaamat parannukset kiitollisina vastaan.
PIIA J. HÄKKINEN
diplomi-insinööri
Helsinki
Sähkölämmitysverosta käydyssä keskustelussa on unohdettu kaksi vahvaa perustetta suosia muita lämmitystapoja. Ensinnäkin suoran sähkölämmityksen hyötysuhde on huono. Jos sähkö tuotetaan lauhdevoimalaitoksessa esimerkiksi kivihiiltä tai haketta polttamalla, polttoaineen energiasta vain 40 prosenttia saadaan muutetuksi sähköksi. Jos talonomistaja käyttää esimerkiksi puupelletteihin perustuvaa keskuslämmitystä tai hyvää varaavaa uunia, polttoaineen käytön hyötysuhde ylittää 80 prosenttia. On tuhlausta muuttaa energia korkealaatuiseen muotoon huonolla hyötysuhteella vain suoraa lämmitystä varten. Tehokkain tapa lämmittää lienee maalämpöpumppu, jolle riittää vain noin kolmasosa suoran sähkölämmityksen kulutuksesta. Sähkölämmittäjä siis tarvitsee jopa kaksin- tai kolminkertaisen määrän polttoainetta muihin verrattuna. Sähkölämmittäjä aiheuttaa myös sähköntoimittajalle suuremmat kustannukset kuin tasainen sähkönkäyttäjä. Toimittaja joutuu päättämään kiinteät tariffinsa hyvissä ajoin etukäteen eikä voi etukäteen tietää, paljonko sähköä kulutetaan. Pakkasilla sähkön riittävyys on usein sähkölämmityksen takia tiukoilla, jolloin sähköntoimittaja joutuu joko ottamaan kalleimmat voimalansa käyttöön tai ostamaan sähköä sähköpörssistä, jossa sen hinta on korkeimmillaan. Lisäksi ovat vielä harvoin tarvittavien voimaloiden pääomakulut. Nämä sähkölämmityksestä johtuvat lisäkulut näkyvät kaikkien kuluttajien sähkön hinnoissa. Sähkövero voisi saada sähkölämmittäjät ottamaan vastuuta kuluistaan. Toinen mahdollisuus olisi sähkön tuntimittaus ja tuntihinnoittelu, jolloin kuluttaja maksaisi sähköstään pörssin mukaan muuttuvaa hintaa. Sähkö on Suomessa vanhojen EU-maiden toiseksi halvinta, joten hintaohjauksen varaa on.
Piia Häkkinen
fyysikko
Espoo
Heikki Jokipii kirjoitti (HS 4.8.) luomuviljelyn tehottomuudesta perusteenaan pelloilta vesiin valuvat ravinnepäästöt. Ravinnevalumat ovat kieltämättä luomuviljelyssä jonkintasoinen ongelma, koska karjanlannan typpi ei ole kasvien kannalta yhtä käyttökelpoisessa muodossa kuin keinolannoitteessa. Valumia voi kuitenkin vähentää monilla yksinkertaisilla keinoilla, kuten suojavyöhykkeillä pellon ja vesistön välissä.
Jokipii jättää kokonaan huomiotta tehoviljelyn epäedulliset, välilliset ympäristövaikutukset: keinolannoitteiden valmistus vaatii suuria määriä energiaa, ja niiden raaka-aineena käytetään uusiutumattomia luonnonvaroja. Luomuviljelyssä keinolannoitteita tai torjunta-aineita ei käytetä, joten ruokakiloa kohti käytetty kokonaisenergia on pienempi.
Tämä käy ilmi esimerkiksi MTT Taloustutkimuksen selvityksestä (Sinkkonen 2001), jossa vertailtiin eri tavoilla tuotetun rukiin energiatasetta.
Energiankulutus on laskettu koko rukiin elinkaaren osalta huomioiden lannoitteiden valmistus, traktorityö, kuljetukset ja niin edelleen.
Keinolannoitteiden käyttö kääntää tehoviljellyn viljan energiataseen huonommaksi, koska varsinkin typpilannoitteen valmistus on hyvin energiaintensiivistä: lannoitekiloa kohden kuluva energia vastaa vähintään kiloa öljyä, ja typpilannoitetta käytetään tehoviljelyssä tyypillisesti lähes sata kiloa hehtaaria kohti.
Lisäksi typpilannoitteen raaka-aineeksi tarvitaan maakaasua, joka ei ole mukana energialaskelmassa.
Tehomaatalous on mahdollista niin kauan kuin halpaa energiaa on saatavilla suuria määriä, mutta fossiilisten polttoaineiden hupeneminen ja kallistuminen ajaa aikaa myöten nykyisen maataloustuotannon ongelmiin, ellei korvaavia energianlähteitä löydetä.
Siksi on hyvä asia, että Suomessa on vaihtoehtoisiakin tapoja elintarvikkeiden tuotantoon. Maailmanlaajuisia ravinto-ongelmia ei luomulla voine ratkaista, koska peltoala ei riitä, mutta Suomen mittakaavassa se on toimiva tuotantotapa.
Ja mikä estää parantamasta luomuviljelyn energiatehokkuutta Jokipiin mainitsemalla suorakylvömenetelmällä?
Piia Häkkinen
diplomi-insinööri
Espoo
HS:ssa julkaistiin lukijoiden mielipiteitä koulujärjestelmästä (HS 21.12. link). Minua jäi vaivaamaan erään äidin "surullinen kertomus" siitä, kuinka hänen poikansa "syrjäytyi", kun tämä ei peruskoulun päästötodistuksen korkeasta keskiarvosta huolimatta saanut hankittua ylioppilaslakkia, vaan hankki sen sijaan autonasentajan tutkinnon. Olisin ymmärtänyt termin syrjäytyminen käytön, jos poika olisi ratkennut juomaan tai päätynyt nuoreksi pitkäaikaistyöttömäksi vailla ihmissuhteita, mutta sen sijaan hän hankki ammatin, jolla otaksuttavasti on kysyntää työmarkkinoilla ja jonka palkkauskin lienee vähintään samaa tasoa kuin useimmilla akateemisilla tutkijoilla.
Mistähän nykyinen kilpajuoksu aina vain korkeampien tutkintonimikkeiden perässä on saanut alkunsa?
Miksei kukaan sano itsensä jo lukiossa loppuun polttaville opiskelijoille , että ylioppilaslakin tai akateemisen loppututkinnon puuttuminen ei mitenkään estä elämästä onnellista elämää ja tekemästä omaa osaansa yhteiskunnan hyväksi?
Usein ihmetellään, mikä koulunsa kesken jättäneitä vaivaa, mutta ainakin minä ihmettelen sitä, kuinka suurin osa ikäluokasta jaksaa istua yli kymmenen vuoden ajan vilkkaimpien nuoruusvuosiensa keskellä tuntikausia päivittäin teoreettista opetusta kuuntelemassa.
Olen sitä mieltä, että jo yläasteella oppisopimustyylinen koulutus ainakin osan kouluviikosta olisi hyvä ratkaisu niille, joille lukuainepainotteinen opetus ei tunnu sopivan.
Ja jos myöhemmin alkaa tuntua siltä, että lukuaineet sittenkin kiinnostaisivat, mikään ei estä menemästä vaikka iltalukioon.
Piia Häkkinen
tekn. yo.
Espoo
Heikki Lankinen kirjoitti (HS 1.10.) matkustajalaivojen saamasta tuesta, mikä edistää niiden asemaa hotellimatkailuun verrattuna. Mielestäni laivaliikenteen tukeminen on kyseenalaista myös ympäristösyistä.
Luultavasti suurin osa verotonta alkoholia hakevista matkalaisista ei hahmota, millaisen ympäristökuormituksen laivaliikenne aiheuttaa.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus on laskenut projektissaan (http://lipasto.vtt.fi/) erilaisten matkustustapojen aiheuttamia päästöjä sekä henkilökilometriä kohti että suhteutettuna kokonaispäästöihin.
Tulokseksi on saatu, että matkustaja-autolautalla kulkeva matkustaja kuluttaa energiaa noin kaksinkertaisen määrän kilometriä kohti lentämiseen verrattuna ja tuottaa myös kaksinkertaisen määrän hiilidioksidipäästöjä.
Happamoitumista aiheuttavien typen oksidien päästöt ovat noin kymmenkertaiset.
Jos matkustaja-autolautan energiankulutusta ja päästöjä verrataan junaan henkilökilometriä kohti, tulokset ovat vielä tyrmäävämpiä: energiankulutus on melkein viisinkertainen, samoin typen oksidien päästöt, hiilidioksidipäästöt melkein nelinkertaiset ja rikkidioksidipäästöt yli kaksikymmenkertaiset.
Matkustajalaivojen päästöt henkilökilometriä kohti on laskettu vielä suuremmiksi kuin autolauttojen.
Ei olekaan ihme, että laivayhtiöiden ympäristötiedotteissa keskitytään lähinnä ylistämään roskien lajittelun toimivuutta laivoilla ja näyttämään kuvia luodoilla loikovista hylkeistä.
Matkustajalaivojen päästöt ovat huomiota herättäviä myös siksi, että laivoille mennään ostosten lisäksi vain viettämään aikaa ja pitämään yritysten tilaisuuksia niin, että paikasta toiseen siirtyminen on vain sivuseikka.
Laivayhtiöt myös tukevat tällaista matkailua, sillä reittiliput on järjestään hinnoiteltu kalliimmiksi kuin risteilyliput. Esimerkiksi käydessäni viime talvena Tukholmassa olisin päässyt halvemmalla ostamalla kaksi edestakaista risteilyä kahden yhdensuuntaisen reittilipun sijasta.
Hinnoittelu kuvaa osuvasti laivojen käyttötarkoitusta. On tietenkin hyvä ja tarkoituksenmukaista, että Suomesta pääsee matkustamaan laivalla lähinaapureiden pääkaupunkeihin, mutta matkustajalaivojen kalusto on mielestäni tarkoitukseen täysin ylimitoitettua.
Mukavaan reittimatkustamiseen tuskin tarvittaisiin paikasta toiseen liikuteltavia ostoskatuja ja valtavia alkoholimyymälöitä.
Piia Häkkinen
tekn. yo.
Espoo
Tuvan täydeltä elektroniikka -jutussa (SK 41/2005) väitettiin, että Työtehoseuran tutkimuksessa olisi todettu pyykin kuivaamisen kuivurilla ja narulla sisätiloissa kuluttavan yhtä paljon energiaa.
Tämä ei pidä paikkaansa. Työtehoseuran tutkimuksen mukaan narulla kuivaus kuluttaa 2,5 kWh lämpöenergiaa 5 kg pyykkimäärää kohti ja kuivausrumpu 3,6 kWh, kun pyykin jäännöskosteus on 70 %.
Lisäksi kuivausrummun kuluttama energian tuotetaan sähköllä, narulla kuivaaminen hyödytää suoraan asunnon lämpöenergiaa, joka voi olla tuotettu esimerkiksi kaukolämmöllä. Tämäkin energia tarvitsee tuottaa vain lämmityskaudella, muulloin sen aa ulkoa ilmaiseksi.
Jos lisäksi huomioitaisiin kuivausrummun koko elinkaari energiankulutukseen mukaan, energiatasapaino näyttäisi vielä synkemmältä.
Työtehoseuran tutkimuksen tuloksia on nähtävillä netissä www.tts.fi/tts/palvelut/linkki2/files/julk12.pdf.
Kukaan perheenemäntä ei myöskään usko väitteisiin siitä, ettei kuivausrumpu kuluttaisi vaatteita. Vaikkei niistä irtoaisikaan suuria määriä ylimääräistä pölyä, rummussa pyörittäminen tekee vaatteen pinnan nopeammin nuhjaantuneen näköiseksi.
Piia Häkkinen
Helsinki
Lähetetty 9.5.2005, julkaistu Suomen Kuvalehdessä vuonna 2005, mutta missä numerossa?
OP-ryhmän pääjohtaja Antti Tanskasella on näkemystä talouspolitiikasta, mutta ei fyysisen maailman rajoituksista (SK 18). Hän tarjoaa kysynnän kasvattamista lääkkeeksi, kun tuotannon määrä on kasvanut niin suureksi, etteivät ihmiset ehdi samaan kulutustahtiin. Talousjärjestelmämme on kuin suolle rakennettu: uppoamisen välttämiseksi on kasvettava lakkaamatta. Rajallisessa maailmassa rajaton kasvu ei kuitenkaan ole mahdollista. Se on rakennettu pääasiassa uusiutumattomien luonnonvarojen varaan, joiden rajat alkavat jo näkyä. Helppokäyttöisimmän energianlähteen, öljyn, varoista valtaosa käytetään yhden ihmisiän aikana, eikä korvaajaa ole tiedossa. Kun pääuutisointi näpertelee kasvuprosentin kymmenysten parissa, kuinka moni huomasi uutisen YK:n teettämästä yli 1300 tutkijan työn tuloksena syntyneestä raportista, jonka mukaan "ihmisen toiminta on vaurioittanut maapallon ekosysteemeitä jo niin, ettei niiden kykyä ylläpitää elämää enää voida pitää itsestäänselvyytenä". Lääkkeeksi tarjottiin luonnonvarojen käytön ja lisääntymisen rajoittamista. On aika sanoa ääneen, että kestävä kehitys ja talouskasvu ovat lähtemättömässä ristiriidassa keskenään. Me tarvitsemme talousjärjestelmän, joka pysyy koossa ilman kasvua.
Piia Häkkinen
fyysikko,
Espoo
Etlan selvitys ennustaa, että Suomi on vuonna 2028 hyvinvointiyhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisilleen nykyiseen verrattuna kaksinkertaisen materiaalisen elintason (SK 34/2003).
Jäin ihmettelemään, mitä materiaalista hyvää me vielä olemme vailla, kun lisää yhä edelleen tavoitellaan. Taloudellinen tehokkuus on yhteiskunnan keskeisimpiä arvoja, ja lähes kaikki sen rakenteet on valjastettu kansalaisten materiaalisen hyvinvoinnin maksimointiin.
Suomalaisten luonnonvarojen kulutus ylittää selvästi luonnon tasapainon kannalta kestävän tason. Ekologisen jalanjäljen avulla mitatut arviot vaihtelevat yli kaksinkertaisesta käytöstä (Helsingin kaupungin laskelma) nelinkertaiseen (WWF:n laskelma).
Materiaalisen elintason jatkuva kasvu ei näytä ratkaisevasti parantaneen henkistä hyvinvointia ja elämisen laatua. Mielenterveyden häiriöt ja yksinäisyys ovat jatkuvasti otsikoissa.
Jos ongelmien syynä olisi materiaalisen elintason vajaus, lähes kaikki olisivat olleet mieleltään järkkyneitä vielä 50 vuotta sitten, alhaisemman elintason aikoina.
Mitä, jos ryhtyisimme tavoittelemaan sitä, mitä meiltä vielä puuttuu? Se voisi rasittaa luontoakin vähemmän.
Piia Häkkinen
Espoo
Piian kotisivulle
Tompan kotisivulle