OmaHOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma tehdään täysin sinua itseäsi varten; tee siihen muutoksia suunnitelmiesi muuttuessa (suunnitelmasta ei kerätä tietoja etkä siten tee mitään virallisia valintoja palauttaessasi suunnitelman).
Suunnitelma suositellaan tehtäväksi opintoneuvolan tuottamaan Excel-pohjaan.
OmaHOPS tehdään kurssitasolla kandidaatin tutkinnosta, ja moduulitasolla ylemmästä tutkinnosta. Alemman tutkinnon kurssien suoritusjärjestys tulee merkitä selkeästi näkyviin.
Apua suunnitelman tekoon antaa tuutorisi lisäksi opintoneuvola ja tiedekunnan suunnittelijat.
Opintosuunnitelma tehdään ja käydään läpi oman tuutorin kanssa sovitun aikataulun mukaisesti. Lopullinen versio suunnitelmasta palautetaan tuutorille viimeistään 13.11.2009.
Täytä kansilehti huolellisesti (kaikki kohdat!) ja liitä se opintosuunnitelmasi alkuun. Kansilehti on omalla erillisellä lehdellään.
OmaHOPS tehdään tähän pohjaan. OmaHOPS sisältää kurssitasoisen suunnitelman kandidaatin tutkinnosta ja moduulitasoisen suunnitelman ylemmästä tutkinnosta. Listaa kurssit moduuleihin siinä järjestyksessä, missä ne on opinto-oppaassa lueteltu. Kurssien vieressä on ruudukko, jossa yhtä periodia vastaa yksi sarake. Syötä kurssin opintopistemäärä niihin sarakkeisiin, jolloin suunnittelet suorittavasi kurssin. Jakamalla esimerkiksi periodeille I-II merkityn 10 op matematiikan kurssin opintopisteet erikseen periodeille I ja II sinulla on selkeämpi kuva siitä, millainen työkuorma sinulla tulee kussakin periodissa olemaan. Ota huomioon luennointoaika (mitkä periodit, luennoidaanko vain parillisina vuosina jne.) sekä esitietoina vaadittavat kurssit (molemmat selviävät WebOodista).
Ensimmäisille vuosille on valmis malliohjelma opinto-oppaassa. Mieti, mikä on realistinen opiskelutahtisi! Jos mallipohjassa on liian vähän periodeja, voit kernaasti lisätä niitä siihen itse.
Kaikki tutkintoon kuuluvat kurssit ryhmitellään rakenteen mukaisesti. Kandidaatintutkinto (180 op) koostuu perusopinnoista (80 op), ohjelman yhteisistä opinnoista (20 op), pääaineen perus- (20 op) ja jatkomoduulista (20 op), sivuaineen perusmoduulista (20 op), vapaasti valittavista opinnoista (10 op) sekä kandidaatintyöstä ja seminaarista (10 op).
Diplomi-insinöörin tutkinto (120 op) muodostuu pääaineen syventävästä moduulista (20 op), sivuaineen jatkomoduulista (20 op), erikoismoduulista (20 op), vapaasti valittavista opinnoista (20 op), tieteen metodiikan opintojen moduulista (10 op) sekä diplomityöstä (30 op).
Valmiit listat kursseista opinto-oppaissa.
Kursseista, jotka hyväksytään pakollisiksi vieraan kielen opinnoiksi, löytyy lista osoitteesta http://kielikeskus.tkk.fi/fi/opetus/tutkintoon_kuuluvat/pakollinen/
Pääaineen perusmoduulien kurssit löydät opinto-oppaasta.
Jatkomoduulin täytyy olla valitsemaasi perusmoduuliin pohjautuva jatkomoduuli, katso puurakennetta oppaassa.
Sivuaineen perusmoduuliin voi valita minkä tahansa tutkinto-ohjelman perusmoduulin (TKK:lla tai JOO-opintoina tehty sivuaine) tai pääaineen perusmoduuliin pohjautuvan toisen jatkomoduulin.
Muista tarkistaa esitietovaatimukset erityisesti jos sivuaineesi ei ole oman tutkinto-ohjelman sivuaine. Sijoita esitietovaatimuksina luettavat kurssit vapaasti valittaviin opintoihin.
Valitse 10 op vapaavalintaisia kursseja.
Harjoittelua voi sisällyttää vapaasti valittaviin opintoihin, alempaan perustutkintoon enintään 4 op. Lisää tietoa harjoittelusta löytyy opinto-oppaista (oppaat 2009-2010 s. 143 (EST), 96 (TLT) ja 89 (BioIT)).
Laajuus yhteensä 10 op.